Kysymys

Mitä asioita Suomessa voisi parantaa jos vuodessa ilmaantuisi 288.000.000€ ylimääräistä rahaa?
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

saisivat minun puolestani jakaa kaiken .

Äänestä

Setelit ovat vailla todellista arvoa, ne ovat pelkkiä paperinpaloja, joita ei ole siduttu mihinkään todelliseen. Seteleille tulee arvo vain siten, että kaikki yhdessä ja yhtaikaa USKOVAT niillä olevan arvoa (ts. ottavat niitä vastaan maksuksi). Suomessa sillä paperimäärällä voisi esimerkiksi tilkitä ulkohuusien seinien rakoja.

Äänestä

Tuolla summalla voisi parantaa paljonkin asioita ja ihmisten arkielämää, mutta jos ei pidetä huolta siitä että rahoja myös käytetään siten, ne valuvat kuin huomaamatta kusipääporvareiden taskuihin pääomatuloina ja niiden ökytaloihin, -autoihin ja veroparatiisitileille.

Äänestä

Eikös tuolla rahalla jo saisi palkattua työttömät poliisit? Ehkä parantaa vanhustenhoitoa? Tai jotain muuta mielekästä.

Tuskin tuossa on tarkoitettu, että painetaan arvotonta rahaa, vaan esim. raha vapaituisi optioherroilta tai jostakin muualta.

Äänestä
  • Valtakunnallisen viestintä verkoston luomiseen, haastattelisin esim. itsenäisiä aikuisia ihmisiä ympäri valtakuntaa ja soittelisin levyjä aina välillä heidän toivomustensa mukaan ja yhdessä rakennettaisiin uutta parempaa maailmaa ja korjailtaisiin menneitä virheitä.

    Äänestä

Tuon verran vuosittain maksaa 20 tuhatta elätettävää pakolaista eli yli miljardin markoissa.
Kun lasketaan, että yksi sierainpari saa sossusta 800€/kk x 12/kk x 20.000 pkolaista.
Halpaa hupia, eiks vaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukijoille.... kirjoitti:

Mitä asioita Suomessa voisi parantaa jos vuodessa ilmaantuisi 288.000.000€ ylimääräistä rahaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu