samasta tai saman arvoisesta työstä on saman työnantajan palveluksessa maksettava samaa palkkaa, lähemmin direktiivit 75/117 ja 76/207.
näin esimerkiksi kahdelle sairaanhoitajalle, jotka työskentelevät saman kunnan tai kuntayhtymän vuodeosastolla, täytyy maksaa samaa palkkaa riippumatta siitä, mihin ammattijärjestöön sairaanhoitajat kuuluvat :
http://www.samapalkkaisuus.fi
:)
näin esimerkiksi kahdelle sairaanhoitajalle, jotka työskentelevät saman kunnan tai kuntayhtymän vuodeosastolla, täytyy maksaa samaa palkkaa riippumatta siitä, mihin ammattijärjestöön sairaanhoitajat kuuluvat :
http://www.samapalkkaisuus.fi
:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja samoin kokemuslisät vaikuttaa tietenkin palkan suuruuteen.Se myös onko hoitaja kunnan palkkalistoilla vai onko jonkun ulkoisen firman palveluksessa silloinkin saa eri palkkaa.
samasta tai peräti saman arvoisesta työstä on maksettava direktiivien mukaan samaa palkkaa. ihan riippumatta työsopimuksien sisällöstä. perusteeton palkkaero on aina työsyrjintää, eli palkkaeron ylläpitäminen on rikollista toimintaa.
kokemuslisät yms. lasketaan tietysti erikseen, samoin työssä suoriutuminen ja tuloksellisuus ovat ns harkinnanvaraisia lisiä. kuitenkin peruspalkan tulee olla sama.
samoin saman arvoisista töistä tulee saada samaa palkkaa, eli sairaanhoitaja, joka tunnetusti on yhtä korkeasti koulutettu kuin insinööri, on oikeutettu kunnaninsinöörin tasoiseen palkkaan.
:)
Naisilla on sama palkka kuin miehillä, naisten ansiotaso on kuitenkin miesten vastaavaa alhaisempi johtuen naisten suuremmista sairaspoissaoloista sekä myös äitiyslomista ja muista ansiotasoa(huom. ei palkkatasoa) alentavista seikoista.
Näin käy, vaikka miehen ja naisen peruspalkka on viimeiseen senttiin sama.