Omia

käsityksiä

Olen tässä katsellut ensimmäisiä jaksoja dvd:ltä,kun aloitin sarjan katsomisen vasta ensimmäisen kauden lopusta silloin kun tuli Neloselta. Minulla on kaikkien kausien dvd-boksit ja aion katsoa kaikki jaksot järjestyksessä uudelleen Extroja en aio katsoa. Ensimmäisten jaksojen katsominen on antanut paljon lisäselvyyttä kaikkeen myöhemmin tapahtuvaan.

En ymmärrä, miksi sarja vaikuttaa minuun niin paljon. Se on varmaan eniten minuun vaikuttanut sarja. Noh ehkä eniten vaikutti yksi tv1:ltä joskus vuosia sitten tullut sarja,jonka nimeä en muista. Sarja olisi mielestäni kuitenkin pitänyt lopettaa 3. kauteen. Ainakin omasta mielestäni 3.kauden viimeisen jakson tapahtumat olisivat voineet lopettaa sarjan.

Kymmenen vuotta sitten katsoin sarjoja, joita en enää katso tai sarjat loppuneet kauan sitten. Silloin näin sarjaan liittyviä unia. Vähän aikaa sitten näin kuitenkin hyvin lähekkäin noin viisi kertaa unen, jossa saarelle iskee hyökyaalto ja joku keskeisistä henkilöistä, jonka luullaan kuolleen juoksee viidakkoon ja kaivaa syvästä kuopasta radiopuhelimen ja soittaa jonnekin ja sanoo "nyt meni liian pitkälle2. Tyyppi ei huomaa , että häntä seurataan. Olen myös nähnyt unia, joissa joku keskeisistä henkilöistä tiesi saareen liittyvistä asioista enemmän kuin on esittänyt tietävänsä. Takautumassa selviää, kuinka tyyppiä yritettiin houkutella saarelle, mutta tyyppi perääntyy viime hetkellä. Lisäksi olen ajatellut koko jutun olevan jonkun kvuitelmaa tai enneunta. Tiedän kyllä, että mikään noista ei sitten toteutunut.

Uskon sarjan vaikuttaneen minuun niin vahvasti osittain sen takia, koska tapahtumat sijoittuvat ajalle, jolloin sattui olemaan oman elämäni vaikeimpia. Silloin tapahtui kaikenlaista, jota en voi ikinä unohtaa.

0

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        165
        2959
      2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        291
        2643
      3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        71
        1752
      4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        44
        1639
      5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        38
        1530
      6. Voi mies olit taas niin komea

        Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
        Ikävä
        122
        1286
      7. Kadutko koskaan

        Sitä mun iskiyritystä?
        Ikävä
        103
        1203
      8. Ryöstö Punkaharjulla

        Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
        Savonlinna
        14
        1164
      9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        358
        1089
      10. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

        Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
        Kaste
        204
        1063
      Aihe