mieleenpainuvin kohtaus suomalaisessa elokuvassa

Kertokaas mikä kohtaus tai suomalainen elokuva on jäänyt jotenkin unohtumattomasti mieleen, järkyttänyt, naurattanut, itkettänyt teitä tai joku elokuva, mikä on jäänyt vaikkapa lapsuudestanne erityisesti mieleen.

Mulle on jäänyt lapsuudesta mieleen vanhan tuntemattoman sotilaan kohtaus, jossa Lehto kuolee. Se oli pienestä pojasta jotenkin karmea kohtaus, mutta myös erittäin hyvin tehty. Aina nykyään, kun näen kyseisen kohtauksen, tulee se sama fiilis mieleen, haikeana muistelen.

Pohjanmaan kuulustelukohtaus on mielestäni suomalaisen elokuvahistorian parhaimpia kohtauksia. Miten hyviä näyttelijöitä Suomessa onkaan. Hatun nosto jo edesmenneille Esko Nikkarille ja Vesa Mäkelälle!

Uuno Turhapuro armeijan leivissä se parturikohtaus. Aivan hysteerisen hauska. Olen ollut 9v, kun nähnyt sen elokuvissa ja nauranut aivan hysteerisenä. Nykyäänkin se kohtaus naurattaa, kerrassaan loistava kohtaus. Jyrki Kovaleff jää minun mieleeni juuri tästä kohtauksesta. Osaan kohtauksen repliikit ulkoa.
2557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pohjanmaan poliisikuulustelu, Esko Nikkari tuhannen juovuksissa.

Katsatuksen monttuun ajo kohtaus,Vesa Vierikko ottaa hirveät pultit.

Sutkin pontikanmyyntikohtaus.Mukana mm.Vierikko,Pellonpää,Markku Peltola,Mikko Nousiainen,aivan hillitön kohtaus!

Äänestä

Matti Pellonpää paistaa (elokuvassa varjoja paratiisissa) paistinpannulla maksalaatikkoa ja halkaistun makkaran jonka jälkeen menee ikkunan viereen syömään sen
Hirttämättömät jossa vesamattiloiri kysyy spedelt nähdessään speden kuvan "oot sä toi" " no mitäs luulisit"
lampaansyöjät jossa leo lastumäki on taivaanpellit teltan ulkopuolella eikä suostu menee telttaan yösi "minä kärsin tänä yönä"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


just older kirjoitti:

Kertokaas mikä kohtaus tai suomalainen elokuva on jäänyt jotenkin unohtumattomasti mieleen, järkyttänyt, naurattanut, itkettänyt teitä tai joku elokuva, mikä on jäänyt vaikkapa lapsuudestanne erityisesti mieleen.

Mulle on jäänyt lapsuudesta mieleen vanhan tuntemattoman sotilaan kohtaus, jossa Lehto kuolee. Se oli pienestä pojasta jotenkin karmea kohtaus, mutta myös erittäin hyvin tehty. Aina nykyään, kun näen kyseisen kohtauksen, tulee se sama fiilis mieleen, haikeana muistelen.

Pohjanmaan kuulustelukohtaus on mielestäni suomalaisen elokuvahistorian parhaimpia kohtauksia. Miten hyviä näyttelijöitä Suomessa onkaan. Hatun nosto jo edesmenneille Esko Nikkarille ja Vesa Mäkelälle!

Uuno Turhapuro armeijan leivissä se parturikohtaus. Aivan hysteerisen hauska. Olen ollut 9v, kun nähnyt sen elokuvissa ja nauranut aivan hysteerisenä. Nykyäänkin se kohtaus naurattaa, kerrassaan loistava kohtaus. Jyrki Kovaleff jää minun mieleeni juuri tästä kohtauksesta. Osaan kohtauksen repliikit ulkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu