Viesti Pe.kulle

Vieraana

Hei! Olimme keskustelussa katolisuus-palstalla vielä äskettäin, mutta sheriffi poisti osuuteni. Taisin astua ensimmäisessä kommentissani paavin varpaille? En arvannut heitä niin arkanahkaisiksi.
Mutta mielestäni arkkienkeli Mikaelia ei voi pyytää ajamaan pois demoneita. Käsitykseni mukaan hän heitti saatanan ulos taivaasta ja seisoo Israelin kansan suojelijana ja ottaa käskyt vastaan ainoastaan Jumalalta. Eikä ihmiset saa rukoilla enkeleitä. Katolisilla on tietysti erilainen käsitys ja traditio. Ei kai olisi pitänyt mainita paavia ollenkaan.
Meillä kahdella oli sitten vakava keskustelu Jeesuksesta joka loppui siihen että mielestäsi minä tuomitsin sinua kidutukseen. Aiheemme oli Markuksen evankeliumin 3:21-31. Tässä olisi viimeinen vastaukseni sinulle:
Et näköjään ymmärrä lukemaasi ollenkaan. Ajattelet aivan omaasi asioista ja sitten kuvittelet lukeneesi sen Raamatusta ja minunkin tekstistäni. Sinun pitäisi mennä sellaiselle kurssille jossa opetetaan luetun ymmärtämistä niin kuin se on kirjoitettu, ilman omia ennakkoasenteita ja käsityksiä, ja miettimään mitä kirjoittaja itse on mahtanut kirjoituksellaan tarkoittaa. Ei pidä tulkita toisen kirjoitusta siten mitä sinä siitä ajattelet.

En ole kirjoittanut mitään ikuisesta kiduttamisesta. En löytänyt sitä sanaakaan teksteistäni enkä kyseisestä Raamatun luvustakaan. En ole tuominnut sinua ikuiseen kadotukseenkaan, tekstissäni ei lue sellaistakaan.
Ei myöskään kyseisessä Raamatun kohdassa. Siellä on varoitus siitä että joka pilkkaa Pyhää Henkeä, sille ei anneta koskaan anteeksi. Piste.
Se on vain varoitus siitä että et enää väittäisi sitä mitä olet tässä väittänyt. Siis vain varoitus, ei uhkailua. Peruste: Raamatussa lukee niin, voit itsekin lukea sen.
Jos uskot niin kuin väität, olet erehtynyt pahasti. Uskot siis mieluummin noiden Jeesusta herjanneiden kirjanoppineiden sanoja kuin Hänen omia sanojaan! Jos tahdot pysyä siinä uskossasi ja väitteessäsi yhäkin, en minä voi siitä sinua kadotukseen tuomita enkä haluakaan. En tahdo edes ajatella sellaista, sillä se on kielletty Raamatussa kuten mainitsitkin. En ole vihainen sinulle että suutuksissani toivoisin jotakin rangaistustakaan, jos luulet sellaista. Ymmärsit vain väärin viestini sinulle, eihän se suututa eikä edes harmita. Tahdon vain saada tietoosi mitä tarkoitin. Tämä on mielestäni vakava asia sinulle ja pyytäisin että miettisit sitä etkä pitäisi ainakaan tätä varoitusta hölynpölynä, jos muuta kirjoitteluani pidätkin.
Tämä on vähän samanlaista kuin sanoisin että älä mene heikolle jäälle, jää särkyy ja voit hukkua.
Enhän ole silloin hukuttamassa sinua.
Hyvää uutta vuotta sinulle!

7

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katolisten palstalla tosiaan Sheriffi rikkoo lainvastaisesti sananvapautta.

      No ei moiset kidutuksella uhkailut hetkauta vaan mainitsin siitä sen takia koska teitä muutamaa jotka siellä kirjoitteli niin luulisi hetkauttavan kun se on Raamatun vastaista kuten sanoitkin.

      Se kun sattuu olemaan uhkailua kun hakee tarkoitusperäisesti juuri ne kohdat Raamatusta esille vaikka eivät keskustelun aiheeseen kuulukaan.

      http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/fi/1933,38/Mark.3.html
      Siinähän on vielä uudelleen nuo mainitsemat Raamatuntekstit joissa Jeesukseen iskee saatana tehden hänestä järjettömän ja pääpiru auttaa ajamaan sen pois.

      Eli saatana on ihan Raamatun luoma hahmo mielikuvitukseen.

      Jokainen sen voi tuosta luvusta lukea tuon itsestään selvän asian jossa ihmekyllä ei ole sijaa muille tulkinnoille kuten yleensä Raamatussa.

      Vuoden 1776-käännöksessä tuo jae kuuluu näin:
      Mark.3:21 Ja kuin hänen omaisensa sen kuulivat, menivät he ulos ottamaan häntä kiinni; sillä he sanoivat: hän on mielettömäksi tullut.

      • Vieraana

        En minä ymmärrä. Jos Jeesuksen omaiset sanoivat hänen olevan mielettömäksi tullut, ja halusivat ottaa hänet kiinni, miten se voisi tarkoittaa sitä mitä sinä väität? Eihän omaisten sanoista mene ihmiseen paholaista? Ja pääpiruko tulee sitten fariseusten sanojen takia auttamaan poisajamisessa ja kuka tässä on ajamassa saatanaa ulos Beelsebulin avulla? Veljeäsi siitä syytettiin.
        Minun mielestäni tuo oli vain ilkeää herjan heittoa, ja Jeesuksen ja Hänessä olevan Pyhän Hengen häpäisemistä. Minun mielikuvitukseni ei riitä seuraamaan sinun mielikuvituksesi lentoa, ei.
        Riittäisikö sinun minun mielikuvitukselle?
        Rakas veljesi, joka on tähän asti ollut normaali kaveri, tulee uskoon ja painelee kaupunkiin alkaen saarnata evankeliumia, parantaa sairaita ja ajaa ulos riivaajia ihmisistä. Syntyy valtava mediakohu ja kansa juoksee veljesi perässä, tapahtuu kaikenlaista.
        Suomalaiset ei tietysti vedä vertoja Lähi-idän kuumaverisille kansoille, mutta kyllä täälläkin kova meteli nousee. Tajuat velipojan joutuvan pian pahoihin vaikeuksiin ja olet huolissasi, tahdot pelastaa hänet vihaisilta ihmisiltä ja kiiruhdat paikalle. Hänen ympärillään on kansan paljous ja joukossa paljon oppineita teologeja ja raamatuntutkijoita, piispoja ja pappeja hyvin kiukkuisina. Selittelet heille kaikille että läheisesi on seonnut ja lupaat viedä hänet hoitoon. Olethan vakaasti todellakin sitä mieltä, vai mitä! No, jotkut kiivaimmat uskikset väittää että hänessä on Beelsebul, riivaajien päämies ja sen avulla hän ajelee riivaajia pois ihmisistä.
        Mitä mieltä olet tilanteesta? Mikä on läheisesi tila? Ja mitähän tapahtuu pimeyden henkien valtakunnassa? Siellä on ilmeisesti täysi sota menossa läheisesi takia, mikäli kaikkiin suunsoittajiin on uskomista. Mutta veljesi näyttää kyllä hyvin rauhalliselta, puhuukin ihan normaalilla äänellä, ei ulvo eikä räiskää, mutta ei suostu lähtemään mukaasi.
        Näetkö tässä tilanteessa vielä saatanan iskemässä häneen ja pääpirun joka ilmestyy auttamaan sen ulosajamisessa?
        Sekasortohan olisi täydellinen ja kaikki ihmiset ryntäisivät jo pakoon ja pimeyden valtakunta romahtaisi pirujen tapellessa veljestäsi.

        Näille erilaisille tulkinnoille ja ymmärtämisille ei loppua näy.

      • Vieraana kirjoitti:

        kuvitteellinen velipoika-tarina on vertauskohdiltaan erilainen kuin Markuksen kolmas luku.

        Katolisten Sheriffi onkin sitten tänään vastannut viestien poistoon palstallaan.

      • Vieraana
        Pe.ku kirjoitti:

        kuvitteellinen velipoika-tarina on vertauskohdiltaan erilainen kuin Markuksen kolmas luku.

        Katolisten Sheriffi onkin sitten tänään vastannut viestien poistoon palstallaan.

        Vai sillä tavalla oli sheriffikin sen sitten tulkinnut! No onpa nyt tullut todistetuksi miten eri tavoin ymmärrämme ja tulkitsemme tekstejä ja ymmärrämme toisemme väärin.
        Raflaavan otsikkosi minä ymmärsin väärin ja vakavissani vain varoittelin Pyhän Hengen pilkasta tarkoittamatta pelotella ja uhkailla mitenkään, Jeesuksen sanat pilkan anteeksiantamattomuudesta kun ovat niin ankarat.
        Onneksi sain sen sinulle selvitetyksi. Olen kai bannattu katolisuus-palstalta vaan ei se haittaa niin kuin se että olisin loukannut sinua henkilökohtaisesti.

        En ole koskaan kokenut tulleeni loukatuksi.

        Uhkaukset on helppo kääntää sanojaansa vastaan ja onhan piilo-uhkailukin kovin yleistä ihmisten keskuudessa ja helppo havaita.

        Usein olen miettinyt ihmisiä jotka on uskossa ja suoltavat piilo-vihaa eri muodoissaan lähimmäistensä niskaan.
        Mitähän tuollaiset ihmiset ajattelevat sillä hetkellä kun tuota tekstiä tulee vaikkakin usein piilo-muodossa.
        He eivät ainakaan sitä ajattele että Raamatun mukaan Jumala näkee myös nuo Jumalan sanan vastaiset ajatukset.

        Etkös? Löysin jo täältä palstoilta monta hyvin tylyä ja mielestäni loukkaavaa vastausta sinulle!
        Olen ajatellut samaa kun täällä kirjoittelemme nimettöminä mitä sattuu ja kuvittelemme olevamme piilossa, Jumala näkee kaikki salaisimmatkin ajatuksemme. Ja Raamatun sana toteutuu: "Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille". Tämä kehoitus oli tarkoitettu hyviä tekoja varten, mutta toimii hyvin toisin päinkin! Eli ihminen niittää mitä hän kylvää.

        loukkaavia kirjoituksia löytyy kasapäin mutta sanoinkin että minä en koe niitä loukkaavina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      436
      1264
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1116
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      805
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      727
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      713
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      694
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      657
    10. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    Aihe