Taivas

Piruilematta:

Taivasta ei ole olemassa, ei sitä satu-taivasta jonne uskovaiset kuvittelevat olevansa menossa, sitä jonne jäädään ikuisiksi ajoiksi ja halleluja. Ja jossa on niin tylsää - uskovaisten puheista päätellen - että hulluksihan siellä tulisi.

Koska itse luotan reinkarnaatioon, oletan että on myös olemassa "välitila", jossa sielu oleskelee kehollistumisiensa välillä. (Kumppanillani onkin paikasta muistikuvia ajalta ennen hänen syntymäänsä.) Tätä tilaa pidän "todellisempana" kuin materian maailmaa, sillä siellä IKUISUUDESSA, ajan ja paikan tuolla puolen me olemme sitä mitä todella olemme. Täällä me vain leikimme roolileikkiä ja otamme osaa suureen elämisen näytelmään.

En usko että kun ihmisenä vietetyt elämät kerran loppuvat, sielu jää mihinkään pysyvää ekstaasitilaan happy ever after, vaan että matka jatkuu. Välillä voi toki olla pidempiäkin lepokausia - vaikkapa semmoisia että koko maailmankaikkeus plätsähtää kasaan taas kerran, ja alkaa sitten taas joskus alusta. Ehkäpä maailmankaikkeudellakin on kyky reinkarnoitua! Miksei muka?

Eräänlaisen taivastilan voi kuitenkin kokea esim. meditaatiossa, jossa ihminen voi hetkellisesti pysäyttää ajan ja unohtaa kehonsa paikan, ja aistia Ikuisuuden, sen mistä hän oikeasti on lähtöisin.

***

Kertaus. Kristin- ym. uskontojen uskovaisen taivas: jemma ikuisiksi ajoiksi. Oma käsitykseni taivaasta: todellinen kotimme, mutta ei ikijemma, vaan tukikohta josta käsin tehdä tutkimusretkiä eri aikoihin ja paikkoihin.

- Olen havainnut että asiat pitää selvittää oikein juurta jaksain, että voikin sitten todeta tulleensa SILTIKIN tahallaan väärin ymmärretyksi. Hah hah.
24403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

"Taivasta ei ole olemassa, ei sitä satu-taivasta jonne uskovaiset kuvittelevat olevansa menossa, sitä jonne jäädään ikuisiksi ajoiksi ja halleluja. Ja jossa on niin tylsää - uskovaisten puheista päätellen - että hulluksihan siellä tulisi."

Jahas, että sinä olet sitten käynyt toteamassa asian?
Se taas että mikä on tylsää ja mikä ei lienee aika vaikeasti määriteltävä asia. Erityisesti paikasta joka on ikuisuus.

"Koska itse luotan reinkarnaatioon, oletan että on myös olemassa "välitila", jossa sielu oleskelee kehollistumisiensa välillä. (Kumppanillani onkin paikasta muistikuvia ajalta ennen hänen syntymäänsä.) Tätä tilaa pidän "todellisempana" kuin materian maailmaa, sillä siellä IKUISUUDESSA, ajan ja paikan tuolla puolen me olemme sitä mitä todella olemme. Täällä me vain leikimme roolileikkiä ja otamme osaa suureen elämisen näytelmään."

No niinpä tietenkin. Sinun mukaasi se välitila lienee se kun energiasta ei ole vielä tullut ainetta? Eihän tuota välitilaa siten ole missään, puhumattakaan ikuisuudesta mitä tämä tila ei edusta.

"En usko että kun ihmisenä vietetyt elämät kerran loppuvat, sielu jää mihinkään pysyvää ekstaasitilaan happy ever after, vaan että matka jatkuu. Välillä voi toki olla pidempiäkin lepokausia - vaikkapa semmoisia että koko maailmankaikkeus plätsähtää kasaan taas kerran, ja alkaa sitten taas joskus alusta. Ehkäpä maailmankaikkeudellakin on kyky reinkarnoitua! Miksei muka?"

Koska maailmankaikkeus on rajallinen. On syytä muistaa termodynamiikan lait. Mitenköhän tämä maailma muuten sitten itsestään jälleen nousisi kasaan? Niin ei vain tässä maailmassa tapahdu.

"Eräänlaisen taivastilan voi kuitenkin kokea esim. meditaatiossa, jossa ihminen voi hetkellisesti pysäyttää ajan ja unohtaa kehonsa paikan, ja aistia Ikuisuuden, sen mistä hän oikeasti on lähtöisin."

Se että pidät yllä ajatusta siitä että pääsi on tyhjä ajatuksista, on vain yksi ajatus. (Mikä kyllä näkyy kirjoituksissasi ;)
Ei-mitään olemusta et taas voi käsittää, sillä mikään ei ole ei-mitään, tässä 5-aistin maailmassa.

"- Olen havainnut että asiat pitää selvittää oikein juurta jaksain, että voikin sitten todeta tulleensa SILTIKIN tahallaan väärin ymmärretyksi. Hah hah."

Marttyyrin leima otsaan, niin vastaaninttäjistä tulee piilo-dualistisessa maailmankatsomuksessasi pahiksia.

Äänestä
  • kristillinen katolinen kirkkokin opeta `välitilaa` ?

    Äänestä

  • "Jahas, että sinä olet sitten käynyt toteamassa asian?"

    Mutta sinä olet?

    Äänestä

  • Pahikseksi sinulla ei ole mahiksia.

    Apropoo. Miksiköhän kuvittelet uskovasi kuten kristitty, kun sinulle ei ole olemassa mitään muuta kuin materia?

    Ai niin juu, kun kristityillä pitää se mätä raatokin kiskoa haudasta tuomiopäivän tullessa, niin kai se materia sitten on teille he-le-ve-tin tärkeää.

    Hurja uskonto.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Jahas, että sinä olet sitten käynyt toteamassa asian?"

    Mutta sinä olet?

    mutta tarkoitus olisi. Jos Luoja suo.
    (Mutta Tellun kantaa se ei tee yhtään sen todemmaksi.)

    Sen sijaan jälkimmäisen tiedän olevan olemassa. Sen sijaan, jos sinä sanot että ei ole, niin se että et ole etsinyt etkä löytänyt, todisteita, ei tarkoita etteikö niitä olisi.

    Yhtä hyvin minä voin sanoa että Oulua ei ole. Sillä en ole käynyt siellä.
    Vittuttaa kamalasti tuollaiset "oululaiset" jotka puhuvat asuvansa paikkassa mitä ei oikeasti ole. ;D

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Pahikseksi sinulla ei ole mahiksia.

    Apropoo. Miksiköhän kuvittelet uskovasi kuten kristitty, kun sinulle ei ole olemassa mitään muuta kuin materia?

    Ai niin juu, kun kristityillä pitää se mätä raatokin kiskoa haudasta tuomiopäivän tullessa, niin kai se materia sitten on teille he-le-ve-tin tärkeää.

    Hurja uskonto.

    "Pahikseksi sinulla ei ole mahiksia."

    Rauhoittavaa, panteistin antama synninpäästö. Joka on puettu hassuksi loppusointu sikermäksi.

    "Apropoo. Miksiköhän kuvittelet uskovasi kuten kristitty, kun sinulle ei ole olemassa mitään muuta kuin materia?"

    Heh, aha, jaa niinkö se nyt menikin. Se että vedän selkeän rajan rajallisen ja rajattoman välille, ei tarkoita ettenkö tunnustaisi jälkimmäistä. Päinvastoin, tämä maailman on minulle illusorinen vyyhti mielenkiintoisia kokemuksia.
    Suloista ja haikeaa.

    "Ai niin juu, kun kristityillä pitää se mätä raatokin kiskoa haudasta tuomiopäivän tullessa, niin kai se materia sitten on teille he-le-ve-tin tärkeää."

    Tuskinpa nyt sentään mätää.

    "Hurja uskonto."

    Sanoppa muuta kato.

    Äänestä

  • katolilaisuuskin... kirjoitti:

    kristillinen katolinen kirkkokin opeta `välitilaa` ?

    ovat kaksi eri asiaa. Opeissa on sukulaisuutta, mutta ei analogiaa. Joskin kyllä katolilainen voi olla kristitty, mutta katolilaisuus ei kristinuskoa.

  • EclipsE kirjoitti:

    miksi katolisuus ei ole kristinuskoa ?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    ovat kaksi eri asiaa. Opeissa on sukulaisuutta, mutta ei analogiaa. Joskin kyllä katolilainen voi olla kristitty, mutta katolilaisuus ei kristinuskoa.

    se viesti
    eli miksi katolisuus ei ole kristinuskoa ?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "Pahikseksi sinulla ei ole mahiksia."

    Rauhoittavaa, panteistin antama synninpäästö. Joka on puettu hassuksi loppusointu sikermäksi.

    "Apropoo. Miksiköhän kuvittelet uskovasi kuten kristitty, kun sinulle ei ole olemassa mitään muuta kuin materia?"

    Heh, aha, jaa niinkö se nyt menikin. Se että vedän selkeän rajan rajallisen ja rajattoman välille, ei tarkoita ettenkö tunnustaisi jälkimmäistä. Päinvastoin, tämä maailman on minulle illusorinen vyyhti mielenkiintoisia kokemuksia.
    Suloista ja haikeaa.

    "Ai niin juu, kun kristityillä pitää se mätä raatokin kiskoa haudasta tuomiopäivän tullessa, niin kai se materia sitten on teille he-le-ve-tin tärkeää."

    Tuskinpa nyt sentään mätää.

    "Hurja uskonto."

    Sanoppa muuta kato.

    raja rajallisen ja rajattoman välille.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    ovat kaksi eri asiaa. Opeissa on sukulaisuutta, mutta ei analogiaa. Joskin kyllä katolilainen voi olla kristitty, mutta katolilaisuus ei kristinuskoa.

    huruaivon "pyhän hengen" viisautta ja käsitteiden "korkealentoa".

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    mutta tarkoitus olisi. Jos Luoja suo.
    (Mutta Tellun kantaa se ei tee yhtään sen todemmaksi.)

    Sen sijaan jälkimmäisen tiedän olevan olemassa. Sen sijaan, jos sinä sanot että ei ole, niin se että et ole etsinyt etkä löytänyt, todisteita, ei tarkoita etteikö niitä olisi.

    Yhtä hyvin minä voin sanoa että Oulua ei ole. Sillä en ole käynyt siellä.
    Vittuttaa kamalasti tuollaiset "oululaiset" jotka puhuvat asuvansa paikkassa mitä ei oikeasti ole. ;D

    "pyhän hengen" logiikan loistava oivallus jälleen.

    Äänestä

  • kuulolla kirjoitti:

    raja rajallisen ja rajattoman välille.

    rajallisella on rajat.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    huruaivon "pyhän hengen" viisautta ja käsitteiden "korkealentoa".

    parhaiten olentoa jonka rinnalla idioottikin on fiksu, ehkäpä se on juurikin tuo pp?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    ovat kaksi eri asiaa. Opeissa on sukulaisuutta, mutta ei analogiaa. Joskin kyllä katolilainen voi olla kristitty, mutta katolilaisuus ei kristinuskoa.

    "Hevonen voi olla lehmä, mutta lehmä ei ole hevonen"

    Äänestä

  • Ruupen kirjoitti:

    "Hevonen voi olla lehmä, mutta lehmä ei ole hevonen"

    Hevonen popsii kauroja, lehmä kedon kukkia.
    Lammas ja lapsonen murattia jo mutustaa..
    ET- KÖ, SI-NÄ-KIN?

    Äänestä

...

Äänestä

samanlaista hölynpölyä on noi sun juttus

Äänestä
  • Elvis ei ollut hölynpölisti, Elvis on King.

    Äänestä

  • Tauno P. kirjoitti:

    Elvis ei ollut hölynpölisti, Elvis on King.

    Let’s have a fun, my dear angel-Tane.

    Äänestä

jutuista tulee ihan oikeasti hyvälle tuulelle.
Myisi varmaan kristinuskokin paremmin, jos
näiden jutut eivät olisi niin helvetinkatkuisia
sekakäyttäjien huuruisia tuomiopäivän
horinoita.
Jeesus sitä ja Jeesus tätä, jos et usko niin
helvetti heilahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

Piruilematta:

Taivasta ei ole olemassa, ei sitä satu-taivasta jonne uskovaiset kuvittelevat olevansa menossa, sitä jonne jäädään ikuisiksi ajoiksi ja halleluja. Ja jossa on niin tylsää - uskovaisten puheista päätellen - että hulluksihan siellä tulisi.

Koska itse luotan reinkarnaatioon, oletan että on myös olemassa "välitila", jossa sielu oleskelee kehollistumisiensa välillä. (Kumppanillani onkin paikasta muistikuvia ajalta ennen hänen syntymäänsä.) Tätä tilaa pidän "todellisempana" kuin materian maailmaa, sillä siellä IKUISUUDESSA, ajan ja paikan tuolla puolen me olemme sitä mitä todella olemme. Täällä me vain leikimme roolileikkiä ja otamme osaa suureen elämisen näytelmään.

En usko että kun ihmisenä vietetyt elämät kerran loppuvat, sielu jää mihinkään pysyvää ekstaasitilaan happy ever after, vaan että matka jatkuu. Välillä voi toki olla pidempiäkin lepokausia - vaikkapa semmoisia että koko maailmankaikkeus plätsähtää kasaan taas kerran, ja alkaa sitten taas joskus alusta. Ehkäpä maailmankaikkeudellakin on kyky reinkarnoitua! Miksei muka?

Eräänlaisen taivastilan voi kuitenkin kokea esim. meditaatiossa, jossa ihminen voi hetkellisesti pysäyttää ajan ja unohtaa kehonsa paikan, ja aistia Ikuisuuden, sen mistä hän oikeasti on lähtöisin.

***

Kertaus. Kristin- ym. uskontojen uskovaisen taivas: jemma ikuisiksi ajoiksi. Oma käsitykseni taivaasta: todellinen kotimme, mutta ei ikijemma, vaan tukikohta josta käsin tehdä tutkimusretkiä eri aikoihin ja paikkoihin.

- Olen havainnut että asiat pitää selvittää oikein juurta jaksain, että voikin sitten todeta tulleensa SILTIKIN tahallaan väärin ymmärretyksi. Hah hah.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu