Aatos Erkko juutalainen & osa Israelia?

Shalom chaverim

Onko Sanoma WSOY:n Media dynastian omistaja Aatos Erkko Messiaaninen juutalainen ?
Hänen äitinsä oli juutalainen ja juutalaisuus periytyy äidinpuolelta lapsille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aatos_Erkko
Jotenkin outoja arvonimiä oli hänelle annettu, kunnianosoituksia ?

Erkko on saanut

- Islannin Haukan ritarikunnan upseerinmerkin (1978),
- Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkin (1980)
- Suomen Leijonan ritarikunnan suurristin (1999). - Ministerin arvonimen vuonna 1995
- Valtiotieteiden kunniatohtorin arvon Helsingin yliopistosta samoin vuonna 1995.
- Hänet mainitaan Crowleyn listalla.

Pieniä arvonimiä jos hän on uudestisyntynyt messiaaninen juutalainen. Jos hän tosiaan on...? oksastettu jalonpuun oksa (room.11), niin asia olisi kiinostava tietää ja varmistaa.

1. Onko Adon Yeshua Ha-Mashiach hänen Herransa?
2. Onko hän Jeesuksen seuraaja?
3. Vai onko Erkko maalistunut juutalainen

Vai onko hän vanhan lakiliiton juutalainen joka odottaa Messiaan ensimmäistä tulemusta?

Kun me Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat odotamme ja joudutamme Herran toista tulemusta.

Onko jollain Suomen juutalaisella, toimittajalla tai tieto gurulla varmaa tietoa?
Uskaltaako toimittajat ja lehdet kirjoittaa hänestä kun hän karttaa julkisuutta ja omistaa maan media dynastian.

Messiaanisten juutalaisten musiikkia
http://www.wstw.fm/listen live.html

Top 100 linkki lista
http://www.messianic.com/top/

Shalom chaverim
257554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mitä Aatos Erkon uskonnollinen suuntautuminen tai geneologinen tausta teille kuuluu? Ei saisi tungeta toisen yksityisyyteen. Miksette esittää kysymyksiänne suoraan hänelle? "1. Onko Adon Yeshua Ha-Mashiach hänen Herransa?
2. Onko hän Jeesuksen seuraaja?
3. Vai onko Erkko maalistunut juutalainen?"

Minkä ihmeen takia te tällä palstalla sitten utelette tällasia asioita eräästä yksilöstä? Moraalisesti väärin!

Äänestä
  • Ole hyvinkin kiinostuneita ihmisten yksityisyydestä, ja Aatos on tienannut ja tienaa sillä miljardeja.

    Sanoma WSOY konserni
    http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Sanoma wsoy&btnG=Google-haku&meta=

    - iltasanomat
    - iltalehti
    - hesari
    jne...

    Ei hänen EU-Suomen viiden rikkaimman joukkoon kuuluvan uskonsuuntaus tai geneloginen tausta, voi olla mikään salaisuus, jota ei voisi kysyä tällä palstalla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lehdistönvapaus
    http://journalismi.info/fi/?x=book
    http://www.google.fi/search?q=lehdistönvapaus&hl=fi&start=0&sa=N

    ps.voisin mä kysyäkin häneltä hänen taustasta, mutta ollaan vähän eripiireistä ; )

    Shalom chaverim

    Äänestä

  • Voisinko kysyä sinulta tuohon ehdotukseesi liittyen yhden asian?

    Äänestä

  • Donna_Quijote kirjoitti:

    Voisinko kysyä sinulta tuohon ehdotukseesi liittyen yhden asian?

    "Voisinko kysyä sinulta tuohon ehdotukseesi liittyen yhden asian? "

    Ole hyvä!

    Äänestä

  • Mites sitten?
    Kirjoittanut: aito_iirisnathan 3.1.2008 klo 04.22

    "Mitä Aatos Erkon uskonnollinen suuntautuminen tai geneologinen tausta teille kuuluu? Ei saisi tungeta toisen yksityisyyteen. Miksette esittää kysymyksiänne suoraan hänelle? "1. Onko Adon Yeshua Ha-Mashiach hänen Herransa?
    2. Onko hän Jeesuksen seuraaja?
    3. Vai onko Erkko maalistunut juutalainen?"

    Minkä ihmeen takia te tällä palstalla sitten utelette tällasia asioita eräästä yksilöstä? Moraalisesti väärin! "

    Mitenniin moraalisesti väärin? Moraalisesti on väärin asettaa itsensä muiden ihmisten yläpuolelle, kuten niin moni uskovainen tekee. Puhumattakaan juutalaisista; et ole tainnut seurata Israelin tilannetta ja kuinka he "hoitavat" palestiinalais ONGELMAANSA?! vastaus on, että ei mitenkään, koska heidän korkeimmat johtajat haluavat verenvuodatuksen jatkuvan äärimmäisten uskomuksien ja rahanhimon vuoksi. Ratkaisu ongelmaan heidän mukaansa on pyyhkiä muslimit maailman päältä pois kokonaan.

    Nieltiin jo edellinen holokausti, ja nyt juutalaiset rukkaavat omilla rajoillaan vastaavaa, mutta pidemmän kaavan mukaan.

    Äänestä

nuo väitteesi Erkon äidin juutalaisuudesta ensin ,ennen kuin me jatkamme tuota muuta höpöhöpöä.

Äänestä
  • "...nuo väitteesi Erkon äidin juutalaisuudesta ensin ,ennen kuin me jatkamme tuota muuta höpöhöpöä."

    Juu! Onko noitten käsissä konkreettisia näytteitä Aatos Erkon äidin juutalaisuudesta , esim. 'LeZeved Habat'? Minusta salaliittoteoriat kiinnostavat yleensä älyllisesti aliruokittuja ihmisiä.

    Äänestä

  • aito_iirisnathan kirjoitti:

    "...nuo väitteesi Erkon äidin juutalaisuudesta ensin ,ennen kuin me jatkamme tuota muuta höpöhöpöä."

    Juu! Onko noitten käsissä konkreettisia näytteitä Aatos Erkon äidin juutalaisuudesta , esim. 'LeZeved Habat'? Minusta salaliittoteoriat kiinnostavat yleensä älyllisesti aliruokittuja ihmisiä.

    Aatos Erkon äitiä mainitaan juutalaiseksi nettikeskusteluissa - palstalla tai parilla täällä suomi24:ssa. Enpä muista aiheeseen missään muualla törmänneeni. Nettikirjoitusten mukaan kyseessä olisi ollut Violet Suttcliff -niminen henkilö joka olisi ollut syntyisin, vsaemmistolaisesta älymystöperheestä - maallisen ideologian kannattajia - jotka olisivat ollet juutalaislähtöistä sukua, jotensakin noin se kai meni. Asia toistui kai syksyllä tai kesällä jokusen kerran muistaakseni Maailman menoa -palstalla. Todenperäisyydestä minulla ei ole aavistustakaan.

    Äänestä

  • nettikeskusteluissa kirjoitti:

    Violet S oli anglikaani, en tiedä mistä arvelut juutalaisuudesta ovat peräisin. Rony Smolar kirjassaan setä Stlleristä arvelee myös että V.S olisi ollut juutalainen, mutta
    todisteita ei hänelläkään ole esittää.
    Suomen juutalaisilla oli monilla sukua Balttiassa, joten kaipa jonkun olisi pitänyt jotain kautta V.S:n perhe tuntea jos jompi kumpi vanhemmista olisi alunperin ollut juutalainen.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    mutta vuoden 1986 verotustietojen mukaan Violet Erkko oli silloin Suomen kahdeksanneksi rikkain ihminen.

    http://ajankohtainen-mielipide.blogspot.com/2010/05/suomen-rikkaimmat-ihmiset-vuonna-1986.html

    Videolta löytyy myös kuva hänestä.

    Äänestä

Nyt se on Aatos kuollut, saa nähdä muuttuuko Hyysärin linja.

Äänestä

Tällaisia kysymyksiä kenenkin juutalaisuudesta ja henkilökohtaisesta uskosta ei ole sivistynyttä tuoda julki, eikä pohtia. Epäilemättä kysyjä on vapaisiinsuuntiin kuuluva, siellähän kahvipöydissä, seläntakana juorutaan ja arvaillaan muiden asiat, puidaan ja arvostellaan muiden uskoa. Olen kyllä kuullut!

Jos joku haluaa itse tuoda juurensa julki, on se hänen asiansa. "Onko messiaaninen juutalainen?" Onko typerämpää kuultu?

Kysynkin: mitä se teille kuuluu, mikä hän oli tai ei ollut ja uskoiko Jumalaan vai ei? Näin Jeesuskin vastasi liian uteliaille. Muistakaa, että hänelläkin on omaisensa, joiden yksityisyyttä tällaiset puimiset loukkaavat. Mahd. perättömien tietojen julkinen levittäminen, sekä yksityisyyden loukkaus on rikos.

Jos hänestä kirjoitetaan, kirjoitettakoon siitä, mistä hän tuli tunnetuksi, hänen työstään Suomen suurimmassa sanomalehdessä, sekä mm. entisenä ministerinä.

Äänestä
  • Miksi Aatosta ei saisi arvostella kriittisesti?

    AATOS ERKKO ON REPINYT OMISTAMASSAAN LEHDISTÖSSÄ TUHANSIA JA TUHANSIA IHMISIÄ!!!! JA HEIDÄN PERHEITÄ!!!

    SYYTTÖMIÄ IHMISIÄ!!!!

    HAJOITTAEN HEITÄ HENKISESTI JA FYYSISESTI OMISTAMASSAAAN MEDIA INKVISITIO INSTITUUTISSAAN!!!

    NÄIDEN IHMISRAUNIOIDEN TUSKASTA, AHDINGOSTA JA LANKEEMUKSISTA ON HÄN RAHAANSA JA OMAISUUTENSA TEHNYT!!!!

    Äänestä

  • ERKKO INKVISITIO kirjoitti:

    Miksi Aatosta ei saisi arvostella kriittisesti?

    No mutta enhän minä ole tuollaista sanonutkaan.

    Totta kai hänestä voi asiallisesti puhua ja ottaa esiin negatiivisiakin asioita, mutta ei levittää kuulopuheita ja omia luulojaan muka totena, kuten ei muistakaan ihmisistä.

    Minua ei Erkko kiinnosta, mutta jos hän on repinyt ihmisiä ja perheitä kappaleiksi, niin kaikinmokomin pohtikaa sitä.

    Äänestä

  • ERKKO INKVISITIO kirjoitti:

    Miksi Aatosta ei saisi arvostella kriittisesti?

    AATOS ERKKO ON REPINYT OMISTAMASSAAN LEHDISTÖSSÄ TUHANSIA JA TUHANSIA IHMISIÄ!!!! JA HEIDÄN PERHEITÄ!!!

    SYYTTÖMIÄ IHMISIÄ!!!!

    HAJOITTAEN HEITÄ HENKISESTI JA FYYSISESTI OMISTAMASSAAAN MEDIA INKVISITIO INSTITUUTISSAAN!!!

    NÄIDEN IHMISRAUNIOIDEN TUSKASTA, AHDINGOSTA JA LANKEEMUKSISTA ON HÄN RAHAANSA JA OMAISUUTENSA TEHNYT!!!!

    Aatosta ei tietenkään saa arvostella, koska hän on juutalainen.
    Juutalaiset ovat kärsineet paljon, joten sinun täytyy tuntea sympatiaa heitä kohtaan. Juutalaisille täytyy antaa vapaus tehdä mitä tykkää ilman vastaan panemisia, koska he ovat se Jumalan valittu kansa.

    Äänestä

  • ERKKO INKVISITIO kirjoitti:

    Miksi Aatosta ei saisi arvostella kriittisesti?

    AATOS ERKKO ON REPINYT OMISTAMASSAAN LEHDISTÖSSÄ TUHANSIA JA TUHANSIA IHMISIÄ!!!! JA HEIDÄN PERHEITÄ!!!

    SYYTTÖMIÄ IHMISIÄ!!!!

    HAJOITTAEN HEITÄ HENKISESTI JA FYYSISESTI OMISTAMASSAAAN MEDIA INKVISITIO INSTITUUTISSAAN!!!

    NÄIDEN IHMISRAUNIOIDEN TUSKASTA, AHDINGOSTA JA LANKEEMUKSISTA ON HÄN RAHAANSA JA OMAISUUTENSA TEHNYT!!!!

    Kaikki tuo kuvaamasi kyllä sopisi hyvin siihen, että olisi juutalaista sukua. Heillehän kaikkien muiden hyväksikäyttö suorastaan kuuluu uskontoon (usury).
    Ja sillä hyväksikäytöllä ja koronkiskonnalla on moni muukin tämän hetken rikkaista juutalaisista rikastunut.
    Suorastaan oksettavaa, että useimmat pitävät itseään kaikkia muita ihmisiä parempina... Olemme heille vain karjaa.

    Äänestä

Erkon suku on periluterilainen.

Äänestä
  • Rubert Murdoch(Juutalainen) omistaa USAn ja BRITTIEN lehdistön...Erkko on kiistaton kunke täällä. Aatoksen äiti oli juutalainen.Luuletko saavasi objektiivista tietoa PLOsta?

    Äänestä

  • åpuooi7 kirjoitti:

    Rubert Murdoch(Juutalainen) omistaa USAn ja BRITTIEN lehdistön...Erkko on kiistaton kunke täällä. Aatoksen äiti oli juutalainen.Luuletko saavasi objektiivista tietoa PLOsta?

    Pistää miettimään. Miksi juutalaiset haalivat maailman laajuista mediakontrollia?...

    Äänestä

  • 666999PLO kirjoitti:

    Pistää miettimään. Miksi juutalaiset haalivat maailman laajuista mediakontrollia?...

    Kun katsoo maailman tilannetta tänään, niin tuokin syy on hyvin selvä. Saavat ympäri maailman toitotettua israelia puolustavaa propagandaa...
    Kuten viime viikkoina on nähty, "J.Epstein olikin Venäjän vakooja" ja mitä muuta paskaa xD
    Muuten vaan äijästä kuvia IDF, Mossad paidoissa...
    Ja ihan sattumalta vaan E.Barak asunut hänen kotonaan ja käynyt saarella panemassa alaikäisiä...

    Äänestä

no siksi että Jumala on luvannut heille niin.

Äänestä

Evankeliumi kuuluu hänelllekkin!
1.Johanneksen kirje 2.luku
"I. Minun lapsukaiseni! näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä, Jesus Kristus, joka vanhurskas on,
2. Ja hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä.
12. Rakkaat poikaseni, minä kirjoitan teille, että teille synnit anteeksi annetaan hänen( Jeesuksen) nimensä tähden."

Äänestä

Erkko-Kerkko on juutalainen

Äänestä

No esimerkiksi MTV3:sta ei kannata katsoa Israel-uutisia, koska juutalainen Bonnier-suku omistaa sen. Ja niiden omistamassa Historia-lehdessä on joka numerossa keskitysleiri-juttuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Messiaaninen ? kirjoitti:

Shalom chaverim

Onko Sanoma WSOY:n Media dynastian omistaja Aatos Erkko Messiaaninen juutalainen ?
Hänen äitinsä oli juutalainen ja juutalaisuus periytyy äidinpuolelta lapsille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aatos_Erkko
Jotenkin outoja arvonimiä oli hänelle annettu, kunnianosoituksia ?

Erkko on saanut

- Islannin Haukan ritarikunnan upseerinmerkin (1978),
- Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajamerkin (1980)
- Suomen Leijonan ritarikunnan suurristin (1999). - Ministerin arvonimen vuonna 1995
- Valtiotieteiden kunniatohtorin arvon Helsingin yliopistosta samoin vuonna 1995.
- Hänet mainitaan Crowleyn listalla.

Pieniä arvonimiä jos hän on uudestisyntynyt messiaaninen juutalainen. Jos hän tosiaan on...? oksastettu jalonpuun oksa (room.11), niin asia olisi kiinostava tietää ja varmistaa.

1. Onko Adon Yeshua Ha-Mashiach hänen Herransa?
2. Onko hän Jeesuksen seuraaja?
3. Vai onko Erkko maalistunut juutalainen

Vai onko hän vanhan lakiliiton juutalainen joka odottaa Messiaan ensimmäistä tulemusta?

Kun me Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat odotamme ja joudutamme Herran toista tulemusta.

Onko jollain Suomen juutalaisella, toimittajalla tai tieto gurulla varmaa tietoa?
Uskaltaako toimittajat ja lehdet kirjoittaa hänestä kun hän karttaa julkisuutta ja omistaa maan media dynastian.

Messiaanisten juutalaisten musiikkia
http://www.wstw.fm/listen live.html

Top 100 linkki lista
http://www.messianic.com/top/

Shalom chaverim

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu