Kerronpa teille omakohtaisen elämäni perusteella,
että on täysin eksytystä väittää, että lapsi
saa Pyhän Hengen, uudestisyntyy ja pelastuu koska
hänet kastetaan.
Jeesus sanoi, että luovuin Hänestä syntymäni
hetkellä, minut sitten kastettiin kirkon tapaan.
Olin muutaman vuoden ikäisenä sellainen pahantekijä, ettei moni ole, muunmuassa heitin
toista lasta isolla kivellä päähän ja yritin
työntää erään tytön leikkilastenvaunut rekka-
auton alle.
Myöhemmällä iällä eräs tyttö, joka oli tuolloin
luonani päivähoidossa: huomautti että olin ilkeä.
Missä olivat kasteen hedelmät?
Saattoiko uudestisyntynyt ja Pyhän Hengen saanut
olla noin ilkeä?
Eikö tuolloin olisi pitänyt näkyä pyhitystä
Hengen hyvine hedelmineen?
Minunhan olisi pitänyt olla kirkon oppien
mukaan pelastettu ja siten uskossa ja siten hyvätapainen.
Miten vielä myöhemmälläkin iällä saatoin kieltää
uskon ja sanoa ihan vakavasti, että Jumalaa
ei ole?
Eikö kasteen hedelmänä olisi pitänyt olla aitoa
uskoa, mikäli kirkon oppeihin olisi luottamista?

Vastaukset 3
Vanhimmat
joka on käynyt itse kasteella aikuisena onkin juoruileva, anteeksi antamaton, ilkeä ja jos mitä sellaista mitä ei pitäisi olla jos on uudesti syntynt.
Vapaiden suuntien opetuksen mukaan olit pahantekijänäkin aivan luonnostasi Jumalan oma ja taivaaseen matkalla, koska olit vielä lapsi!
Käsityksesi, että olit lapsena pahantekijä, on vain harhakuvitteluasi!
Olet tuohon aikaan vielä ollut samanlaisessa viattomuuden tilassa kuin Adam ja Eeva olivat Paratiisissa ennen lankeemustaan!
Miksihän SE lapsen luontainen hyvyys ja viattomuus ei sinussa näkynyt!?
Käsityksesi, että olit lapsena pahantekijä, on vain harhakuvitteluasi!
------
Jos aikuinen ihminen kertoo lapsuudestaan tapahtumia, niin ne tapahtumat eivät ole sylilapsen iässä sattuvia.
Lisäksi jos lasta ei rakasteta, niin hänessä aktivoituu tämä lankeemuksesta tullut kielteisyys hyvinkin nuorena.3..-vuoden iässä.
Mutta, jos lasta rakastetaan, niin hänessä ei todella ole aktivoitunut tämä pahuus, niin kuin meissä ikuisissa.Tämä pahuus tuleekin ihmisen/lapsen kehityksessä, jota ohjaa tämä kielteinen geneettisyys.
Jeesushan sanoikin osuvasti" Pahuudessa olkaa lapsia" ja muissakin asioissa, niin kuin lapsi.Siis ymmärryskykyä kaivannen.
"Ymmärrykseltänne olkaa täysi-ikäisiä".