Pistäkääpäs

sellaisia UT:n kirjeitä ja kohtia, joissa uskovaisia, siis seurakunnan jäseniä kehotetaan tekemään parannusta synneistään, lihallisista teoistaan, niin voimme huomata, että sunilainen synnittömyysoppi ei ole
oikea ja raamatullinen sellaisena kuin sunilaiset sen kirjoituksissaan esittävät.
11354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

RAKAS PAAVALI!

Jospa tietäisit minkälaisia uskoja tähän lopun ajan rajuun eksytykseen
johdatettu ihmiskunta on sinun sanoistasi itselleen pelastuksen tieksi
muokannut, niin varmaankin olisit tarkemmin sanottavasi muotoillut.

Vaikka saithan sinä sinä itsekin sen huomata miten sanojasi väännettiin
kieroon jo eläessäsikin, kuten apostoli Pietarikin siitä kirjoitti:

"Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän
myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti
teille kirjoittanut.

Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista.
Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja
haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia
muitakin pyhiä kirjoituksia."

Kerron nyt sinulle minkälaisen pelastusopin nämä pohjoisen karun maan
asukkaat ovat kirjeistäsi itselleen muokanneet:

"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa,
mutta silti saan olla Kristuksen verellä puhtaaksi pesty syntinen."

Kiitos Jumalalle, että kirjeissäsi on sellaistakin, jota lukiessa nämä
siivosyntiset vaikenevat, sulkevat silmänsä ja ovat hiljaa kuin kuuro kyy.
Tätä korinttilaisille syntisille lähettäämääsi viestiä he eivät siedä
lukea ja kuulla:

"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?

Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan
temppeliin? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala
on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan. Minä olen
oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani. Siksi Herra sanoo:

- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko
mihinkään saastaiseen, niin otan teidät vastaan ja olen oleva teidän
Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra,
Kaikkivaltias.

Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän
tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja
Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

Äänestä
  • Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän
    tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja
    Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."


    Siis eiväthän ruumiin ja hengen saastutukset ole muuta kuin syntiä ja nuokin sanat Paavali kirjoitti pyhille korinttolaisille, Jeesukseen uskoville seurakuntalaisille.

    Äänestä

  • armosta-pelastettu kirjoitti:

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän
    tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja
    Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."


    Siis eiväthän ruumiin ja hengen saastutukset ole muuta kuin syntiä ja nuokin sanat Paavali kirjoitti pyhille korinttolaisille, Jeesukseen uskoville seurakuntalaisille.

    "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea"

    Jos joku, kuten Teuvo Suni on onnistunut tekemään kutsumisensa ja valitsemisensa niin lujaksi,ettei enää lankea syntiin, niin miksi me häntä siitä soimaamme?

    Äänestä

  • näinpäin kirjoitti:

    "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea"

    Jos joku, kuten Teuvo Suni on onnistunut tekemään kutsumisensa ja valitsemisensa niin lujaksi,ettei enää lankea syntiin, niin miksi me häntä siitä soimaamme?

    kuninkuus päättyi, koska "jos" ei toiminut ja valtakunta otettiin pois hänen poikansa kädestä.
    Jaakob kehottaa palauttamaan totuudesta eksyneen,

    Teuvo Sunin oppi ei silti ole Raamatunmukainen, että kun vuonna 1986 puhdistui, on vuonna 2007 vielä puhdas. Jos hän olisi, silloin hän ei vihaisi, koska rakkaus on lain täyttymys.

    Äänestä

  • näinpäin kirjoitti:

    "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea"

    Jos joku, kuten Teuvo Suni on onnistunut tekemään kutsumisensa ja valitsemisensa niin lujaksi,ettei enää lankea syntiin, niin miksi me häntä siitä soimaamme?

    5. niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
    6. ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
    7. jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
    8. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
    9. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.

    Jolla ei ole veljellistä rakkautta eikä yhteistä rakkautta, on sokea ja likinäköinen ja siksi tulee tehdä kutsumus lujaksi.

    Tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että rakkaus on lain täyttymys. Joka rakastaa lähimmäistään se pitää käskyt. Silloin ei lankea.

    Kenellä viha ja kirous, panettelu, rippisalaisuuksien julkijulistaminen, rienaaminen, toisten nimittely ja tuomitseminen ja Raamatun oppien vääristely rehottaa, ei totisesti ole Jumalan kutsumusta saanut tehdä lujaksi!

    Äänestä

KUTSU PYHÄÄN ELÄMÄÄN
1.Piet. 1:13-2.3.
---
1:14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
1:15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
...
1:22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,...
...
2:1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
---
Meidän tulee muistaa, ettemme mukaudu tämän maailman ajan mukaan, vaan tutkimme, mikä on Jumalan tahto elämässämme, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä (Room. 12:2).

Uskon kilvoitukseen kuuluu, että elämme keskinäisessä rakkaudessa (22-25).
Meidän tulee luopua itsekkäistä mielihaluistamme.
Meidän ei tule harjoittaa vilppiä eikä ulkokultaisuutta.
Me emme saa kadehtia emmekä panetella ketään (2:1).

Jo näistä sanoista huomaamme, että meillä on paljon poispantavaa. ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1.Joh. 1:9).

Tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta joka päivä. Jumalan armo ja rauha lisääntyköön meidänkin keskuudessamme (1:2).
--
1. Mä elän laupeudesta ja armonantimista. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista. Tää lohdutus on ainoa; mä elän laupeudesta.
2. Sua, Jeesus, kiitän ainian, kun hädästä mun nostit, joit vihan kalkin katkeran ja verelläs mun ostit. On autuuteni sinussa; mä elän laupeudesta.
(Virsi 275:1,2)

Äänestä

"Sunilainen synnittömyysoppi ei ole
oikea ja raamatullinen sellaisena kuin Sunilaiset sen kirjoituksissaan esittävät".

Vastausta olen turhaan tivannut, ja Sunilaisia moitiskellutkin, mutta nyt nuori Murdochh aivan äskein jollekin keskustelijalle paljasti että hänen paimenensa tarvittaessa ohjaa ja näpäyttää sauvallaan, kuten Paavalikin kirjoittaa.

Jos näin todella on niin väittelyni menee kyllä uusiin puihin.

Äänestä
  • Täällä ihmiset kynsin ja hampain koitaa ikäänkuin saada näitä ihmisiä kiinni jostain, ja sitten kun huomataan,- tai ne huomaavaat, jotka viitstivät lukea, ettei asiassa olekkaan mitään kummallista, aletaan vääntää jostain yhdestä sanamuodosta,

    Syynätään ja kysellään puskista omaa syntielämää, luultavasti kotono näytön edessä käsiä hieroen 'nonii, taidettiin poijjaat saada yks sunilainen kiinni'.

    Tämä jos mikä on sitä, että nähdään rikka toisen silmässä.

    Ja kaupan päälle ollaan itse vielä tässä syynäyksessä vilpillisiä, kuten nimimerkki 'kysyväinen', joka ei uskaltanut vastata kysymyksiini, ja oli mystisesti jostain kuitenkin onkinut ikäni, vaikka niin väitti ettei häntä kiinnosta pätkääkään minun henk.koht asiat

    Äänestä

  • Murdochh kirjoitti:

    Täällä ihmiset kynsin ja hampain koitaa ikäänkuin saada näitä ihmisiä kiinni jostain, ja sitten kun huomataan,- tai ne huomaavaat, jotka viitstivät lukea, ettei asiassa olekkaan mitään kummallista, aletaan vääntää jostain yhdestä sanamuodosta,

    Syynätään ja kysellään puskista omaa syntielämää, luultavasti kotono näytön edessä käsiä hieroen 'nonii, taidettiin poijjaat saada yks sunilainen kiinni'.

    Tämä jos mikä on sitä, että nähdään rikka toisen silmässä.

    Ja kaupan päälle ollaan itse vielä tässä syynäyksessä vilpillisiä, kuten nimimerkki 'kysyväinen', joka ei uskaltanut vastata kysymyksiini, ja oli mystisesti jostain kuitenkin onkinut ikäni, vaikka niin väitti ettei häntä kiinnosta pätkääkään minun henk.koht asiat

    Sinua näköjään kovasti vaivaa edelleen se, että sain sinut vilpistä kiinni. Ymmärrän sen, se varmasti hiertää, kun huomataan ao. henkilön syntisyys, vaikka kyseinen henkilö kivenkovaan väittää olevansa sunilaisittain synnitön. Koita nyt ymmärtää, ettei ole yhtään toista synnitöntä ihmistä maan päällä kulkenut kuin Jeesus Kristus, joka otti ihmisen muodon, vaikka olikin Jumalan Poika.

    Minulla on omat malkat silmissäni, sitä en ollenkaan kiistä. En väitäkään olevani synnitön, kuten sinä. Se, että sinä myönsit tekeväsi ajatussyntiä, oli rehellisyyttä, jota Jumalakin haluaa. Jos kiistät syntisi, jota silti teet, olet valehtelija.
    Jos sinulle on niin vaikeaa ymmärtää, että netissä kaiken paljastaminen on typerää, niin ei voi mitään.
    Sinun galleriassasi kävin vasta sen jälkeen, kun olit siihen kehotuksen antanut. Minua ei silti kiinnosta sinun henkilötietosi, ikä jäi muistiin, ei edes nimi. Ei se sen kummempaa ole.
    Jeesus tuli syntisiä varten, sinua ja minua ja pelastaa vain syntisiä, ei omavanhurskaita. Älä anna lihasi loukkaantua. Anna anteeksi, jos sinua jotenkin kolhaisin. Tämä ei ole henkilökohtaista, vaan sunilaisuuden harhan tutkimista ja sen valheiden paljastamista. Suni on perustanut nettilahkon ja jotkut näköjään siihen sotkeutuvat. Ei kai sille mitään voi. ;(
    Hyvää uutta vuotta silti sinulle.

    Äänestä

12:1-2
1. Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2. silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

Äänestä

Matt. 6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


palstalle kirjoitti:

sellaisia UT:n kirjeitä ja kohtia, joissa uskovaisia, siis seurakunnan jäseniä kehotetaan tekemään parannusta synneistään, lihallisista teoistaan, niin voimme huomata, että sunilainen synnittömyysoppi ei ole
oikea ja raamatullinen sellaisena kuin sunilaiset sen kirjoituksissaan esittävät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu