Syntiä ovat: valhe, petos, vääryys, kiroilu, vihat, kaikki rikokset itsekkyys, varkaus, aviorikos, juonet, katkeruus, välinpitämättömyys, kaikkinaiset himot, tuhoamiset, turmelemiset, petokset, juorut, väkivaltaisuudet, juopottelut jne. RAAMATUN MUKAA SIIS KAIKKI VÄÄRYYS ON SYNTIÄ. Myös kristilliseen, uskovien yhteyteen kuulumattomuus on vihollisen puolella olemista.
Ihmiset ovat tulleet paholaisen pettämiksi ja eivät näin enää sokeudessaan tunnista, mitä synti on ja näin he tekevät sitä päivittäin ehkä tiedostamatta em. asioita synneiksi. Vaikka kaikki tiedotusvälineemme uutisoi päivittäin hirmuisista vitsauksista, niin siltikin ihmiset synneillään vetävät niitä kirouksina ja Jumalan tuomioina yllemme. Näitä ovat sodat, myrskyt, tulvat, tulipalot, onnettomuudet, sairaudet, köyhyydet, ym. alkoholi, huumeet, pillerit, lääkeaineet, sekä avioerot joista erikoisesti lapset joutuvat kärsimään.
Eeva oli ensimmäinen ihminen, joka lankesi syntiin ja siitä lähtien ihmiset ovat langenneet tähän pahuuteen, eli syntiin. Ainoastaan yksi on, joka ei ole langennut, se oli, Jeesus Nasaretilainen. Ja näin ainoastaan Hän, voi pelastaa ja vapauttaa tuosta synnin kierteestä, pahan hengen orjuudesta.
Suurin eksytys on kuitenkin se, että uskottelet asioittesi olevan kunnossa Jumalan kanssa. Tai että olet elävässä uskossa, vaikka "uskosi" onkin vain kuviteltua, maalattua uskoa, joka ei kestä uskovaiseksi tunnustautumista ja uskovaisten joukkoon yhtymistä. Pelkästään omalla tavalla uskominenkaan ei kestä tulevien vainojen ja ahdistusten aikojen alkaessa, vaan rapisee pois kuin maali seinästä. Tai joka viimeistään kuoleman hetkellä osoittautuu tyhjäksi uskotteluksi josta ei ollutkaan mitään hyötyä tai apua, ja siinä vaiheessa ei enää välttämättä tule APUA! Ja kyllä paholaisella on silloin HAUSKAA.
Ym. ym. http://samima1.tripod.com
Ihmiset ovat tulleet paholaisen pettämiksi ja eivät näin enää sokeudessaan tunnista, mitä synti on ja näin he tekevät sitä päivittäin ehkä tiedostamatta em. asioita synneiksi. Vaikka kaikki tiedotusvälineemme uutisoi päivittäin hirmuisista vitsauksista, niin siltikin ihmiset synneillään vetävät niitä kirouksina ja Jumalan tuomioina yllemme. Näitä ovat sodat, myrskyt, tulvat, tulipalot, onnettomuudet, sairaudet, köyhyydet, ym. alkoholi, huumeet, pillerit, lääkeaineet, sekä avioerot joista erikoisesti lapset joutuvat kärsimään.
Eeva oli ensimmäinen ihminen, joka lankesi syntiin ja siitä lähtien ihmiset ovat langenneet tähän pahuuteen, eli syntiin. Ainoastaan yksi on, joka ei ole langennut, se oli, Jeesus Nasaretilainen. Ja näin ainoastaan Hän, voi pelastaa ja vapauttaa tuosta synnin kierteestä, pahan hengen orjuudesta.
Suurin eksytys on kuitenkin se, että uskottelet asioittesi olevan kunnossa Jumalan kanssa. Tai että olet elävässä uskossa, vaikka "uskosi" onkin vain kuviteltua, maalattua uskoa, joka ei kestä uskovaiseksi tunnustautumista ja uskovaisten joukkoon yhtymistä. Pelkästään omalla tavalla uskominenkaan ei kestä tulevien vainojen ja ahdistusten aikojen alkaessa, vaan rapisee pois kuin maali seinästä. Tai joka viimeistään kuoleman hetkellä osoittautuu tyhjäksi uskotteluksi josta ei ollutkaan mitään hyötyä tai apua, ja siinä vaiheessa ei enää välttämättä tule APUA! Ja kyllä paholaisella on silloin HAUSKAA.
Ym. ym. http://samima1.tripod.com
Vastaukset 16
Vanhimmat
... vaikka voi kai siitä täälläkin puhua.
Synnissä on se paha puoli, että siitä on vaikea päästä eroon. Ainoa tähän asti esitetty keino on uskominen Jeesuksen uhrikuolemaan, joka tapahtui Jumalan tahdosta. Tällä tavoin Jumala sovitti maailman synteineen kaikkineen itsensä kanssa, niin että pyhä ja paha eivät ole enää sovittamattomassa ristiriidassa keskenään. Jeesus lähetettiin sovittajaksi. Nyt meillä on todella vahva ase kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan, nimittäin syntien anteeksi antaminen ja saaminen. Vain syntejään anteeksi rukoilemalla ihminen voi saada ne anteeksi. Nöyrtyminen Jumalan edessä opettaa myös näkemään muut ihmiset syntisiksi, mutta armahdetuiksi lähimmäisiksi.
"Syntiä ovat: valhe, petos, vääryys, kiroilu, vihat, kaikki rikokset itsekkyys, varkaus, aviorikos, juonet, katkeruus, välinpitämättömyys, kaikkinaiset himot, tuhoamiset, turmelemiset, petokset, juorut, väkivaltaisuudet, juopottelut jne. RAAMATUN MUKAA SIIS KAIKKI VÄÄRYYS ON SYNTIÄ. Myös kristilliseen, uskovien yhteyteen kuulumattomuus on vihollisen puolella olemista."
Sinun määritelmäsi mukaan synti on sana jolla kaikki maailman ihmiset syyllistetään pelkäämään kuoleman jälkeisen puolesta. Tämä pelko muuttaa ihmisen hihhuliksi, joka pyrkii kaikin tavoin varmistamaan taivaspaikkansa tai mitä ikinä luuleekaan kuoleman jälkeen saavuttavansa.
Sinä olet hyvä esimerkki hihhulista Samppa. Pelko ajaa sinua eteenpäin.
"Ihmiset ovat tulleet paholaisen pettämiksi ja eivät näin enää sokeudessaan tunnista, mitä synti on ja näin he tekevät sitä päivittäin ehkä tiedostamatta em. asioita synneiksi. Vaikka kaikki tiedotusvälineemme uutisoi päivittäin hirmuisista vitsauksista, niin siltikin ihmiset synneillään vetävät niitä kirouksina ja Jumalan tuomioina yllemme. Näitä ovat sodat, myrskyt, tulvat, tulipalot, onnettomuudet, sairaudet, köyhyydet, ym. alkoholi, huumeet, pillerit, lääkeaineet, sekä avioerot joista erikoisesti lapset joutuvat kärsimään."
Dinosauruksien täyty olla aika pirun syntisii, ku jumala heitti vuoren kokosen meteoriitin niiden niskaan. Meil ihmisil menee viel ihan hyvin jos dinoihin verrataan.
"Eeva oli ensimmäinen ihminen, joka lankesi syntiin ja siitä lähtien ihmiset ovat langenneet tähän pahuuteen, eli syntiin. Ainoastaan yksi on, joka ei ole langennut, se oli, Jeesus Nasaretilainen. Ja näin ainoastaan Hän, voi pelastaa ja vapauttaa tuosta synnin kierteestä, pahan hengen orjuudesta."
Hihhuli olisitko sinä olemassa jos eeva EI olisi langennut syntiin? Jos omaisit edes hiukan loogista päättelykykyä, olisit helvetin kiitollinen synnistä ja juhlisit eevan syntiin lankeemusta.
Ei oo paljoo annettu, ni ei voi paljo vaatii.
"Suurin eksytys on kuitenkin se, että uskottelet asioittesi olevan kunnossa Jumalan kanssa. Tai että olet elävässä uskossa, vaikka "uskosi" onkin vain kuviteltua, maalattua uskoa, joka ei kestä uskovaiseksi tunnustautumista ja uskovaisten joukkoon yhtymistä. Pelkästään omalla tavalla uskominenkaan ei kestä tulevien vainojen ja ahdistusten aikojen alkaessa, vaan rapisee pois kuin maali seinästä. Tai joka viimeistään kuoleman hetkellä osoittautuu tyhjäksi uskotteluksi josta ei ollutkaan mitään hyötyä tai apua, ja siinä vaiheessa ei enää välttämättä tule APUA! Ja kyllä paholaisella on silloin HAUSKAA."
Oi suuri mahtava Samppa sinä tiedät totuuden! Kerro suuri Samppa kuinka monen vuoden aivopesun jälkeen saavutit tämän pyhän tilan?
Voitko vielä siunata minut hihhuli? Olisin hyvin kiitollinen.
>RAAMATUN MUKAA SIIS KAIKKI VÄÄRYYS ON SYNTIÄ.
Mitä vääryys on? Liittyykö se kenties jotenkin moraalinormeihin?
Sampalle!
Vääryyttä on kaikki mikä on totuuden ja oikeuden / oikeudenmukisuuden vastaista, joka tuottaa syttömille vahinkoa, pahoinvoinia, (vaikka henkistäkin), siis myös moraalittomuus. Eli kaikki mikä on Kristuksen opin vastaista, joka ilmoitettu Raamatun uudessa testamentissa, Jumalan Pyhänä ja vanhurskaana sanana. Elämän ohjeena ja oppina joka ei sisäällä mitään väärää.
Ne jotka noudattavat ja elävät niiden ohjeiden ja oppien mukaisesti, kukaan ei koskaan voi eikä pysty osoittamaan, että tekisivät jotain väärin. JOS SIIS NOUDATTAVAT. Vähän on kuitenkin niitä jotka noudattavat, valitettavasti.
Totuuden Hengessä, Terv. Esko H.
Entäs jos on sisarpuolensa kans sillai vuoskausii ilman että ikinä kaduttaisi sellainen ja tulee yhteinen lapsi?
Helvettiinkö AIVAN VUORENVARMASTI joutuu?EI KAI SENTÄS!ONKO AIVAN VUOREN VARMAA SAMPPA?
Ainoastaan se, joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon. Jos meinaa selvitä kadotukselta, silloin ainoa mahdollisuus Jeesuksen kautta uskonratkaisun tekemisen myötä ja seuraajiinsa liittymällä.
Samppa
Aabraham oli sisarpuolensa kanssa tällaisissa "sellai"hommissa.
Saivat yhteisen lapsenkin.
Eipä asiasta sitten muuta.
Näin sanoo luterilainen kirkko
Synti
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta' (Katekismus, 1999). 'Synti on sydämen luopumista Jumalasta' (Kristinoppi, 1948).
Jumala loi ihmisen synnittömäksi. Ihmisen lankeamisesta syntiin kertoo Raamatun syntiinlankeemuskertomus, jossa käärme viekoittelee Eevan ja Adamin maistamaan hedelmän Jumalan kieltämästä puusta. Syntiinlankeemuksessa ihmisen osaksi tulee synti ja kuolema. Tätä kutsutaan perisynniksi.
Perisynnin hedelmiä ovat pahat teot, joita tekemästä Kymmenen käskyä kieltää. Martti Lutherin Ison Katekismuksen mukaan näitä tekoja ovat mm. epäusko, väärä usko, epäjumalanpalvelus, ylimielisyys, epätoivo, Jumalan sanan halveksiminen, murha, epäsiveellisyys, varkaus ja petos.
Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Ne eivät voi enää pitää meitä ominaan. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.
(Katekismus, 1999)
Ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme.
(Augsburgin tunnustus: IV Vanhurskautus).
Raamattu: 1. Moos. 3, 2. Sam. 12, Room. 5:12, 13. Paavali Room. 1-3. http://www.evl.fi/raamattu
Katekismus: uskontunnustus http://www.evl.fi/katekismus
Katekismus (1948): Kristinopin kolmas luku: Synti
Tunnustuskirjat http://www.evl.fi/tunnustuskirjat
(4/01 al)
Syntiinlankeemus
Raamatun kertomus syntiinlankeemuksesta (1. Moos.3) kuvaa, miten ihminen lankesi syntiin ja joutui karkotetuksi paratiisista.
(10/01 kmh)
minäkin uskon asian olevan. Niin on opetettu jo lapsena, rippikoulussa ja seurakunnan yhteydessä. Raamattu, kristinoppi ja tunnustuskirjat ovat edelleen voimassa.
asian uskottavaksi, kun lapsena rippikoulussa opetettiin.
Minullekkin opetettiin Joulupukin olemassa olo lapsena, tarvis varmaan uskoa vielläkin?
Raamattukin on edelleen voimassa,( ei taida olla päiväystä) milloin menee vanhaksi?
Tulkinnat vaan on muuttuneet tarpeen mukaan, mutta sitähän ei oteta huomioon.
Jumalan sana ei voi koskaan mennä vanhaksi, on nimittäin iäti pysyvä, niin kauan kuin luomakunta pysyy niin pysyy Jumalan sanakin jolla luotu ja johon perustuu, ja jonka voimasta toimii ja ns. pystyssä pysyy. Ja on myös laki johon kaikki täydellinen perustuu, eli = totuus, johon kaikki täydellinen perustuu. Esim. täydell. suora ei voi tulla suoremmaksi, koska on jo saavuttanut täydellisyyden rajan, totuuden pisteen, kaiken A & O:n = Jumalan sanan = Jumalan laki.
Jonka alaisiksi Kristuksen Pyhästä hengestä syntyneet = uudestisyntyneet ovat. Siksi Jumalan tahdossa pysyminen on heille koko sydämmensä tärkein ja kallein asia. Kokien siinä hengessä sisäistä iloa ja rauhaa, sitä täydellisyyden hedelmää, joka myös puhdasta ja aitoa rakkautta kaikkia lähimmäisiäänkin kohtaan , niin kuin Jumalaankin ja toisiinsa. tarkoitan tässä oikeita, todellisia Kristittyjä, eli aitoja uskovaisia, joita kuitenkin ja valitettavasti on tänäpäivänä todella vähän.
Niin että sinullekin olisi vielä tilaa, että tervetuloo vaan, tähän, armon vastaanottadeiden leiriin.
Niin ja vielä, raamatussa ei ole sijaa tulkinnoille. koska täydellisyyteen on vain yksi tie, se on se totuuden hyvä ja pyhä tie, Jonka Kristus Jeesus viitoitti, ja avasi. Kaikki muut tiet ovat pahoja ja vievät yhä suurenpaan sekasortoon ja ristiriitoihin / onnettomuuksiin ja sotiin, toistensa tuohoamisiin. Kristuksen oppia / Esko H.
Ym. http://samima1.tripod.com
on siinä, millä todistat sen Jumalan sanaksi?
Ei taida olla Jumalan allekirjoitusta.
Toisekseen sen on kirjoittanut useat eri ihmiset, joiden kirjoituksista se on koottu.
Jumalatkin on vaihtuneet historian aikana monesti, ettei nuo nyt kovin ikuisilta vaikuta.
Meidän Jumalammeko vaihtunut monta kertaa historian aikana? Tiedätkö, milloin Jumalaa viimeksi vaihdettiin? Mistä syystä? Eikö hoitanut hommiaan, vai?
Taidat olla se "omituinen höpöttäjä", kun tuollaisia syötät kunnon ihmisille.
Itse luomakunnan lainalaisuudet todistaa, voi ihan vapaasti testata, koeta vaikkaalkaa noudattamaa Jumalan sanan eli raamatun oppeja ja ohjeita, tulet kyllä huomaamaan, ettei ole Jumala muuttunut, sama voima, viisaus ja siunaus. Rakkaus ja totuus ei ikinä voi hävitä. silloin katoaisi olemattomuuteen kaikki muukin, elämä lakkaisi siinä silmänräpäyksessä.
Ihminen kyllä voi ja on poistunut rakkaudesta, mutta Jumalan rakkaus ei siitä vähene, monet monet ovat palanneet takaisin rakkauden lähteen Eli Jeesuksen kautta Jumalan yhteyteen, ja ovat saaneet todistaa että sama vaikutus ja jopa enempikin, ainakin hetkellisesti, kuin niillä jotka ovat koko ajan pysyneet siinä ELÄMÄN virrassa, (muistui mieleen se tuhlaaja pojan tarina raamatusta) mutta saamaa ovat todistaneet nykyaikanakin, vastaavat tapaukset. Että kyllä se vain ikuiselta vaikuttaa.
Kristuksen oppia / Esko H.
En usko jumalaan, mutta käytän elämässäni määritelmää synti.
Minulle se on loukkaus ihmisyyttä kohtaan.
Tämä näkemys tulee elokluvahistorian parhaimmasta monologista kokskaan elokuvasta "Naked Lunch":
"See, you can't rewrite, 'cause to rewrite is to deceive and lie, and you betray your own thoughts. To rethink the flow and the rhythm, the tumbling out of the words, is a betrayal, and it's a sin, Martin, it's a sin."