Olimme jo aikamme leikkineet S/M leikkejä, mutta nyt ne alkoivat tympäistä. Sitäpaitsi molemmat olivat enemmänkin alistuvaista sorttia.
Päätimmekin ottaa, itsellemme Master - pariskunnan tai jommankumman yksinään hallitsemaan. Laitoimme lehteen ilmoituksen ja vastauksia tuli paljon.
Valitsimme siistin pariskunnan 40 vuotta, jotka sitten tapasimme, että päästäisiin asiassa eteenpäin. Nainen oli todella kaunis ja uhkea muodoiltaan, ja mies myös hoikka ja vahva. Asiat puhuttiin ja sovittiin ensimmäinen käynti heidän luokseen. Saimme tiukan käskyn ajaa kaikki karvat pois, joka paikasta, tukan saimme jättää. Lisäksi vaimoni piti käydä ottamassa nänninlävistykset.
Saavuimme sovittuna päivänä paikalle sovittuun aikaan. Ovi avattiin ja käsky kävi sisään. Molemmat olivat vaikuttavan näköisiä, nainen jumalaisessa meikissä ja ihanassa korsetti setissä. Mies oli täysin alasti.
Tuli käsky riisuutua ja mennä polvilleen ja seurata kontaten perässä. Heillä oli takahuoneessa äänivaimennettu huone missä piisasi tavaraa. Kärsimystä tulee riittämään käkättivät. Äkkiä minut tempaistiin seinälle kahleisiin ja ilmoitettiin tylysti, että olet katsojan roolissa, otamme käsittelyyn naisesi.
Vaimoni sidottiin laitteeseen missä oli esteetön pääsy, sekä vittuun, perseeseen ja suuhun tarvittaessa, kertoi isäntä. Nyt lämmitellään ja he hakivat molemmat ruoskat seinältä. Nainen otti ratsupiiskan ja mies raipan. Lähes välittömästi he aloittivat ruoskinnan. Vaimoni huusi tuskasta, kun ruoskaa tuli yhtäaikaisesti perseelle, sekä selkään. Varsinkin nainen löi jo lujaa ja juomut vaimoni ihanassa perseessä alkoivat jo hahmottua. Miehen iso kulli seisoi jo täydessä komeudessaan ja hän lopetti ruoskinnan ja käski vaimoaan jatkamaan jotta saadaan huora hiljaiseksi. Samalla hän työnsi kyrpänsä vaimoni suuhun ja alkoi säälimättömän jyystämisen. Vaimoni huusi ja itki, mutta iskut vain kovenivat ja miehen tahti kiihtyi.
Tulee mies huusi ja samalla antoi lastinsa lentää vaimoni suuhun, joka hengenhädissään nieli minkä kerkesi. Samalla nainen lopetti ruoskinnan. Laskin, että lähes 50 iskua oli jo perse saanut. Ihmetyksekseni olin todella kiihoittunut, kun katsoin vaimoani ruoskittuna, itkuisena, selkä ja perse juovitettuna.
Pariskunta päätti tehdä seuraavaksi vaihdon ja mies otti samalla viagraa, jotta saadaan kunnon nussimiset aikaan. Naiselleni ilmoitettiin, että molemmat reijät naidaan auki ja kunnolla. Vaimoni anoi jo armoa, mutta ei käyttänyt turvasanaa. Nainen siirtyi tuolille vaimoni eteen ja käski alkaamaan nuolemaan. 5 orgasmia tilaukseen hän ilmoitti, ja ehkä sen jälkeen pääsette pois. Mies meni vaimoni taakse ja alkoi naimaan hänen vittuaan, joka venyi jo äärimmilleen, kauhistelin, että miten käy, kun mies päättää mennä perseeseen. Voihke oli melkoinen ja pariskunta solvasi molempia, samalla, kun orgasmit vyöryivät naiselta ja huuto, kun mies alkoi nussimaan vaimoni persettä oli melkoinen. Siinä se oli tätäkö tahdoimme?
Vieras mies nussi vaimoni persettä, joka vaikeroiden nuoli toista naista. Vaimoni hurmoksesta päätellen kyllä. Lopulta mies laukesi vaimoni perseeseen, kun 5 orgasmin tavoite oli saavutettu. Vaimoni palkittiin vielä 30 ruoskan iskulla hyvästä huorana olemisesta ennen irroitusta kahleista. Vaimoni vaikersi ja käveli luokseni vapauttaen minut kahleistani. Luulimme, että pääsemme pois, mutta meidät vietiin ammeeseen, jossa pariskunta kusi päällemme ja kielsi peseytymästä. Alhaisten orjien kuuluu haista kuselle pari päivää.
Lopulta pääsimme pois ja menimme kotiin. Siellä naimme kiihkossa ja päätimme ottaa uusiksi. Ehkä olisin minä silloin, joka saisi kokea tuon ihanuuden. Seuraavalla kerralla lupasimme allekirjoittaa heidän kanssaan orjasopimuksen, jonka jälkeen olisimme heidän omaisuuttaan.
Alistuvaiset
M+N
2
8149
Vastaukset 2
- p. w,
Siitä on pitkä aika kun kävin täällä viimeksi ja vielä pitempi aika kun oli noin hyvää tarinaa.
Toivottavasti kerrotte lisää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271605
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031026Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.155679Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.234557- 31510
- 187509
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11464- 186462
- 41436
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18413