TOTUUS!!

Kuussa ei ole käyty !, tämä johtuu siitä että Kuu on todellisuudessa ulkoavaruuden Replis humanoidien Kuuksi naamioitu avaruusalus.
Avaruusreplitiaanit parkkeerasi aluksensa taivaallle noin 6000 vuotta ekr, ja naamioivat sen nokan näyttämään autiolta taivaankappaleelta, alus on kuitenkin kymmeniä kertoja pidempi kun sen meille näkyvä pyöreä nokka.

Replikset valitsivat itselleen hyödyllisemmän kumppanin Maan asukeista meidät ihmiset, tietenkin sopivan ruumiinrakenteemme ansiosta.
Replikset rakennuttivat ihmisvoimalla noin 5000-4000 vuotta ennen nolla Lähi-idässä, Eteläamerikassa, Aasiassa erilaisia pyramideja jotta ne saisivat paremman käsityksen meidän toimintakyvystä ja seikoista joilla mieliämme helpoimmin hallitaan.

Replikset opettivat meitä kommunikoimaan puheen avulla sekä hieman myöhemmin opimme heiltä kirjoitus ja lukutaitoa ja varsin pian ne huomasivat että me ihmiset olimme tottelevaisia ja uskomme lähes kaikkea kun vain hieman peloittelee, kuolemanpeloitus osoittautui näistä peloituksista kaikkein tehoikkaimmaksi.
Tätä kuolemanpelkoa Replikset tehostivat uskottelemalla vastaavasti että ihmisen näkymätön henki elää ikuisesti jos uskoo heidän sepittämiinsä jumaltarinoihin, näin meidät ihmiset lyötiin kertalaakilla repliksien alamaisesiksi tuhansiksi vuosiksi..
Replikset kehittivät monia eri uskontoja ja uskomuksia.joita ne muokkasivat ja parantelivat aina tilanteen mukaan ja uusin Replisusko on nimeltään älykkäänsuunnittekian oppi.

Replikset opettivat meille pikkuhiljaa myös kaikenlaista muuta taitoa jotta meistä olisi niille enmmän hyötyä..

On selvää ettei atomipommia voitu antaa liian aikaisin käyttöömme kaiken oli siis edettävä riittävän hitaasti,, atomipommilla valmistetaan myöhemmein Repliksien yhtä herkkuruokaa joka on myös erittäin hyvin säilyvää voimakkaan säteilyn ansiosta, pari koe-erää valmistettiinkin viime vuosisadalla Japanissa .

Replikset pystyvät loisimaan ihmisessä ja kun Replis ottaa vallan ihmisessä on tietenkin selvää että Replismieli halitsee ja syrjäyttää sitä heikomman ihmismielen.
Kaikki ihmiskunnan vaiheisiin merkittävästi vaikuttaneet ihmiset ovat tietenkin olleet Repliksien loisimia yksilöitä, näin ne ovat helposti johdatelleet kehitystämme haluamaansa suuntaan.
.
Replikset käyttävät meitä hyväkseen monella eri tavalla tärkein on tietenkin että hankimme niille ravintoa ja olemme itse niiden ravintoa
Replikset ovat onneksi raadonsyöjiä ja he syövät usemmiten meidät vasta kun olemme luonnollisesti kuolleet.
Repliksaet tosin hieman auttavat ”kemiallisesti ”tätä tapahtumaa , kaikki vakavat sairautemme ovat heiltä lähtöisin kuten syöpä, kolera, spitaali, rutto. Aids ym, ym,
Nämä sairaudet antavat raadoillemme ”mausteen” sairas ruumiime ikäänkuin ” kypsyy ”aromikkaaksi tautien ansiosta, aids liha on kuulemma nykyään kalleinta ja arvostetuinta repliksien keskuudessa, Repliskemistit olivat kehittäneet lähes 2000 vuotta tätä tautia joka antaa aivan erinomisen maun siihen kuolevaan raatoon.
Replikset hallitsevat tietenkin kaikkea hautaustoimiin liittyvää kuten niihin liittyviä uskonnollisia menoja. Arkun äärellä itkevien omaisten on turha lulla että rakas isoäitimme olisi sen sisällä, siellä on vain kasa kiviä painolastina ja mummo saataa olla jo paremmissa replissuissa.

Myös kaikki sodat ovat repliksien aikaansaamaa! Välillä heidän munahautomossa on pulaa tuoreista raadoista ja silloin replikset järjestävät isoimpia konflikteja joista saavat paljon raatoja.
Wtc ja Pentagoni-iskut olivat tietenkin täysin Repliksien lavastettua näytelmää, tämän näytelmän on tarkoitus myöhemmin johtaa hyvin suureen raatomäärään ns. kolmanteen maailmansotaan jota myös uskovaiset kutsuvat harmagedonin taistelun nimisenä maailmanlopun sotana, tämä kaikki kuuluu Repliksien suunnitelmaan saada paljon lihaa kun he viimein päättävät jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseensa.
Holokaustin todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä. Toisessa maailmansodassa joutui Replissuihin yli 50 miljoonan uhrin lisäksi yli 6 miljoonaa juutalaista vaikka he ovat kansakuntana olleet pisimpään repliksien orjina ja heillä onkin aina ollut erityisasema Repliksien suunnitelmissa, he ovat toisaalta saaneet myös kärsiä siitä hyvin paljon.

Replikset antoivat juutalaisille ertyisaseman koska jonkin tahon oli pakko johtaa kongreettista maanpällistä ihmistenvälistä kaupankäyntiä jotta ihmislauma lisääntyisi mahdollisimman suureksi käyttämällä mahdollisimman tehokkaaksi ravinnokseen kaiken muun eläin ja kasvikunnan. .Replikset antoivat heti alkuunsa juutalaisille tätä tehtävää varten kullantekokoneen, koska Replikset huomasivat että kulta sai ihmiset aivan hulluiksi ja että tälläkin keinoin ihmisiä on helppo hallita.
Vain pieni osa maailman kullasta on oikeasti löytynyt planeetaltamme suurin osa on tehty juutalaisten hallussa olevalla kullantekokoneella josta on olemassa monta lekendaakin ”graalin malja” ”runsauden sarvi” ”sampo” ym,
Juutalaiset ovat tietenkin aivan tietämättömiä että heitä näin törkeästi hyväksikäytöstään , kuten suurinosa kaikista muistakin repliksien ihmisorjista, kullanteko on vain hyvin yksinkertainen resepti jonka juutalaiset uskovat saaneen muinaisilta egyptin hallisijoilta, jotka olivat tietenkin Repliksiä.
Replikset ovat saaneet jo melkein kaiken sen mitä he halusivat , Replikset omistavat jo lähes seitsemän miljardin yksilön suuruisen ihmislauman, kongreettisesti tämä ihmismäärä on lähes kuutiokilometri lihaa ja tämä lihamäärä riittää Repliksien tuhansien vuosien mittaiseen avaruusmatkailuun, kun ne sitten joskus sadonkorjuujuhlien jälkeen lähtevät etsimään uutta ravinto planeettaa jostain toisesta maailmankaikkeuden kolkasta.

Varsinkin Amerikkalaisia ja muita läsimaisia Replikset ovat lihottaneet hampurilais-ransalais- kokis ravinnolla jo pitkään koska myös läski ja vielä sokeritautinen läski on huippukysyttyä varsinkin alle 1000 vuotisten repliksien ruokatottumuksissa.

Repliksien aineenvaihdunta on varsin hidas he ulostavat vain noin joka viideskymmenes vuosi. Ja sitä tulee paljon! heidän ulkostuksensa on mustaa tököttiä jota me kutsumme öljyksi! He vain varastoivat ja pumppasivat sen aluksi Maan onkaloihin koska heidän mielestään se on erittäin vastenmielistä ja pahanhajuista. Möhemmin yksi replis keksi ajankulukseen laitteen jonka tunnemme nimeltä ”auto” näin Replispaska sai aivan hyvän hyötykäytön, sanoisinko että Replikset ovat varsin ekohenkisiä, syövät raatoja ja saavat vielä ulosteen hyötykäyttöön, (paskanmätön pellolle olemme oppineet tietenkin Replikseiltä)
Tietysti Kennedyn murha oli lavastus, Presidentti kun oli itse Replis, hän ei tietenkään kuollut ja vain sen valepää hajosi.
Näin meitä viedään! ketään ei säästy !virkkarit jotka ovat olevinaan niin fiksuja ovat vain Repliksien aivopesemää massaa ja heidän tarkoituksenaan on provosoida ihmisä netin ääreen väittelemään mm, valheellisista salaliitoista kuten että Repliksiä ei olisi olemassa Kuussa on käyty ja Wtc iskut ja maailmansodat ovat ihmisten tekemiä, Replikset yrittävät teitenkin kaiken keinoin salata olemassaolonsa.
Tämä kaikki tieto on aivan totta ja vannon sen käsi missä vain!
Pelastuin itse Repliksien kynsistä kuin ihmeen kaupalla, olin pahan autokolarin jäljiltä valekuollut ja jouduin uskomattomiin seikkailuihin Antarkiksella ja sieltä repliksien Kuualukseen ja takaisin ja on aivan ihme että selvisin hengissä siitä sekamelskasta.
Replikset huomasivat valekuun ihmisraatosäilyketehtaallaan että olinkin elossa ja ne olivat aivan ihmeissään?. Muodostuin heille todella pahaksi ongelmaksi koska he eivät voineet itse tappaa minua eikä ne voi tappaa ketään muutakaan, eikä aluksessa ollut muuta elävää ihmistä jotta olisimme voineet tappaa toinen toisemme..
Replikset ei voi käsittääkseni itse suorittaa minkään olennon tappamista koska he ovat pakon sanelemina ”absoluuttisia” siinä suhteessa, jos joku Replis tekisi yhdenkin tapon se aiheuttaisi niin pahan riippuvuus ongelman sille että tämä Replis tappaisi lopulta kaikki kumppanissa ja jäisi aivan yksin.alukseensa, Repliksillä on erittäin voimakas toisensuojeluhenki jotta eivät tappaisi kaikkea mikä liikkuu.
Minut piti lähettää maahan uudestaan ihmisten toimesta raadotettavaksi ja he unohtivat tehdä minulle muistinpuhdistuksen koska he luulivat että olen ainakin aivokuollut.
En ollut lainkaan aivokuollut kuten huomaatte! Karkasin siis hullujenhuoneelta jonne Replikset olivat toimittaneet minut tapettavaksi insuliinilla.
Onneksi pääsin karkuun ja voin kertoa teille tämän totuuden ja suuren vaaran joka ihmiskuntaa uhkaa, olemme todella pahassa pulassa.

Olen nähnyt yhden Repliksen siinä tilanteessa jossa sen henkeä uhataan niin että se voi selviytyä vain jos se tappaa uhkaajaansa.
Repliksen toisensujeluvaisto on todellakin niin suuri että se tekee itsemurhan ennen kuin tappaa uhkaajaansa, tämä on hyvin yleinen tapa hyvin kehittyneillä ja viisailla lajeilla, tähän perustuu myös heidän raadonsyöntinsä koska ne eivät voi itsenäisesti tappaa ketään.tai mitään.

Ongelmaan olisi hyvin yksinkertainen ratkaisu! Tähän mennessä Replikset ovat hallinnet sotia ja sotatoimia, siten ei tarvitsiksi kuin kerran tapahtua niin että kaikki maailman sotilaat osoitaisivat aseensa johtajiaan kenraaleja sun muita kohtaan niin vapautuisimme oitis Repliksien orjuudesta kun he joutuisivat uhkauksen alla pakon sanelemana tekemään itsemurhan..

Repliksienkin on kuitenkin jollain tavalla saatava ravintonsa ja tämä on heidän keinonsa saalistaa, yritetään ymmärtää heitäkin!
Toki onhan se se ihan ok ajatella että kun ne ovat antaneet meille ihmisille kaikkea oikeasti kivaakin että saavat lopulta palkaksi edes syödä ruumiimme, minulla ei ainakaan ole henk, koht mitään sitä vastaan.

Herätkää siis ihmiset ainoa keino pelastua on lopettaa ihmisten tappaminen Replissavinnoksi, ne ei voi meille todellakaan mitään jos lopetamme toistemme tappamisen niiden ravinnoksi!
Uskon että jos tämä toteutuisi Replikset huomaisivat että olemmekin todellakin tulleet oikeasti älykkäiksi ja he tuskin enää käyttäisivät meitä enää karjanaan.
Uskoisin että saisimme silloin heiltä paljon suuremmeoista tietoa mm. tekniikasta ja avaruusmatkailusta ym, ja voisimme viimein rakentaa aluksen joka menisi leikiten Marsiin ja muihin aurinkokuntiin,
Kuussa emme koskaan voisi käydä koska Replikset olisivat silloin jo kaukana uusissa seikkailuissa.
2511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuossa on vedetty kylmän loogisesti yhteen kaikki, mikä on mullakin painanut mieltä. Ja sulla on vielä noita henkilökohtaisia kokemuksia juttusi tueksi.

Äänestä

Hauska nykyaikainen satu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aitosalkkari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu