Oletetaan, että olisi 500 (jumbollinen) aidosti uudestisyntynyttä kristittyä. Heidän koneensa katoaisi jäljettömiin mutta he kaikki selviäisivät hengissä. Etsinnöistä huolimatta heitä ei löydettäisi, olisivat pudonneet johonkin "kadonneeseen maailmaan" ja perustaisivat sinne oman yhteiskuntansa.
Millainen se olisi? Millainen tilanne olisi 10 vuoden kuluttua, kun heidät lopulta löydettäisiin. Kuinka yhteisö olisi muuttunut siitä millaiseksi se alussa tarkoitettiin?
Entäpä jos uudestisyntyneiden tilalla olisikin 500 ateistia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikeita kysymyksiä saa esittää. täällä pitää vaan sanoa että "hallelujaa" ynnä muutama raamatunlause siihen päälle. plus aina silloin tällöin epämääräinen uhkaus niille jotka eivät "ymmärrä" uskoa...
niitä sitten vasta Jeesukselle esitettiin.Eräskin kysymys Jeesuksen kuninkuudesta,johonka Jeesus vastasi"minun kuninkuuteni ei ole täältä."