venäläisistä

näköjään poikkeuksetta positiivisessa hengessä lapualla, jonka maine sentään historiassa liittyy äärioikeistolaisuuteen ja venäläisten vihaamiseen


se on oikein mukava asia havaita, että tämän päivän lapualaiset näin ajattelevat. Sitäpaitsi ihmisiä ne on siinä kuin mekin. Meillä on jotain opetettavaa heille ja myös heillä meille. Tapahtukoon tämä ystävällisessä ja rakentavassa hengessä
2387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapualaiset ymmärtää että maailma on yhä kansainvälisempi, ei me pelätä ihmisiä.

Muut meitä mustaa. On niitä jotka haluaa että tänne syntyisi Lapuan liikkeen henkeä. Emme suostu istumaan omailla housuillamme heidän nuotioonsa.

Sitten on niitä jotka lyövät vanhoja leimoja meidän ottaan. Historia pitää tuntea, tietää mitä on tapahtunut.

Eteenpäin ei päästä peruutuspeiliin tuijottamalla.

Äänestä

Ihmisiä ne on siinä kuin mekin (vaikka voissa paistais).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhutaan---- kirjoitti:

näköjään poikkeuksetta positiivisessa hengessä lapualla, jonka maine sentään historiassa liittyy äärioikeistolaisuuteen ja venäläisten vihaamiseen


se on oikein mukava asia havaita, että tämän päivän lapualaiset näin ajattelevat. Sitäpaitsi ihmisiä ne on siinä kuin mekin. Meillä on jotain opetettavaa heille ja myös heillä meille. Tapahtukoon tämä ystävällisessä ja rakentavassa hengessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu