determinismi

Täälä kun tuota fysiikkaa ja arkiajattelua tykätään polkea minkä keritään, niin laitanpa oman korteni kekoon sen suhteen;

determinismi, joka usein tulkitaan hitaampien toimesta AINOASTAAN syysuhteita käsitteleväksi termiksi.

On myös asioita, jotka eivät vaadi syysuhdetta ollakseen tarpeeksi olennaisia ollakseen determinismin käsitteeseen sisältyviä tekijöitä.

Mitä nämä tekijät ovat?
531014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Fysiikasta mitään tiedä... Mut musiikista jotain - toi dj bobon musa on niin suurta shittiä, että olkoon se esimerkkinä jostakin, jota ei kaiken järjen mukaan voisi edes olettaa olevan mahdollista. Tai ehkä hitaille menee...

Äänestä

  • dj bobo kirjoitti:

    Kaiken A ja O on hyvä musiikkimaku. Sillä pääsee jo pitkälle...

    Jotkut väittävät, että Bach on säveltänyt jo kertaalleen kaikki melodiat biiseihin. Mä en kuitenkaan näin sanoisi, mutta makuasioista kiistelyhän on ihan turhaa ja toisaalta maailman tärkein asia.

    Äänestä

  • shillälaillatällälailla kirjoitti:

    ja musiikkimakuhan on henkilökohtainen kokemus hyvästä,jostain joka aiheuttaa fiiliksiä.

    :)

    Ja siitä sitten pääsenkin kysymykseeni,että onko musiikkimaku ja siitä tulevat fiilikset ennalta määrättyjä,kuten determinismissä tulisi olla?

    Vai onko se kenties impulsiivista,jota ei olekkaan etukäteen määrätty luonnonlakeja noudattaen?

    Bach tuskin kaikkea sävelsi :) Mutta oikeessa olet makuasioista on ihan jonninjoutavaa kinastella :) Makuasioista kiistely maailman tärkeimpänä asiana menee ehkä jos haluaa aina sanoa viimeisen sanan :)Ja olla aina se joka tietää parhaiten.

    Äänestä

  • Ateisti Atte kirjoitti:

    DJ Bobon jotkin biisit saattaa mennä, mut tällee melkein selvänä tämä menee paremmin

    http://www.youtube.com/watch?v=n1sZLSO9va0

    meillä hyvin silloin,kun mä haluun tossuttaa isäntää ;0) Jurrissa kun en ole koskaan,niin paha sanoo noista promilleista mitään.

    Mutta kaikenkaikkiaan dance menee paremmin, kun on hillumis fiiliksillä :)

    Tää on kyllä ehkä poweriakin parempi

    http://www.youtube.com/watch?v=CtGTWub9enM

    Mixattu versio :)

    Äänestä

  • firerose kirjoitti:

    ja musiikkimakuhan on henkilökohtainen kokemus hyvästä,jostain joka aiheuttaa fiiliksiä.

    :)

    Ja siitä sitten pääsenkin kysymykseeni,että onko musiikkimaku ja siitä tulevat fiilikset ennalta määrättyjä,kuten determinismissä tulisi olla?

    Vai onko se kenties impulsiivista,jota ei olekkaan etukäteen määrätty luonnonlakeja noudattaen?

    Bach tuskin kaikkea sävelsi :) Mutta oikeessa olet makuasioista on ihan jonninjoutavaa kinastella :) Makuasioista kiistely maailman tärkeimpänä asiana menee ehkä jos haluaa aina sanoa viimeisen sanan :)Ja olla aina se joka tietää parhaiten.

    Itse olen miettinyt sitä, että poimiiko biisin tekijä melodian jostain 'melodiataivaasta'. Toimii jonkinlaisena tulkkina. Sama sanoittajista.

    Onko kaikki jo tehty, joista joku onnistuu poimimaan silloin tällöin monille 'maukkaita' paketteja. Vai syntyvätkö ne täysin/näennäisesti sattumalta riittävän monien 'tekijöiden' vaikuttaessa sopivassa suhteessa.

    Ehkä tuo vähän determinismin käsitettä sivusi? En osaa sanoa, kun en tiedä.

    kunhan vaan soittelen ja kun jokin kuulostaa hyvältä siitä alkaa sitten biisiä tekemään..

    Äänestä

  • shillälaillatällälailla kirjoitti:

    Itse olen miettinyt sitä, että poimiiko biisin tekijä melodian jostain 'melodiataivaasta'. Toimii jonkinlaisena tulkkina. Sama sanoittajista.

    Onko kaikki jo tehty, joista joku onnistuu poimimaan silloin tällöin monille 'maukkaita' paketteja. Vai syntyvätkö ne täysin/näennäisesti sattumalta riittävän monien 'tekijöiden' vaikuttaessa sopivassa suhteessa.

    Ehkä tuo vähän determinismin käsitettä sivusi? En osaa sanoa, kun en tiedä.

    itsekin joskus. Mistä ne kaikki melodiat tulee ja syntyy.

    Ehkä päässä soi ja unissa näkee tulevan hitin ainekset. :)

    No,eipä toi mullekkaan ole kovin selkeetä tietoa determinismi nääs. Joskus lueskellut asiasta jotain,vaan ei ole jäänyt kunnolla mieleen.

    Monet (veikkaanpa, että useimmat) elämään jääneet biisit/sanoitukset ovat kuulemma syntyneet hetkessä. Kenties kun alitajunta on pyöritellyt sekamelskaa päässä riittävän kauan, sieltä putkahtaa valmis teos.

    Maailma on täys sälää, smurffikamaa. Tehosoitto ja mainonta vaikuttaa massaan siten, että paperitähtiä tulee ja menee.

    Mitä tulee determinismiin, niin tällä elämänkokemuksellani sanoisin sen kuuluvan suljettujen systeemien filosofiaan.

    puntaroidaan ja tulee tähdenlentoja hienoja hentoja,sitten on niitä jotka jää ihmisten mieliin.

    Mutta kyllä maailma olisi tylsä paikka ilman musiikkia :)

    http://www.youtube.com/watch?v=9-4Gm6VG4O0

    Filosofiat on ihmisten keksimiä,joten kaikkeen on aina hyvä jättää aprikoimisen varaa :)

    Äänestä

  • Ateisti Atte kirjoitti:

    todella hyvä kappale :D Jopa mun kännyssä soittarina. Noille pojille toivon onnea ja menestystä. Hyvältä kuullostaa,kertakaikkiaan kyllä!

    Ihan menee iho kanalihalle...

    Äänestä

vapaa tahto ja ajattelu sellaisia?

Toisaalta eikö oikeasti olekkin sattumanvaraisia juttuja ja tapahtumia?

Inspiroiva kysymys,pitää miettiä :)

Äänestä
  • alfa ja omega.

    Äänestä

  • Oletoki kirjoitti:

    alfa ja omega.

    romeo ja opel ;0)

    Kunnon ateisti,millainen hän on??

    Äänestä

  • ovatko kirjoitti:

    ehdottamasi esimerkit riippumattomia determinismistä itsestään, vai ovatko ne peräti sen tekijöitä?

    sä oot dj bobo 'fanei', joten..kyl sä hiffaat ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=g19lY3gIGiQ&feature=related

    on kyse ennalta määrätyistä tapahtumista.

    Eli myös uskontoon liitetään Jumalan tekevän jos niin sallii,eikä yksilö näin ollen voisi vaikuttaa asiaan vapaalla tahdolla.

    Itse olen kuitenkin sen verran indeterministi,että väitän ettei mieskään kävele huoneeseen vain koska minä niin tahdon tai Jumala, vaan koska itse niin tahtoo tehdä.;0)

    Jossain määrinhän syy -ja seuraussuhde ajaa asiaa tiettyyn suuntaan,mutta on myös tilanteita joissa ei toimi syy- ja seuraussuhde kuten loogista olisi.

    Miten sä asian ajattelet?

    syysuhteisiin. On myös tekijöitä...

    mitä kausaalisuuteen tulee; "kausaalisuus ei tunne määrääjää"

    Äänestä

  • perustuu kirjoitti:

    syysuhteisiin. On myös tekijöitä...

    mitä kausaalisuuteen tulee; "kausaalisuus ei tunne määrääjää"

    jos siitä ei seuraa jotain? :)

    Mutta onko vapaalla tahdolla määräjä?

    On.

    Kausalisuushan on syys-ja seuraussuhteen olemassaoloa.Eikö?

    Eli se on vain nimitys ketjureaktiolle.

    Äänestä

  • firerose kirjoitti:

    jos siitä ei seuraa jotain? :)

    Mutta onko vapaalla tahdolla määräjä?

    On.

    Kausalisuushan on syys-ja seuraussuhteen olemassaoloa.Eikö?

    Eli se on vain nimitys ketjureaktiolle.

    ketju ja reaktio (toiminta) ovat yhdessä näyttävä kokoonpano.

    Aloitukseni pyrki ehkäpä määrittelemään determinismiä..mutta.

    Äänestä

  • dj bobo kirjoitti:

    ketju ja reaktio (toiminta) ovat yhdessä näyttävä kokoonpano.

    Aloitukseni pyrki ehkäpä määrittelemään determinismiä..mutta.

    olen joskus lueskellut tosta determinismistä,vaan tunnustan ettei ole jäänyt juurikaan asiasta mitään mieleen.

    :)

    Ehkä joku muu osaa määritellä sitä selkeemmin ja oikeaoppisesti :)

    Mutta hieno on sulla nicci :}

    Äänestä

  • firerose kirjoitti:

    olen joskus lueskellut tosta determinismistä,vaan tunnustan ettei ole jäänyt juurikaan asiasta mitään mieleen.

    :)

    Ehkä joku muu osaa määritellä sitä selkeemmin ja oikeaoppisesti :)

    Mutta hieno on sulla nicci :}

    jonka mukaan asiat tapahtuvat, koska niiden tulee tapahtua. Maailma on ja asiat ovat, eikä niiden kulkuun voi vaikuttaa. Oppi ei siis tunne käsitettä "vapaa tahto".

    Äänestä

  • on oppi, kirjoitti:

    jonka mukaan asiat tapahtuvat, koska niiden tulee tapahtua. Maailma on ja asiat ovat, eikä niiden kulkuun voi vaikuttaa. Oppi ei siis tunne käsitettä "vapaa tahto".

    valaistuksesta :)

    Äänestä

tarjoaa arkiajattelua;

ilmpallot on kivoja. niistä on vähän aikaa iloa perheen pienimmille.

Äänestä
  • myös,koska koirat tykkää ottaa niitä kiinni ja haukata :) Kuuluu poks! Ja muitakin huvittaa ;0) Näin meillä siis.

    Äänestä

  • firerose kirjoitti:

    myös,koska koirat tykkää ottaa niitä kiinni ja haukata :) Kuuluu poks! Ja muitakin huvittaa ;0) Näin meillä siis.

    koira tavoille. Muksun ilmapallo on muksun ilmapallo, koirat diggaa ilmiksen korvikkeist, kuten luista ;)

    Äänestä

  • opettaa kirjoitti:

    koira tavoille. Muksun ilmapallo on muksun ilmapallo, koirat diggaa ilmiksen korvikkeist, kuten luista ;)

    viellä toistaiseksi koira ajaa muksun asemaakin,kun ei muksuja ole aikaiseksi saatu. :}

    Luut on herkkua suurenmoista! Mutta aina muutama ilmapallo vappuna saa kummasti koirien kinttuihin vipinää. =)

    Meidän saku,kun sai lahjaksi luita niin johan tuli porukoiden pentu saku ja piilotti luut pihalle :/

    rotu 'sakut' on kieltämättä kovii hemmoi. Boltsii saa heitellä nii kauan kunnes olkapää hyytyy (meikäläisen olkapäällä). ja sit ku olkapää hyytyy, boltsi on jalkojen juures.

    Äänestä

  • vai rotu 'saku'? kirjoitti:

    rotu 'sakut' on kieltämättä kovii hemmoi. Boltsii saa heitellä nii kauan kunnes olkapää hyytyy (meikäläisen olkapäällä). ja sit ku olkapää hyytyy, boltsi on jalkojen juures.

    ja aivan ihana tyttö onkin kyseessä :)

    Käy jo 9:ttä vuotta,mutta reipas ja touhukas on edelleen. Toki tohon pentuun kun vertaa,niin viilipytyltä tuntuu vanhus jo. :)

    Meillä kaikki pallot purtu kahtia :/ Ja jalikset ilmat pihalla. Liekö huonoja palloja vaiko väärin ymmärtänyt koira pallojen merkityksen ;0)

    olla niin että isäntä ei osaa pomputtaa palloa (koira pääsee ns. väliin).

    Kysäses ukoltas paljon lähtee vasuril ;)

    Äänestä

  • voi myös kirjoitti:

    olla niin että isäntä ei osaa pomputtaa palloa (koira pääsee ns. väliin).

    Kysäses ukoltas paljon lähtee vasuril ;)

    meillä ne pallot tuppaa hajoo heti kun koirat pelaa keskenään niiden kanssa. Tää meidän vanha roosa puree tennispallot kahtia tossa ihan vaan ulkona pyörähtäessään ja pentu jäystää iltapuuhikseen pallot rikki.:/

    Isäntä se tuolla jo kuorsaa :) Iltauninen kaveri.
    Ei sen puoleen,eipä se koiran kanssa juuri leikikkään. Kyllä se on enempi mamman muru,siis koirakin ;0)

    olevan piuhat käsis :)

    sen kunniaksi..ja muutenkin;

    http://www.youtube.com/watch?v=-n6Iy4EkVbo&feature=related

    Äänestä

  • firerose kirjoitti:

    heitetä matot keskilattialta nurkkaan ja let`s dance!! ;0)

    Kajarit auki ja villasukat viuhumaan!! :)))

    mattoja keskellä lattiaa. Pidän niitä seinustoilla (ihan 'mageet' noinkin)

    Helpottaa meinaa tota joraamista ;)

    *kajarit huutaa enempi vähempi 24/7*

    Äänestä

  • luonnollisestikkaa kirjoitti:

    mattoja keskellä lattiaa. Pidän niitä seinustoilla (ihan 'mageet' noinkin)

    Helpottaa meinaa tota joraamista ;)

    *kajarit huutaa enempi vähempi 24/7*

    meinaan laitta matot seinustalle :)

    Noh,mullakin huutaa kajarit vaan korvissa :) Kuulokkeet korvilla hankalaa jorailla,mutta ehkä pitää antaa nukku rauha unisille :)

    Mullahan on aina levottomatjalat,joten vispattaa jatkuvaan. Meillä tota musiikkia tulee kanssa soitettua ihan joka ikinen päivä. Oltiinpa töissä,kotona tai autossa.:)

    Ja youtube on ahkerassa käytössä,etenkin minä surffaan siellä aivan joka päivä. On kivaa kun näkee videon tynkääkin siinä samalla. =)

    systeemi on vain sellainen pienen ihmisen hiljainen protesti tehsotamista vastaan; 'käytännöllisyys on yliarvostettua' ;)

    Jospa niihin muisteloihin...

    http://www.youtube.com/watch?v=IE6nhCNMcjI

    Äänestä

  • matot seinustalla kirjoitti:

    systeemi on vain sellainen pienen ihmisen hiljainen protesti tehsotamista vastaan; 'käytännöllisyys on yliarvostettua' ;)

    Jospa niihin muisteloihin...

    http://www.youtube.com/watch?v=IE6nhCNMcjI

    nopean lörpöttäjän Mc Icen 80}

    Kiva kun kaivoit arkistoista tän esiin :)

    Jipii,lisää kuunneltavaa ja muisteltavaa :)

    Äänestä

  • e-type kirjoitti:

    toimii...'onneksi olen vain sokea'

    http://www.youtube.com/watch?v=8z_y_Zlzxtc

    tartte nähdä,kun on Bo Martinista kyse ;0)

    http://www.youtube.com/watch?v=-5r6m9n0cvE&feature=related

    Tokkiinsa makuasia,itte kyllä pidän kovasti siitä mitä näen :)

    Isäntä usein nauraakin,että taidan kattella videoita vaan kattellakseni omaan silmään kivan näkösiä äijiä ;0)

    Noh,onhan siinäkin jotain perää kyllä...

    Mutta kun meille on annettu ne silmät,korvat ja suut ja muut.....ööh.

    onhan se ihan kiva ku on nää simmut et voi niiku tsiigailla ja tollee :) nyt esimerkiksi on kiva tsiigailla et mitä toi klabiööga meinaa duunata...

    Äänestä

  • sitä meinaan... kirjoitti:

    onhan se ihan kiva ku on nää simmut et voi niiku tsiigailla ja tollee :) nyt esimerkiksi on kiva tsiigailla et mitä toi klabiööga meinaa duunata...

    jännityksellä venttailen,että mitä heittää kehiin puusilmäinen hän. :S

    Äänestä

!hasta la victoria siempre fidel!

Äänestä
  • tarjoaa meille mielenkiintoisen suomennoksen vastauksestaan?

    Äänestä

  • ilmeisesti kirjoitti:

    tarjoaa meille mielenkiintoisen suomennoksen vastauksestaan?

    "raaka" suomennos jos ei uskis aivot tajua:
    !aina voittoon asti Fidel!

    Äänestä

  • puusilima_ kirjoitti:

    "raaka" suomennos jos ei uskis aivot tajua:
    !aina voittoon asti Fidel!

    väärään aloitukseen?

    Äänestä

Materialistisen determinismin voidaan ajatella tarkoittavan luonnon lakiin perustuvia syy-seuraussuhteita. Esim kun minä juon korillisen kaljaa siitä seuraa kankkunen, mutta ei välttämättä.
Samaan lajiin kuuluu vaikkapa, että kun atomi halkaistaan siitä seuraa energiapläjäys. Tai että kun käännän volvon starttiavainta, siitä seuraa, että starttimoottori pyörähtää ja antaa kipinää sytytystulpille, josta on seurannut, että bensiini räjähtää ja painaa mäntiä alas ja ylös ja josta seuraa, että reaktio kiihtyy ja ikäänkuin pitää moottoria käynnissä. Kun painan lisää kaasua saavat jokainen sylinteri enemmän palamiseen tarkoitettua ainetta ja moottori pyörii nopeammin. (ei tietenkään välttämättä, sillä voihan olla niin, että volvossa saattaisi olla jokin vika. Esim, että tankissa ei ole bensaa, josta seuraa, että palamiskammioon ei saada tarpeeksi energiaa ja moottori ei lähde käyntiin)

David Humen tarkoittama kausaalisuuden kritiikki tarkoittaa, että edellämainittua ei voi suoraan johtaa käsittämään "henkistä maailmaa". Volvon avaimen kääntämisestä seuraa (todennäköisesti), että Volvo lähtee käyntiin, mutta jos syntyy uskovaiseen perheeseen siitä ei välttämättä seuraa, että lapsesta tulisi uskovainen. Jos syntyy ateistiseen perheeseen voi lapsesta yhtä hyvin tulla uskovainen. Kuvitellut syy-seuraussuhteet siis voivat päteä, mutta eivät välttämättä. Samoin ei ole laita puhtaasti teksnisten asioiden kanssa. Jos sähköjohdot ovat kunnossa syttyy kattolamppuun valo, kun kääntää katkaisijaa.

Kritiikki siis koskee sanaa "ei välttämättä". On todennäköistä, että vähäosisesta tulee yhtä vähäosinen kuin vanhemmistaan, mutta ei välttämättä.

Äänestä
  • "Ei ole mitään pakkoa, jonka mukaan jonkin tapauksen täytyisi sattua, koska jotakin muuta on tapahtunut. Ainoa välttämättömyys on looginen välttämättömyys."
    - Ludwig Wittgenstein

    David Hume käytti esimerkkinä biljardia. Tarkemmin ottaen taisi olla lyöntipallon osuminen kasi-palloon. Jos tuo on "henkistä maailmaa", niin mikä ei ole?

    "Ei välttämättä" taas on laimennus, jonka jälkeen ei ole mitään tarvetta puhua determinismistä.

    Äänestä

determinismi liittyy tietääkseni sielun toimintaperiaatteisiin. Kun jääkaappi on tyhjä, on krapula ja harhainen nälissään, niin sielu päättää pysyä hengissä kaupan aukeamiseen asti.
Tietysti sielu on nälästä johtuva hallusinaatio, jota ei muuten juuri havaitse todelliseksi. Tässä on kyllä hitaudestani johtuvia tulkintoja, jos olisin vähän nopeampi älyltäni, olisin käynyt kaupassa eilen. Mutta eilen ei ollut vielä nälkä. Tästä päättelisin omalta kohdaltani, että determinismi on selvästi sidonnainen jääkaapin tyhjyyteen tai täytenä olemiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

dj bobo kirjoitti:

Täälä kun tuota fysiikkaa ja arkiajattelua tykätään polkea minkä keritään, niin laitanpa oman korteni kekoon sen suhteen;

determinismi, joka usein tulkitaan hitaampien toimesta AINOASTAAN syysuhteita käsitteleväksi termiksi.

On myös asioita, jotka eivät vaadi syysuhdetta ollakseen tarpeeksi olennaisia ollakseen determinismin käsitteeseen sisältyviä tekijöitä.

Mitä nämä tekijät ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu