Todistus

Nimimerkki j3ppe kyseli todistusta omasta uskostani.

23.joulukuuta Jumala minut lapsekseen otti, ja sitä edelsi kivulias ristin tie. Kolkuttelin, ja etsin pitkään. Yhdessä vaiheessa rupesin vain ajattelemaan, että jos kerran Jeesus on unversumin kuningas, täytyy Hänen kanssaan kanssakäymisessä olla jotain syvempääkin kuin vain pelkkä Joh 3:16,-turvautuminen
Vaikein asia ihmisen on ensinnäkin tässä tiellä tajuta oma asema Herran edessä. Kun tämä minullekkin jo aika päiviä sitten paljastui/Jumala paljasti minkä hengen oma olin, sattui se syvälle. Olin rukoillut Jumalaa, josko voisi Raamatusta kirkastaa, onko Teuvo Suni oikeassa vai ei, kun ajattelin että en siinä ainakaan mitään häviä. Rukoukseeni vastattiin, tosin hieman rankemmin kuin odotinkaan kun eräänä päivänä Johanneksen evankeliumi paljasti Jeesuksen täydellisyyden ja minun ylpeyden.
Kovillehan se otti, varsinkin kun olin koko ajan pitänyt Jeesuksen omana. Tästä alkoi varsinainen kilvoittelu, jonka kautta Jumala minut lopulta omakseen veti. Muutamia päiviä ennen tuota 23.päivää tunsin melkein fyysisesti, kuin jokin korkeampi voima alkoi siivota uskoani pois, jotta voisi antaa tilalle omansa, olinhan minä sitäkin Jumalalta moneen kertaan rukoillut, että saisin aidon elävän uskon, oman järkeisuskoni tilalle.

Tälle alkoi vähitellen paljastua myös kuinka omat ajatukseni ovat läpeensä pahat, ja aloin tuntemaan suurta kiukkua kun tunsin, ettei avunhuutojani kuulla. Sitten törmäsin jakeeseen "Ei kukaan voi ottaa mitään, ellei sitä anneta ensin taivaasta".
Niin. Ei armahdustakaan, olin pitänyt Jeesusta sellaisena, että Hän tulee vain kun sitä pyytää, mutta saihan Hän minuakin koetella, ennen kun lopulta sain ARMOSTA päästä portista läpi.
20660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mutta Jumalan paaduttamilta se ei enää onnistu:

Ota nyt ainakin tämä todesta!
Kirjoittanut: TeuvoSuni 2.1.2008 klo 20.45

Saatana on eksyttänyt sinut melko inhottavalla tempulla, kun on saanut
sotkettua sydämessäsi lihan ja hengen täysin sekaisin.

Se, mitä sinä pidät lihan himona, kun Totuuden Hengestä syntyneitä
kirjoituksiani luet, onkin henkesi kaipausta tähän samaan totuuteen.
Ja nyt sinä joka päivä naulaat totuuden ristille, kun kuvittelet
sinne lihaasi hakkaavan, vaikka hakkaatkin sinne Kristuksen Henkeä.

Sydämestäni todella toivon, että edes tämän uskoisit.

Pystytkö rukoilemaan: Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä.
Jos tämä, mitä Teuvo nyt minulle kirjoitti on totta, niin anna minulle
voimaa erottaa liha ja henki toisistaan ja lähteä kulkemaan vain
sinun viitoittamaasi tietä. Ja anna minulle anteeksi kaikki
ne lihani herjaukset, joilla olen sinun nimessäsi valittujasi pilkannut.

Tätä minä pyydän sinulta Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Kyllä sinä Teuvo...
Kirjoittanut: jpp3 2.1.2008 klo 21.24

...olet sitkeä sissi! Nyt alkaa jo taas naurattamaan. Muuten, oletko viime aikoina hiihdellyt paljon? Umpihankihiihtoahan harrastat
muistaakseni. Armeijako sinut koulutti noin sitkeäksi Pyhän Hengen vastustajaksi? Sotilasmestari evp. siviilissä. Mutta kenraali harhaoppien strategisen suunnitellun hallitset
niin, että itse paholaisen rinnalla hänen ilokseen ja Herran suruksi ammut pahan palavia
nuolia, pommeja raskaalla tykistöllä.

Äänestä

Ettet tuo hurskaita tekojasi kaiken kansan nähtäväksi..

Ihmiskiitosta metsästät ja sen jo saitkin.

Äänestä
  • Mikset yritä toisen kerran?

    Huomaan itsessäni joitakin samoja merkkejä mitä sinullakin oli.Esim. juuri tuo että ihan kuin kukaan ei kuulisi...

    Äänestä

  • Miksi et laittanut näkyviin mihin vastasin?

    Sorruit omaan nokkeluuteesi ja syytit minua saatanaa vastaan tehdystä synnistä, tuon vastauksen nakkasin huumorilla takaisin.

    Nimierkki voi todistaa, hänhän se sinut kömmähdyksestäsi kiinni sai.

    Äänestä

  • Green8972 kirjoitti:

    Mikset yritä toisen kerran?

    Huomaan itsessäni joitakin samoja merkkejä mitä sinullakin oli.Esim. juuri tuo että ihan kuin kukaan ei kuulisi...

    Enhän ole yrittänyt ensimmäistäkään kertaa tuohon sunin masinoimaan eksytykseen.

    Minun turvani on Jeesus Kristus.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Mikä siinä on niin muka eksyttävää?
    Kun kerta kehoitetaan etsimään,anomaan,kolkuttamaan,kilvoittelemaan ja uskomaan hänen eli Ihmisen pojan sanoihin.Niin miten jos noita kehoitetaan tekemään niin miten ihmeessä se muka voi eksyttää?kertoisitko?

    Onhan se sinällään kummaa tuo touhu aina välillä.

    Tarkoitan toisella kerralla ahdasta porttia.Niin ja sekin on sanottu sanassa jo pelkästään kirjallisessa muodossa kahdesti. Matteuksen evankeliumissa porttina ja luukkaan evankeliumissa ovena.

    On mainittu liki kahdeksansataa kertaa Raamatussa. Uskoa Kristus vaatii, kovin harvoin te sunilaiset sitä mainitsette.

    Ahdasportti, on niissä monissa ahdistuksissa, johon Kristuksen seuraaja joutuu, moni ei kestä näitä ahdistuksia.

    Mutta itse ovi, on Jeesus Kristus, eikä sillä ovella seiso taatusti, toisen taivaspaikasta mustasukkainen Suni, vartioimassa.

    Sinuakin kehoitan vakavasti ottamaan todesta 2 Tess. 2. sanoman. Et ole vastaanottanut Jumalalta rakkautta Totuuteen ja siksi Jumala on lähettänyt sunilaisuuden muodossa väkevän eksytyksen, jotta uskoisit valheen ja tulisit tuomituksi.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Miksi et laittanut näkyviin mihin vastasin?

    Sorruit omaan nokkeluuteesi ja syytit minua saatanaa vastaan tehdystä synnistä, tuon vastauksen nakkasin huumorilla takaisin.

    Nimierkki voi todistaa, hänhän se sinut kömmähdyksestäsi kiinni sai.

    Kuka olikaan se mies?
    Kirjoittanut: TeuvoSuni 6.5.2007 klo 08.57

    Joka koko kevään on pyytänyt minua tulemaan hänen kanssaan vanhoillislestadiolaisten
    palstalle totuutta julistamaan, koska hänellä eivät omat paukut siihen riitä?

    Kuka oli se mies, joka sinulle vastasi: "Sinne en enää tulee, sillä niin
    monta avaustani on sieltä poistemmattu?"

    Kuka oli se mies, joka sinulle sanoi: "Etkö vieläkään usko, että se
    totuuden paukkuvarasto on ahtaan portin takana, ja sieltä sinullekin
    annetaan sellaiset paukut, jotka eivät vanhoillislestadiolaistenkaan
    mahtavavan harhaopin edessä koskaan lopu?"

    Nyt kun sinä vihdoin pääsit tuon ahtaan portin eteen ja sait kuulla,
    ettet siitä vielä ole sisälle mennyt, niin mitä sinä teitkään, aloit ruikuttaa
    kuin Jalovaara aikoinaan, kun hänelle sanoin, että hän Juntusen kanssa
    Saatanan hengellä ihmisiä kaataa:

    "Kukaan mies ei ole minua ikinä näin syvästi loukannut!
    Etkö tiedä, että Jumala on rakkaus? Ja sinä et saa kertoa meistä kenellekään."
    Ja puhelimen luuri paiskattiin korvaan.

    Kuka olikaan se mies, joka samassa sävyssä toi Jumalan etteen vietävän
    sydämensä tuskan harhaoppisten alttarille?

    "Kukaan nainen ei ole minua ikinä näin syvästi loukannut, kuin tuo Armi!"

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sehän on luonnollista, kun saatanaksi olet minut julistanut.Silloinhan olet antanut luvan siihen itsellesi.

    Mistä muka tuon löysit, itse en sivuhistoriaa löytänyt kuin elokuun kymmenenteen..

    Ikimaailmassa en oikeasti sitä kadu, etten porttihöpötykseesi alkanut. Minun oli pakko tehdä eksytykseesi jyrkkä pesäero, kun taivaskelpoisuuttani rupesit kyseenalaistamaan.

    Minun olisi pitänyt alkaa todistelemaan sinulle ja hännystelijöillesi jotakin.

    Porttisi on pelkkä metafora. Jos ei niin näytä se.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    On mainittu liki kahdeksansataa kertaa Raamatussa. Uskoa Kristus vaatii, kovin harvoin te sunilaiset sitä mainitsette.

    Ahdasportti, on niissä monissa ahdistuksissa, johon Kristuksen seuraaja joutuu, moni ei kestä näitä ahdistuksia.

    Mutta itse ovi, on Jeesus Kristus, eikä sillä ovella seiso taatusti, toisen taivaspaikasta mustasukkainen Suni, vartioimassa.

    Sinuakin kehoitan vakavasti ottamaan todesta 2 Tess. 2. sanoman. Et ole vastaanottanut Jumalalta rakkautta Totuuteen ja siksi Jumala on lähettänyt sunilaisuuden muodossa väkevän eksytyksen, jotta uskoisit valheen ja tulisit tuomituksi.

    "Hylkää jumalattomat ja joutavat tarut. Harjoita itseäsi oikeaan uskoon."

    Ja sitä usko et löydä yhdestäkään tästä porukasta:

    Jehovalaiset, rukoilevaiset, evankeliset, patmoslaiset, katolilaiset, mormonit.
    palatsiseurakuntalaiset, vanhauskoiset, anglikaaniset, exoduslaiset,
    kansanraamattuseuralaiset, heränneet, ortodoksit, kansanlähetysläiset,
    tuomasmessulaiset, sanansaattajat, uusheränneet, ristiretkiläiset,
    vapaakirkolliset, ilosanomalaiset branhamilaiset, torontonsiunauslaiset,
    kylväjät, babtistit, helluntailaiset, luterilaiset, lasaruslaiset, elämänsanalaiset,
    kirkkouskovaiset, rukouspalvelulaiset, rukousystäväiset, rauhansanalaiset,
    adventistit, hengenuudistuslaiset, uusielämysläiset, viadolorosalaiset,
    uusiviiniläiset, rauhanyhdistysläiset, cityseurakuntalaiset, lähetyspalvelulaiset,
    metodistit, israelinystäväläiset, kriisipalvelulaiset, scientologialaiset,
    pelastusarmeijalaiset, siionilaiset, vapaamuurarit, saalemilaiset,
    paavalinsynodilaiset, luthersäätiöläiset, elämänlähdeläiset, yhteyskristuksessalaiset,
    paratiisikotilaiset, vineyardilaiset, kristilliseteläkeläiset, uusapostoliset,
    suomenraamattuopistolaiset, uskonnonuhrit, kellonkartanolaiset, siloalaiset,
    totuudenystävällisyysläiset, pyhänikolauslaiset, henotesläiset
    perjantaikristuksellelaiset, nokialaiset, kotisatamalaiset jne. loputtomiin.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    Sehän on luonnollista, kun saatanaksi olet minut julistanut.Silloinhan olet antanut luvan siihen itsellesi.

    Mistä muka tuon löysit, itse en sivuhistoriaa löytänyt kuin elokuun kymmenenteen..

    Ikimaailmassa en oikeasti sitä kadu, etten porttihöpötykseesi alkanut. Minun oli pakko tehdä eksytykseesi jyrkkä pesäero, kun taivaskelpoisuuttani rupesit kyseenalaistamaan.

    Minun olisi pitänyt alkaa todistelemaan sinulle ja hännystelijöillesi jotakin.

    Porttisi on pelkkä metafora. Jos ei niin näytä se.

    kuten on kirjoitettu.

    Äänestä

  • Devout kirjoitti:

    On mainittu liki kahdeksansataa kertaa Raamatussa. Uskoa Kristus vaatii, kovin harvoin te sunilaiset sitä mainitsette.

    Ahdasportti, on niissä monissa ahdistuksissa, johon Kristuksen seuraaja joutuu, moni ei kestä näitä ahdistuksia.

    Mutta itse ovi, on Jeesus Kristus, eikä sillä ovella seiso taatusti, toisen taivaspaikasta mustasukkainen Suni, vartioimassa.

    Sinuakin kehoitan vakavasti ottamaan todesta 2 Tess. 2. sanoman. Et ole vastaanottanut Jumalalta rakkautta Totuuteen ja siksi Jumala on lähettänyt sunilaisuuden muodossa väkevän eksytyksen, jotta uskoisit valheen ja tulisit tuomituksi.

    tarvitaan. Ilman sitä kukaan ei löydä kristusta, jä ei sen jälkeenkään voi huokaista muusta kuin siitä kuinka taakkaa on poissa. Kyllä usko on kova sana ihan läpi koko eläämän.

    Ja ne uskovan ahdistukset tulevat ulkoa, vai voitko rehellisellä mielellä väittää että sinäkään et Jeesuksen omien kimppuun ole täällä hyökännyt?
    Toisaalta se nyt ei kauheasti vielä ahdista, se on ahdistavaa kun omat perheenjäsenetkin tuomitsevat helvettiin Ihmisen Pojan nimen tähden , koska eivät ymmärrä.

    Äänestä

  • Murdochh kirjoitti:

    "Viholliset ovat oman talon väkeä", ja:

    "Jopa teidän vahempanne, veljenne ja ystävänne luovuttavat
    teidät viranomaisille ja muutamia teistä surmataan.
    Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. Mutta edes hiuskarva
    ei päästänne mene hukkaan. Pysykää lujina, niin voitatte elämän."

    Ja tämäkin vielä liittyy tähän samaan:

    "Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat
    tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi."

    Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini?
    Ketkä ovat veljiäni?" Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan
    ja sanoi: "Katso tässä ovat minun äitini ja veljeni.

    Jokainen, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon, on minun
    veljeni ja sisareni ja äitini."

    Isästä hän ei tässä maininnut sanakaan, koska oli tämänkin jo selväksi tehnyt:

    "Älkää antako kutsua isäksi ketään, joka on maan päällä,
    sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa."

    Varmaan osaat aavistaa miten suuri helpotus tämä oli minulle,
    kun neljäkymmentä vuotta olin kärsinyt isättömyyden tuskaakin.

    Äänestä

  • jaksanut lukea alusta, olisit huomannut miksi tämän kirjoitin

    Äänestä

Nousi niin voimakkaana mieleen tämä Jumalan sana.

Matt. 24:24
   
Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.

  • minkä väärän jumalan eksytykseen sinä olet joutunut?

    Sillä Jumalan Henki ei tuota viestiäsi aloittajan
    kirjoituksen perään asettanut.

    Äänestä

  • Olenko mielestäsi noussut tekemään suuria tunnustekoja ja ihmeitä?

    Äänestä

  • pystyy johtamaan valitut pois harhasta, jonne
    väärät profeetat ovat heidät johdattaneet.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    minkä väärän jumalan eksytykseen sinä olet joutunut?

    Sillä Jumalan Henki ei tuota viestiäsi aloittajan
    kirjoituksen perään asettanut.

    Mitä sää taas lässytät.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Murdochh kirjoitti:

Nimimerkki j3ppe kyseli todistusta omasta uskostani.

23.joulukuuta Jumala minut lapsekseen otti, ja sitä edelsi kivulias ristin tie. Kolkuttelin, ja etsin pitkään. Yhdessä vaiheessa rupesin vain ajattelemaan, että jos kerran Jeesus on unversumin kuningas, täytyy Hänen kanssaan kanssakäymisessä olla jotain syvempääkin kuin vain pelkkä Joh 3:16,-turvautuminen
Vaikein asia ihmisen on ensinnäkin tässä tiellä tajuta oma asema Herran edessä. Kun tämä minullekkin jo aika päiviä sitten paljastui/Jumala paljasti minkä hengen oma olin, sattui se syvälle. Olin rukoillut Jumalaa, josko voisi Raamatusta kirkastaa, onko Teuvo Suni oikeassa vai ei, kun ajattelin että en siinä ainakaan mitään häviä. Rukoukseeni vastattiin, tosin hieman rankemmin kuin odotinkaan kun eräänä päivänä Johanneksen evankeliumi paljasti Jeesuksen täydellisyyden ja minun ylpeyden.
Kovillehan se otti, varsinkin kun olin koko ajan pitänyt Jeesuksen omana. Tästä alkoi varsinainen kilvoittelu, jonka kautta Jumala minut lopulta omakseen veti. Muutamia päiviä ennen tuota 23.päivää tunsin melkein fyysisesti, kuin jokin korkeampi voima alkoi siivota uskoani pois, jotta voisi antaa tilalle omansa, olinhan minä sitäkin Jumalalta moneen kertaan rukoillut, että saisin aidon elävän uskon, oman järkeisuskoni tilalle.

Tälle alkoi vähitellen paljastua myös kuinka omat ajatukseni ovat läpeensä pahat, ja aloin tuntemaan suurta kiukkua kun tunsin, ettei avunhuutojani kuulla. Sitten törmäsin jakeeseen "Ei kukaan voi ottaa mitään, ellei sitä anneta ensin taivaasta".
Niin. Ei armahdustakaan, olin pitänyt Jeesusta sellaisena, että Hän tulee vain kun sitä pyytää, mutta saihan Hän minuakin koetella, ennen kun lopulta sain ARMOSTA päästä portista läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu