Loistavaa Tarja

Halonen piti upean uudenvuodenpuheen tuttuun tapaansa.

On suuri onni, että meillä on lämminhenkinen, humaani ja heikkomassa asemassa olevien ihmisten puolia pitävä presidentti.

Hän aina puolustanut ihmisten tasa-arvoa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa, joka on tosin vielä kaukana ja tuskin se koskaan toteutuukaan.

Ei ainakaan niin kauan, kun maailmassa on Usan tyyppisiä roistovaltiota, jotka hyökkäävät häikäilemättä juuri sinne, mistä on suurin taloudellinen hyöty ja etu saatavissa.

On todella hyvä, ettei Tarjalla ole kiinnostusta, taikka edes halua pitää yhteyksiä tähän sotaisaan ja YK:takin pilkkanaan pitävään roistovaltioon.

Sen sijaan Tarjalla on älyä ja ymmärrystä keskittyä paljon tärkeämpään asiaan, eli hyvien suhteiden ylläpitämiseen mahtavaan kapitalistiseen Venäjään, joka Suomelle erittäin tärkeä kaupallisesti, energian toimittajana ja muutoinkin.

On suuri ilo seurata kuinka Tarja on loistavissa väleissä maailman nykyään arvostetumman ja maassaan mahtavaa suosiota nauttivan Putinin kanssa.

He ovat kuin sisko ja veli ja kuin yhtä perhettä ja näin pitää olla jatkossakin.

Antaa Kanervan juosta kieli pitkällä maireilemassa ja hymistelemässä Usassa, jonka johdossa yksi aikamme pahin tuhontuoja ja sotahullu Bush hallintoineen.
291154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Halonen esitti taas "upean" puhevikaisen marmatuskimaransa.

On "suuri onni", että meillä on katkera, kateellisuuteen taipuvainen ja äärimmäisen kommunistinen kanttura presidenttinä.

Hän on aina puolustanut stalinismia ja Venäjän maailmanherruutta, joka on tosin onneksi vielä kaukana ja tuskin se koskaan toteutuukaan.

Surullista, että maailmassa on Venäjän tyyppisiä roistovaltiota, jotka hyökkäävät häikäilemättä juuri sinne, mistä on suurin taloudellinen hyöty ja etu saatavissa ja joskus Venäjä hyökkää pienempänsä kimppuun ihan vain huvin vuoksi. Venäjällä on kuitenkin taipumus ottaa turpiinsa huomattavastikin pienemmiltä vastustajilta, esimerkiksi suomalaisilta ja tsetseeneiltä...

On todella ikävää, että Tarjalla on pakkomielteenomainen tarve pitää lämpimiä suhteita yllä tähän sotaisaan ja YK:takin pilkkanaan pitävään roistovaltioon.

Sen sijaan Tarjalla ei ole älyä eikä ymmärrystä keskittyä paljon tärkeämpään asiaan, eli hyvien suhteiden ylläpitämiseen mahtavaan kapitalistiseen Saksaan, joka on Suomelle erittäin tärkeä kaupallisesti ja muutoinkin.

On todella kamalaa seurata kuinka Tarja on loistavissa väleissä maailman nykyään vihatuimman ja maassaan suunnatonta kärsimystä aiheuttaneen diktaattori Putinin kanssa.

He ovat kuin sisko ja veli ja kuin yhtä perhettä ja siihen pitää saada muutos!

Ei saa antaa Lesbo-Halosen juosta kieli pitkällä maireilemassa ja hymistelemässä Venäjällä, jonka johdossa yksi aikamme pahin tuhontuoja ja sotahullu Putin hallintoineen.

Äänestä
  • akka antanut viime yönä?

    Äänestä

  • purkaus, noita näkee pressapalstalla keskenkasvuisten persupoikien ja "tyttöjen" kirjoittamina, mutta täällä harvemmin, olen tottunut näkemään täällä kypsempiä ja asiallisempia ja ennenkaikkea, aikuisempia kirjoituksia.

    Sinä taidat kuulua näihin amiksessa opiskeleviin, murkkuikäisiin koulukiusaajiin.

    Äänestä

  • "Surullista, että maailmassa on Venäjän tyyppisiä roistovaltiota, jotka hyökkäävät häikäilemättä juuri sinne, mistä on suurin taloudellinen hyöty ja etu saatavissa ja joskus Venäjä hyökkää pienempänsä kimppuun ihan vain huvin vuoksi. Venäjällä on kuitenkin taipumus ottaa turpiinsa huomattavastikin pienemmiltä vastustajilta, esimerkiksi suomalaisilta ja tsetseeneiltä..."

    Minneköhän Venäjä on hyökännyt? Sekoitatko nyt tyhmyyttäsi Usan Venäjään?

    Minä olen kuullut, että Suomi hävisi molemmat sotansa ja että tshetsheeni terroristit parkuvat eukkojensa hameitten helmoissa. Uskalsivat sentään kaapata "urhoollisesti" kouluja ja sairaaloita, kunnes Putin pani nämä luuserit polvilleen.

    Äänestä

  • Huvittunut:-) kirjoitti:

    "Surullista, että maailmassa on Venäjän tyyppisiä roistovaltiota, jotka hyökkäävät häikäilemättä juuri sinne, mistä on suurin taloudellinen hyöty ja etu saatavissa ja joskus Venäjä hyökkää pienempänsä kimppuun ihan vain huvin vuoksi. Venäjällä on kuitenkin taipumus ottaa turpiinsa huomattavastikin pienemmiltä vastustajilta, esimerkiksi suomalaisilta ja tsetseeneiltä..."

    Minneköhän Venäjä on hyökännyt? Sekoitatko nyt tyhmyyttäsi Usan Venäjään?

    Minä olen kuullut, että Suomi hävisi molemmat sotansa ja että tshetsheeni terroristit parkuvat eukkojensa hameitten helmoissa. Uskalsivat sentään kaapata "urhoollisesti" kouluja ja sairaaloita, kunnes Putin pani nämä luuserit polvilleen.

    Kirjoitit sitten neljä eri vastausta neljällä eri nikillä, ironmikes. Kaikki vastaukset sisältävät varmasti sitä sinulle tyypillistä katkeraa itkua ja epätoivoisia solvausyrityksiä. Siksipä jätin muut vastauksesi huomioimatta ja avasin vain tämän viimeisimmän. Todella luokatonta kiihkokommunistista propagandaa näyttää olevan tuokin kirjoitelmasi...

    Neuvostoliitto/Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1939 ja aikoi hyökätä toistamiseen vuonna 1941. Suomi pysäytti molemmilla kerroilla miehitystä yrittäneet barbaarilaumat ja otti torjuntavoiton. Lisäksi Neuvostoliitto/Venäjä on saanut nöyryyttäviä selkäsaunoja mm. Afganistanissa ja Tshetsheniassa. Noihinkin konflikteihin Neuvostoliitto/Venäjä on itse suurin syyllinen. Venäjä aivan on yhtä törkeä terroristivaltio kuin USA:kin.

    Olet joutunut vakavan kommunistisen aivopesun uhriksi. Aivopesijänä on varmastikin toiminut prostituoituna toimiva äitisi (ruma kuin itse Saatana, mutta kauppa käy vanhainkodissa kunhan myy tavaraa ALE-hintaan). Sinä olet vaikutuksille alttiissa iässä (13-vuotias) ja siksi uskot nyt vakaasti esimerkiksi sen, että Suomi muka hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1939 ja oli muutenkin syyllinen Talvisotaan. Vain paatunut kommari voi vääristellä historiaa tuolla tavalla. Säälin sinua, ironmikes!

    Äänestä

  • KorjaavaMies kirjoitti:

    tämän kirjoitin minä:

    "Olipas säälittävä purkaus, noita näkee pressapalstalla keskenkasvuisten persupoikien ja "tyttöjen" kirjoittamina, mutta täällä harvemmin, olen tottunut näkemään täällä kypsempiä ja asiallisempia ja ennenkaikkea, aikuisempia kirjoituksia.

    Sinä taidat kuulua näihin amiksessa opiskeleviin, murkkuikäisiin koulukiusaajiin."

    Eikä siihen ole vieläkään muuta lisättävää kuin se että aina vain säälittävämmäksi käy, nyt sinä jo harrastat nikkikeskustelua ja nikkiarvailua, joka on varma merkki siitä että olet hävinnyt asiallisen keskustelun 100-0.

    Äänestä

  • ollut iiron kirjoitti:

    Älä selittele nikkikikkailujasi, ironmikes. Ne tunnetaan kyllä varsin hyvin.

    Minä vastasin typerän lapselliseen vuodatukseesi, ainakin valheelliseen väitteeseesi siitä, ettei Venäjä muka ole hyökännyt mihinkään eikä hävinnyt sotia, mutta sinä et esittänyt siihen minkäänlaista vastinetta. Keskityit vain itkemään nikeistä. Otit siis jälleen selkääsi oikein urakalla, ironmikes. Yksi varma merkki tappiostasi on se, että julistaudut yleensä voittajaksi siinä vaiheessa kun itse (viimein) tajuat hävinneesi...

    Minä olin muuten armeijassa silloin kun sinä synnyit, ironmikes. Sehän tapahtui vuonna 1994. Voisin ikäni puolesta olla isäsi. Älä siis ala itkemään minulle keskenkasvuisuudesta, pentu!

    Äänestä

  • Korjaava Mies kirjoitti:

    pönttösi sekaisin, sääliksi oikein käy.

    Miksi sinä et kykene käsittämään että palstalla on muitakin kirjoittajia kuin sinä ja iiro, oletko niin kauhuissasi, tunnetko itsesi huonoksi, vai oletko kertakaikkiaan niin yksinkertainen ettet kykene ajattelemaan laajemmin, etkö pysty näkemään eroja kirjoitustavassa?

    Minä en ole kirjoittanut sanaakaan Venäjästä, joten, sinä olet huvittava, huidot kuin on Quijot ympärillesi, iiro siellä iiro tuolla, iiro jokapuolla.

    Minä muuten olen sen ikäinen että voisin olla äitisi, joten älä ala mulle itkemään typerä, keskenkasvuinen pentu.

    Alaikäisten käsissä ?
    http://www.youtube.com/watch?v=uo8lrbIkKpY&feature=related

    Äänestä

  • iiro sai kirjoitti:

    pönttösi sekaisin, sääliksi oikein käy.

    Miksi sinä et kykene käsittämään että palstalla on muitakin kirjoittajia kuin sinä ja iiro, oletko niin kauhuissasi, tunnetko itsesi huonoksi, vai oletko kertakaikkiaan niin yksinkertainen ettet kykene ajattelemaan laajemmin, etkö pysty näkemään eroja kirjoitustavassa?

    Minä en ole kirjoittanut sanaakaan Venäjästä, joten, sinä olet huvittava, huidot kuin on Quijot ympärillesi, iiro siellä iiro tuolla, iiro jokapuolla.

    Minä muuten olen sen ikäinen että voisin olla äitisi, joten älä ala mulle itkemään typerä, keskenkasvuinen pentu.

    Ryhdyit taas parkumaan kuin pikkukakara ja erkanit tyystin aiheesta. Katson siis voittaneeni tuon väittelyn.

    Sinun pitäisi siis olla vähintään 50-vuotias nainen voidaksesi olla minun äitini. Silloinkin olisit ollut teini-ikäinen synnytyksen aikoihin. Kirjoitustyylisi paljastaa sinun kuitenkin olevan uhmaikäinen 13-vuotias poika. Äläpä siis hypi minun silmilleni, pentu!

    No, sinullahan on aina ollut outoa viehtymystä naiseuteen, ironmikes. Mainostat innokkaasti sheriffin kihlatun vaatteita ja esiinnyt usein naisena. Yhteiskunta todennäköisesti tukee sinua sukupuolenkorjauksessa, mikäli saat äidiltäsi luvan ja mikäli koulupsykologisi toteaa sinun todellakin olevan pojan ruumiiseen "kahlittu" tyttö. Toivottavasti saat sen leikkauksesi. Se voisi hyvässä lykyssä hillitä tuota uhitteluasi.

    Hyvää uutta vuotta ja toivottavasti koulusi sujuu hyvin ja pääset kahdeksannelle luokalle! Älä välitä niistä kiusaajista, jotka pilkkaavat sinua lihavuutesi ja neitimäisen käytöksesi takia.

    Olet kovin hermona kun iiro hieman käsitteli sinua kaltoin ja osoitti meille millainen typerä nuija olet.
    Sinun taitosi ja tietosi eivät riitä alkuunkaan iirolle ja tiedät sen itsekin. Voittajaa sinusta ei täällä ikinä.

    Sinä et tiedä näköjään yhtään mitään iirosta, mutta sen huomaa sokea Reetakin, että olet jo iron katujyrän alla.
    Kun iiro vittuilee sefulle, niin siitäkin sinä idiootti vedät jutun juurta hädissäsi. Sinä olet hameen tarpeessa, eikä iiro, joka liiskaa sinut ketoon missä tahansa.

    On parasta itsellesi ja mielenrahallesi, että poistut täältä hävinneenä ja nolattuna, puskasta, jossa peloissasi hiirulaisena piileksit!

    Äänestä

Ihmisillä esiintyy erilaisia fobioita. Jotkut pelkäävät hämähäkkejä, jotkut pimeää, jotkut lintuja jne. Yleensä fobiaa sairastavat ymmärtävät itsekin, ettei pelkoon ole mitään järjellistä selitystä, mutta he eivät voi pelolleen mitään.

Samanlainen järjetön pelko on russofobia. Russofobisti pelkää rikasta Venäjää ja sieltä virtaavaa rahaa ja energiaa. Suurin osa russofobisteistakin tietysti ymmärtää, ettei pelolle ole mitään järjellistä selitystä. Jos russofobiaa sairastavalla on kuitenkin jokin muu mielen sairaus, kuten paranoidi skitsofrenia, hän ei ehkä ymmärrä pelkonsa järjettömyyttä. Tällainen tapaus liikkuu tälläkin keskustelupalstalla.

Äänestä
  • Juuri kun olin kehunut venäläisiä luotettaviksi sattuikin ikävästi. Suudellessani Igoria, hän nappasi lompakkoni, minkä huomasin vasta kiljuhumalasta selvittyäni. Onneksi lompakossa ei ollut kuin pari sataa ruplaa, mutta Mihailin kuvan menetys harmittaa vietävästi. Ajokorttiakaan en tarvitse, sillä miliisi on perso ruplille ;)

    Äänestä

sinä olet pelkkä vasukkapelle ja hintti
pyyhi nenäsi tai mä tuun ja teen sen

Äänestä

on tekopyhästi huolissaan tuloeroista kun oma palkka on muutamassa vuodessa noussut yli 40 prossaa. Miten te kommarihomot unohdatte tämmöiset jutut?

Äänestä
  • Pitikö sinunkin typeryksen tulla tänne munaamaan itsesi? Tarja ei päätä omasta palkastaan lainkaan, joten puhu vasta kun jotain tiedät. En ole kommari, enkä homo, mutta sinusta en olisi lainkaan varma. Heeeh!

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Pitikö sinunkin typeryksen tulla tänne munaamaan itsesi? Tarja ei päätä omasta palkastaan lainkaan, joten puhu vasta kun jotain tiedät. En ole kommari, enkä homo, mutta sinusta en olisi lainkaan varma. Heeeh!

    kommari ja HOMO,etkä mikään ihan tavallinen homo vaan UMPIHOMO. Ei se setalainen päätä omasta, mutta voisi vaikuttaa pienipalkkaisten tuloihin. Arvojohtajana hän on saanut muutettua ajatusmaailman kaikkien hyysäripaskojen keskuudessa homo ja lesbomyönteiseksi, puhumattakaan sairaasta suvaitsevaisuudesta suomessa niin miksi ei myös voisi vaikuttaa joihinkin tarpeellisiin päätöksiin.

    Äänestä

  • Eihän Halosta voi mistään syyttää, sillä ei hän mahda millekään asialle mitään, näin on eräs i kertonut.

    Äänestä

  • sauli kirjoitti:

    kommari ja HOMO,etkä mikään ihan tavallinen homo vaan UMPIHOMO. Ei se setalainen päätä omasta, mutta voisi vaikuttaa pienipalkkaisten tuloihin. Arvojohtajana hän on saanut muutettua ajatusmaailman kaikkien hyysäripaskojen keskuudessa homo ja lesbomyönteiseksi, puhumattakaan sairaasta suvaitsevaisuudesta suomessa niin miksi ei myös voisi vaikuttaa joihinkin tarpeellisiin päätöksiin.

    Mistäköhän sinä paskahousu "tiedät" kenenkään homoudesta, kun olet täysin hakoteillä muutenkin?

    Tuollaisia typeriä, keskenkasvuisia ja avuttomia homohuutelijoita pyörii netissä tuhansittain jauhamassa paskaa ja höpisemässä omia katkeria harhojaan ja sinä olet yksi niistä. Hävettääkö olla luuseri?

    Osoitit tyhmyytesi sössöttämällä, että Halonen voisi vaikuttaa jotain teidän pienipalkkaisten tuloihin.

    Aivan muut tahot hoitavat käytännössä niitä asioita TOLLO!

    Luitko taas Aku Ankka, etkä katsonut Halosen puhetta, jossa hän kiinnitti huomiota juuri tuloerojen kasvuun, eikä muuta voikaan vaikuttaa kuin puhua niistä, eri asia on miten asia käytännössä toteutuvat.

    Mene hoidattamaan tyhjää koliseva pahvipääsi, sillä saata tapaa jonkun nauruun täällä.

    käsilaukulla ,kuti kuti ,pusi pusi ?
    http://www.youtube.com/watch?v=D1vA2zhvbaI&feature=related

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Mistäköhän sinä paskahousu "tiedät" kenenkään homoudesta, kun olet täysin hakoteillä muutenkin?

    Tuollaisia typeriä, keskenkasvuisia ja avuttomia homohuutelijoita pyörii netissä tuhansittain jauhamassa paskaa ja höpisemässä omia katkeria harhojaan ja sinä olet yksi niistä. Hävettääkö olla luuseri?

    Osoitit tyhmyytesi sössöttämällä, että Halonen voisi vaikuttaa jotain teidän pienipalkkaisten tuloihin.

    Aivan muut tahot hoitavat käytännössä niitä asioita TOLLO!

    Luitko taas Aku Ankka, etkä katsonut Halosen puhetta, jossa hän kiinnitti huomiota juuri tuloerojen kasvuun, eikä muuta voikaan vaikuttaa kuin puhua niistä, eri asia on miten asia käytännössä toteutuvat.

    Mene hoidattamaan tyhjää koliseva pahvipääsi, sillä saata tapaa jonkun nauruun täällä.

    sinä tiedät, että minä tiedän SINUN homoutesi, no eipä siitä sen enempää se on meidän välinen asia mutta. Nyt kun muistat minut niin voisit kirjoitella asiallisemminkin. Niin totta on se ettei haloska pysty suoraan eikä halua edes välillisesti vaikuttaa pienipalkkaisten ongelmiin. Lähempänä on oma napa ja muiden lesbojen hyvinvointi, pääasia että somalit ja muut rikolliset kommarit pärjää.

    Sinä hyypiö et tiedä yhtään mitään, mutta kova olet suutasi louskuttamaan. Olet tyypillinen netin homohuutelija, eli kun et asioissa pärjää, niin alat lapsellisen homohuutelusi. Voin sanoa sinulle hyypiö, että sinä et ikinä pysty samaan naismaailmassa, mihin minä pystyn. Tyhmät saavat vain tyhmiä ja rumia, kun me viisaat ja komeat viemme parhaat päältä. Harmittaako?

    Halonen ei pysty presidenttinä vaikuttamaan käytännöntasolla millään lailla lesbojen , taikka somalien asiaan, eikä myöskään kommarien.
    Rikollisten suhteen hän on ollut tiukkana, eikä ole armahtanut niin usein kuin muutaman aiemmat presidentit. Näytit taas tyhmyytesi Toppa -Sauli.

    nyt ike, muistan kyllä miten nuorempana yritit naisten kanssa mutta petyit aina ja hakeuduit lopulta onnettomana miesten seuraan. Se on todella monen kohtalo, et ole ainoa. Tosin mieleeni tulee asioita joista päättelin muinoin että olit saanut puppelipojun imun jo lapsesta lähtien. Tämä nyt ei ole samanlaista haukkumista kuin sinulla minua kohtaan mutta ymmärrän toisaalta katkeruutesi.

    Kyllä haloska pystyy vaikuttamaan homojen lesbojen ja mamujen asemaan, hän on pyrkinyt nimittämään laisiaan päättäville paikoille ja niin loppu on jo historiaa.
    Mitä rikollisiin tulee hän on näin saanut mamuja haalittua lisää, joiden mukana rikollisuus on lisääntynyt sitä tosi asiaa et kumoa mitenkään. Armahtamatta jättäminen ei muuta rikollisuustilastoja puoleen tai toiseen joten kuka näytti tyhmyytensä KYYKKYYN.

    Äänestä

  • ironmikes kirjoitti:

    Sinä hyypiö et tiedä yhtään mitään, mutta kova olet suutasi louskuttamaan. Olet tyypillinen netin homohuutelija, eli kun et asioissa pärjää, niin alat lapsellisen homohuutelusi. Voin sanoa sinulle hyypiö, että sinä et ikinä pysty samaan naismaailmassa, mihin minä pystyn. Tyhmät saavat vain tyhmiä ja rumia, kun me viisaat ja komeat viemme parhaat päältä. Harmittaako?

    Halonen ei pysty presidenttinä vaikuttamaan käytännöntasolla millään lailla lesbojen , taikka somalien asiaan, eikä myöskään kommarien.
    Rikollisten suhteen hän on ollut tiukkana, eikä ole armahtanut niin usein kuin muutaman aiemmat presidentit. Näytit taas tyhmyytesi Toppa -Sauli.

    2000 George W. Bush
    2001 Rudolph Giuliani
    2002 The Whistleblowers
    2003 The American Soldier
    2004 George W. Bush
    2005 Bill Gates, Melinda Gates, & Bono
    2006 You *
    2007 Vladimir Putin

    Vuoden henkilöt tällä vuosisadalla
    * onko se "ruostemikko"

    Äänestä

tuollaisia mihinkään velvoittamattomia kauniita runoiluja voi kuka hyvänsä pitää - se ei mittää maksakaan...kerropa punapoika ,mitä Halonen on tehnyt ,oikeudenmukaisuuden puolesta??

Äänestä

- miksei käytä sitä arvovaltaansa ja puhu Putinille tuon pienen kansan kärsimysten puolesta - Venäjän toimintahan on ollut rikollista.

Äänestä
  • Kyse on Venäjän sisäisistä asioista. Ollaanpa siis ihan hissun kissun...

    Äänestä

Koska lähipiiriini ei kuulu nykyään yhtään puhevikaista, en saanut puheesta mitään selvää. Voisiko joku suomentaa puheen. Iirosta siihen ei ole, koska osaa vain hamppareiden kieltä.

Äänestä
  • Veikkaan, että sinulla on jonkin asteinen lukuhäiriö, etkä sen johdosta ymmärrä lukemaasi kuten me muut. Mutta saat kyllä apua, kunhan osaat sitä hakea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ironmikes kirjoitti:

Halonen piti upean uudenvuodenpuheen tuttuun tapaansa.

On suuri onni, että meillä on lämminhenkinen, humaani ja heikkomassa asemassa olevien ihmisten puolia pitävä presidentti.

Hän aina puolustanut ihmisten tasa-arvoa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa, joka on tosin vielä kaukana ja tuskin se koskaan toteutuukaan.

Ei ainakaan niin kauan, kun maailmassa on Usan tyyppisiä roistovaltiota, jotka hyökkäävät häikäilemättä juuri sinne, mistä on suurin taloudellinen hyöty ja etu saatavissa.

On todella hyvä, ettei Tarjalla ole kiinnostusta, taikka edes halua pitää yhteyksiä tähän sotaisaan ja YK:takin pilkkanaan pitävään roistovaltioon.

Sen sijaan Tarjalla on älyä ja ymmärrystä keskittyä paljon tärkeämpään asiaan, eli hyvien suhteiden ylläpitämiseen mahtavaan kapitalistiseen Venäjään, joka Suomelle erittäin tärkeä kaupallisesti, energian toimittajana ja muutoinkin.

On suuri ilo seurata kuinka Tarja on loistavissa väleissä maailman nykyään arvostetumman ja maassaan mahtavaa suosiota nauttivan Putinin kanssa.

He ovat kuin sisko ja veli ja kuin yhtä perhettä ja näin pitää olla jatkossakin.

Antaa Kanervan juosta kieli pitkällä maireilemassa ja hymistelemässä Usassa, jonka johdossa yksi aikamme pahin tuhontuoja ja sotahullu Bush hallintoineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu