Kysyisin, missä Raamattu opettaa, että Jumala tunnetaan fyysisesti tai että usko tulee fyysisistä kokemuksista?
Omasta Raamatustani en löydä sellaista opetusta!
Helluntailaisten sekä karismaatikkojen suuresti ihailema Niilo Yli-Vainio piti tunne-elämyksiä tärkeinä.
Hänen ennen Australian matkaansa pitämät tulikiven katkuiset saarnat muuttuivat pumpulin pehmeiksi "rakkaussaarnoiksi" joissa "pyhä henki" oli keskeisellä paikalla.
Tässä Niilo itse kertoo
Otteita kirjasta:
Mauno Saari : "Saarnaaja"
sivulta 85.
Nyt hän sen tietää varmemmin kuin koskaan. Tämä usko ei ole peräisin hänen järjestään tai päätöksistään. Hän ei ole suggeroinut itseään, ei aivopessyt kiduttavia kysymyksiä pois päästään. Kun kaikki oli tyhjää, häneen vain tuli Jumalan läheisyys.
- Se vain tuli, Pyhä Henki vain tuli, hän puhelee Linnealle. He ovat kotona kaksin ja makaavat vieretysten selällään kevättalven yönä. Niilo sanoo ymmärtäneensä silloin, kun tuo hengen kaatosade alkoi ja sadetta jatkui ja jatkui, uudella tavalla
myös Pyhän Hengen olemuksen. Nyt hän käsittää vasta miltä tuntuu olla kukkuroillaan tuota pyhyyttä ja mitä Raamattu tarkoittaa sanoessaan, että kun Pyhä Henki tulee, sen vastaanottajat saavat voiman.
- Minun sisällä on nyt niin paljon voimaa etten tiedä mitä
tapahtuu. Minä en osaa mitenkään sitä edes selittää, siellä vain on voimaa joka tuntuu ihan selvästi. .. Ja sitä kuule on niin paljon että minä saatan tästä lentää katon läpi avaruuteen koska tahansa. . .
Niilo alkaa nauraa hiljakseen niin että silmät kyyneltyvät. - Minä en ole koskaan ennen tiennyt miten valtava Jumala on.
Niilo Yli-Vainio kiinnostaa
23
971
Vastaukset
- Reijo_R
...tuohon itsekin. Palvelussamme on runsaasti Niilon saarnoja kuultavissa.
http://www.netmission.fi/streaming/index.php?p=12&tyyppi=audio
Valitse sieltä Niilo.- jarrut
vastaa sen, että kansanomaisella tyylillä
puhutut puheet menevät täydestä suomalaissieluihin! eksytys on
todella ovelaa.
ei ainakaan kukaan kaadu!
- todellisuutta!!!
Mutta minä olen täynnä voimaa, Herran Henkeä, oikeutta ja väkevyyttä ilmoittaakseni Jaakobille sen rikokset ja Israelille sen synnit.
Matt. 22:29
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Mark. 5:30
Ja heti kun Jeesus itsessään tunsi, että voimaa oli hänestä lähtenyt, kääntyi hän väkijoukossa ja sanoi: "Kuka koski minun vaatteisiini?"
Mark. 12:24
Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?
Luuk. 8:46
Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta".
Luuk. 10:19
Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Luuk. 21:36
Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
Ap. t. 6:8
Ja Stefanus, täynnä armoa ja voimaa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa.
Ap. t. 9:22
Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.
Gal. 2:8
sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa-
Ef. 1:21
korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
1. Tim. 1:12
Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa
2. Tim. 1:8
Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa,
Hepr. 11:11
Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
2. Piet. 1:16
Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.- ReaAalto
Väärinkäytöstä!
Pelkkä voima sanan määrä Sanassa ei anna oikeutta
käyttää sitä todistamaan ilmiöiden Raamatullisuus.
Jos nyt joku on niin täynnä evankeliumin voimaa että
lentää vaikka kattoon, niin ei se voima mikä kattoon vie,
ole sitä evankeliumia siltikään, vaan jotakin muuta.
Olisi olettanut, että apostoli Pietarin astuessa yläsalista
alas Pyhän Hengen voimassa saarnaamaan ylösnoussutta
Kristusta, niin väki olisi kaatunut. Mutta ei. Miksi?
Oliko liian pieni voima? 3000 sielua kuitenkin tuli
uskoon ja kastettiin. Ilman kaatumista.
Ilman tärinöitä, tunnekuohuja!
Miksi ei kukaan kaatunut?
Vai valehteleeko Raamattu? - olet,,,
ReaAalto kirjoitti:
Väärinkäytöstä!
Pelkkä voima sanan määrä Sanassa ei anna oikeutta
käyttää sitä todistamaan ilmiöiden Raamatullisuus.
Jos nyt joku on niin täynnä evankeliumin voimaa että
lentää vaikka kattoon, niin ei se voima mikä kattoon vie,
ole sitä evankeliumia siltikään, vaan jotakin muuta.
Olisi olettanut, että apostoli Pietarin astuessa yläsalista
alas Pyhän Hengen voimassa saarnaamaan ylösnoussutta
Kristusta, niin väki olisi kaatunut. Mutta ei. Miksi?
Oliko liian pieni voima? 3000 sielua kuitenkin tuli
uskoon ja kastettiin. Ilman kaatumista.
Ilman tärinöitä, tunnekuohuja!
Miksi ei kukaan kaatunut?
Vai valehteleeko Raamattu?jäänyt paitsi, jos et ole saanut tuntea Hengen voimaa. Pyhä Henki on elävä ja Hän on Voima ja tarpeen tullen Hän voi ottaa ajatuksemme ja kielemmekin käyttöönsä samoin, kuin antaa meille pulppuavaa iloa ja hyviä tunteita.
Oletko lukenut koskaan Raamatusta, että Jeesuksen työhönsä valjastamat saivat tuntea VOIMAN ja oletko lukenut siitä, miten Jeesus, joka oli ihmisenä ollessaankin täynnä Pyhän Hengen voimaa, sai tuntea miten sitä VOIMAA lähti Hänestä johonkin, joka sitä voimaa tarvitsi. - ja tekivät parannuksen
ReaAalto kirjoitti:
Väärinkäytöstä!
Pelkkä voima sanan määrä Sanassa ei anna oikeutta
käyttää sitä todistamaan ilmiöiden Raamatullisuus.
Jos nyt joku on niin täynnä evankeliumin voimaa että
lentää vaikka kattoon, niin ei se voima mikä kattoon vie,
ole sitä evankeliumia siltikään, vaan jotakin muuta.
Olisi olettanut, että apostoli Pietarin astuessa yläsalista
alas Pyhän Hengen voimassa saarnaamaan ylösnoussutta
Kristusta, niin väki olisi kaatunut. Mutta ei. Miksi?
Oliko liian pieni voima? 3000 sielua kuitenkin tuli
uskoon ja kastettiin. Ilman kaatumista.
Ilman tärinöitä, tunnekuohuja!
Miksi ei kukaan kaatunut?
Vai valehteleeko Raamattu?Niin, ihmiset tulivat synnintuntoon, tekivät parannuksen ja uskoivat Jeesukseen. Voi ReaAalto mistä olet jäänyt vaille, kun et tunne Pyhää Henkeä, et Jeesusta henkilökohtaisesti. Olis kuin keskustelis jonkun alkuasukkaan kanssa auton sytytysjärjestelmästä, vaikka kyseinen henkilö ei tiedä edes auton olevan olemassa!
- voima
löytyy Raamatusta Uuden Testamenti puolelta nämä:
häntä aikoinaan auttoi.
Matt. 6:13
Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.
Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
Luuk. 4:32
Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hänen puheessansa oli voima.
Luuk. 5:17
Ja eräänä päivänä, kun hän opetti, istui siinä fariseuksia ja lainopettajia, joita oli tullut kaikista Galilean ja Juudean kylistä ja Jerusalemista; ja Herran voima vaikutti, niin että hän paransi sairaat.
Luuk. 6:19
Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.
Luuk. 24:49
Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
Ap. t. 8:10
ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'".
Room. 1:16
Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1. Kor. 1:18
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1. Kor. 1:24
mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
1. Kor. 5:4
-sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
1. Kor. 15:56
Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
2. Kor. 4:7
Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
2. Kor. 12:9
Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Juud. 1:25
hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.
Ilm. 1:6
ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
Ilm. 7:12
sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"
Ilm. 9:10
Ja niillä oli pyrstöt niinkuin skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta.
Ilm. 9:19
Sillä hevosten voima oli niiden suussa ja niiden hännässä; niiden hännät näet olivat käärmeitten kaltaiset, ja niissä oli päät, joilla ne vahingoittivat.
Ilm. 12:10
Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
Ilm. 19:1
Sen jälkeen minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa sanovan: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme. ole.
* Niilo koki Pyhän Hengen fyysisessä kropassaan, eikä fyysistä voimaa.
* Olen itse kokenut lukemattomia kertoja samaa Pyhän Hengen läsnäoloa, kuin mistä Niilo tuossa Linnean kanssa puhelivat.
* Jokainen joka on saanut Pyhän Hengen kasteen, voi todistaa, että Niilo koki ihan oikeaa ja puhdasta ja raitista PH läsnäoloa, se on juuri tuollaista, miten hän sen värikkäällä tavallaan kertoi, ei siinä ole mitään paheksuttavaa, päinvastoin, toivoisin jokaisen uskovan kokevan aidon Pyhän Hengen täyteyden, se on juuri tunnemaailmassa, siis fyysisessä olemuksessa koettua, se on paljon syvempää ja aivan erilaista kuin jotkin kylmät tai kuumat väreet selkäpiissä.
* Se on kokemusperäistä, mutta ei ihonpinnalla kihelmöintiä, vaan sisällä syvemmällä sieluakin, mutta sen kokee fyysisesti myös. On ero siinä, jos kokee fyysistä voimaa , kuin se, että kokee Hengen voimaa fyysisesti, fyysisessä kropassaan.
* Ihmettelen kauheasti, jos Rea ei ole itse Hengellä täyttynyt?
* Siis sillä voimalla, jonka Jeesus lupasi lähettää saapuessaan taivaaseen, ja jonka Hän myös lähetti. Apost 2: siitä juuri kertoo.- ReaAalto
Ymmärrän toki, että puolustat näitä kokemuksia.
Ymmärrän syystäkin, sillä olin aikoinaan saman
hurmoshengen alla, ollessani helluntailainen.
Pidin jopa Niilosta persoonanakin, sillä olen itsekin
tunneihminen.
Ensimmäinen kaatumiskokemuskin tapahtui täällä
Göteborgissa v 1979 Niilon ollessa pitämässä suurkokousta.
Mutta tuli aika, kun oli pakko alkaa tutkia Jumalan sanaa,
sillä nämä kokemukset eivät johtaneet MIHINKÄÄN.
Siitä lähtien olen saanut armon Jumalan todellisesta VOIMASTA.
Ja se on RAAMATUN SANA.
Lopuksi: Tottahan toki olen täyttynyt Pyhällä Hengellä. ReaAalto kirjoitti:
Ymmärrän toki, että puolustat näitä kokemuksia.
Ymmärrän syystäkin, sillä olin aikoinaan saman
hurmoshengen alla, ollessani helluntailainen.
Pidin jopa Niilosta persoonanakin, sillä olen itsekin
tunneihminen.
Ensimmäinen kaatumiskokemuskin tapahtui täällä
Göteborgissa v 1979 Niilon ollessa pitämässä suurkokousta.
Mutta tuli aika, kun oli pakko alkaa tutkia Jumalan sanaa,
sillä nämä kokemukset eivät johtaneet MIHINKÄÄN.
Siitä lähtien olen saanut armon Jumalan todellisesta VOIMASTA.
Ja se on RAAMATUN SANA.
Lopuksi: Tottahan toki olen täyttynyt Pyhällä Hengellä.* Puhuit siis kielillä, ja jäikö armolahjaksi jota voit käyttää ihan koska vaan, ja kielilläpuhuen vahvistaa itseäsi ja muita jos myös selität kielet?
* Ei ole mitään hurmoshengellisyyttä täyttyä Pyhällä Hengellä. Sama mikä tapahtui ensimmäisenä helluntaina 120:lle opetuslapselle, jatkuu yhä, on jatkunut siitä lähtien, kun he saivat sen ensimmäisnä kokea, sellaisena kuin se annettiin Uudentestamentin ajan uskoville, uudestisyntyneille, kirkko tai yhteisöihin katsomatta, missä vaan Jeesus tunnustetaan Jumalan Poikana ja Golgatan Herrana ja Vapahtajana.
* Sanoit, että voimanasi on Jumalan sana. Jumalan sanahan juuri kehoittaa täyttymään Hengellä.
Jeesus ennen taivaaseen astumistaan varoitti opetuslapsiaan , "Älkää lähtekö, ennenkuin teidät puetaan voimalla korkeudesta. Te saatte VOIMAN, sillä te tulette olemaan minun todistajani." Ja juuri tämän VOIMAN Jeesus lähetti maanpäälle, joka ensimmäisenä annettiin 120:lle odottavalle opetuslapselle.
* Älä ihmeessä vastusta tätä voimaa, joka on jokaiselle tarjolla, kenet ikinä meidän Herramme kutsuu, lähellä ja kaukana oleville,
* Jokaisellelle sukupolvelle siihen saakka kun Hän sitten tulee, ja vie mosrsiamensa ja myös Pyhän Hengen mukanaan yläilmoihin Herraa vastaan ja niin saamme olla Herran kanssa aina ja iankaikkisesti.- ReaAalto
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Puhuit siis kielillä, ja jäikö armolahjaksi jota voit käyttää ihan koska vaan, ja kielilläpuhuen vahvistaa itseäsi ja muita jos myös selität kielet?
* Ei ole mitään hurmoshengellisyyttä täyttyä Pyhällä Hengellä. Sama mikä tapahtui ensimmäisenä helluntaina 120:lle opetuslapselle, jatkuu yhä, on jatkunut siitä lähtien, kun he saivat sen ensimmäisnä kokea, sellaisena kuin se annettiin Uudentestamentin ajan uskoville, uudestisyntyneille, kirkko tai yhteisöihin katsomatta, missä vaan Jeesus tunnustetaan Jumalan Poikana ja Golgatan Herrana ja Vapahtajana.
* Sanoit, että voimanasi on Jumalan sana. Jumalan sanahan juuri kehoittaa täyttymään Hengellä.
Jeesus ennen taivaaseen astumistaan varoitti opetuslapsiaan , "Älkää lähtekö, ennenkuin teidät puetaan voimalla korkeudesta. Te saatte VOIMAN, sillä te tulette olemaan minun todistajani." Ja juuri tämän VOIMAN Jeesus lähetti maanpäälle, joka ensimmäisenä annettiin 120:lle odottavalle opetuslapselle.
* Älä ihmeessä vastusta tätä voimaa, joka on jokaiselle tarjolla, kenet ikinä meidän Herramme kutsuu, lähellä ja kaukana oleville,
* Jokaisellelle sukupolvelle siihen saakka kun Hän sitten tulee, ja vie mosrsiamensa ja myös Pyhän Hengen mukanaan yläilmoihin Herraa vastaan ja niin saamme olla Herran kanssa aina ja iankaikkisesti.Puhuit siis kielillä, ja jäikö armolahjaksi jota voit käyttää ihan koska vaan, ja kielilläpuhuen vahvistaa itseäsi ja muita jos myös selität kielet?
Vastaan, koska kysyit;
Puhun kielillä ja voin myös selittää kielet.
En kuitenkaan käytä armolahjaa siten, että tulkitsen kielet, kuten alussa olen tehnyt.
Kun minulla on uskoa käyttä lahjaa, puhun Jumalan Sanaa,siten olen varma etten käytä lahjaani väärin.Kuitenkin tutkin itseäni, onko Jumalan Henki mukana.
Ymmärrän kyllä että näet näitä asioita helluntailaisen opetuksen mukaan.
Hurmoshenkeä on liikaakin helluntaiherätyksen piirissä, koska kyseenlaistaminen on kiellettyä tai korkeintaan vain määrätyt henkilöt saavat sitä tehdä ja sekään ei ole Raamatun mukaista, vai kuinka?
* Ei ole mitään hurmoshengellisyyttä täyttyä Pyhällä Hengellä. Sama mikä tapahtui ensimmäisenä helluntaina 120:lle opetuslapselle, jatkuu yhä, on jatkunut siitä lähtien, kun he saivat sen ensimmäisnä kokea, sellaisena kuin se annettiin Uudentestamentin ajan uskoville, uudestisyntyneille, kirkko tai yhteisöihin katsomatta, missä vaan Jeesus tunnustetaan Jumalan Poikana ja Golgatan Herrana ja Vapahtajana.
* Sanoit, että voimanasi on Jumalan sana. Jumalan sanahan juuri kehoittaa täyttymään Hengellä.
Jeesus ennen taivaaseen astumistaan varoitti opetuslapsiaan , "Älkää lähtekö, ennenkuin teidät puetaan voimalla korkeudesta. Te saatte VOIMAN, sillä te tulette olemaan minun todistajani." Ja juuri tämän VOIMAN Jeesus lähetti maanpäälle, joka ensimmäisenä annettiin 120:lle odottavalle opetuslapselle.
Hengellä täyttyminen on sama, kuin JUMALAN SANALLA TÄYTTYMINEN.
Kieliä eivät kaikki tarvitse, eivätkä kaikki kristityt sitä edes näe raittiina!
Ja siitähän ei kai Jumalakaan suutu.Tärkeintä on että usko perustuu Jumalan sanan totuuteen, evankeliumin todelliseen voimaan, mikä on JEESUS KRISTUS ITSE.
* Älä ihmeessä vastusta tätä voimaa, joka on jokaiselle tarjolla, kenet ikinä meidän Herramme kutsuu, lähellä ja kaukana oleville,
En vastusta Jumalan sanan totuuksia, mutta sitäkin enemmän kaikkea harhaoppia, eli vääriä Raamatun tulkintoja.
- vahvistettuna"
kautta; ja niin on Herralta Sebaotilta tullut suuri vihastus.
Matt. 9:34
Mutta fariseukset sanoivat: "Riivaajain päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
Matt. 12:24
Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
Matt. 12:27
Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Matt. 12:28
Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
Matt. 24:30
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mark. 3:22
Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
Mark. 13:26
Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Luuk. 4:36
Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he puhuivat keskenään sanoen: "Mitä tämä puhe on, sillä hän käskee vallalla ja voimalla saastaisia henkiä, ja ne lähtevät ulos?"
Luuk. 11:15
Mutta muutamat heistä sanoivat: "Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
Luuk. 11:18
Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.
Luuk. 11:19
Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Luuk. 21:27
Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Ap. t. 1:7
Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
Ap. t. 2:33
Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
Ap. t. 4:7
Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
Ap. t. 4:33
Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.
Ap. t. 10:38
te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Ap. t. 18:28
Sillä hän kumosi suurella voimalla julkisesti juutalaisten väitteet ja näytti kirjoituksista toteen, että Jeesus on Kristus.
Room. 15:19
tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen,
Kol. 1:11
ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla - vahvistettuna"
kautta; ja niin on Herralta Sebaotilta tullut suuri vihastus.
Matt. 9:34
Mutta fariseukset sanoivat: "Riivaajain päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
Matt. 12:24
Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
Matt. 12:27
Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Matt. 12:28
Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
Matt. 24:30
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mark. 3:22
Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
Mark. 13:26
Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Luuk. 4:36
Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he puhuivat keskenään sanoen: "Mitä tämä puhe on, sillä hän käskee vallalla ja voimalla saastaisia henkiä, ja ne lähtevät ulos?"
Luuk. 11:15
Mutta muutamat heistä sanoivat: "Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
Luuk. 11:18
Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.
Luuk. 11:19
Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Luuk. 21:27
Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Ap. t. 1:7
Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
Ap. t. 2:33
Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
Ap. t. 4:7
Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
Ap. t. 4:33
Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.
Ap. t. 10:38
te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Ap. t. 18:28
Sillä hän kumosi suurella voimalla julkisesti juutalaisten väitteet ja näytti kirjoituksista toteen, että Jeesus on Kristus.
Room. 15:19
tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen,
Kol. 1:11
ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla Yli-Vainion kokouksissa helluntai-opit jäivät taka-alalle, eikä hän edellyttänyt kokousväeltään kirkkojensa jättämistä ja lapsikastetut olivat tervetulleita hänen joukkoihinsa ilman jälkivaatimusta uudesta kasteesta.
ymmärtämättömämpi näissä Raamatuun liittyvissä asioisssa?
* Ei kaiketi Niilo valinnut kokousyleisöään minkään termine perusteella, miten se ylipäätää olisi voinut olla mahdollistakaan?
* Että älä nyt Peku hölmöile. Osta saunalahdelta liittymä ;)
* Niilo ei saarnannut eikä palvellut jotakin ihmisryhmää tai seurakuntaa kokouksissaan, vaan hän saarnasi KAKILLE luoduille, aivan niikuin Jeesus on käskyn antanut, sinullekkin, jos sattumoisin olit siellä ehkä joskus kuulijana?
* Hänen kokuksissaan oli kastettuja, lapsivalettuja ja täysin millään kasteella kastamattomia, ei ollut mikään sisäänpääsy kriteeri, miten oli kastettu.
* Sun ajatusmaailmaa hallitsee Jumalan Hengen vastainen demoni, ei muuten joka asiata voi löytää mitä hölmöimpiä vasta väitteitä Jumalan toimintaa vastaan?Oli uskovaisten kasteen puolestapuhuja, ei hän Jumalan sanaa väärentänyt tässäkään asiassa. Tänäänkin sinä vauvakasteen puoltaja saat tulla vapaiden suuntien tilaisuuksiin, emme me sinua kasteelle pakota. Kun Pyhä Henki sinulle asian kirkastaa, PYYDÄT itse kastetta! Siihen asti kasva uskossasi. Ei Sinun uskovaisena tarvitse kirkkoasi jättää, voit jäädä luterilaiseen kirkkoon, onhan siellä paljon uskovien kasteella käyneitä! Kasteella voit käydä vaikka vapaaseurakunnissa, monissa pienissä seurakunnissa tai pyytää jonkun uskovaisen paimenen kastaa eikä tarvi liittyä kyseiseen kirkkoon tai seurakuntaan.
- kieruste
Tagumik kirjoitti:
Oli uskovaisten kasteen puolestapuhuja, ei hän Jumalan sanaa väärentänyt tässäkään asiassa. Tänäänkin sinä vauvakasteen puoltaja saat tulla vapaiden suuntien tilaisuuksiin, emme me sinua kasteelle pakota. Kun Pyhä Henki sinulle asian kirkastaa, PYYDÄT itse kastetta! Siihen asti kasva uskossasi. Ei Sinun uskovaisena tarvitse kirkkoasi jättää, voit jäädä luterilaiseen kirkkoon, onhan siellä paljon uskovien kasteella käyneitä! Kasteella voit käydä vaikka vapaaseurakunnissa, monissa pienissä seurakunnissa tai pyytää jonkun uskovaisen paimenen kastaa eikä tarvi liittyä kyseiseen kirkkoon tai seurakuntaan.
Uudesti kasteen merkitys on osoittaa ihmisille ja varsinkin uskoville lutherilaisille kuinka näkyjen ja ilmestysten ja lukuisten väärien profeettojen parissa, Jumalan sana ei merkitse mitään vaan väärät profetiat, ennustukset kuullaan lahkotemppelissä, eikä edes "munasillaan" juoksu ei edes mailin maratooni kanki sojossa aiheuta naurun pärskähdyksiä kummempia reaktioita kun etevimmät perkeleen omista löytävät raamatusta "viuhahtajan" ja vielä Jeesuksen läheisyydestä näin puolustaakseen lahkoveljen innokasta julkista esiintymistä (alpo renko muut viuhahtajat h-liikkeessä ja karismaattisuudessa)
- litteraatiosta 1977
Ote saarnasta "Jeesuksen toinen tulemus" Lapuan urheiluhallissa 1977. Eräs lääkäri Yli-Vainion kertomuksessa kuvaili kokemustaan ruumiillisena aistimuksena:
"Ruotsalainen pastori, tämä Herberts, joka on näitä johtavia veljiä täällä Suomessa, erittäin sydämellinen ja Jumalaa rakastava mies, sama Pyhä Henki lankesi hänen päälleen ja siinä nämä veljet kyynelin ylisti ja palvoi elävää Jumalaa. Ja kun sitten ajoin yöllä Herbertsin kotiin, niin tämä ruotsalainen lääkäri oli sanonut, että hän koki sen sillä tavalla juuri kuin hän olisi mennyt suloisiin pumpuleihin. (Yli-Vainio nauraa)"
Ruumiillisuuteen kuuluu myös Yli-Vainion käsityksen mukaan tunto-, näkö- ja kuuloaistimukset sekä aavistukset, kuten tämä katkelma em. saarnan litteraatiosta paljastaa:
"Tämän kahden tuhannen vuoden aikana enkelit ovat käyneet miljaardeja kertoja täällä maan päällä Jumalan (lyö pulpettia) lähettiläinä! (Taustaääni:”Aamen!” ja Yli-Vainio huutaa) He ovat kuin Jumalan tulta! Tänä iltana tässä huoneessa on enkeleitä. (Vanhimmat lausuvat:”Aamen!”) Minä en ihmettele yhtään, että joku teistä voi nähdä täällä enkelin, ennenkuin kokous on päättynyt. En yhtään pidä ihmeenä sitä, enkä sitäkään, että te voitte nähdä täällä tulenliekkejä tässä huoneessa, ennenkuin tämä kokous on päättynyt. (Taustaäänet: ”Aamen, halleluujaa!”) Enkelit ovat käyneet maan päällä lukemattomia kertoja, silloin kun on uhannut Jeesuksen omia vaara, niin (lyö käsiään yhteen) enkeli on astunut rinnalle ja pelastanut siitä. Minulla on siitä tarpeeks monta omakohtaista kokemusta siitä, ei tarvitse tätä tekstiä kylästä lainata, että enkelit on käynyt auttamassa. (Miehet lausuvat taustalla:”Aamen!”) Varma on se asija. Sitten Raamattu kertoo:”Kuuluu käskynhuuto”, ja sit’ Raamattu sanoo:”Jumalan pasuunojen soidessa”. En tiedä, minkälaiset on Jumalan pasuunat, mutta minä uskon, kun silloin alkaa Jumalan pasuunat soida, niin on niissä jotakin puhtia! (Taustalla: ”Aamen.”) Että vaikka kaikki maailman pasuunat pantaisiin yhteen, ja kaikki messingin purijat puhaltamaan täysillä keuhkoilla, niin kyllä se on kuin hyttysen surinaa Atlannin yläpuolella verrattuna siihen, kun (huutaa) Jumalan pasuunat alkaa soida! (Joukko vastaa: ”Aamen!”)
Olen litteroinut kaksitoista Yli-Vainion sanasta sanaan, samoin sieltä nauhalta kuuluvat taustaäänet olen merkinnyt sulkuihin. Ne paljastavat saarnaajan ja yleisön välisen vuorovaikutuksen ja auttavat hahmottamaan kokonaisuutta äänen lisäksi.
Terveisin: Seija T. Yli-Vainio -tutkija
Lue Uuden Vuoden lupauksista pikku juttuni:
http://seijatar.suntuubi.com/?cat=7
PS. Yli-Vainion saarna Jeesuksen toinen tulemus löytynee Saarna-Netistä:
http://www.saarna.net/saarna.php?id=247- aistimukset ja elämykset
Ohessa katkelma Tarvaisen lisensiaatintyöstä liittyen Niilo Yli-Vainion saarnoihin:
"Jotta yksilön persoonallisuus muovautuisi sosiaalistamisprosessissa hengellisen
yhteisön odotusten mukaisesti, uskonnolliset vaikuttajat käyttävät keinoja, jotka
vaikuttavat yleisön joukossa istuvien kääntymättömien emootioihin. Saarnat, todistukset
ja musiikki vaikuttavat kuulijoiden tunteisiin eli emootioihin. Positiiviset emootiot
tuntuvat kuulijasta hyviltä tai uskottavilta perustellun argumentaation aikana.
Negatiiviset emootiot laukaisevat kysymyksiä, ahdistuneisuutta ja vieraantumisen
tunnetta. Hengellisen kokouksen järjestäjät pyrkivät positiivisten emootioiden
luomiseen kaikin tavoin, jotta tilaisuus olisi onnistunut päämääriltään.
Suostuttelussa käytetään hyväksi emootioita tehokkaasti, esim. televisiomainonnassa,
poliittisessa puheessa tai uskonnollisessa joukkokokouksessa. Psykoterapeutti Milton H.
Erickson on erikoisesti tutkinut suggestiivisia todellisuuksia, ja useat suggestiot
peräkkäin voivat kehittää ihmisen alttiuden joutua hypnoosiin. Ericksonin kirjassa
kuvataan prosessia, joka siirtää ihmisen transsiin, ja suggestioiden mikrodynamiikkaa.
Prosessissa on viisi vaihetta, joiden avulla puhuja voi vaikuttaa ihmisen tietoisuuden
osa-alueisiin (tajunta ja alitajunta), kuten 1) mielenkiinnon herättäminen, 2) mielen
tyhjentäminen, 3) tiedostamattoman esilletuominen, 4) prosessien herättäminen
tiedostamattomassa ja 5) hypnoottisen herkistymisen herättäminen ja kannanotto
(Erickson – Rossi – Rossi 1978, 235).
1) Mielenkiintoa voi herättää fiksaatiolla esim. kertomalla mielenkiintoinen
historiallinen tai kiehtova tapaus, katsekontaktilla (puhuja katsoo kuulijoita suoraan
silmiin), pantomiimeilla (käsien viittilöinti, sanaton ilmehtiminen), fantasioiden ja
visualisointimenetelmien avulla, kättelemällä kohdetta (saarnaaja kättelee tai käskee
yleisön kätellä toisiaan) tai puhuja yllättäen ilmaisee voimakkaasti tunteitaan, joka
vaikuttaa muihin. Suostuttelussa voi käyttää keinoa, jossa ajatus ja katse vangitaan
yhteen kohteeseen esimerkiksi tervehtimistilanteessa, jossa kätellään ja katsotaan toista
silmiin ja tilanne aiheuttaa lämpenemistä. Toisena keinona fiksaatiosta on hengellisen
laulun valinta, esimerkiksi laulutuokioissa voi olla kappaleita, joissa on paljon toistoa ja
hokemia. Myös taustamusiikki ja kansan suora puhuttelu voi toimia tällaisena mielen
113
kiinnittämiskeinona. Kolmantena keinona on mielenkiintoa herättävä tapaus ennen
puhujan sisääntuloa saarnastuoliin. Fiksaatiossa luodaan mielikuvat muutoksesta:
tilanne ennen – väliintulo ja sovitus – tilanne nyt – haaste – tilanne tulevaisuudessa –
palkinta. (Erickson – Rossi – Rossi 1978, 235.)
2) Mielen tyhjentäminen tapahtuu esim. säikähdyksen tai yllättämisen avulla,
vastakohtien asettelulla tekstissä, ajatusten hämmentäminen tai johtaminen toisaalle,
irtaannuttamisella nykyhetkestä, kognitiivisella eli tiedollisella ylipuhunnalla,
hämmentävillä loppulauseilla, paradokseilla, sitouttamisella ja sen toistamisella,
äänenvoimakkuuden vaihteluilla, ihmisen muistikuvien tietoisella unohtamisella,
vakuuttamalla kuulija, että kun hän ei tee, niin hän ei tiedä, tietoisen kieltämisen ja
epävarmuuden hyödyntämisellä jne. (Ericikson – Rossi – Rossi 1978, 235.)
Hengelliset roolitehtävät toimivat suostuttelun välineinä, kuten kielilläpuhuminen,
profetoiminen, selittäminen, näyt, enneunet, voimalliset teot, parantaminen, opettamisen
lahja, diakonia, rukouspalvelu jne. Näiden äkillinen ilmeneminen uskonnollisen
tilaisuuden aikana johtaa kuulijan ajatuksia toisaalle ja on porttina muuntuneeseen
tietoisuuden tilaan. (Vrt. Söderholm 1982.) Kuulijan mielenkiinnon johtaminen alkaa
jonkin asian taustakuvauksella. Sen jälkeen kuulijan mieli kiinnitetään olotilaan. Sen
jälkeen tekstiin kätketty vaikutusehdotus luodaan kuvailemalla mielikuva
tiedostamattomasta olotilasta. Tämän jälkeen tapahtuu prosessin herättäminen
tiedostomattomassa (puhujan ohjeistus). Tiedostamattoman herättämisen jälkeen
siirrytään jälkiolotilan kuvailuun herkistymisen jälkeen ja kannanottoon. (Ericikson –
Rossi – Rossi 1978, 235.)
3) Tiedostamattoman esilletuominen tapahtuu alitajunnan luotaamisen avulla. Tällöin
mielikuvia voidaan synnyttää vitsien, huumorin, metaforien, kansantarujen, vihjauksien,
suoran väliintulon ja signaalien (käsien nosto jne.) avulla, määrätyillä vaikuttavilla
sanoilla (esim. ”Rukoillaan ja kiitetään, se tapahtuu nyt!”), kuulijan mielikuvien
kysymisellä, tauotuksella, avoimilla suggestioilla (määrätyn reaktion kuvailulla),
palautteiden käsittelyllä, päällekkäispuhunnalla jne. Positiivinen ajattelu ja hyvien
mielikuvien esilletuominen vaikuttavat kuulijaan. Sanoman vaikutusta voidaan tehostaa
sopivalla välimusiikilla, todistuksella ja rituaalisella liikehdinnällä (käsien ylösnosto,
114
liikkeelle lähtö, käden laitto kipeän paikan ylle jne.).Metaforaa tai huumoria voidaan
käyttää tietoisuuden muuntumisen kanavana. (Erickson – Rossi – Rossi 1978, 235.)
4) Prosessin herättäminen tiedostamattomassa koostuu sinne varastoituneista piilevistä
vaikutusehdotuksista eli suggestioista, joita toiset tai itse olemme sinne päästäneet. Ne
ovat voineet syntyä jo aiemman elämänkaaren vaiheiden aikana, mutta ne aktivoituvat
sopivassa tilanteessa. Assosiaatiot vaikuttavat prosessin käynnistymiseen, samoin sanat,
joilla voi olla monta merkitystä ja kuulija voi sovitella niitä itselleen sopiviksi. Seuraa
autonominen vaihe, jossa tapahtuu aistimuksellisia ja havaittavia elämyksiä ja
tapahtumia, jotka ovat yhteydessä yksilön mekanismeihin reagoida ärsykkeisiin jne.
Riitin merkitys on suuri johdateltaessa avuntarvitsijaa kohti parantumiselämystä, johon
kuuluu käden laskeminen sairaan paikan ylle tai sively, käden nostaminen ja
liikkeellelähtö sekä mielikuva kiireettömyydestä, vapautumisvakuutus ja esirukouksen
jälkeen fiksaatio (vastustavien mielipiteiden alistaminen sanoilla). (Erickson – Rossi –
Rossi 1978, 235.)
5) Hypnoottisen herkistymisen herättäminen ja kannanotto tapahtuu tuomalla esille uusi
tieto tai tutkimustieto tai kertomalla itsestään tapahtuneesta tai tulevaisuudessa
tapahtuvasta asiasta. Myötäelämisen eli empatian osoittamisen kyky ja siihen liittyvää
toistoa voidaan kytkeä tulevaisuudenvisioihin ja tämä keino voi lisätä suggestioalttiutta.
(Erickson – Rossi – Rossi 1978, 235.) Todistuspuheenvuoro työkyvyn palautumisesta
synnyttää vakuuttavia mielikuvia tapahtuneesta tosiasiasta:
Nainen kertoo: Minä olin kokouksessa, minä en muista, mikä oli ennen tämän-
Japaniin lähtöä, ja mä tulin esiin ja siellä mä puhuin. Mulla on
kova verenpaine ja päänsärky
Mies kehottaa: Puhu kovempaa vaan.
Nainen jatkaa puhetta: Ja se päänsärky on kadonnut, että se...mä söin valtavasti
tabletteja, niin että mä en oo yhtäkään taplettia ottanut sen
jälkeen ja verenpaine laskee.
Miehet myötäelävästi: Kiitos Jumalalle.
Nainen kiitollisena: Ja verenpaine on myös laskeutunut, että se on aivan normaali ja
mie en oo ottanut taplettia sitten..(Yli-Vainio 1978, naisen
todistus 16.5.1978 saarnan Y3 aikana.)
115
Vaikutusehdotukset ovat lähtöisin ihmisen omista voimavarannoista eivätkä kristillisen
tiedonkäsityksen mukaan Jumalalta. Vaikutusehdotuksilla yhteydet uskomuksiin ja
käsityksiin ovat läheiset. Raamatussa on kuvauksia ihmisen uskomuksista ja
käsityksistä jumalanpalveluksen muodoista vaikutusehdotusten avulla (Esim. 3. Moos.
10: 1-2, 1. San. 28: 5-20.). Arkaaisissa uskonnoissa shamaanit ja papit etsivät
muuntuneen tietoisuuden avulla vastauksia, miten pyhää pitäisi oikein lähestyä.
Raamatussa papit, profeetat, apostolit ja Jeesus viljelivät myönteisiä mielikuvia, joilla
voi saada aikaan ihmeen eli uskon syntymisen. Usko operoi ihmisen
maailmankatsomuksessa ihanteiden alueella. Ihanteet kulkevat käsi kädessä arvojen ja
normien kanssa. Usko operoi myös maailmankuvassa uskomusten ja käsitysten alueella
ja voi olla sovittua perinnettä: uskomme, että ketsuppi on punaista ja lumi on valkoista
mekanistisen uskon avulla ja hengellisen uskon avulla meillä on käsitys, että hyvällä
ihmisellä on puhdas sydän ja sielulliset vaatteet valkoiset. Humanistinen usko uskoo
ihmisen kykyyn tehdä hyvää ja olla hyvä, koska se on osa inhimillistä rakennettamme.
Kristillis-humanistisella uskolla on käsitys, että meille lahjaksi annettu jumalallinen
hyvyys vetää hyviin tekoihin (Esim. Tiit. 3: 4-5, Room. 2:4). Käsittääkseni Niilo Yli-
Vainio edusti kristillis-humaniststa uskoa, joka ei perustu kuolleisiin sanoihin vaan
esittävään saarnaan ja tekoihin, joissa kirkastetaan Vapahtajan toimintatapoja (vrt.
Sariola 1967, 118-120), eikä ihmislähtöistä keinoa, jota hypnotismi edustaa.
Käsityksensä jumalallisen voiman ja suggestion erosta Yli-Vainio ilmaisee seuraavan
kerrontaesimerkin avulla:
Yli-Vainio: Minä kerron, jos joku ajattelee, että me joukkosukkestiolla
parannamme ihmisiä, niin mites tämä on mahdollista, tämä
kirje, joka on tässä näin? Minä kerron tästä.
[Yli-Vainio huokaa] Täällä kerrotaan tällä tavalla: ”Sitten saan välittää
kiitosaiheen. 15. päivä 11. olevassa kokouksessa Lapualla
rukoilitte syöpäsairaan henkilön puolesta, jolle veli R. K.
:nen välitti rukousliinan. Rukoilitte tämän liinan puolesta ja
se lähetettiin Ruotsiin sille sairaalle henkilölle. Hän oli
sairaalassa ja sai liinan sinne sairaalaan. Pani sen sairaan
vatsansa päälle, koki Pyhän Hengen vaikutuksen, ja puhui
kielillä siinä. Leikkauksessa seuraavana aamuna ei ollut
mitään ja seuraavana päivänä hän pääsi kotiin ja soitti siitä
kiitosaiheen meille.” Mm.
[Ääntää naiivisti] No, he, olispa se aikamoista joukkosukkestiota, että kun me
Lapualla sukkestioimme ihmiset, niin syöpäpotilas paranee
116
Ruotsissa, eikö? Heh, heh, hee! Käytännöllinen
mahdottomuus!
[Ääntää suostuttelevasti] Aivan järkeenkin pitäis käydä, että se ei voi, ihminen ei voi
sitä tehdä! Sen tekee vain yksin Pyhä Henki.
(Yli-Vainio 1978, Y22 saarna 1.1.1978 Seinäjoella.)
Niilo Yli-Vainio ei itse tiedostanut olevansa suggestiivinen puhuja. Hän toimi
vilpittömästi, omien kykyjensä ja verbaalisten lahjojensa ja esiintymistaitojensa sekä
elämänkokemuksensa varassa, kuten hänen kollegansa. On kuitenkin huomattava, että
suggestioalttius on ihmisille ja myös eläimille luontainen (tai luotu) ominaisuus, kuten
ajatukset ja tahto, ja päästäkseen tavoitteeseensa vaikutusehdotusten viestittäjän tulee
tehdä yhteistyötä viestin vastaanottajan kanssa. On huomattu, että ne, joiden psyykkinen
terveys on alentunut jonkin sairauden takia (kehitysvammaisuus, Alzheimer, dementia
jne.), jotka eivät pysty reflektiiviseen vuorovaikutukseen, ovat huonoimmin
suggeroitavissa ja hypnotisoituvissa, sen sijaan heidän suostutteluunsa käytetään
yleisesti behavioristisia ärsyke-reaktio –menetelmiä. Esim. roomalaiskatolinen kirkko ei
ole koskaan kieltänyt hypnoosin tai suggestioiden käyttöä, jos niiden käyttäjä on
vastuuntuntoinen ja ammattitaitoinen toiminnassaan. Carlos A. Vallen (1992) mukaan
suostuttelu tapahtuu suostuteltavan ehdoilla hyvää tarkoitusta silmälläpitäen, ja
suostuttelussa medialla on suuri merkitys. Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispan
kanta kuitenkin on, että jos Jumala ihmisen tahdosta riippumatta parantaa jonkun
ihmisen, tekee Jumala sen kirkastaakseen omaa kunniaansa (Sariola 1967, 118-120).
Voisivatko saarnoista otetut summittaiset otokset todistaa, että Niilo Yli-Vainion sekä
hänen kollegojensa saarnoissa löytyy suggestiivisia tai hypnoottisia vaikutteita, kuten
jotkut epäilivät 1970-1980 -luvuilla? Tällaista johtopäätöstä ei voi tehdä yksioikoisesti
ja se olisi vain osoitus tulkitsijan kapeasta perspektiivistä. Jos ottaa tekstinäytteet
asiayhteydestään irti, niin mitä tahansa tekstiä voisi väittää suggestiiviseksi, ellei tiedä,
mihin esityskokonaisuuteen se kuuluu ja mikä on puhujan päämäärä tekstin avulla." (Tarvainen 2005: 110-115.)
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/3080
Akateemisen koulutuksen lisääntyessä vapaiden suuntien jäsenten joukossa myös kriittisempi suhtautuminen elämyksiin on lisääntynyt varsinkin parantumiskokousten yhteydessä. Ehkä ollaan jo joissakin seurakunnissa menossa toiseen ääripäähän, jossa pelätään jopa perinteistä Pyhän Hengen täyttymiskokemusta. Jumalan läsnäolon aistiminen on yleensä miellyttävä sekä parantava kokemus fyysisesti ja psyykkisesti. Joku voi saada tämän kokemuksen saarnakokousta kuunnellessa tai rukoiltaessa, joka voi kokea sen aivan yksinään vaikka metsässä kävellessään ja luomakunnan kauneutta ihaillessaan. Tärkeintä on se, että se rakentaa eikä hajoita. Jos elämys edellyttää kritiikittömyyttä tai ei anna tilaa pohdinnalle, on kyse varmaan suggestiosta. Yli-Vainio ei varmaan korostanut ruumiillista kokemusta Pyhän Hengen toiminnan merkkinä. Se vain tuli "aterian" jatkeeksi, kuten nykyisin on lisäaineet ruuassa.
- http://keskustelu.suomi24.f...
Olen lukenut Niilon päiväkirjat ja kirjan Saarnaaja. Siinä Niilo itsekin epäilee alussa mistä saamansa voima tulee. Samoin epäilee tuleeko ihmisiä todella uskoon.
Tuliko, en tiedä, mutta toivottavasti tuli.
Nyt vain on yksinkertaisesti niin, että raamattu ei tunne Niilon tai muiden kokouksissa tapahtuneita kaatumisia. Ja se mikä on "uutta" mutta vierasta raamatussa, se meidän pitää hylätä.- ReaAalto
Näin olen minäkin ymmärtänyt!
- PakanainHuuto
vajavaiseksi eli inhimilliseksi.
"Siinä Niilo itsekin epäilee alussa mistä saamansa voima tulee. Samoin epäilee tuleeko ihmisiä todella uskoon."
Saarnaaja on siinä suhteessa ok kirja, että päiväkirja merkinnät todistavat kuinka Ylivainio epäili ja epäili, niin kuin meidän ihmisten täytyykin epäillä sellaista jota emme ymmärrä.
Raamatussa on niin paljon kirjaimia, että niiden ymmärtämiseen ei ihmisen ymmärrys riitä. Jokainen muokkaa kirjaimesta oman näköisensä, siksi epäily on aina paikallaan, kun joku alkaa torveamaan uskoaan ainoana oikeana totuutena.
Yksinkertaisena ja nöyränä hengen miehenä Ylivainiolla heitteli usko Jumalaan ja ihmetteli kykyjään. Mutta vahvoina hetkinään, hän nosti itsensä ylitse muiden ja oletti olevansa jotakin korkeampaa, siksi hän väsäsi kirjeitä isoillevarpaille, jonka hän myöskin sai tuta.
Saarnaaja on siitä hyvä kirja (luettu kolmasti niin kuin kukkokin jossain kolmasti kiekaisi)että
kirjoittaja perehtyi hyvin Ylivainion ihmisyyteen eikä mollanut Ylivainion uskoa.
"Ja se mikä on "uutta" mutta vierasta raamatussa, se meidän pitää hylätä."
Miksi hylätä heti jotain jota ei ymmärrä. Eli vahvemmin sanottuna, jos ei ymmärrä raamattua miksi kieltää se asia ääneen.
Et sinä J.F. ymmärrä raamatun kirjainta, sillä sinäkin olet vain ihminen, niin kuin kaikki muutkin ja ihminen on aina vajavainen käsittämään kirjoitettua tekstiä, siksi raamattu sanookin usein "pelkkä usko riittää".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3981156- 641086
- 61842
- 59772
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99698Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,15670Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49661- 26643
- 68640
- 58613