siitä on aikaa noin 10 vuotta sitten kesällä,olin mummoni hautajaisissa, ja väki oli kokoontunut siunauskappelliin. sit kun siellä kukin vuorollaan käy viemässä kukkaseppeleen arkun ääreen, meitä kokoontui siihen kaikki äitin siskot ja veljet meijän perhe samaan aikaan..niin siinä seisoskellessa kaiken yleisön edessä minua alkoi hymyilyttämään,hihittelin siinä itsekseni jonkin aikaa sit toiset alkoivat katsella et mikä tuolla on,kun eihän hautajaisissa kehtais nauraa kun on suru kaikilla. se oli hieman noloa, onneksi sukulaiset eivät ole huomautelleet asiasta...
nolo
iines
32248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olen kokenut saman
En minäkään teeskentele hautajaisissa surullista. Ei minua sureta toisten kuolemat.
Olin tätini hautajaisissa. Tuli sitten kättelyvuoroon serkkupoika, jota en ollut nähnyt pitkiin aikoihin. Iloisesti morjenstin ja heitin huulta. Jonkun ajan kuluttua tajusin, että se oli juuri hänen äitinsä, jota haudattiin.