Raamatussa kun kerrotaan alkuseurakunnan synnystä, siellä julistettiin kansalle sanomaa Kristuksesta Jeesuksesta, ja kaikesta päätellen seurakunnan kasvu oli voimakasta...Väki seurakunnassa lisääntyi, kun ihmiset uskoivat evankeliumin, ja uudestisyntyivät Jeesuksessa Kristuksessa...
-
Joseph Smith kun perusti mormonikirkon, siellä sitten oli niitä"valioyksilöiksi"määriteltyjä miehiä, kriteereinä kyky elättää perhettä, jne.Eli omaisuus ja sosiaalinen asema ratkaisi.
Nämä kelpasivat PAINAMAAN TIINEIKSI monia vaimoja...(saarnattiinkohan köyhille ja heikoille sitten masturbaation turmiollisuudesta)
Uskon, että ylevistä jutuista huolimatta nuo "kantakirjasonnit"panivat ihan silkasta panemisen ilosta, ja vaihtelu virkisti jaksamaan.
Aika outoa tosikirkon perustamista.
-
Hiljattain tuli tv:stä ohjelmaa pastori Jonesista, jenkkilästä hänkin.(ei toki mormoni)..Pastori, joka ajoi seurakuntalaisia muutaman sataa joukkoitsemurhaan...Tuossa ohjelmassa tuli esiin mm.se puoli pastorista, että hän pani ja astui kaiken mikä liikkui...Eräs entinen seurakuntalainen, mies, kertoi pastorin kysyneen suoraan:"Tahdotko että panen sinua perseeseen, sano vain, niin teemme sen"....Jonkun nuoren naisen pastori astui bussin takapenkillä muitta mutkitta.....
-
Tuntuu, että henkevissä kuvioissa aina silloin tällöin esiintyy suurmiehiä, jotka saattavat olla valmiita muille saarnaamaan siveydestä ja huorintekemisestä, jne.....
Mutta katsovat itse olevansa niin kaiken yläpuolella, että kuvittelevat olevankin jotain ylevää ja arvokasta, kun itse tunkevat vehkeensä joka paikkaan, mihin vain mahdollista.....

Vastaukset 13
Vanhimmat
kerran katsot peiliin, muista lausumasi:
>...katsovat itse olevansa niin kaiken yläpuolella...
Ensinnäkään en edes esitä mitään suurmiestä.
Toiseksi, en ole perustamassa yhteisöä.
Kolmanneksi, en kulje tunkemassa välinettäni mihin sattuu, ja toisaalta en kaipaa haaremia.
Neljänneksi,katselen peiliin lähinnä partaa ajaessani,en siksi, että näkisin jotain ihailtavaa mitä pitäisi pitempäänkin katsella.
Viidenneksi, minä kylläkin katselen näkymiä alhaalta ylöspäin...
Mietipä närkästymisestäsi huolimatta asioita ihan itse.Sinä katsot noita asioita niiden silmälappujen välistä, mitkä sinulle on laitettu kuin mustalaisen hevoselle, niiden sinua arvovaltaisempien"auktoriteettien"toimesta...
Raamatussa on ihan selkeä kehoitus:"Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvä"...Tuo koettelu on oikeus, mutta myöskin velvollisuus...
Ei sinuakaan ole tarkoitettu olemaan tietyn"auktoriteettilauman"puolustelijana ja äänitorvena, papukaijan tavoin toistelemassa, mitä nuo kulloinkin tahtovat...Luoja on anatanut sinulle aivot ihan käyttöä varten...
Mormonikirkkohan luopui moniavioisuudesta pakon edessä, eli jenkkilän maallinen hallinto ei moista elostelua katsonut hyvällä...Muutoin sama meno kait jatkuisi vieläkin...Ajattele jos täälläkin sitten, mitä rikkaampi, sitä suurempi haaremi...Köyhä jäisi kukaties ilman yhtäkään vaimoa...Saattaisi yksinäisyydessään langeta itsetyydytykseen...Kuuntelisisi sitten korvat punaisena, kun joku onnistuneempi,"auktoriteetin"asemaan päässyt varakas veli pitäisi oppituntia siveydenlaista...
No se siitä, em.syistä johtuen tuo on fiktiota.
Faktaa sen sijaan on se, että kyllä niitä moniavioisuuteen taipuvaisia"auktoriteettisiakin"veljiä noissa kuvioissa, siellä kulissien takana on jäänyt kiinni. Nuo asiathan tosin lakaistaan maton alle sielläkin. Kulissi kun on niin kovin tärkeä...
