Eikö jumala ole päättänyt puolestamme jo silloin kun on PÄÄTTÄNYT meidät ylipäätään luoda? Olemmeko itse muka saaneet valita olemassolomme?
Vapaa tahto argumentti kaatunee siis viime kädessä ongelmaan: ihminen ei ole itse saanut valita olemassaoloaan, vaan uskonnon mukaan jumala on PÄÄTTÄNYT luoda ihmisen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Logiikka ja ateistmi eivät näköjään kulje käsi kädessä nekään.
Ei sellaiselta jota ei ole olemassa, voi kysyä mielipidettä, eikä sellaisen vapaata tahtoa voi loukata.
Ehkä Jumala loi ihmisen vain kysyäkseen, että "miltäs vaikuttaa, onko näin hyvä?" ja odottaa nyt vastausta meiltä. Kenties me teemme sitä päätöstä juuri tällä hetkellä, jokaisen tekomme ja valintamme kautta.
Tämä siis olettaen, että Jumala nyt ylipäänsä loi ihmisen. Minä olen itse sitä mieltä, että me olemme täällä vain ja ainoastaan oman tahtomme ansiosta. Se oli alkueläimen tahdosta kiinni lisääntyä ja täyttää meret, ja varsieväkalan tahdosta kiinni että elämä siirtyi merestä maalle ja ihmisapinoiden tahdosta kiinni että keksittiin kuinka tehdään kiviveitsiä ja pärjätään luonnon kilpailussa petoeläimiä vastaan. Ja prosessi jatkuu edelleen.
Minulta on kestänyt miljoonia vuosia tulla tällaiseksi kuin olen, enkä suvaitse mitään jankutusta siitä, ettei minulla muka ole omaa tahtoa. Olen piru vie nähnyt miljoonien vuosien ajan vaivaa päästäkseni tänne asti!
:Agwé:
"Logiikka ja ateistmi eivät näköjään kulje käsi kädessä nekään.
Ei sellaiselta jota ei ole olemassa, voi kysyä mielipidettä, eikä sellaisen vapaata tahtoa voi loukata"
Toki minä tämän ymmärrän. Oikeastaan tämä ongelma kumpuaa nimenomaan uskosta, jossa kuvitellaan jumalan olevan kaikkivoipainen ja siten jotenkin logiikan ulkopuolella. Ristiriita ei siis ole minun ajattelussani vaan enemminkin uskossa, joka toisaalta puhuu ihmisellä olevasta vapaasta tahdosta, mutta Jumalan luomisTEON ja päätöksen kautta kuitenkin kumoaa sen ikään kuin ennen kuin vapaata tahtoa on edes voinut syntyä.
Emme tietenkään saa päättää omasta syntymästämme, mutta emme myöskään omasta kuolemastamme - siis ainakaan uskon mukaan.
Itse olen viestisi loppuosan kanssa samoilla linjoilla. Tieteellinen ajattelu sopii hyvin yhteen vapaan tahdon ajatuksen kanssa, usko ei.
Jumala tiesi mitä tuleman pitää, sen luamisen jälkeen kaikki on ollut pelkkä robotismia ! No, onneksi se jumalakin on pelkkää iltasatua, joten eipä mene siitäkään yö- eikä edes päiväunet.
Mielestäni raamatut, koraanit, gilgames eeposit, Mormonin kirjat ja kaikki muut uskonnolliset "maailman selitykset" ovat ihmisten tekemiä ja satuja läpeensä !
Relaxsoitukaa jo hertzyykeli sentässes!
Kysymys on vaikea, koska tiedämme vain osin Jumalan olemuksesta ja aivoituksista.
Raamattu kertoo meille, että Jumala on rakkaus. Jumala loi maailman rakkauden tähden. Maailmasta piti tulla rakkauden täyttämä paikka. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen piti olla rakkaussuhde. Sen piti olla kiintymystä, luottamusta ja kunnioitusta ilman ehtoja. Samaten ihmisten keskinäisten suhteitten piti olla täynnä rakkautta. Syntiinlankeemus turmeli tämän Jumalan unelman.
Hän halusi ihmisen, joka ei olisi kaikessa vain tottelevainen "robotti". Hän halusi suhteen, joka perustuisi vapaudessa toimivaan rakkaussuhteeseen, koska ainoastaan siinä Jumalan rakkaus toteutuu. Tämä merkitsee, että ihmisellä on vapaus tehdä omia ratkaisuja erilaisissa valintatilanteissa. Näin oli syntiinlankeemuksessa ja niin on ollut kautta aikojen. Jumala sallii meidän tehdä vääriäkin ratkaisuja, vaikka ne eivät läheskään aina ole Jumalan tahdon mukaisia. Seurauksista joudumme itse ja kanssamme moni muukin kärsimään, koska "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää". Jumala ei aina ota meitä ihmisiä "niskasta kiinni rötöksistämme" , vaan rakkaudella Hän kutsuu meidät pelastukseen Jeesuksen sovitustyön kautta. Ja taas ihminen usein tekee väärän ratkaisun ja kieltäytyy ja kierre jatkuu. Mutta Jumala on rakkaus ja haluaa katkaista nämä kierteet.
Jumalan olemukseen kuuluvat myös pyhyys ja oikeudenmukaisuus. Onko Jumala tuomari? Rankaiseeko hän? Koska Jumala on rakkaus, on hän myös ehdottoman oikeudenmukainen. Olisihan aivan mahdotonta, että rakastava Jumala voisi hyväksyä ihmistä kohdanneen vääryyden. Jumalan oikeudenmukaisuudesta on vakavat seuraukset: miten syntinen, vääryyttä tehnyt ihminen voi kestää oikeudenmukaisen Jumalan kasvojen edessä. Jos ihminen ei olisi syntinen, niin hän kokisi, että Jumala on rakastava Isä. Mutta koska hän on syntinen, hän pelkää Jumalan vihaa. Hän pelkää, että hänen rakkaudettomuutensa ja vääryytensä paljastuvat. Oman syntisyytensä tähden ihmiset kokevat, että rakastava Jumala on tuomari.
Luodessaan ihmisen Jumala otti niin suuren riskin, että siihen sisältyi ihmiseksi tuleminen ja helvetillinen kuolema ristillä. Jumala on Raamatun mukaan kärsinyt ihmisten vääristä valinnoista, ja Hän kärsii koska rakastaa.
Jeesuksen, Jumalan Pojan, uhrikuolema näyttää meille, että Jumala rakastaa ihmistä uhrautuvalla rakkaudella. Jumalan poika kärsi synnittömänä synnin seurauksen, kuoleman. Jeesuksen ansiosta saamme kohdata Jumalan, joka ei ole tuomari vaan rakastava isä.
Otteita kirjoituksesta :
http://www.nic.fi/~jlindell/mihinuskoa.htm
Lue lisää kirjoituksesta.

"Hän halusi ihmisen, joka ei olisi kaikessa vain tottelevainen "robotti". Hän halusi suhteen, joka perustuisi vapaudessa toimivaan rakkaussuhteeseen, koska ainoastaan siinä Jumalan rakkaus toteutuu."
"Hän halusi"... "hän halusi"... Etkö näe siinä mitään ristiriitaista, että ihmisen vapaa tahto perustuu uskon mukaan jonkin ihmistä edeltävän ilmeisesti itsestään tietoisen olennon PÄÄTÖKSEEN/TAHTOON/HALUUN. Tässähän on selvä probleema: vapaa tahtomme perustuu jonkin toisen tahtoon, meillä on vapaa tahto vain koska joku toinen on niin tahtonut.
Tieteellisen maailmankatsomuksen omaavan ei tällaista paradoksaalisuutta tarvitse kohdata.