Perkeleen kirkko?

Meni niin syvälle hierarkia tuolla alempana, että nostetaan tänne ylös kysymys siitä, että mitä mormonit tarkoittavat perkeleen kirkolla?
381088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

siitä, mitä mormonien vastustajat haluaisivat mormonien tarkoittavan perkeleen kirkolla.

Asiaa on yritetty selvittää useita kertoja, mutta aina samalla lopputuloksella. Ei haluakaan ymmärtää.

Äänestä
  • Ei vaan kysymys on siitä, että mitä mormonit tarkoittavat perkeleen kirkolla. En ole huomannut siihen tulleen vielä selvää vastausta.

    Vastatkaahan!

    Äänestä

Kirjoitin tällä samalla otsikolla äsken siihen alempaan ketjuun hiukan pohdintaa aiheesta. Kysymyksesi on kuitenkin asetettu siten, että en usko kenenkään pystyvän siihen vastaamaan - ei ainakaan niin, että se sinua tyydyttäisi.

Äänestä
  • Eihän sinun minua tarvitse tyydyttää.

    Kyse on kuitenkin kirkkonne opista, joten ihmeelliseltä tuntuu, että olet ole tehnyt asiaa itsellesi selväksi!

    Äänestä

(siis Nefin apokalyptisessä näyssä) paholaisen oppia ja vaikutusvaltaa maan päällä kun taas Kristuksen kirkko on Kristuksen evankeliumi ja sen vaikutusvalta.
Jossain vaiheessa tulevaisuudessa tulee ilmeisesti käymään niin, että ihmisten tulee jollain tapaa valita, kumpaa he puoltavat, Kristusta vai paholaista. En osaa tulkita sitä kovin konkreettisesti, mutta jollain tavoin tulee olemaan kaksi toisistaan selkeästi eroavaa piiriä, joihin jokainen on luokiteltavissa.

On toki teoriassa mahdollista, että tulee olemaan kaksi konkreettista kirkkoa, mutta se vaatisi aikamoisia mullistuksia, enkä itse asiassa henkilökohtaisesti usko, että ennen Kristuksen saapumista palautettu Kirkko kasvaisi niin valtavan suureksi, että kaikki Kristuksen evankeliumia puolustavat kuuluisivat siihen.

Ehkä mielenkiintoinen huomio:
( http://www.liisijokiranta.fi/artikkeleita/kristittyjenyhteys.htm )
"Luther puhuu kahdesta kirkosta: Toinen tahtoo näkyä ja tulla tunnetuksi maailmassa ja se on "Perkeleen kirkko". Pyhäin yhteisö, Kristuksen kirkko, ei ole silmin nähtävissä. Se on "salattu", niin kuin Kristuskin alennetussa muodossaan, ihmisenä. Se näkyy kuitenkin sanassa ja sakramenteissa. Se on salattua näkyväisyyttä, joka ei avaudu kaikille ihmisille. Kristuksen kirkko kantaa hänen ristiään. Sen tuntomerkkinä on maailman vaino."

Äänestä
  • Viittaat siis siihen, että "palutettu kirkko" eli mormonikirkko on ainut oikea ja kaikki muut ovat perkeleen kirkkoja, joko yhdistäytyneinä tai kaikki erikseen?

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    Viittaat siis siihen, että "palutettu kirkko" eli mormonikirkko on ainut oikea ja kaikki muut ovat perkeleen kirkkoja, joko yhdistäytyneinä tai kaikki erikseen?

    Luitko koko tekstin?

    Äänestä

  • kyllä väärin. kirjoitti:

    Luitko koko tekstin?

    Luin kyllä sen lopunkin, mutta epäselväksi jäi, että mikä on OMA mielipiteesi nimenomaan mormonismia koskien. Jos edellinen tulkintani oli väärä, silloin et siis ole sitä mieltä, että kaikki muut kuin mormonismi edustavat perkeleen kirkkoa.

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    Luin kyllä sen lopunkin, mutta epäselväksi jäi, että mikä on OMA mielipiteesi nimenomaan mormonismia koskien. Jos edellinen tulkintani oli väärä, silloin et siis ole sitä mieltä, että kaikki muut kuin mormonismi edustavat perkeleen kirkkoa.

    On kyllä kumma, mielestäni ilmaisin varsin selkeästi myös oman mielipiteeni.

    Äänestä

  • tosiaankaan ole. kirjoitti:

    On kyllä kumma, mielestäni ilmaisin varsin selkeästi myös oman mielipiteeni.

    Ensimmäisessä viestissäsi sanoit:

    "On toki teoriassa mahdollista, että tulee olemaan kaksi konkreettista kirkkoa, mutta se vaatisi aikamoisia mullistuksia, enkä itse asiassa henkilökohtaisesti usko, että ennen Kristuksen saapumista palautettu Kirkko kasvaisi niin valtavan suureksi, että kaikki Kristuksen evankeliumia puolustavat kuuluisivat siihen."

    Tuosta voisi kyllä päätellä, että olisit sitä mieltä, että "palutettu kirkko" olisi ainoa, joka ei kuuluisi perkeleen kirkkoon.

    Sehän on pelkästään positiivista jos olin väärässä.

    "Perkeleen kirkko tarkoittaa minun mielestäni (siis Nefin apokalyptisessä näyssä) paholaisen oppia ja vaikutusvaltaa maan päällä kun taas Kristuksen kirkko on Kristuksen evankeliumi ja sen vaikutusvalta."

    Miten tätä voisi enää selkeämmin sanoa?

    Äänestä

  • itseäni: kirjoitti:

    Ei tuo paljasta mitään, kun ei siitä ilmene, että mitä ymmärrät "paholaisen opilla" ja "Kristuksen evankeliumilla".

    Jos jälkimmäisellä ET tarkoita mormonismia, silloin asia onkin aivan toinen. Kuitenkin tuosta lainaamastani kohdasta ymmärsin, että olisit tarkoittanut.

    Jos siis et kuitenkaan jaa tuon suhteen mormonien käsityksiä, silloinhan asia on selvä.

    Kristuksen ylösnousemuksesta ja siitä, kuinka kaikki voivat Kristuksen sovituksen ansiosta. Evankeliumiin kuuluu lisäksi oppi uskosta, parannuksesta, kasteesta ja Pyhästä hengestä.
    Paholaisen oppi ovat kaikki ne opetukset, jotka vastustavat Kristuksen evankeliumia ja pyrkivät estämään ihmistä pelastumasta.

    Äänestä

  • on ilosanoma kirjoitti:

    Et rajoita Kristuksen evankeliumia minkään lahkon yksinoikeudeksi, kuten esim. mormonit tekevät.

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    Et rajoita Kristuksen evankeliumia minkään lahkon yksinoikeudeksi, kuten esim. mormonit tekevät.

    mormoneita ollut 2000 vuotta sitten, jolloin evankeliumia myös esimerkiksi saarnattiin.

    Äänestä

  • väärä, ettei kirjoitti:

    mormoneita ollut 2000 vuotta sitten, jolloin evankeliumia myös esimerkiksi saarnattiin.

    Tarkoitin tietysti, että mormneilla on mielestään ainoa oikea tämänhetkinen totuus evankeliumista.

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    Tarkoitin tietysti, että mormneilla on mielestään ainoa oikea tämänhetkinen totuus evankeliumista.

    sanoa, mutta silloin puhutaan mormoneista kirkkokuntana. Ei mielestäni väitetä kuitenkaan, etteivät kirkkoon kuulumattomat yksilöt voisi ymmärtää evankeliumia tutkimalla Raamattua ja kuuntelemalla Pyhää Henkeä.

    Lisäksi tulee ymmärtää evankeliumi-sanan monitahoisuus. Kirkossa "evankeliumia" nimittäin käytetään varsin vapaasti eri yhteyksissä eri merkityksissä. Evankeliumi on ehkä puhtaimmassa merkityksessään määritelty Mormonin kirjassa kolmannen Nefin kirjassa luvussa 27. Evankeliumilla on kuitenkin tarkoitettu myös kaikkea Jumalalta tullutta ilmoitusta ja oppia, varsinkin jos puhutaan "evankeliumin opista". "Evankeliumin saarnaamisella" tarkoitetaan yleensä sitä, että opetetaan koko evankeliumin oppia, jonka kaikkein tärkein ydin on evankeliumi (josta annoin oman määritelmäni tuolla aiemmin kirjoittaessani "Kristuksen evankeliumista).
    Selitinköhän nyt riittävän monimutkaiseksi?

    Alun perinhän evankeliumi on siis tarkoittanut pelkästään hyviä uutisia Kristuksen sovitustyöstä, mutta sittemmin sana on levitetty käsittämään myös kaikkea ilmoituksessa saatua oppia.

    Muistaakseni John Taylor kirjoitti, että juuri tämä Kristuksen evankeliumi (kuten se on esim. 3.Ne 27 määritelty), jota jo varhaisessa palautetussa kirkossa opetettiin, teki häneen aluksi suurimman vaikutuksen - hän samassa yhteydessä totesi, ettei sellaista määritelmää ollut minkään muun kirkon teologiassa. Hänet kastettiin alun perin Anglikaaniseen kirkkoon, mutta hän liittyi nuorena miehenä metodisteihin. Hän oli toiminut saarnaajana Englannissa sekä Kanadassa, minkä vuoksi voisi uskoa, että hän tunsi varsin hyvin ainakin joidenkin kristillisten kirkkojen teologiaa ja päällisin puolin useimpien. Taylor kirjoitti merkittäviä kirjoja MAP-kirkon opista, joita kirjoja mm. Talmage siteerasi paljon kirjoittaessaan kirjat "Jeesus Kristus" sekä "Uskonkappaleet". En pidä lainkaan epätodennäköisenä, ettei minkään kirkon oppi olisi sisältänyt evankeliumin perusperiaatteina uskoa, kastetta, parannusta, sekä Pyhän Hengen lahjaa kättenpäällepanemisella.

    Kenties tilanne on nyt parantunut. Minua saa valistaa.

    Huolimatta siitä, ettei jokin kristillinen kirkko opeta evankeliumin perusperiaatteita täydellisessä muodossa, pappi todennäköisesti silti edistää Kristuksen evankeliumin asemaa saarnatessaan uskosta ja parannuksesta, kasteesta, Pyhästä hengestä tai muistakin raamatullisista opeista. Toki voi ajatella, että jotensakin voimakas sola fide -saarna saattaisi tulla vastaanotetuksi niin, että kuulijoiden halukkuus tehdä henkilökohtainen parannus vähenee, mutta toisaalta jos heidän uskonsa Kristukseen kasvaa, se luonnollisesti lopulta johtaa parannukseen. Voin kuvitella tilanteita, joissa kristillisen kirkon pappi saarnaa kirkkonsa oppia edistäen enemmän Paholaisen tarkoitusperiä kuin Kristuksen, mutta omat kokemukseni ovat kaikki olleet päinvastaisia: aina kun olen luterilaisessa kirkossa ollut, saarna on mielestäni edistänyt Kristuksen evankeliumia, vaikkei se olisikaan opettanut oppia täydellisessä muodossa. Pitää muistaa, etteivät aina kaikki MAP-kirkonkaan puheidenpitäjät käsittele evankeliumia siten täydellisesti, että jokaiselle läsnäolijalle varmasti tulisi selväksi evankeliumin perusperiaatteet.

    Evankeliumeiksi kutsutaan myös Uuden testamentin neljää ensimmäistä kirjaa, mutta se ei meitä enää enempää hämmentäne.

    Äänestä

  • tosiaankin kyllä kirjoitti:

    Eli kuten todettua, sinä ymmärrät evankeliumin laajemmassa muodossa kuin siinä, että on olemassa vain kaksi kirkkoa: Jumalan Karitsan kirkko ja perkeleen kirkko.

    Et siis vedä suoranaisesti yhtäläisyysmerkkejä: evankeliumi = mormonikirkon opetus.

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    Eli kuten todettua, sinä ymmärrät evankeliumin laajemmassa muodossa kuin siinä, että on olemassa vain kaksi kirkkoa: Jumalan Karitsan kirkko ja perkeleen kirkko.

    Et siis vedä suoranaisesti yhtäläisyysmerkkejä: evankeliumi = mormonikirkon opetus.

    Varmistan vielä toistamalla, että evankeliumilla on ainakin kaksi erillistä merkitystä MAP-kirkon kielenkäytössä.

    Äänestä

Kristuksen puolella (seuraa Hänen opetuksiaan) olet Hänen vastustajansa puolella, Perkeleen opetuksia seuraamassa.

Jos seuraajat halutaan määritellä kirkkona, on kaksi vaihtoehtoa: Kristuksen kirkko ja Perkeleen kirkko. Maanpäällisen elämän aikana voi häilyä kahden vaihtoehdon vaiheilla, mutta jokaisen on viimeistään viimeisellä tuomiolla tehtävä valintansa, kumpaan seurakuntaan aikoo kuulua.

Äänestä
  • Sinun mielestäsi ei ole siis kyseessä jako mormoneihin ja ei-mormoneihin. Kysyin kuitenkin mormonikirkon näkemystä ja se tuskin on sama kuin sinun näkemyksesi. Jos on, perustelisitko?

    Äänestä

...vähän kaksipiippuinen. MAP-opin mukaan mikään muu oppi (kuin MAP) ei ole TÄYDELLINEN. Nuo muut kirkot omaavat silti ikään kuin palasia koko totuudesta. Näin ollen muita kirkkoja ei voi suoralta kädeltä pitää perkeleen kirkkoina. Kaipa niitä perkeleen kirkkoja ovat sellaiset, jotka ohjaavat ihmistä pois Jumalasta. Otetaan esimerkkinä vaikkapa saatananpalvonta tai vaikkapa scientologia. Näin minä asian ymmärrän, vaikkakin vanhoissa MAP-opeissa tuomittiin muiden kirkkojen opit ja papit suoralta kädeltä harhauskoisiksi.

Nykyään MAP-kirkko haluaa olla kovastikin ekumeeninen, valitettavasti näihin ekumenialla jeesusteleviin piireihin MAP-kirkkoa ei ole hyväksytty. Näin ollen ekumenia on melko yksisuuntaista MAP-piireissä.

Vaikkakin olen EX-morkku, niin en mitenkään voi pitää MAP-kirkkoa yhtään huonompana kirkkona kuin mitään muutakaan kirkkoa. En pidä sitä minään perkeleen kirkkona kuten en pidä vaikkapa helluntailaisia ja jehovantodistajia.

Äänestä
  • Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin...Suhtaudun varauksella kaikkiin puljuihin, jotka korottavat itsensä ainoana oikeana muiden yläpuolelle...Asia erikseen on myös, tapahtuuko ihmisen kohdalla Raamatun mukainen uudestisyntyminen noissa MAP-kirkon kuvioissa...Suhtautuminen Pyhän Hengen toimintaan on kummallista,ks.armolahjat...Edelleen kun voidellaan ja siunataan sairaita....Luetaan pitkät monisanaiset litaniat."Siunaamme sinua hoitavat sairaanhoitajat ja lääkäreitä"...sitten vielä vedetään mukaan tuon sairaan oma usko, eli"onko sitä varmasti tarpeeksi".....Jos ei sairas parane, jää monta takaporttia, miksi vanhinten homma ei toiminutkaan.......Eräs ko.puljun piispa tähän totesi:"Jumalan pääasiallinen tarkoitus ei ole tänäpäivänä parantaa sairaita"... Miksi niitä sairaita sitten pitää hurskaasti siunata ja voidella......Eikö voisi sitten vain todeta,"Koittakaa nyt jaksaa, Jumala ei nykyään enää paranna ihmisiä".......Mitä kannattaa voidella ja siunata sairasta, jos ei siunaajalla itsellään ole senvertaa uskoa asiaan, että jättäisi oman nahan pelastamiseen tähtäävät verukkeet pois....
    Jeesus paransi ihmisiä ilman verukkeita, samoin apostolit...Pietari ja kumppanit.....
    On yksi asia, kun "jaellaan avaimia"suorittaa eri toimia.............Olen sitä mieltä, että ei hengellisillä saroilla ratkaise mitkään"aktoriteettien" lupaamat "avaimet tehdä jotakin"......("Heissä on jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman)
    Raamattu ilmoittaa:"Jumala jakaa Henkeä niinkuin tahtoo".............Hän on A ja O, Alku ja Loppu.
    Hän on YLITSE KAIKEN.

    Äänestä

  • gallup-kalle kirjoitti:

    Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin...Suhtaudun varauksella kaikkiin puljuihin, jotka korottavat itsensä ainoana oikeana muiden yläpuolelle...Asia erikseen on myös, tapahtuuko ihmisen kohdalla Raamatun mukainen uudestisyntyminen noissa MAP-kirkon kuvioissa...Suhtautuminen Pyhän Hengen toimintaan on kummallista,ks.armolahjat...Edelleen kun voidellaan ja siunataan sairaita....Luetaan pitkät monisanaiset litaniat."Siunaamme sinua hoitavat sairaanhoitajat ja lääkäreitä"...sitten vielä vedetään mukaan tuon sairaan oma usko, eli"onko sitä varmasti tarpeeksi".....Jos ei sairas parane, jää monta takaporttia, miksi vanhinten homma ei toiminutkaan.......Eräs ko.puljun piispa tähän totesi:"Jumalan pääasiallinen tarkoitus ei ole tänäpäivänä parantaa sairaita"... Miksi niitä sairaita sitten pitää hurskaasti siunata ja voidella......Eikö voisi sitten vain todeta,"Koittakaa nyt jaksaa, Jumala ei nykyään enää paranna ihmisiä".......Mitä kannattaa voidella ja siunata sairasta, jos ei siunaajalla itsellään ole senvertaa uskoa asiaan, että jättäisi oman nahan pelastamiseen tähtäävät verukkeet pois....
    Jeesus paransi ihmisiä ilman verukkeita, samoin apostolit...Pietari ja kumppanit.....
    On yksi asia, kun "jaellaan avaimia"suorittaa eri toimia.............Olen sitä mieltä, että ei hengellisillä saroilla ratkaise mitkään"aktoriteettien" lupaamat "avaimet tehdä jotakin"......("Heissä on jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman)
    Raamattu ilmoittaa:"Jumala jakaa Henkeä niinkuin tahtoo".............Hän on A ja O, Alku ja Loppu.
    Hän on YLITSE KAIKEN.

    Mites tämä liittyy niihin perkeleen kirkkoihin? Taidatkin olla muuten uskovainen. Uskotko tosiaan, että raamatussa kerrotut tarinat pitävät paikkansa? Uskotko tosiaan että Jeesus on esim ajanut ihmisistä riivaajia pois? Missäs nämä riivaajat ovat nykyään? Taitavat lukeutua nykyään mielisairaisiin.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    Joskus joku on diagnosoinut minua uskovaiseksikin...Sitten on vastapainoksi yksi helluntailaisevankelista vittuillut päin silmiä:"Mitä varten sä tulet meidä teltalle esittämään uskovaista"...Ilpoisten ryhmä julisti minut kirotuksi....Vapaakirkossa pastori tuli hätistämään pois rukousalttarilta, kun kuulemma rukoilin"väärässä hengessä"...Riivatuksi on mainittu ev.lut.fanaatikon toimesta, kuulemma"selvästi näki", kun ajoi autolla vastaan...Mormonimies,kun pyysin siunausta kipeän korvan vuoksi, julisti paatoksella:"saatana on sinun ylläsi"...Arvonimen, väärä profeetta, olen myös saanut....ns.Maailmallisella puolella meriittiä löytyy kattavasti, paitsi en ole koskaan raiskannut enkä murhannut.....
    Kaiken laisten "auktoriteettien"kanssa on sukset menny ristiin joka paikassa.....
    Kaiken tuon enemmän tai vähemmän ulkokultaisen paskan keskellä, perin väsyneenä miehenä ajattelen...Jos on pelastusta, jos on tulevaa, mitä odottaa ja toivoa, sen perustus on Jeesus Kristus...Ja Raamattu Jumalan Sana, josta selviää tarpeellinen...Niinkuin siellä kirjoitetaan, "Ei ole muuta nimeä annettu missä meidän pitäisi pelastuman"......Mikäli Raamattu ei pidä paikkaansa, ei täällä pidä mikään muukaan tuolla saralla paikkaansa, ja meidän ihmisten osa on vain kuolla, ja tulla kuopatuksi siinä kuin vanhuuttaan kuollut koira.......
    Mihinkään ainoisiin oikeisiin tosikirkkoihin tai tosiseurakuntiin en usko...........
    Enpä tiedä itsekään, mikä minä olen.Jos osaat valaista asiaa, pyrin ottamaan kiitoksella vastaan....

    Äänestä

  • halua olla ekumeeninen. Kyllähän kirkko haluaa tehdä yhteistyötä monin tavoin muiden kirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen kanssa, mutta ei opillisesti. Emme kaipaa kenenkään apua teologisten kysymystemme suhteen, emmekä tarjoa muille uskonnollisille järjestöille apua niiden painiessa omien teologisten kysymystensä parissa.

    Äänestä

  • gallup-kalle kirjoitti:

    Joskus joku on diagnosoinut minua uskovaiseksikin...Sitten on vastapainoksi yksi helluntailaisevankelista vittuillut päin silmiä:"Mitä varten sä tulet meidä teltalle esittämään uskovaista"...Ilpoisten ryhmä julisti minut kirotuksi....Vapaakirkossa pastori tuli hätistämään pois rukousalttarilta, kun kuulemma rukoilin"väärässä hengessä"...Riivatuksi on mainittu ev.lut.fanaatikon toimesta, kuulemma"selvästi näki", kun ajoi autolla vastaan...Mormonimies,kun pyysin siunausta kipeän korvan vuoksi, julisti paatoksella:"saatana on sinun ylläsi"...Arvonimen, väärä profeetta, olen myös saanut....ns.Maailmallisella puolella meriittiä löytyy kattavasti, paitsi en ole koskaan raiskannut enkä murhannut.....
    Kaiken laisten "auktoriteettien"kanssa on sukset menny ristiin joka paikassa.....
    Kaiken tuon enemmän tai vähemmän ulkokultaisen paskan keskellä, perin väsyneenä miehenä ajattelen...Jos on pelastusta, jos on tulevaa, mitä odottaa ja toivoa, sen perustus on Jeesus Kristus...Ja Raamattu Jumalan Sana, josta selviää tarpeellinen...Niinkuin siellä kirjoitetaan, "Ei ole muuta nimeä annettu missä meidän pitäisi pelastuman"......Mikäli Raamattu ei pidä paikkaansa, ei täällä pidä mikään muukaan tuolla saralla paikkaansa, ja meidän ihmisten osa on vain kuolla, ja tulla kuopatuksi siinä kuin vanhuuttaan kuollut koira.......
    Mihinkään ainoisiin oikeisiin tosikirkkoihin tai tosiseurakuntiin en usko...........
    Enpä tiedä itsekään, mikä minä olen.Jos osaat valaista asiaa, pyrin ottamaan kiitoksella vastaan....

    nimimerkkisi. Kierrät uskontojen ovelta toiselle kysymyksiä esittämässä, kuten gallup-kyselijä ikään.

    Koska saamme ennusteen, mihin tämä uskotojen sekamelska keskimäärin vie ja mikä niistä on keskimääräisimmin oikeassa.

    Äänestä

  • ymmärrän kirjoitti:

    Alan pikkuhiljaa päätymään, että mukaanlukien nämä tunnetuimmat, sekä lukemattomat muut enemmän, tai vähemmän hengelliset yhteisöt.Siis olen alkanut päätyä siihen, että jonkinlaisen"oikeassaolemisprosenttiin"perustuvan listan laatiminen on mahdotonta.Tuota murheellista todellista tilannetta,mikä kulissien takana vallitsee, selvittää hyvinkin pitkälle Jeesuksen kertoma vertaus nisusta ja lusteesta...
    Yksi yhteinen nimittäjä joka puljussa on:Ulkokultaisuus.
    Toinen, mikä yleisesti tulee esiin, on:Henkilöönkatsominen... Surullisen pitkälle on kyseessä uskonnolliset näytelmäkerhot,joissa vedetään tiettyä roolia hyvältä näyttäen...päällepäin.
    em.Kokemukseni ovat pisara meressä. Kuitenkin siellä, missä pitäisi keskinäinen rakkaus vallita....Kovin usein tuo"rakkaus"onkin vain tyhjää huulten heiluttelua..."Vahvemman oikeudella"noissa kuvioissa lyödään köyhää, kuin vierasta sikaa, ja verhoillaan hurskasteluun ko.toimet...Kokemukseni ovat n.25v.ajalta. Olen aikani sinisilmäisesti uskonut siihen"enkelikerhoimagoon"mitä joka kirkko-,ja seurakunta syöttää ulospäin...Ihan etsimättä ja pyytämättä osakseni tulleet tapahtumat ovat sitten avanneet silmäni näkemään hieman kulissien taaksekin...Ja muokanneet myöskin esm.kirjoitustyyliäni siihen suuntaan, että se ei oikein kaikkia miellytä...Ei ole kaikki kultaa mikä kiiltää, eikä kaikki hopeaa mikä hohtaa...
    Vaikeilla alueilla liikun, koska yleisesti ko.kuvioissa ei esm.ole sopivaa koetella ja arvostella jonkun"auktoriteetin",tai muunlaisen"isokenkäisen"sanomisia, eikä toimia vähäisemmän toimesta...
    "Rehellisyys maan perii"...Toivottavasti, kaikesta vilpillisyydestä huolimatta, jota on uskonnollisuuden kuorrutuksen alla.

    mielessäsi sellaiseksi, että vain kaltaisesi resuaja pääsee taivaaseen puhtaalla vilpittömyydellään.

    Äänestä

Vaikka tuo on mormonien terminologiaa, uskon että"perkeleen kirkko"kattaa kyllä osan mormonikirkostakin...
On Jumalan käsissä, kuka täältä mihinkin sydämentilansa perusteella päätyy...Ihmisten kirjoittamat ja ylläpitämät nimilistat eivät sitä asiaa ratkaise...Eli uskon, että se porukka, josta Jeesus sanoo:"Minä en ole teitä koskaan tuntenut", ehkäpä sitä joukkoa voisi kuvata sanalla"perkeleen kirkko"...Nuohan tulevat sanomaan Jeesukselle:"Emmekö me sinun nimessäsi parantaneet sairaita, emmekö me sinun nimessäsi, jne....".......

Äänestä
  • Jos mormonikirkon sisäistä hierarkiaa tutkittaisiin, olen aivan varma siitä, että se noudattaa tiettyä kaavaa...
    Sinne kaikista suurimpaan kirkkauteen menevät rinta rottingilla ne, jotka ovat tässäkin ajassa olleet"auktoriteetteja"..."Auktoriteetteja"taas pääsääntöisesti ovat ne, joilla on seurakunnassakin muihin nähden parempi sosiaalinen asema, jotka ovat varakkaita ja menestyviä...Eli mormonien taivaassakin rikkaat ja kapitalistit ovat liituraitapuvuissaan siellä etummaisilla sijoilla...Kaikista hurskaimpina...
    On kumma juttu siinä valossa, että Raamatussa kerrotaan hyvin karusti:"Rikkaat ovat jo saaneet lohdutuksensa tässä ajassa"...

    Äänestä

  • gallup-kalle kirjoitti:

    Jos mormonikirkon sisäistä hierarkiaa tutkittaisiin, olen aivan varma siitä, että se noudattaa tiettyä kaavaa...

    tuotetta vaikka minkäänlaista asiapohjaa.

    Ilmeisesti katsot että et kuulu noiden johtajien joukkoon?

    Etkä ole mielestäsi varakas tai menestynyt?

    Olet valvonut liian kauan :-)

    Levotonta tekstiä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    tuotetta vaikka minkäänlaista asiapohjaa.

    Miksi rintasi on noin rottingilla?

    Äänestä

Perkeleen kirkko: Jokainen maan päällä oleva paha ja maailmallinen organisaatio, joka vääristelee puhdasta ja täydellistä evankeliumia ja taistelee Jumalan Karitsaa vastaan. (Pyhien kirjoitusten opas, s. 144)

Äänestä
  • Miksi unohdat aina seuraavan kirkkonne antaman määritelmän:

    "On olemassa vain kaksi kirkkoa; toinen on Jumalan Karitsan kirkko; ja toinen perkeleen kirkko; joka sen tähden ei kuulu Jumalan Karitsan kirkkoon, kuuluu tuohon suureen kirkkoon, joka on iljetysten äiti; ja se on koko maanpiirin portto."

    Jumalan Karitsan kirkko tarkoittanee tuossa mormonikirkkoa.

    Äänestä

  • sinulla. kirjoitti:

    Miksi unohdat aina seuraavan kirkkonne antaman määritelmän:

    "On olemassa vain kaksi kirkkoa; toinen on Jumalan Karitsan kirkko; ja toinen perkeleen kirkko; joka sen tähden ei kuulu Jumalan Karitsan kirkkoon, kuuluu tuohon suureen kirkkoon, joka on iljetysten äiti; ja se on koko maanpiirin portto."

    Jumalan Karitsan kirkko tarkoittanee tuossa mormonikirkkoa.

    voi pitää kirkkomme virallisena kannanottona siitä, mitä tarkoitetaan Perkeleen kirkolla.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    voi pitää kirkkomme virallisena kannanottona siitä, mitä tarkoitetaan Perkeleen kirkolla.

    Miksi unohdat tarkoituksella tuon toisen?

    Poimit siis rusinoita pullasta nappaamalla vain ne kohdat, jotka eivät kuulosta niin kamalan kiusallisilta nykyajan mittapuulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikä on? kirjoitti:

Meni niin syvälle hierarkia tuolla alempana, että nostetaan tänne ylös kysymys siitä, että mitä mormonit tarkoittavat perkeleen kirkolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu