Olof Palmen murha, vuosi oli 1986 ja kylmä sota päällä.
Eilen tuli tv 1:seltä dokumentti Ruotsin pääministeri Göran Perssonista, ja siinä näytettiin videota Olof Palmen puheista -70 luvulta.
Palme sanoi USA:aa mm.
"ne saatanan murhaajat!"
ja että,
"USA on menettänyt kaiken uskottavuutensa kansainvälisellä areenalla"
Ja pitää muistaa, että Palme sanoi siis nämä sanat
1970 luvulla, viittasi Vietnamiin ja varmaan myös Etelä-amerikkaan mm. Chileen, missä USA:n hallinto murhautti demokraattisesti valitun Chilen presidentin Allienden, ja asetti tilalle sotilasdiktaattori Pinochetin, jonka aikana katosi tuhansia ihmisiä ja kidutukset olivat arkipäivää.
Palme oli siis todella vihainen, eikä säästellyt sanojaan.
Kovia puheita!
Oliko ne kenties liian kovia?
Onhan vanha sanonta jo roomalaisten ajoilta, että totuuden puhujat tapetaan.
USA:n hallinton puhuu, että se muka haluaa levittää demokratiaa ympäri maapalloa, ja kuitenkin TOIMII täysin päinvastoin, eli salamurhaa ja syrjäyttää demokraattisesti valittuja hallituksia, ja asettaa tilalle sotilasdiktaattoreita.
Pitää muistaa, että Pakistanissa oli vuonna 1999 demokraattisesti valittu pääministeri, tämä Sharif, ja Musharraf teki sotilasvallankaappauksen
vuonna 1999, ja nousi maan diktaattoriksi, ja kaikki USA:n hallinnon siunauksella.
Pitää nyt muistaa hyvät lukijat, että ei syyllistetä USA:n kansaa näistä hirmuteoista, vaan
syyllinen on USA:n hallinto.
Ne ovat kaksi eri asiaa.
USA:n kansa on samanlaista kuin muuallakin, he haluaisivat elää rauhassa ja käydä töissä.
USA on oikeasti maa, jolla on roistohallitus.
Katsokaa USA:n hallinnon tekoja esim. viimeisen 50 vuoden takaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Henkka K. on varteenotettava murhauttaja
pitemmälle, USAn hallinnon takapiruna, todellisena johtajana toimivat juutalaiset järjestöineen. Demokratiasta ei ole siinä maassa hajuakaan, jutikkalobbarit sitä maata vievät.
Ei ole tässä maailmassa sellaista pahaa mihin ei juutalainen olisi osallisena.
Palme oli rohkea, suoraselkäinen. Mutta hänkin kävi Bilderberg-kokouksissa. Ehkä osasi luotsata hyvin rahanvallan ja inhimillisyyden välimaastossa?
Hän sanoi kuulemma kaupallisista tv-kanavista näin: "över min döda kropp". Ja kuinka ollakaan: kaupallinen kanava tv4 aloitti heti Palmen kuoltua toimintansa.
Samat piirit on näissä asioissa aina takana. Ja aina syntipukki on joku hullu alkoholisti tai muu isti (kommunisti). Eräs tuttu suomalainen oli parturina kampaamossa, jossa Palme kävi ruokatunnilla leikkauttamassa hiuksensa ja hän sanoi joskus ohimennen: "Dar uppe blaser det högervindar" kun oli puhe säästä. Eduskunta kokoontui silloin kulturhusetin rakennuksessa.
Ei maailmassa tapahdu mitään isompia asioita ilman etteiko vapaamuurarit tai sellaiset piirit ole mukana sopassa. Sitä voi spekuloida, miksi ne tekivät niin kuin tekivät.
Amerikkalaiset ovat ihan jees, mutta ne piirit, jotka liikuttavat marionetteja, ovat hirmuliskoja. Ne ovat samoja liskoja, jotka liikuttelevat muidenkin maiden valtaapitäviä, mutta isossa maassa ne teot ovat tosi räikeitä.
Joku amerikkalainen oli sanonut juuri ennen kohtalokasta päivää: "The Swedish tree will fall" tarkoittaen Palmea.