Sukarin haastattelu tänään Iltalehdessä

Sukarin laaja haastattelu on tänään ilmestyneessä
Iltalehdessä. Netissä suppea vedos.
91908
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

meille joitakin asioita.

Raha poistaa puutteen ja köyhyyden. Vakuutukset turvaavat onnettomuuksien varalta.

Ihmissuhteitamme emme pysty varmistamaan millään. Emme myöskään sielumme tulevaisuutta pysty turvaamaan millään inhimillisellä järjestelmällä.

Kun kaikki turvaverkot pettävät, jää Jumala jäljelle.
Meidän on syytä rukoilla, ettei pelko ja epäluulo jäisi asumaan heidän perheeseensä. Että rakas Jumala parantaisi kaikki haavat.

Rukoukseemme kuuluu myös tragdian toinen osapuoli, että tämä herättäisi ajattelemaan, ettei kaikki mene aina niin sileästi, jos Jeesus ei ole sydämessä antamassa turvaa ja rauhaa.

Hänen sielustaan en tiedä yhtään mitään, koska en tiedä edes henkilöä, mutta aihetodisteet viittaavat siihen, että tilanne ei ole vakaa.

Äänestä

Kumpaakaan en ole lukenut - en tiedä sisällöstä.

Äänestä

onko sukari el, vai miksi juttua puidaan tällä palstalla?

Äänestä
  • hänen puolestaan tunnustaa uskoa tai sitä kieltää, mutta hänen sukunsa liittyy mainittuun liikkeeseen.

    On hän kai tunnustanut ainakin joskus osallistuvansa seuratilaisuuksiin.

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    hänen puolestaan tunnustaa uskoa tai sitä kieltää, mutta hänen sukunsa liittyy mainittuun liikkeeseen.

    On hän kai tunnustanut ainakin joskus osallistuvansa seuratilaisuuksiin.

    ...ja promilleja puhaltelivat

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...ja promilleja puhaltelivat

    Olin paikalla muutama vuosikymmen sitten, kun eräs vanhaisäntä valitti V. Viljaselle kuinka jossakin huushollissa radio on aina auki, "ei ne niit kiinni pistä", sano isäntä.

    "No ei se ole Vihtorin synti", totesi Viljanen.

    Täälläkin on sivut väärällään niitä synnin tunnustajia, jotka valvovat muiden nimeltä mainituissa synneissä, mutta ei ole ikinä tarvetta tehdä omista synneistään parannusta.

    Äänestä

  • - Abimelek kirjoitti:

    Ei niillä ole edes synnin tuntoakaan, kuinka sitten parannusta. Tämä on nyt sitä toisen synnissä valvomista.

    Äänestä

  • - Abimelek kirjoitti:

    Olin paikalla muutama vuosikymmen sitten, kun eräs vanhaisäntä valitti V. Viljaselle kuinka jossakin huushollissa radio on aina auki, "ei ne niit kiinni pistä", sano isäntä.

    "No ei se ole Vihtorin synti", totesi Viljanen.

    Täälläkin on sivut väärällään niitä synnin tunnustajia, jotka valvovat muiden nimeltä mainituissa synneissä, mutta ei ole ikinä tarvetta tehdä omista synneistään parannusta.

    Itsestäsi kerroit juuri kaiken! Lue palstaa ja mene itseesi. Melkein kuolen nauruun. Paraskin sanoja. Huaah hah haaah hah haaaaaaa!

    Äänestä

Toivo Sukari on hyväsydäminen kristitty mies.
Hän ei koskaan panettele muita, vaan tukee ja kääntää asiat parhain päin.
Toivon hänelle hyvää. Olen hänet monet kerrat nähnyt sanankuulossa, hän on miellyttävä ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kertoo tapahtumista kirjoitti:

Sukarin laaja haastattelu on tänään ilmestyneessä
Iltalehdessä. Netissä suppea vedos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu