Suomen televisio kasittelee tänään ja on jo pitkään käsitellyt ruotsalaisten ja muiden pohjoismaalaisten muinaishistoriaa.
Olen pannut merkille,että suomalaisten ja ugrien muinaishistoria on jäänyt täysin käsittelemättä.
Nuorisosta ei osa edes tiedä,että on sellainenkin kirja kuin kalevala.
Kalevalan ovat omineet itselleen kaikenmaailman natsihörhöt ja muut tämänkaltaiset hihulimiehet.
Pyydän YLE.n ohjelmista päättäviä lisäämään YLE.ssä tarjontaa tässäkin suhteessa.
Toivoisin myös,että ohjelmissa tulisi esille kalevalan pasifistinen elementti.
Kalevalahan on ainoa kansalliseepos euroopassa missä miekkamiehet lauletaan suohon ja tietomiehet ovat sankareita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.