Eräs uskova

tuossa alempana esittää huikean ajatuksen. Jos kaikki maailman ihmiset kastettaisiin, sodat loppuisivat.

Ajatus on tosiaan mahtava. Suurin osa nykyään käytävistä sodista on uskonsotia. Tyypillisesti vastakkain ovat kristityt ja muslimit.

Kovasti on eripuraa myös erilaisten kristittyjen kesken. Esimerkkinä Pohjois-Irlanti, jossa vihaa pidetään katolisten ja protestanttien kesken.

Ilmeisesti siis paras keino maailman rauhoittamiseksi olisi uskontojen hävittäminen maan päältä.

Realistina tiedän, ettei uskontoja voi hävittää, koska ihmisissä on kautta aikojen ollut taikauskoisia ja on tästäkin eteenpäin.

Sivistys ja siihen liittyvä omilla aivoilla ajattelu näivettää pikku hiljaa uskonnot, mutta siihen menee aikaa vielä kymmeniä sukupolvia. Sillä välin uskonnot pitävät huolen siitä, että ihmisryhmien välisiä jännitteitä ja sitä kautta sotia, riittää maailmassa "Jeesuksen nimeen".
5132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et vissiin aina ymmärrä lukemaasi:

##Jos minun vallassani olisi, niin kastattaisin kaikki ihmiset maailmassa, jos he näin saisivat Pyhän Hengen sydämmeensä ja siten arkeensa Jumalan johdatuksen.##

Kyse oli ystävä siitä, jos kasteessa saisi Pyhän Hengen, eli uudestisyntyisi... silloin ei maailma olisi tälläinen...

Äänestä
  • ihmisistä pyhällä hengellä varustettuja niin eiköhän hän olisi luonut ne sellaisiksi alunperinkin...

    Äänestä

  • "Jos minun vallassani olisi, niin kastattaisin kaikki ihmiset maailmassa, jos he näin saisivat Pyhän Hengen sydämmeensä ja siten arkeensa Jumalan johdatuksen.
    Loppusi nämä sodat ja muut kauhut maailmassa.Eipähän maailma enää viettelisi ihmistä. "

    Tuossa on teksti, johon viittasin. Voiko sen ymmärtää jotenkin muuten?

    Taikausko ei sotia lopeta. Sinunkin Jumalasi nimeen on massoittain ihmisiä tapettu ja tapetaan tänäkin päivänä.

    Esimerkkinä juutalaiset vastaan palestiinalaiset ts. juutalaiset vastaan muslimit.

    Aabrahamin jumala on sinunkin jumalasi. Ja Aabrahamin jumala on myös muslimien jumala. Miksi siis tapellaan ja tapetaan saman jumalan nimeen? En käsitä sitä, muuten kuin että tuo jumala on äärettömän verenhimoinen, itsekäs ja raaka.

    Tosiasiassa jumala = ihminen ja ihminen on ihmiselle tunnetusti susi.

    Äänestä

Jeesushan sanoi, "En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekkan, omat perhekuntalaiset riitaantuvat keskenään minun nimeni tähden." Näin lyhyesti sanottuna.

* Jeesuksen nimen lausuminen on vaikeaa, paitsi Pyhässä Hengessä. Siitä johtuu se, että aina missä Jeesusta julistetaan, aiheuttaa sekaannusta.
* Jeesuksen nimen kuuleminen aiheuttaa, niin uskon, omissatunnoissa syyllisyyttä, ja siksikin sitä ei mielellään lausuta. Jumalasta noin ylimalkaan voidaan puhua melko kevyestikkin, mutta sanoa ääneen nimi Jeesus on jo omantunnon asia.

Äänestä
  • lausuminen ei ole sen vaikeampaa kuin minkään muunkaan nimen.

    Mutta ateistit suhteellisen järkevinä ihmisinä eivät ala hokemaan yhtä ainoaa nimeä.

    Emme nimittäin usko, että hokemalla Jeesuksen nimeä (tai mitään muutakaan), saataisiin mitään aikaan ja jos saataisiin, niin kyllä siitä vastaansanomattomat todisteet olisivat löytyneet 2000 v:n aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juma_laton kirjoitti:

tuossa alempana esittää huikean ajatuksen. Jos kaikki maailman ihmiset kastettaisiin, sodat loppuisivat.

Ajatus on tosiaan mahtava. Suurin osa nykyään käytävistä sodista on uskonsotia. Tyypillisesti vastakkain ovat kristityt ja muslimit.

Kovasti on eripuraa myös erilaisten kristittyjen kesken. Esimerkkinä Pohjois-Irlanti, jossa vihaa pidetään katolisten ja protestanttien kesken.

Ilmeisesti siis paras keino maailman rauhoittamiseksi olisi uskontojen hävittäminen maan päältä.

Realistina tiedän, ettei uskontoja voi hävittää, koska ihmisissä on kautta aikojen ollut taikauskoisia ja on tästäkin eteenpäin.

Sivistys ja siihen liittyvä omilla aivoilla ajattelu näivettää pikku hiljaa uskonnot, mutta siihen menee aikaa vielä kymmeniä sukupolvia. Sillä välin uskonnot pitävät huolen siitä, että ihmisryhmien välisiä jännitteitä ja sitä kautta sotia, riittää maailmassa "Jeesuksen nimeen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu