ESIPUHE
Ennen varsinaista luetteloa mainittakoon, että kyseessä ovat YLEISEN KAAVAN MUKAAN LUETELLUT PELASTUKSEN ASKELEET, sillä joitakin poikkeuksiakin UT:sta löytyy, kuten pelastettu ryöväri ristillään, joka ei siinä vaiheessa enää voinut mennä uskovien kasteelle.
PELASTUKSEN ASKELEET
Ennakkoluuloton Raamatun lukija huomaa Uudesta Testamentista seuraavat askeleet pelastukseen:
1) IHMINEN TUNNUSTAA OLEVANSA SYNTINEN
Ihminen saa kuulla olevansa syntinen ja on sen vuoksi ansainnut kadotustuomion ja jos se pannaan täytäntöön, niin hänet tullaan heittämään ikuisiksi ajoiksi Helvettiin.
(Room.3:10-14,23 ja 6:23a ja Mark.9:43-48)
2) IHMINEN TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN
Ihminen saa kuulla, että J-lan tahto on, ettei kukaan kukaan ihminen hukkuisi, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Parannus on syntisen elämäntavan hylkäämistä siinä määrin kuin hän siihen kykenee. (Matt.4:17 ja 2.Piet.3:9b ja Apt.2:38a ja 11:18 ja 17:30-31)
3) IHMINEN TURVAUTUU J-LAN POIKAAN YESHUAAN
Kun ihminen joko tiedostaa heti tai vasta myöhemmin huomaa sen, ettei kykene omin avuin ja omin voimin elämään riittävän puhdasta elämää, niin hän kääntyy Yeshuan puoleen ja pyytää tätä puhdistamaan syntisen sydämensä ja tulemaan avuksi kaidalle elämän tielle. (Matt.11:28-30)
4) USKOVA OTTAA YESHUAN VASTAAN VAPAHTAJANAAN
Kun ihminen kääntyy Yeshuan puoleen, niin Yeshua antaa hänelle voiman tulla J-lan lapseksi. Tällöin ihminen kokee uudestisyntymisen ihmeen.
(Joh.1:12 ja 3:3-8 ja Apt.10:43)
5) USKOVA SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI UPOTUSKASTEESSA
Apostoli Pietarin opetuksen mukaan uskoontulleen tulee ottaa kaste Yeshua HaMashiach'an nimeen syntiensä anteeksisaamiseksi. Tällöin ihmisen tulee ensin tunnustaa syntinsä ja turvautua J-lan Pojan vereen, jonka J-la on asettanut armoistuimeksi. (Apt.2:38 ja 22:16 ja Matt.3:6 ja Room.3:24-25)
6) USKOVA SAA PYHÄN HENGEN LAHJAN
Otettuaan uskovien upotuskasteen on uskovalle annettu lupaus saada Pyhän Hengen lahja. Tämä tapahtuu kohta kasteella olon jälkeen, mikäli uskova pyrkii elämään siveästi ja odottaa tuon taivaallisen lahjan saapumista. (Apt.2:38-39 ja Luuk.11:13)
7) VARMUUS PYHÄN HENGEN LAHJAN SAAMISESTA
Olen havainnut, että kaikki Pyhän Hengen lahjan saaneet ovat tuon lahjan saamisen yhteydessä alkaneet ylistää J-laa vierain kielin tai profetoimaan. Joillekin nuo Pyhän Hengen armolahjat ovat jääneet pysyviksi. Varmin merkki aidosta Pyhän Hengen lahjan saamisesta on se, että uskova on oppinut rakastamaan kaikkia lähimmäisiään, sillä "J-lan rakkaus on vuodatettu hänen sydämeensä Pyhän Hengen kautta, joka hänelle on annettu". (Apt.2:4 ja 10:46 ja 19:6 ja Room.5:5)
8) PYHÄN HENGEN JOHDOSSA VAELTAMINEN
J-lan alkuperäissuunnitelma on, että uskoontullut liittyy paikkakunnallaan olvaan aidosti ukovien yhteisöön oli se sitten isompi seurakunta tai pieni uskovien ryhmä. Tärkeintä on, että noitten uskovien keskuudessa on Raamatulla ihan käytännössä ylin auktoriteetti ja uskovat ovat ojentautuneet sen opetusten mukaisesti apostolisella tavalla. Valitettavasti kikilla paikkakunnilla ei ole tällaista uskovien yhteisöä, jolloin uskovan tulee etsiytyä kauempana olevien uskovien seuraan säännöllisesti. Tällainen uskovien yhteisö löytyy parhaiten rukoilemalla Hengen johdatusta ja olemalla Hänen johdolleen kuuliainen. (Apt.2:41-47 ja Hepr.10:23-27 ja Joh.13:35 ja Room.8:14)
9) USKOVAN RAKENTUMINEN YHDESSÄ MUIDEN USKOVIEN KANSSA
Uskovaan tulee rakentua hengelliseksi temppeliksi Herrassa yhdessä muiden uskovien kanssa lähimmässä aitojen uskovien yhteisössä yhtenä Messiaan seurakuntaruumiin jäsenenä ja tavoitella pääsyä osalliseksi parhaimmista Pyhän Hengen armolahjoista seurakunnan rakentumiseksi. Hänen tulee myös virittää saamansa armolahjat palaviksi. (1.Kor.1:2 ja Gal.1:1-2 ja 1.Kor.12:1-31 ja 14:12)
10) USKOVAN PYHITYSELÄMÄ JA HERRAN PALUUN ODOTUS
Uskovan tulee tutkia säännöllisesti Raamatusta, etenkin Uudesta Testamentista J-lan sana ja tahtoa välttyäkseen joutumasta opillisesti harhaan uskossaan. Hänen tulee alati täyttyä Pyhällä Hengellä, olla kiitollinen taivaan Isälle ja ahkeroida hyvien tekojen tekemistä, sillä silloin hänelle ei jää joutoaikaa pahoille teoille :) Uskovan tulee rakentaa itseään pyhimmän uskonsa perustukselle, rukoillen Pyhässä Hengessä ja pysyttää sillä tavoin itsensä J-lan rakkaudessa odottaesaan Herramme Yeshua Messiaan laupeutta iankaikkiseksi elämäksi. Uskovn tule johdattaa niin monta muuta ihmistä uskoon kuin suinkin mahdollista! (Mark.12:24 ja Kol.3:16-17 ja Ef.5:18-20 ja Juud.20-23)
LOPPULAUSE
Ehkä jostakin lukijasta nuo luettelemani askeleet tuntuvat aivan liian vaikeilta ja hän saattaa lannistua jopa niin, ettei ota niistä yhtäkään. Tuo tunne on perin inhimillinen, mutta muistutan, että tässä meidän tulee ottaa oppia pienestä lapsesta, joka opettelee kävelemään. Ensi askeleet ovat horjuvia ja kaatuilemisia tapahtuu, etenkin alkutaipaleella. Samoin on uskonelämän suhteen.
Kehoitan sinua sen vuoksi kaikessa turvautumaan sinua syvästi rakastavan J-lan Pojan Yeshuan apuun, armoon ja johdatukseen, jota Hän sinulle tulee antamaan, kun Hänen puoleensa käännyt.
Jos lähdet tälle uskon tielle, niin muista, että Yeshua rakastaa sinua ja rientää avuksesi tukemaan sinua - ei ainoastaan uskonelämäsi alkutaipaleella, vaan - ihan koko matkan ajaksi kohden taivaallista kotiasi, jossa Isä J-la sinua on kaivaten odottanut jo ennen kuin olit edes syntynyt tähän maailmaan!
Joku jo kauankin uskossa ollut ei ehkä tunnista kaikkia luettelemiani askeleita uskontaipaleellaan. Se johtuu enimmäkseen siitä, että valitettavasti nykyisin on 'Suomen Siionissa' niin monenkirjavaa oppia ja seurakunnatkin ovat enimmäkseen Ilmestyskirjassa mainitun luopioseurakunnan eli 'Laodikean' kaltaisia.
Nykyisin yksittäiseltä uskovalta vaaditaankin suurempaa uskoa ja ankarampaa henkilökohtaista uskontaistelua, kuin aiemmin. Ei siksi ole ihme, että Yeshua lopun päiviin viitatessaan huokasi sanoen: "Kun Ihmisen Poika tulee, niin löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Sovitaanpa yhdessä, että yllätämme Hänet iloisesti ja päätämme kilvoitella jalon uskonkilvoituksen tuntui milta tuntui ja oli sitten edessämme muutakin kuin "verta, hikeä ja kyyneleitä"...
Varmaan luettelostani puuttuu paljonkin tärkeitä uskovan elämään liittyviä askeleita, kuten itse kunkin erityisaskeleet vaeltaessaan edeltä valmistetuissa elävissä teoissa, mutta en aikonutkaan kirjoittaa koko Uutta Testamenttia tähän... :D
- - -
Kerro silti, mitä tärkeitä askeleita haluaisit vielä lisätä luetteloon?
Siunausta Yeshuassa!
Pelastuksen askeleet
12
326
Vastaukset
- yx pohdiskelija
Jumala itse ota 99 askelta ja ihminen itse sen yhden askeleen?
Siis pelastuksen aloite tulee aina Jumalalta ja hän myös vie Poikansa kautta meissä sen lopulliseen voittoon.- olen...
asian ymmärtänyt.
...mutta meidän tulee itse hoitaa oma osuutemme, eikä sysätä sitä J-lalle :)
Juuri tätä tahdoin painottaa kirjoituksessani. Ehkä painotin sitä liikaa :)
Silti oli hyvä ottaa esille se seikka, että aina J-la tekee aloitteen koskien ihmisen pelastukseen kutsua ja jos ihminen ottaa sen vastaan, niin J-la johdattaa tätä edelleen askeleissa eteenpäin.
Portti taivaan tielle on ahdas ja tie pelastukseen on kaita ja sitä tulee meidän vaeltaa koko maanpäällisen elämämme ajan uskon Yeshuaan säilyttäen.
Kiitti kommentista!
Esittämäsi lista pelastuksen askelista on kohtuullisen vaikuttavan näköinen.
Ennen luettelon esittämistä mainitset, että kyseessä ovat
>>YLEISEN KAAVAN MUKAAN LUETELLUT PELASTUKSEN ASKELEET>muistutan, että tässä meidän tulee ottaa oppia pienestä lapsesta,
joka opettelee kävelemään. Ensi askeleet ovat horjuvia
ja kaatuilemisia tapahtuu, etenkin alkutaipaleella.- minä uskon.
Tuosta, mitä kirjoititte lapsen kävelemään oppimisesta, tuli mieleeni se, että lapsi lähtee kävelemään vasta sitten, kun hänellä on riittävät valmiudet siihen, samoin kuin kaikkiin muihinkin toimintoihin.
Jumalan työtä meissä voisi ehkä ajatella tämän esimerkin perusteella niin, että Jumala toimii meissä tahtonsa mukaan sen perusteella, millaiset valmiudet meillä on.
Kun Jumala alkaa kutsua ihmistä, Hän järjestelee asioita ympärillämme niin, että alamme todella kaivata ja etsiä pelastusta. Toisten kohdalla se on pitkä ja vaikea prosessi(puhun kokemuksesta) ja jotkut pääsevät hiukan helpommalla.Siihen vaikuttavat niin monenlaiset asiat sekä meissä itsessämme, että ympäristössämme.
Jumala tietää ja tuntee kaiken, joten Hän vie alkamansa työn päätökseen tavalla, jonka Hän katsoo kunkin kohdalla parhaaksi.
Tällaisia ajatuksia nousi mieleeni lukiessani hyviä kirjoituksianne.
Siunattua alkanutta vuotta teille molemmille ja muillekin palstalaisille!E-LK minä uskon. kirjoitti:
Tuosta, mitä kirjoititte lapsen kävelemään oppimisesta, tuli mieleeni se, että lapsi lähtee kävelemään vasta sitten, kun hänellä on riittävät valmiudet siihen, samoin kuin kaikkiin muihinkin toimintoihin.
Jumalan työtä meissä voisi ehkä ajatella tämän esimerkin perusteella niin, että Jumala toimii meissä tahtonsa mukaan sen perusteella, millaiset valmiudet meillä on.
Kun Jumala alkaa kutsua ihmistä, Hän järjestelee asioita ympärillämme niin, että alamme todella kaivata ja etsiä pelastusta. Toisten kohdalla se on pitkä ja vaikea prosessi(puhun kokemuksesta) ja jotkut pääsevät hiukan helpommalla.Siihen vaikuttavat niin monenlaiset asiat sekä meissä itsessämme, että ympäristössämme.
Jumala tietää ja tuntee kaiken, joten Hän vie alkamansa työn päätökseen tavalla, jonka Hän katsoo kunkin kohdalla parhaaksi.
Tällaisia ajatuksia nousi mieleeni lukiessani hyviä kirjoituksianne.
Siunattua alkanutta vuotta teille molemmille ja muillekin palstalaisille!E-LKFil. 1:6
"varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn,
on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka."
Niin, kyllä Jumala näkee meidän tilanteemme ja valmiutemme.
Hän täyttää hyvän työnsä meissä kunhan olemme kuuliaisia Hänen tahdolleen.
Siunausta myös sinulle!...saada lukija luotaamaan, että onko hän todella seurannut Yeshuaa edes niissä perusaskelissa, jotka voimme löytää UT:sta laatimani vajaakohtaisen listan avulla. Jokaisen mainitsemani askeleen alla on yksi tai useampia viitteitä jakeisiin, joissa askelta käsitellään lähemmin.
Toki ymmärrän sen, että J-la aina käsittelee yksilöllisesti kutakin valittuaan. Ihminen on liian monimutkainen olento ja hankala tyyppi iskettäväksi tarkoin laadittuun 'muottiin'. Silti saamme esim. VT:sta selville sen, että: "J-la vie tuleen 'Leevin pojat' istuu ja sulattaa heidät, kunnes saa heidät puhtaiksi kuin kullan ja hopean".
Samoin Herra menettelee nykyäänkin. Ei siis pidä pelätä sitä, että "meille tapahtuu jotakin outoa, kun huomaamme joutuvamme yllättäviin helteisiin". Suunnilleen näin meitä lohdutellaan UT:ssa.
Aina helteitten keskellä on hyvä muistaa, että kaiken takana on RAKKAUDEN JUMALA, joka armossaan kasvattaa meitä taivasta varten, että tulisimme oallisiksi Hänen pyhyydestään.
Tuo esille ottamani vertaus pienestä kävelemään opettelevasta lapsesta tarkoitti lähinnä lohdutusta niille, jotka luulevat tässä vinosuuntautuneessa ja sairaalloisen suorituskeskeisessä kilpailuyhteiskunnassamme, että J-la vaatii heiltä TÄYDELLISTÄ VAELLUSTA ja onnistumista heti heidän uskoon tultuaan, tyyliin, "nyt heti, tässä ja nyt!"
Olen sitä mieltä, että uskoontulemiselle on olemassa selvät yleisluonteiset askeleet. Tiedän sen, että kaikkinaiset 'pykälät', 'säännöt', 'käskyt' yms. ovat nykyyhteiskunnassamme eläville kuin punainen vaate, koska niistä helpolla vetää sen (väärän) johtopäätöksen, että J-la vaatii meiltä jotakin sellaista, johon Hän itse ei antaisi voimia ja kykyä.
Kiitos mielipiteistäsi!
Siunausta Yeshuassa!minä uskon. kirjoitti:
Tuosta, mitä kirjoititte lapsen kävelemään oppimisesta, tuli mieleeni se, että lapsi lähtee kävelemään vasta sitten, kun hänellä on riittävät valmiudet siihen, samoin kuin kaikkiin muihinkin toimintoihin.
Jumalan työtä meissä voisi ehkä ajatella tämän esimerkin perusteella niin, että Jumala toimii meissä tahtonsa mukaan sen perusteella, millaiset valmiudet meillä on.
Kun Jumala alkaa kutsua ihmistä, Hän järjestelee asioita ympärillämme niin, että alamme todella kaivata ja etsiä pelastusta. Toisten kohdalla se on pitkä ja vaikea prosessi(puhun kokemuksesta) ja jotkut pääsevät hiukan helpommalla.Siihen vaikuttavat niin monenlaiset asiat sekä meissä itsessämme, että ympäristössämme.
Jumala tietää ja tuntee kaiken, joten Hän vie alkamansa työn päätökseen tavalla, jonka Hän katsoo kunkin kohdalla parhaaksi.
Tällaisia ajatuksia nousi mieleeni lukiessani hyviä kirjoituksianne.
Siunattua alkanutta vuotta teille molemmille ja muillekin palstalaisille!E-LKKuten kirjoitit, kohtelee J-la meitä sen mukaisesti kuin mitä valmiuksia meillä missäkin uskonelämämme kehitysvaiheessa on.
Tästä on kirjoitettu suunnillleen näin:
"Jolle paljon on uskottu, siltä sitä enemmän vaaditaan." Tämä älköön estäkö meitä tavoittelemasta lisää viisautta, ymmärrystä, hengellisiä armolahjoja, taidollisuutta jne. että olisimme eheät emmekä puuttuvaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit!
Itse olen melkolailla kompuroinut uskonelämässäni ja toivon, että suurimmat luulot omista mahdollisuuksistani olisivat jo karisseet, mutta armollinen J-lamme senkin tietää ja jatkaa kasvattamista niin kuin Isä Poikaansa, joka Hänelle rakas on.
Nyt mulla on sellainen opintokurssi 'Taivaan Yliopistossa' meneillään, että lihaa masennetaan sairauksilla ja täsmäiskuilla. Henki ja sielukin siitä toki iloitsee, mutta liha ja veri ei sitten ollenkaan...
Siunausta sulle myös ja kaikkea hyvää jatkossa, Yeshuassapa tietenkin!
- etsivälle
Hän pelastaa. Hänessä on oleva pelastus. Hän on Pelastus. Etkö tiennyt?
..laita? Oletko jo kokenut 'molskis-siunauksen'?
Entäs sitten Pyhällä Hengellä täyttymisen kanssa?
Yeshuahan KÄSKEE meitä sanoen: "Seuraa minua!"
Missäs vaiheessa taivasmatkaa elämän kaidalla tiellä (eli Paavalin mukaan 'kilparadalla') sinä, rakas uskonystäväni, nyt juokset?
PS. Jos kysymykseni ovat liian 'kiusallisia' vastata, niin ohita ne...
Sunausta Yeshuassa!
- tääh.
Askelmat ja portaat on Pahasta.
Kaltaisesi harhaoppiset tyrkyttävät armonportaitaan eksyttääkseen ihmisiä tuolle saatanalliselle uudestikasteele ja lahkojen orjuuteen.
"Äläkä nouse portaita myöten minun alttarilleni, ettei häpysi sen päällä paljastuisi."Tekniikka ei ole pahasta, jos sitä hyödynnetään uskontietä vaellettaessa. On toki viisaampaa esim. ajaa junalla 500 km:n päähän viemään evankeliumia, kuin kävellä sinne ;)
Jos satuit lukemaan antamani Raamatunkohdat, niin sinun pitää myöntää, että mainitsemani askeleet pelastukseen ovat ihan apostolisen opin mukaisia.
Uudestikastaminen on näköjään sulle jokin trauma. Lienee joku sylivauvapappi iskostanut sinuun mokoman harhan. Ikäänkuin mikä tahansa vedellä pirskoittelu on sinun mielestäsi pätevä uskovien kasteeksi! Voe, voe, mitä pötyä olet tuputtamassa...
Tee parannus ja mene sille ENSIMMÄISELLE askeleelle, jolla voit todistaa uskosi Yeshuaan:
Sukella kastealtaaseen.
Muista, mitä Ya'akov opettaa meille:
"Niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, samoin uskokin, jos sillä EI OLE TEKOJA, on itsessään kuollut."
Ensimmäinen USKONTEKO on mennä uskovien upotuskasteelle. Vasta sen jälkeen alkaa vaellus elämän kaidalla tiellä. Jollet edes ala vaeltaa uskontietä, niin minne joudutkaan lopulta?
Siunausta Yeshuassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315137- 343496
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833214- 112337
- 281947
- 121868
- 1611813
- 1051320
- 141169
- 1371127