Hiphoppari menetti

uutenavuotena, kun puskista heitti paukkupommin valaistulle kävelytielle jossa olin ulkoiluttamassa koiraani. Eipä raukka tiennyt, että koirani on koulutettu kestämään kaikenmaailman konetuliaseidenkin ääntä ja tottelee uskollisesti komentoja.
Joten siis paukun poksahdettua, käskin sen mennä pusikkoon komentamalla: "Ota lahje".
Kauhea meteli ja kiljunta kuului pensaikosta ja koira palasi takaisin kokonainen hiphop-puntti suussaan.
Mikä parasta, niin taskusta löytyi vielä käyttämättömiä pommeja, joten hyvän saaliin koira taas toi isännälleen.
Kauheaa kiroilua ja haistatusta kyllä kuului pensaista nyyhkytysten seassa jonkin aikaa.
Taisi tulla teryleenien vaihto eteen, kun otaksun että sillä pommipojalla meni varpusparvi jäljellejääneeseen lahkeeseen.
Kantsis hieman harkita joskus siellä puskissakin.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


toisen housunlahkeensa kirjoitti:

uutenavuotena, kun puskista heitti paukkupommin valaistulle kävelytielle jossa olin ulkoiluttamassa koiraani. Eipä raukka tiennyt, että koirani on koulutettu kestämään kaikenmaailman konetuliaseidenkin ääntä ja tottelee uskollisesti komentoja.
Joten siis paukun poksahdettua, käskin sen mennä pusikkoon komentamalla: "Ota lahje".
Kauhea meteli ja kiljunta kuului pensaikosta ja koira palasi takaisin kokonainen hiphop-puntti suussaan.
Mikä parasta, niin taskusta löytyi vielä käyttämättömiä pommeja, joten hyvän saaliin koira taas toi isännälleen.
Kauheaa kiroilua ja haistatusta kyllä kuului pensaista nyyhkytysten seassa jonkin aikaa.
Taisi tulla teryleenien vaihto eteen, kun otaksun että sillä pommipojalla meni varpusparvi jäljellejääneeseen lahkeeseen.
Kantsis hieman harkita joskus siellä puskissakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu