Suomi maksoi runsaat 400 miljoonaa euroa enemmän EU:n budjettiin kuin mitä sai sieltä
30.03.2007 | Tiedote 35/2007
* EU-maksut
30.03.2007 | pdf, 6 Kt
Valtion talousarvion tasolla Suomi maksoi EU:n budjettiin 442 miljoonaa euroa (0,27 prosenttia bruttokansantulosta) enemmän kuin mitä sai EU:n budjetista vuonna 2006. Vuonna 2006 EU:n ja Suomen välisiin rahavirtoihin ei sisältynyt poikkeavia maksatusaikatauluja edellisvuoden tapaan.
Suomen maksut EU:n budjettiin, tulot EU:n budjetista ja siten myös nettoasema toteutuivat kansallisen talousarvion mukaisesti.
Kokonaisrahavirroista laskettu Suomen nettoasema suhteessa unioniin oli 420 miljoonaa euroa miinuksella vuonna 2006 (0,26 prosenttia bruttokansantulosta).
Valtion talousarvion tulot EU:lta kasvoivat vuodesta 2005 yhteensä 286 miljoonalla eurolla. Kasvu aiheutui pääosin EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastosta saatavien tulojen maksatusaikataulun palautumisesta normaaliksi.
Valtion talousarviosta maksetut EU:n budjetin rahoituserät (ALV-maksu, Yhdistyneen Kuningaskunnan maksuhelpotuksen rahoitus ja BKTL-maksu) kasvoivat vuodesta 2005 yhteensä 65 miljoonalla eurolla.
Suomen osuus Yhdistyneen Kuningaskunnan maksuhelpotuksen rahoituksesta vuonna 2006 oli 112 miljoonaa euroa, joka on noin 7 prosenttia Suomen maksuista EU:lle.
Lisätietoja antavat:
Budjettineuvos Rauno Lämsä, p. 160 33022
Budjettineuvos Paavo Kytömäki, p. 160 33046
Äänestin aikoinaan kyllä eu:lle mutta nyt on tullut jälkeenpäin kaduttua.
eu:sta tulee vaikka mitä käskyä tuhotaan suomen maanviljelys, tehdään suomestä petojen suojapaikka ettei ihmiset enää osassa suomea pärjää niitten kanssa. Direktiiviä tulee vaikka mistä pikkuasiasta kuten eikös se ollut joku aika sitten suomen rekat on 5cm liiän leveitä yms.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jatkuvasti enemmän ihmisiä tulee sille kannalle, että EU-jäsenyyden vaikutukset ovat meille tuhoisat ja että liittyminen oli virhe.
Tärkeintä on että jokainen miettii itsenäisesti, oman järkensä mukaan, missä on mieltä ja missä ei. Tähän EU-kysymykseen on liitetty tarpeettomasti älyttömän suuria latauksia joilla itsenäisesti ajattelevia ihmisiä syyllistetään aivan turhaan.
Oman kannan muuttaminen EU-asiassa ei vastaa avioeroa eikä vieroitushoitoon hakeutumista. Se on osoitus kylmänviileästä harkintakyvystä, kun tosiasiat ovat näyttäneet että touhu menee päin metsää. Menneisyyteen ei voi vaikuttaa, tulevaisuuteen voi. Kansa voi edelleen valita päättäjänsä ja vaihtaa aiemmin valitut.
"Kansa voi edelleen valita päättäjänsä ja vaihtaa aiemmin valitut."
NO KETKÄ? Ette kai aio vaihtaa EU:ta vastustaviin marginaaliryhmiin?
EU:n kannattajat ovat keskimäärin muita älykkäämpiä. Älä siis kadu sitä, että äänestit EU:n puolesta.
Ipulismin syöpä leviää Suomessa...
respect eu vastustajia forewer remember!
kun äänestit sen paskan puolesta ammu ittes.
Tai no ootpahan tuon kyllä älynny mitä menit tekemään.
Se vain erittain kallis harastus. pitahan etuskunnalla olla kallis hupi jonka kansa maksaa
sielta loytyä paikka politiikolle tai muulle turhakkeelle jolle ei löydy mukavaa titteliä tai hommaa täältä suomesta niin tehdään niistä sitten euroedustajia tai vastaavia eu virkamiehiä
ole älykkäämpiä, ovat vain helpommin johdateltavissa oleva "lammaslauma"