Miksi?

Miksi otsakkeen "Tiede" alla on likki Ateismi-palstalle? Teologia-palstaa siellä ei ole, vaikka se on sentään oikea tiede, toisin kuin ateismi. Miksi siellä on linkki myös Älykkyys-palstalle?

Kummallista.
17552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

vaikka Jumalan puhelinnumeron ja Hänen Poikansa sotu-tunnuksen, jotta teologia olisi tosi uskottava tiede.

Äänestä

palstajakoon en ota kantaa, mutta teologian käsitteleminen yliopistoissa "tieteenä" on aina minua ihmetyttänyt.

Jotenkin se on "tiede" -sanan raiskausta.

Äänestä
  • Määrittele tiede.

    Äänestä

  • Kyllähän teologiasta saadaan tiedettä. Siis jos teologia käsitettäisiin uskontoja tutkivaksi tieteeksi eli johonkin uskontoon uskominen pitäisi olla teologiassa toisarvoista vaan tutkittaisiin uskontja tieteen lähtökohdista. Tosin en tiedä harjoitetaanko tällaista teologiaa missään, mutta tällä tavalla uskovaiset ovat saaneet naamioitua horinoitaan vähän enemmän tiedettä muistuttaviksi ainakin noin nimikkeen puolesta.

    Äänestä

  • Dresden kirjoitti:

    Kyllähän teologiasta saadaan tiedettä. Siis jos teologia käsitettäisiin uskontoja tutkivaksi tieteeksi eli johonkin uskontoon uskominen pitäisi olla teologiassa toisarvoista vaan tutkittaisiin uskontja tieteen lähtökohdista. Tosin en tiedä harjoitetaanko tällaista teologiaa missään, mutta tällä tavalla uskovaiset ovat saaneet naamioitua horinoitaan vähän enemmän tiedettä muistuttaviksi ainakin noin nimikkeen puolesta.

    "Siis jos teologia käsitettäisiin uskontoja tutkivaksi tieteeksi eli johonkin uskontoon uskominen pitäisi olla teologiassa toisarvoista vaan tutkittaisiin uskontja tieteen lähtökohdista."

    Teologia (Suomessa) ei ole uskontoja tutkiva tiede, vaan kristinuskoa tutkivien tieteiden kokonaisuus. Uskontotiede on erikseen, joskin teologit opiskelevat myös sitä. Uskominen johonkin uskontoon on tutkijalle tietysti toisarvoista.

    "Tosin en tiedä harjoitetaanko tällaista teologiaa missään"

    Suomessa sitä harjoitetaan Joensuun yliopistossa, Helsingin yliopistossa ja Åbo akademissa.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Määrittele tiede.

    wikipediasta, vaikka ehkä sen jo tiedätkin.

    Käytetäänkö nykyään teologiassa empiirisiä menetelmiä, joita tehdään tieteellisten menetelmien ja normaalien tieteellisten näyttövaatimusten mukaisesti?
    En tiedä... voi ollakin.

    Jos teologia (tietääkseni) lähtee alkujaankin kyseisen uskonnon omista lähtökohdista, tekee siitä ei-tiedettä.

    Äänestä

  • R.A.F. kirjoitti:

    Kun pyysin määrittelemään tiedettä, yritin lähinnä saada selville, hyväksytkö ainoastaan kokeelliset tieteet oikeaksi tieteeksi. Teologisessa tiedekunnassa on viisi laitosta: eksegetiikan laitos, kirkkohistorian laitos, systemaattisen teologian laitos, käytännöllisen teologian laitos sekä uskontotieteen laitos. Viimeksi mainittu on yhteinen humanistisen tiedekunnan kanssa. Teologia määrittyy tutkimuskohteensa kautta: teologiaa on se, mikä tutkii kristinuskoa ja kristillisiä ilmiöitä. Nykyään mukana on lisäksi tuo uskontotiede, jolla ei minusta varsinaisesti ole mitään tekemistä teologian kanssa, vaikka se varsin hyödyllinen oppiaine teologeille varmasti on. Metodit ovat samat kuin humanistisissa tieteissä. Onhan siitä joskus keskusteltu (ja keskustellaan yhä), pitäisikö teologiset tiedekunnat voisi lakkauttaa ja niiden oppiaineet siirtää humanistiseen tiedekuntaan. Se on kokonaan toinen keskustelu.

    "Jos teologia (tietääkseni) lähtee alkujaankin kyseisen uskonnon omista lähtökohdista, tekee siitä ei-tiedettä."

    Totta. Alkujaan teologia on palvellut uskontoa, ja palveleehan se sitä yhä sikäli, että kirkko tarvitsee teologiaa. Yliopistoteologia ei kuitenkaan ole riippuvainen kirkosta tai kirkon opista eli tässä mielessä kirkon ja teologian suhde on yksisuuntainen. Toisaalta eihän teologiaa olisi olemassakaan ilman kristillistä kirkkoa ja vuosituhantista kristillistä perinnettä.

    Äänestä

en minä vain tiedä.

Siinä olet oikeassa, että ateismi ei ole tiedettä. Sen vain ja ainoastaan sitä, että ei usko jumaliin.

Mutta miten sinä teologiasta tieteen saat? Mitä siinä tutkitaan? Onko jumalia olemassa, kenties? Vai ovatko muinoin kerrotut tarinat totta? Miten niitä tutkitaan? Kas, kun tieteeseen kuulu tutkiminen. Millä todennetaan raamatun luomiskertomus? Onko se tutkimuksen aiheena?

Pitäisi olla, koska siihen esim. kristinusko perustuu. Että alussa loi jumala taivaan ja maan jne.

Niin, että onko asiaa tutkittu, millä metodeilla ja mihin lopputulokseen on päästy?

Äänestä
  • ateismi on heikkomielisten aivokääpiöiden keksimää sontaa.

    Äänestä

  • oikeastaan kirjoitti:

    ateismi on heikkomielisten aivokääpiöiden keksimää sontaa.

    oli sinun tieteellisesti perusteltu päätelmäsi? Hmmh.

    Äänestä

  • "Mutta miten sinä teologiasta tieteen saat?"

    Metodeilla. Teologia käyttää samoja metodeja kuin muutkin humanistiset tieteet. Kokonaan toinen juttu on tietenkin se, pitäisikö humanistisia tieteitä ylipäänsä pitää tieteenä. Minusta pitäisi, mutta määrittelykysymyshän se lopulta on.

    "Mitä siinä tutkitaan?"

    Kristinuskoa.

    "Onko jumalia olemassa, kenties?"

    Ei, vaan kristillisiä jumalakäsityksiä.

    "Vai ovatko muinoin kerrotut tarinat totta?"

    Tätä voidaan tutkia. Esim. Jeesuksen historiallisuus voisi olla tutkimuksen kohteena.

    "Miten niitä tutkitaan?"

    Ihan tavallisilla humanistisessa tieteessä käytettävillä metodeilla.

    "Kas, kun tieteeseen kuulu tutkiminen."

    Totta.

    "Millä todennetaan raamatun luomiskertomus?"

    Miksi se pitäisi todentaa? Mitä tarkoittaa todentaminen? Pitäiskö se todistaa tapahtuneeksi? En tiedä millä se todennetaan.

    "Onko se tutkimuksen aiheena?

    Luomiskertomus? Ilman muuta on.

    "Pitäisi olla, koska siihen esim. kristinusko perustuu. Että alussa loi jumala taivaan ja maan jne."

    Kristinusko ei perustu siihen. Mutta älä huoli, ei luomiskertomusta ole unohdettu.

    "Niin, että onko asiaa tutkittu, millä metodeilla ja mihin lopputulokseen on päästy?"

    Edelleen ne samat humanististen tieteiden käyttämät metodit. Monenkinlaisiin lopputuloksiin on päästy. Mutta humanistithan eivät koskaan saa lopullisia vastauksia, ja juuri siksi humanismi niin kiehtovaa onkin.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    "Mutta miten sinä teologiasta tieteen saat?"

    tarttua. Nimittäin vastaukseesi kysymykseeni:

    "Millä todennetaan raamatun luomiskertomus?"

    Miksi se pitäisi todentaa? Mitä tarkoittaa todentaminen? Pitäiskö se todistaa tapahtuneeksi? En tiedä millä se todennetaan."

    Koska tuohon nimenomaiseen väittämään kristinusko perustuu! Siellä se raamatussa lukee ensimmäisellä sivulla.

    En minäkään tiedä millä se todennetaan. Siispä tässä on juuri se ongelma, että jotkut väittävät kristinuskoisten jumalan olevan olemassa, mutta eivät pysty sitä millään todistamaan.

    Miksi siihen ei ole tutkimuskeinoja keksitty? Miksi jumala ei näyttäydy? Miksi pitäisi vain uskoa joidenkin kertomuksia vailla ainuttakaan todistetta?

    No, en minä uskokaan.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Koska tuohon nimenomaiseen väittämään kristinusko perustuu! Siellä se raamatussa lukee ensimmäisellä sivulla."

    Ei perustu. Kristinusko perustuu Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen. Luomiskertomus on tietysti olennainen osa, koska se selvittää miksi ihmiskunta tarvitsi sovittajan.

    "En minäkään tiedä millä se todennetaan. Siispä tässä on juuri se ongelma, että jotkut väittävät kristinuskoisten jumalan olevan olemassa, mutta eivät pysty sitä millään todistamaan."

    Ei sitä tarvitse todistaa. Eikä Jumalaa tarvitse ajatella epistemologisena ongelmana.

    "Miksi siihen ei ole tutkimuskeinoja keksitty?"

    Siis mitä? Miksi ei ole tutkimuskeinoja, joilla luomiskertomus todistetaan? Ei tutkimuskeinoja keksitä, jotta niillä päästäisiin lopputulokseen, joka jo tiedetään? Vai?

    "Miksi jumala ei näyttäydy?"

    Kristinuskon mukaan on olemassa yleinen ilmoitus ja erityinen ilmoitus, joilla Jumala ilmoittaa itsestään.

    "Miksi pitäisi vain uskoa joidenkin kertomuksia vailla ainuttakaan todistetta?"

    Ei kukaan pakota uskomaan. Mutta voihan sitä miettiä, miksi ihmiset uskovat. Syitä uskoa on varmasti monenlaisia.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    "Mutta miten sinä teologiasta tieteen saat?"

    Metodeilla. Teologia käyttää samoja metodeja kuin muutkin humanistiset tieteet. Kokonaan toinen juttu on tietenkin se, pitäisikö humanistisia tieteitä ylipäänsä pitää tieteenä. Minusta pitäisi, mutta määrittelykysymyshän se lopulta on.

    "Mitä siinä tutkitaan?"

    Kristinuskoa.

    "Onko jumalia olemassa, kenties?"

    Ei, vaan kristillisiä jumalakäsityksiä.

    "Vai ovatko muinoin kerrotut tarinat totta?"

    Tätä voidaan tutkia. Esim. Jeesuksen historiallisuus voisi olla tutkimuksen kohteena.

    "Miten niitä tutkitaan?"

    Ihan tavallisilla humanistisessa tieteessä käytettävillä metodeilla.

    "Kas, kun tieteeseen kuulu tutkiminen."

    Totta.

    "Millä todennetaan raamatun luomiskertomus?"

    Miksi se pitäisi todentaa? Mitä tarkoittaa todentaminen? Pitäiskö se todistaa tapahtuneeksi? En tiedä millä se todennetaan.

    "Onko se tutkimuksen aiheena?

    Luomiskertomus? Ilman muuta on.

    "Pitäisi olla, koska siihen esim. kristinusko perustuu. Että alussa loi jumala taivaan ja maan jne."

    Kristinusko ei perustu siihen. Mutta älä huoli, ei luomiskertomusta ole unohdettu.

    "Niin, että onko asiaa tutkittu, millä metodeilla ja mihin lopputulokseen on päästy?"

    Edelleen ne samat humanististen tieteiden käyttämät metodit. Monenkinlaisiin lopputuloksiin on päästy. Mutta humanistithan eivät koskaan saa lopullisia vastauksia, ja juuri siksi humanismi niin kiehtovaa onkin.

    teologiaa opiskelevat kyllä harjoittavat tiedettä siinä mielessä kun raamatun syntyyn ja sen alkuperän tutkiminen historiallisina olemassa olevina krjoituksina on mahdollista. Myös raamtaun tulkointoja kautta aikojen voi tulkita tieteellisesti kuten mitä tahansa kirjallisuuden alaa.
    Olen ymmärtänyt että herätysliikkeistä uskonsa saaneet ja teologian opiskelua alkavat joutuvat aika moiseen kiirastuleen sillä siinä heille selviää viimeisään että kaikki on ihmisen kirjoittamaa ja jotta se mikä lopuksi on raamattuun hyväksytty on ihmisen sinne valitsema sekä se että pitää sitä Jumalan sanan vaatii todella uskoa. tieteellistä näyttöä siitä ei teologiaa opiskelemallakaan saa.

    Huomatkaa että monet teologit eivät edes halua papisvhkimystä jossa sitten kirkko opetta miten asia tulee tunnustuksellisesti julistaa.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    "Koska tuohon nimenomaiseen väittämään kristinusko perustuu! Siellä se raamatussa lukee ensimmäisellä sivulla."

    Ei perustu. Kristinusko perustuu Jeesuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen. Luomiskertomus on tietysti olennainen osa, koska se selvittää miksi ihmiskunta tarvitsi sovittajan.

    "En minäkään tiedä millä se todennetaan. Siispä tässä on juuri se ongelma, että jotkut väittävät kristinuskoisten jumalan olevan olemassa, mutta eivät pysty sitä millään todistamaan."

    Ei sitä tarvitse todistaa. Eikä Jumalaa tarvitse ajatella epistemologisena ongelmana.

    "Miksi siihen ei ole tutkimuskeinoja keksitty?"

    Siis mitä? Miksi ei ole tutkimuskeinoja, joilla luomiskertomus todistetaan? Ei tutkimuskeinoja keksitä, jotta niillä päästäisiin lopputulokseen, joka jo tiedetään? Vai?

    "Miksi jumala ei näyttäydy?"

    Kristinuskon mukaan on olemassa yleinen ilmoitus ja erityinen ilmoitus, joilla Jumala ilmoittaa itsestään.

    "Miksi pitäisi vain uskoa joidenkin kertomuksia vailla ainuttakaan todistetta?"

    Ei kukaan pakota uskomaan. Mutta voihan sitä miettiä, miksi ihmiset uskovat. Syitä uskoa on varmasti monenlaisia.

    Siis jos ei tarvitse todistaa, niin ei myöskään pidä väittää. Ihan yksinkertaista.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Siis jos ei tarvitse todistaa, niin ei myöskään pidä väittää. Ihan yksinkertaista.

    Siis mitä yrität sanoa? Koska Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa, ei pidä väittää, että Jumala on olemassa? Eikö siis saisi esittää sellaisia väitteitä, joita ei voida loogisesti tai empiirisesti todistaa? Pitäisikö uskonto kieltää, koska Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa? Koska siitä ei voida saada tietoa.

    Minusta Jumalaa ole syytä pitää epistemologisena ongelmana. On yhdentekevää voidaanko Jumalan olemassaoloa todistaa, sillä usko ei todisteita kaipaa.

    Äänestä

ihmetyttää? tiede? eihän ateismi ole oikeastaan yhtään mitään.

T:ex-puusilima_

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ateismi on höpöä kirjoitti:

Miksi otsakkeen "Tiede" alla on likki Ateismi-palstalle? Teologia-palstaa siellä ei ole, vaikka se on sentään oikea tiede, toisin kuin ateismi. Miksi siellä on linkki myös Älykkyys-palstalle?

Kummallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu