Ilmeisesti olivat niin tyytymättömiä omiinsa, että katsoivat jopa porvarien olevan parempi vaihtoehto hallitukseen kuin vasemmiston eli omiensa!
SDP:n ajama ja läpi saama varallisuusverojen poisto sai aika monen toverin perskarvat pystyyn pelkästä pöyristyksestä koko ajatusta kohtaan!
Kokoomus kuitenkin tasoitti hieman alentamalla perinöveroa, joka kohteli pieniä perintöjä epäoikeudenmukaisesti ja etenkin leskeä ja lapsia.
Mitä maanviljelijöiden tukiin ja tuloihin tulee, niin etenkin punikkien kirjoituksissa EI I K I N Ä mainita niitä maanviljelijöille aiheutuneita M E N O J A eli yrittämisestä aiheutuneita kuluja (rehut, polttoaineet, apulannat, torjunta-aineet, sähkö, vesi, varaosat, eläinlääkintä, investoinnit jne. jne.)!
Toinen asia, jonka punikit aina tahallaan unohtavat, on työhön käytetty aika, joka etenkin eläintiloilla on huomattava. Arkisin 8-16 työskentelevä tekee siis vuodessa huomattavasti vähemmän leipänsä eteen töitä, kuin tilallinen. Eläimet on hoidettava myös iltaisin, viikonloppuisin, arkisin ja pyhänä ilman mitään ilta-, pyhä- tai viikonloppulisiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä maanviljelijöiden menoja on käsitelty. Esim. työstä maksettava palkka on maatalousyrityksen menoerä. Maanviljelijät maksavat MTK:n tietojen mukaan erittäin kitsaasti palkkoja, kun keskituntipalkka on 2-4 euroa. Aikamoinen typerys täytyy olla, että viitsii tuolla palkalla töitä tehdä, kun tarjolla on huomattavasti parempipalkkaisia töitä muualla.
Eläintiloilla työaika on varmasti suuri. Sen vuoksi paneekin ihmetyttämään, miksi jo mätänemistilaan ehtineitä kuolleita elukoita löytyy näiltä tiloilta. Sitten voi kysyä myös, että kuinka monta työtuntia siellä viljatilalla kuluu vuodessa.
... räksytyksessään känän, veronmaksaja2:n, ironcurtainin ja erneston tasolle. Mpp jaksaa vihata viljelijöitä ja kirjoittaa maanviljelystä, josta hän ei näytä ymmärtävän mitään.
Ei tuo 2-4 euron tienesti tunnilta ole lainkaan palkkaa, vaan se on laskennallinen tulos viljelijälle jäävästä palkasta omasta työstään, kun yrityksen muut menot vähennetään. Eihän tuollaisilla tuloilla eläisi, mutta viljelijällä on muita tuloja, kuten yritykseen sijoitettu oman pääoman tuotto. Lisäksi noin puolella viljelijöistä on muuta yritystoimintaa tai käyvät vieraissa töissä. Näin he kohentavat elintasoaan ja paikkaavat maanviljelyn huonoa tuottoa. Pitää olla tosi iso tila, jos yksin sen tuotolla elää.