peljästyin jo onk ankkuri lopettanut uutisten luennan. EI, hän oli palannut takaisin ruutuun. Ilmeisesti vuosiloma sattui poikkeuksellisesti joulun ja uudenvuoden jaksolle.
Nim. hyvää joulua
Nim. hyvää joulua
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
>>Ilmeisesti vuosiloma sattui poikkeuksellisesti joulun ja uudenvuoden jaksolle.
Mitäs ihmeellistä tuossa on. Jokainen voi toivoa vapaasti lomansa ajankohdan, ja jos työnantaja ja työntekijä pääsevät sopimukseen ajankohdasta, se on hyvä.
Itse olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen, miksi MTV3:n uutisankkurin tekemisiä seurataan niin tarkasti jehovantodistajuuden kannalta. Hänhän ei ole mikään Suomen Napa tässä suhteessa, vaikka vanhin onkin. Jos JT-yhteisössä halutaan vetää yksilöitä julkisuuteen, huomattavasti tärkeämpää olisi tarttua Betelin Isokenkäisiin. He käyttävät Suomen oloissa sitä valtaa, minkä Brooklynin sedät ovat heille antaneet. Heidän toimiaan voi vapaasti kritisoida ja arvioida. Siis nämä miehet ansaitsevat kaiken huomion:
Jukka Ropponen, Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan hallituksen puheenjohtaja
Jouni Palmu, haaratoimistokomitean koordinaattori
Veikko Leinonen, tiedottamisesta vastaava (tai oikeammin: tiedottamattomuudesta vastaava)
Heikki Kankaanpää, haaratoimistokomitean jäsen
Kalevi Kangas, haaratoimistokomitean jäsen
Tuossa on se "viiden kopla", jota meidän tulee seurata suurennuslasin kanssa ja valvoa heidän tekemisiään, joilla vaikutetaan 19 000 jehovantodistajan elämään Suomessa. Annetaan uutisankkureiden olla rauhassa.
PS. Julkisuuteen voi tietysti hinata kaikkien ihmeteltäväksi sellaisia vanhimpia, jotka käyttävät seurakunnissa valtaansa väärin. Älkäämme siksi unohtako esim. espoolaisia vanhimpia, jotka esiintyvät näillä sivuilla:
http://koti.mbnet.fi/jpoika/myllynkivet/
julkisuudessa olevia ihmisiä seurataan, tv, urheilu - hyvässä ja pahassa. Se tulee heille kuin luontaisetuna.
Veli Johannes oivaltaa tämän, jos oivaltanee.
>> Veli Johannes oivaltaa tämän
Niin varmaan, mutta minä olenkin Johanneksen POIKA. :)
Hän lukee uutiset todella hyvin.
todistajien puolesta, että tämän vanhanasianjärjestelmän pahat ihmiset pian tapettaisiin. Aamen.
Oliko tämä hyvin luettu ?