Joten kyllä niitä peilejä sopisi jakaa siellä teilläkin päin.
uudelleen ...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000031743115
Jokainen voi varmaan muodostaa mielipiteen"tosikirkosta",joka on"ainoa oikea kirkko", mutta kuitenkin jalomielisesti suo kaikille ulkopuolisille luvan palvella Herraansa niinkuin haluaa...Tosin näsäviisaasti asennoituen:"Ja minä todistan teille veljet, että siinä tilaisuudessa ei Jumalan PH ollut läsnä"........ko.julkilausuman antajan lisäksi paikalla oli muutama tuhat henkilöä.....Täysin Jumalattomia sitten vissiin, ja tämä yksi mormonikirkon suurmies oli ainoa, joka"tiesi ettei tilaisuudessa Jumala ollut paikalla"...Siitäkkän huolimatta, että Jeesus on luvannut,"Missä 2, tai 3 on koolla minun nimessäni, siinä minä olen heidän keskellänsä"...Raamatun mukaan...(Reinhard Bonken kokous)
Tämä suurmies venkuroi nyt, kun aikaa on kulunut, sanoneensa,"En tuntenut että olisi ollut",mikä on tykkänään eri asia...Ja samalla valehteli kuin sika, tämä"auktoriteetti"....Mormonikirkossa luultavasti on enemmänkin"auktoriteetteja",jotka sanoilla saivartelevat, ja valehtelevat omaksi edukseen...
Kun ajattelee tämän"tosikirkon"perustamista...Muutama valioyksilö kelpuutetaan siittelemään naisia, että saadaan"tosikirkko"kasvamaan.......
Hitlerkin harjoitti vastaavaa rodunjalostusta puuhatessaan arjalaista rotua.......
--------------
ps."Mr Katsotämäjuttu".Kirjoitat toisella nimellä, kuin edellä....Puhun niistä asioista mitkä olen murheella joutunut totemaan....Vaikka minä vahtaisin viikon peiliin, se ei pyyhi pois sitä hyvin kyseenalaista systeemiä, jota sinäkin kumarrat kuin kultaista vasikkaa......
Kyllä sinä voit temppuilla tietotekniikan kanssa ihan rauhassa. Varmaan olet etsinyt kuumeisesti, mitä muuta olen kirjoitellut...Ehkäpä olet pesunkestävä hakkeri, ja mormonikirkon edustaja...
Että minä olen väsynyt kaikenkarvaisiin hurskastelijoihin..."Auktoriteetteihin", jotka sittenkin ovat ihan tavallisia valehtelijoita...Näsäviisaita kieroilijoita, jotka pitävät itsensä tavallista ihmistä parempina......
Sitä en tiedä mitä sinä oikeastaan etsit ja olet vailla.....Kerrotko sunnuntain pappeuskokouksessa ilkeästä kirjoittajasta..........Ehkäpä siitä palkaksi joku"auktoriteetti"on olevinaan hyvä kaveri sinulle...Siihen saakka, kun intressinne eivät olekaan hänelle edulliset, vaan hänen pitäisi luopua jostain sinun hyväksesi....Ehkäpä hän miehekkäästi,mieshän on kirkon mukaan perheen pää, ehkäpä hän miehekkäästi kiertää tilanteen, ja sanoo sinulle pakotienään:"Olen luvannut vaimolleni".............Jos mies on olevinaan perheen pää, muttab vaimo kääntelee tuota päätä kuinka tahtoo.......hmmmmmmmm...........oppi ontuu.
nukkua, ettei tule kirjoiteltua pehmeitä.
Tai jos olet yöllä työssä, pitäisi keskittyä työhön, ettei sekin mene yhtä pehmeäksi, kuin kirjoitelmasi.
Vanhana metsämiehenä tulee vieläkin joskus ammuskeltua. Tosin ei enää elävään maaliin, ei ole metsästyskorttiakaan tullut enää maksetuksi.
Haja-asutusalueella kun asun niin voin aikani kuluksi ammuskella tässä aivan omalla tontillani.
Tavallisesti istun pihalla toppastoolissa ja vaimoni vetää polkypyörällä pitkässä narussa karvalakkia johon (siis karvalakkiin) ammuskelen. Viimekeväänä vahinko oli lähellä kuin naapurin sekarotuinen koira oli pääsyt irti ja eikun karvalakin selkään, niinkun Smith aikoinaan palvelijansa päälle Aameeriikassa.
Jouduin käytämään karvalakin eläinlääkärissä jälkiehkäisyä varten, maksoi muuten 70 €. Samalla rahalla muistelen nuoruudessani saaneeni itsekin joskus namia.
Aiemmin pidin riistalinnunkin puolittain mätänä, ellei ne ollut lentoon ammuttu. Jo VT:ssa Jumala on kehottanut meitä käyttämään maan antimia. Nykyisin puhutaan uusiutuvista luonnon varoista joita tulee käyttää harkiten, kun käsky maan täyttämisestä on jo tehty liian kanssa.
Turust
Onko nyt varma, ettet veli Turkkunen ole sekaantunut saunakaljaan - sen verran humoristista tekstiä tulee.
Olihan tuossa hieman härskejäkin piirteitä. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, enemmänkin tarkoitin itseironiaksi. ;)
Pitkälti tuo on lopulta elävässä elämässä elettyä totuutta.
Kaikella kunnoituksella, mormoneja ja mihin tahansa uskoville.
Turust
Mistä tiedät etteivät UT:n sananlevittäjät samalla levittäneet jokin muuta? Ja miksi se mainittaisiin Raamatussa? Raamattuhan on vain jo uskonkin puolesta putsattu teos siitä mihin kaikkeen ihmiset uskoivat tuohon aikaan...
Kirjoitat: "Että minä olen väsynyt kaikenkarvaisiin hurskastelijoihin..."
Ja itse kuitenkin levität tolkutonta juttua kuten "Faktaa sen sijaan on se, että kyllä niitä moniavioisuuteen taipuvaisia"auktoriteettisiakin"veljiä noissa kuvioissa, siellä kulissien takana on jäänyt kiinni. Nuo asiathan tosin lakaistaan maton alle sielläkin. Kulissi kun on niin kovin tärkeä... "
Missäköhän tuohon juttuun olisi luettavissa ihan faktaa? Ettei vaan jää tyhjäksi tilitykseksi?
Mutta toisaalta, milloinkas täällä maan päällä on ollut täydellisiä ihmisiä? Yhden tapauksen kyllä uskon tietäväni... Mutta se ei ole kukaan meistä.
Unohtui mainita että osan tekstisi sisällöstä voitaneen pistää kellonajan piikkiin ;-)
Mistä tiedät etteivät UT:n sananlevittäjät samalla levittäneet jokin muuta? Ja miksi se mainittaisiin Raamatussa? Raamattuhan on vain jo uskonkin puolesta putsattu teos siitä mihin kaikkeen ihmiset uskoivat tuohon aikaan...
Niinpä!
Kirjoitat: "Että minä olen väsynyt kaikenkarvaisiin hurskastelijoihin..."
Joopa!
Ja itse kuitenkin levität tolkutonta juttua kuten "Faktaa sen sijaan on se, että kyllä niitä moniavioisuuteen taipuvaisia"auktoriteettisiakin"veljiä noissa kuvioissa, siellä kulissien takana on jäänyt kiinni. Nuo asiathan tosin lakaistaan maton alle sielläkin. Kulissi kun on niin kovin tärkeä... "
Eipäs!
Missäköhän tuohon juttuun olisi luettavissa ihan faktaa? Ettei vaan jää tyhjäksi tilitykseksi?
En tiedä!
Mutta toisaalta, milloinkas täällä maan päällä on ollut täydellisiä ihmisiä? Yhden tapauksen kyllä uskon tietäväni... Mutta se ei ole kukaan meistä.
Jos tarkoitat Joseph Smithiä, otatko vastuun kuoliaaksi naurattamisesta?????

Aivan.
Kirjoitat: "Että minä olen väsynyt kaikenkarvaisiin hurskastelijoihin..."
Joopa!
Niinpä.
Ja itse kuitenkin levität tolkutonta juttua kuten "Faktaa sen sijaan on se, että kyllä niitä moniavioisuuteen taipuvaisia"auktoriteettisiakin"veljiä noissa kuvioissa, siellä kulissien takana on jäänyt kiinni. Nuo asiathan tosin lakaistaan maton alle sielläkin. Kulissi kun on niin kovin tärkeä... "
Eipäs!
Näköjään onpas.
Missäköhän tuohon juttuun olisi luettavissa ihan faktaa? Ettei vaan jää tyhjäksi tilitykseksi?
En tiedä!
Miksi?

Väärin.