Onko adventistikirkon

johtoporras suoraan alenevassa polvessa katolisen kirkon alaisuudessa toimivia, koskapa näillä molemmilla on pyrkimys maailman herruuteen?

Palstan aiheissa on toistuvasti kirjoitettu nimenomaan siitä, että adventistit pyrkivät kaikenaikaa alistamaan toiset kirkkokunnat oppiensa ja valtansa alaisuuteen. Ja koska samaa "politiikkaa" harjoittaa myös katolinen kirkkokin, niin aiheesta kysyn.
9232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...puolesta, että molemmat niin katolinen kirkko kuin SPA pitävät muita kristittyjä luopiokristittyinä, joita he halajavat helmoihinsa.

1. ekumenian hengessä katolisuudesta poispoikenneita protestantteja, muslimeja ynnä muita esim. Afrikan poppauskontoja äitikirkon helmoihin.

2. pedonmerkin, sapatin(lauantain) pitämättömyydellä, ja täten pedonmerkin päähänsä
ottamattomuudella pelottelemalla 'luopiokristittyjä' palaamaan todellisen ainoan oikean Jeesuksen Kristuksen uskon seurakuntaan.

Yhteistä on siis molemmilla lahkoilla. Toinen on vaan suurempi kuin toinen. Virallisessa SPA:n opissa tullaan "vanhurskaaksi" uskolla teoilla =
ellensapatismi=valhe-evankeliumi, mikä on kirottua jo Paavalinkin mukaan.

Katolisuudessa tullaan "vanhurskaaksi" myös uskolla teoilla=valhe-evankeliumia, ja sekin on
Krituksen opin alkeitten vääristelyä paavin
pohjattomassa vallanhimossaan ollen muka Kristuksen sijainen maan päällä, ja siten
kirottua.

Muitakin löytyy. Mutta SPA ja katolinen kirkko
ovat veljeksiä keskenään.

Näin onnettomasti ovat asiat molempien kohdalla. Tosin olen ollut havaitsevani SPA:sta siiven, joka irtisanoutuu täysin Ellenismistä, mikäli
joidenkin puheisiin on luottamista.

Adventisteillä ei ole helvettiä lainkaan, vaikka Jeesus puhui Raamatussa enemmän helvetistä kuin
kukaan muu. Heillä on sellainen 'leikkihelvetti',
tutkivan tuomion oppi, suljetun oven oppi jne. jotka kaikki ovat selvästi Raamattuun perustumattomia oppeja.

Katolisuudessa ei tarvitse kuin käydä vähän kiirastulessa kärventymässä, jos siinäkään, sillä paavi julistaa joka joulu vähintään RAUHA,
RAUHA ja RAUHA koko maailmalle osaamillaan ja osaamattomillaan kielillä, vaikka suurin osa
maailmasta on menossa laveaa tietä helvettiin ja Jeesuksen tulo on jo ovella.

Lisää tietoa löytyy selailemalla näitä sivuja ja menemällä katolisen kirkon sivuille sekä SPA:ta kriittisesti tarkastelevien sivustoille, joita
googlettamalla löydät.

Äänestä
  • Tietysti - eihän kristittyä kukaan uskoisikaan,
    ellei olisi isännän _ Isän - ääni (varoitus)kellossa!

    Kun Jeesus käski mennä ja tehdä ja puhua - hän vetosi hänen omaan valtaansa yli kaikkien. Ja teoista sek puheista oli määrä näkyä HÄN itse.

    Matt. 7:29
    sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.

    - - -

    Matt. 9:6
    Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

    Matt. 28:18
    Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Mark. 1:22
    Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.

    Mark. 2:10
    Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-

    Mark. 3:15
    ja heillä oli oleva valta ajaa ulos riivaajia.

    Luuk. 5:24
    Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."

    Vain Jeesusko voi puhua vallalla ja voimalla?
    Väärin luultu!

    Joh. 14:12
    Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

    - - -

    Paavilla ja Ellen-säätiöllä on yhtesitä ennen muuta se, että kumpikin opettaa väkensä olevan
    uusi israel - originaalin SIJASTA. Ts. kumpikin kirkko väittää, että Jumala on USKOTON.

    Mutta jos Hän Israelin unohtaisi, niin vielä ennemmin meidät pakanat.

    Äänestä

Kun olen tekstejäsi lukenut, niin jotenkin niistä olen saanaut sellaisen käsityksen, että sinäkin pyrit hieman moittivassa ja isännöivässä sävyssä kirjoittelemaan. Katsopa ensin oman puserosi sisään ja sanoita tekstisi sitten uudelleen. Tämä on vain pieni vihje. Ymmärsinkö oikein? Saitko vihjeen?

Äänestä
  • kirjoitusten sisältöön ja punnitsen sanalla mielipiteeni ja kysymykseni, että pysyisin sillä maltillisella linjalla, jolla opettajani, Jeesus Kristuskin, pysytteli vastatessaan juutalaisille lakimiehille ja fariseusten päämiehille. Samoille, jotka sitten myöhemmin kiihottivat kansaa ristiinnaulitsemaan hänet.

    Ristiinnaulitsetko sinäkin lähimmäisesi, vai poltatko roviolla kerettiläisenä sitten, kun tämän mielipide radikaalisti poikkeaa omasta adventismisuuntauksestasi?

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    kirjoitusten sisältöön ja punnitsen sanalla mielipiteeni ja kysymykseni, että pysyisin sillä maltillisella linjalla, jolla opettajani, Jeesus Kristuskin, pysytteli vastatessaan juutalaisille lakimiehille ja fariseusten päämiehille. Samoille, jotka sitten myöhemmin kiihottivat kansaa ristiinnaulitsemaan hänet.

    Ristiinnaulitsetko sinäkin lähimmäisesi, vai poltatko roviolla kerettiläisenä sitten, kun tämän mielipide radikaalisti poikkeaa omasta adventismisuuntauksestasi?

    että katsot ensin Raamatun sisältöön ja punnitset käsityksesi toisista kristityistä sillä maltillisella linjalla, jota Jeesus seurasi. Raamatulla meidän kaikkien on tarkistettava jopa omantuntomme ääntä. Ketkä ovat tänään noita "juutalaisia lakimiehiä ja farisealaisia päämiehiä"? Jotenkin tuntuu siltä, että haluaisit noilla sanoilla nimittää uskon sisariasi ja veljiäsi Herrassa Jeesuksessa, joita adventistitkin ovat.

    Jos sinä saat armon päästä Isän kotiin, niin kuin toivon, niin tulet varmasti kohtaamaan siellä lukuisia sisaria ja veljiä juuri noiden joukosta, joita haluat tänään kutsua nimillä "juutalaiset lakimiehet ja farisealaiset päämiehet".

    Tunnen sen verran hyvin Suomen adventisteja, että katsoisin heidän mieluimmin hiljaa siirtyvän publikaanin rinnalle ja yhtyvän hänen rukoukseensa "Jumala ole minulle syntiselle armollinen" kuin siirtyvän fariseuksen rinnalle pitääkseen itseään erillään muista ja haluten kiittää Herraa siitä, että ei ole niin kuin nuo toiset syntiset tai vaikkapa nuo adventistit.

    Totuus on kuitenkin se, että kun ihminen löytää itsensä Jumalan edestä, niin kokemus on sama kuin publikaanillakin. Kukaan meistä seisoessamme Jumalan edessä ei voi löytää mitään hyvää itsestään, jolla voisimme itseämme Jumalalle suositella. Me kelpaamme Jumalalle ainoastaan Kristuksen ansioiden perusteella. Näin me adventistien keskuudessa näemme omat mahdollisuutemme.

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    omaa opillista erinomaisuuttaan vaahtoavat adventistit edustavat kaikia adventisteja maailman laajuisesti, niin eipä kovinkaan raposalta näytä kirkkokuntanne..

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    omaa opillista erinomaisuuttaan vaahtoavat adventistit edustavat kaikia adventisteja maailman laajuisesti, niin eipä kovinkaan raposalta näytä kirkkokuntanne..

    Täällä kirjoittelevat adventtikirkkoon kuuluvat ja kuulumattomat. Jos adventismista kirjoittelemista vertaisin avioliitosta kirjoittelemiseen, niin eronneet, karanneet, avioliittoon tyytymättömät ja vain ani harva onnellisesti avioliitossa elävä henkilö kirjoittaa tällä palstalla. Näitä tekstejä ei nyt voi mitenkään yleistää koko maailmanlaajuista kirkkoa koskevaksi. Miten voi noin kymmenen kirjoittelijaa edustaa neljäätoista miljoonaa jäsentä käsittävää kirkkokuntaa. Korkeintaan he voisivat edustaa lähinnä täällä Suomessa yhtä pientä paikallisseurakuntaa tai ryhmää puhumattakaan maailmanlaajuisesta seurakunnasta.

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    omaa opillista erinomaisuuttaan vaahtoavat adventistit edustavat kaikia adventisteja maailman laajuisesti, niin eipä kovinkaan raposalta näytä kirkkokuntanne..

    on oma julistuksensa, ja komeat kirkko rakennukset tavoittelevat taivasta ja hänen syntinsä ulottuvatkin taivaaseen asti.

    Porton tyttäret seuraavat hänen helmassaan aurinkoa ylistäen Obeliskin ympärillä Pietarin kirkon aukiolla.
    Pakanuudessa on sinun pyhyytesi ja seurakuntasi olemus.

    Äänestä

  • ylifariseus kirjoitti:

    Rikkailla on aina ollut kaikki paremmin, yritä köyhän kirkon jäsenenä tyytyä osaasi.

    Auttaisiko se, että maksaisitte tuplakymmenykset jumalalle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Markku Tampio kirjoitti:

johtoporras suoraan alenevassa polvessa katolisen kirkon alaisuudessa toimivia, koskapa näillä molemmilla on pyrkimys maailman herruuteen?

Palstan aiheissa on toistuvasti kirjoitettu nimenomaan siitä, että adventistit pyrkivät kaikenaikaa alistamaan toiset kirkkokunnat oppiensa ja valtansa alaisuuteen. Ja koska samaa "politiikkaa" harjoittaa myös katolinen kirkkokin, niin aiheesta kysyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu