Hei!
Olen 19 vuotias tyttö ja olen aivan lopen uupunut tähän maailmaan, kaikki on aivan loppu ja niin raskasta. Luulen kaiken tämän pahan olon ja itsetuhousuuden alkaneen /johtuvan siitä kun menetin poikaystäväni viime vuoden alussa, en käynyt terapiassa en kä osannut puhua kenellekkään ja halusin vain olla yksin ja en pystynyt näyttämään tunteitani. Olin ammattikoulussa ja kun en pystynyt menemään tapahtuneen jälkeen muutamaan vk kouluun niin tuli erotodistus postissa. Silloin viimein tunsin itseni turhaksi ja mtn tekemättömäksi ja samalla surin niin paljon kun vain ikinä voi kuvitella edemennyttä poikakaveria, olin suoraan sanottuna itsemurhan partailla ja aloin jo miettimään miten sen teen ja pääsisin rakkaan luokse taivaaseen.
No jotenkin ihmeem kaupalla siitä ajasta selvisin kun syyskuun 2007 sain kuulla ystäväni kuolleen se oli myös liikenne onnettomuus, menin shokkiin että taasko miten pitäisi reakoida jotenkin heräsin siitä ikuisesta unesta ja omasta elämästä ei ollut mtn päivämääriä eikä aikoja eikä niistä tietoakaan olin vain kun piti elää aivan turhaa ja turtana..enkä muista ajasta mtn kunnes kuulin tämän kaverini kuolleen. Siitä alkoi varsinainen tuska ja kipu henkisesti. Olin varma että mikään muu ei enää auta kuin kuolema. Töitä tein kuin hullu ja kun ei ollut vaihto ehtoja. Uuvuin lopullisesti henkisesti. Kävin vain töissä ja nukuin ei mtn sosiaalisia tilanteita no sitten työn antajakin jo huomasi kun menin niin huonoon kuntoon että jokin on pielessä no joudun pakolla kertomaan mitä oli tapahtunut ja sain 3 päivää sairaslomaa, sen ajan vain itkin ja podin kaipuuta menneistä ajoista ja edesmenneistä ihmisistä. Olen aina ollut varautunut miehien suhteen ja silloin tuli niitti. Olin tapaillut muutamia kk yhtä poikaa(tunsin siitäkin suurta syyllisyyttä kun tapailin toista ihan kaverina ja poikakaverini oli vasta lentänyt poissa ja minä vaan kaveraan täällä) no se vaan jatkui jotenki hakiin turvaa ja jotain ystävää kun olin niin yksin ja tämä henkilö tuntui hyvin siihen sopimaan siihen asti kun kaikki muuttui. Eräänä iltana hän sanoi tulevansa käymään luonani kun olin puhelimessa kuulostanut niin itsetuhoiselta ja halusi tulla vain katsomaan että kaikki oli ok, mietin hetken ja sanoin että voit tulla, nooh päästin hänet sisään ja istuttiin siinä sohvalla vierekkäin ja katsottiin tv ja vähän juteltiin ja selvitin ajatuksiani hänelle kun hän halusi tulla kuuntelemaan joka oli kyllä vaikeaa minulle en koskaan ole osannut puhua asioistani varsinkaan näin aroista. No se ilta siitä jatkui hän vain jäi pidemmäksi ajaksi. Minua väsytti todella, sanoin meneväni lepäämään hetkeksi hän kysyi haluanko että hänkin tulee seuraksi sanoin että voin mennä yksinkin että katso vain tv, noh satuin nukahtamaan hetkeksi ja kun heräsin hän oli vieressä ja koskettelemassa minua,.olin aivan shokissa en tiennyt mitä sanoisin hän vain yritti ja yritti en pärjännyt hänelle voimissa sanoin ei!Lopeta! hän vain jatkoi kunnes koko homma meni niin pitkälle että hän alkoi uhkailemaan väkivalloin itkin vain ja en käsittänyt hän vain piti seinää vasten ja kuristi. Hän sai raahattua minut sänkyyn, ja loput arvaaatte miten siinä käy kun ei vain voimilla pysty pistämään vastaan, huuskin ja riehuin viimesillä voimilla, mutten pärjännyt.Hän raiskasi minut, vähintäänkin käytti väkivalloin hyväksi.='(
Nyt tästä on jotain muutama kk kulunut ja olen yrittänyt olla sekoamatta lopullisesti.
Sekä olen yrittänyt kerätä voimia mennä poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta en ole pystynyt. Pelkään häntä, että hän tulee uudelleen kotiini taikka töihini riehumaan. Pelkään ulkea ulkona sekä kokoajan on olo että jokin seuraa minua.
Yhtä aikaa olen aivan lopussa ja uupunut. Pettynyt itseeni kun päästin hänet sisään minun syyni kun olin niin sinisilmäinen että antoin hänen tulla luulin että hän halusi todella auttaa ja olla tukena.
Ainut mihin pystyn on käydä töissä että pystyn ruokkimaan itseni ja koirani.
Tällä hetkellä olen varma että tulen tekemään itselleni jotain. tämä tuska ei helpota koskaan, enkä kykene menemään lääkärille saatisitten hakemaan muuta apua, olen pohjalla, olen varmaan niin pohjalla ettei ole muuta tehtävissäkuin kuolema.
Kirjoitin viimesillä voimillani tämän, kiitos siitä mahdollisuudesta.
en tiedä miten selvitä tästä enää. Tuskin selviänkään. Minusta on itsekästä muilta ajatella että minun pitäisi elää heidän mieliksi kun olen täynnä tuskaa ja riistetty jo kokonaan ei tätä pahempaa voi enää minulle tapahtua.Olen tapettu kuollut jo henkisesti kokonaan...
Olen 19 vuotias tyttö ja olen aivan lopen uupunut tähän maailmaan, kaikki on aivan loppu ja niin raskasta. Luulen kaiken tämän pahan olon ja itsetuhousuuden alkaneen /johtuvan siitä kun menetin poikaystäväni viime vuoden alussa, en käynyt terapiassa en kä osannut puhua kenellekkään ja halusin vain olla yksin ja en pystynyt näyttämään tunteitani. Olin ammattikoulussa ja kun en pystynyt menemään tapahtuneen jälkeen muutamaan vk kouluun niin tuli erotodistus postissa. Silloin viimein tunsin itseni turhaksi ja mtn tekemättömäksi ja samalla surin niin paljon kun vain ikinä voi kuvitella edemennyttä poikakaveria, olin suoraan sanottuna itsemurhan partailla ja aloin jo miettimään miten sen teen ja pääsisin rakkaan luokse taivaaseen.
No jotenkin ihmeem kaupalla siitä ajasta selvisin kun syyskuun 2007 sain kuulla ystäväni kuolleen se oli myös liikenne onnettomuus, menin shokkiin että taasko miten pitäisi reakoida jotenkin heräsin siitä ikuisesta unesta ja omasta elämästä ei ollut mtn päivämääriä eikä aikoja eikä niistä tietoakaan olin vain kun piti elää aivan turhaa ja turtana..enkä muista ajasta mtn kunnes kuulin tämän kaverini kuolleen. Siitä alkoi varsinainen tuska ja kipu henkisesti. Olin varma että mikään muu ei enää auta kuin kuolema. Töitä tein kuin hullu ja kun ei ollut vaihto ehtoja. Uuvuin lopullisesti henkisesti. Kävin vain töissä ja nukuin ei mtn sosiaalisia tilanteita no sitten työn antajakin jo huomasi kun menin niin huonoon kuntoon että jokin on pielessä no joudun pakolla kertomaan mitä oli tapahtunut ja sain 3 päivää sairaslomaa, sen ajan vain itkin ja podin kaipuuta menneistä ajoista ja edesmenneistä ihmisistä. Olen aina ollut varautunut miehien suhteen ja silloin tuli niitti. Olin tapaillut muutamia kk yhtä poikaa(tunsin siitäkin suurta syyllisyyttä kun tapailin toista ihan kaverina ja poikakaverini oli vasta lentänyt poissa ja minä vaan kaveraan täällä) no se vaan jatkui jotenki hakiin turvaa ja jotain ystävää kun olin niin yksin ja tämä henkilö tuntui hyvin siihen sopimaan siihen asti kun kaikki muuttui. Eräänä iltana hän sanoi tulevansa käymään luonani kun olin puhelimessa kuulostanut niin itsetuhoiselta ja halusi tulla vain katsomaan että kaikki oli ok, mietin hetken ja sanoin että voit tulla, nooh päästin hänet sisään ja istuttiin siinä sohvalla vierekkäin ja katsottiin tv ja vähän juteltiin ja selvitin ajatuksiani hänelle kun hän halusi tulla kuuntelemaan joka oli kyllä vaikeaa minulle en koskaan ole osannut puhua asioistani varsinkaan näin aroista. No se ilta siitä jatkui hän vain jäi pidemmäksi ajaksi. Minua väsytti todella, sanoin meneväni lepäämään hetkeksi hän kysyi haluanko että hänkin tulee seuraksi sanoin että voin mennä yksinkin että katso vain tv, noh satuin nukahtamaan hetkeksi ja kun heräsin hän oli vieressä ja koskettelemassa minua,.olin aivan shokissa en tiennyt mitä sanoisin hän vain yritti ja yritti en pärjännyt hänelle voimissa sanoin ei!Lopeta! hän vain jatkoi kunnes koko homma meni niin pitkälle että hän alkoi uhkailemaan väkivalloin itkin vain ja en käsittänyt hän vain piti seinää vasten ja kuristi. Hän sai raahattua minut sänkyyn, ja loput arvaaatte miten siinä käy kun ei vain voimilla pysty pistämään vastaan, huuskin ja riehuin viimesillä voimilla, mutten pärjännyt.Hän raiskasi minut, vähintäänkin käytti väkivalloin hyväksi.='(
Nyt tästä on jotain muutama kk kulunut ja olen yrittänyt olla sekoamatta lopullisesti.
Sekä olen yrittänyt kerätä voimia mennä poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta en ole pystynyt. Pelkään häntä, että hän tulee uudelleen kotiini taikka töihini riehumaan. Pelkään ulkea ulkona sekä kokoajan on olo että jokin seuraa minua.
Yhtä aikaa olen aivan lopussa ja uupunut. Pettynyt itseeni kun päästin hänet sisään minun syyni kun olin niin sinisilmäinen että antoin hänen tulla luulin että hän halusi todella auttaa ja olla tukena.
Ainut mihin pystyn on käydä töissä että pystyn ruokkimaan itseni ja koirani.
Tällä hetkellä olen varma että tulen tekemään itselleni jotain. tämä tuska ei helpota koskaan, enkä kykene menemään lääkärille saatisitten hakemaan muuta apua, olen pohjalla, olen varmaan niin pohjalla ettei ole muuta tehtävissäkuin kuolema.
Kirjoitin viimesillä voimillani tämän, kiitos siitä mahdollisuudesta.
en tiedä miten selvitä tästä enää. Tuskin selviänkään. Minusta on itsekästä muilta ajatella että minun pitäisi elää heidän mieliksi kun olen täynnä tuskaa ja riistetty jo kokonaan ei tätä pahempaa voi enää minulle tapahtua.Olen tapettu kuollut jo henkisesti kokonaan...
Vastaukset 21
Vanhimmat
surullinen tarina. Missä vanhempasi ovat? Voitko ottaa heihin yhteyttä ja kertoa heille mitä on tapahtunut? Ehkä he voivat auttaa ja saavat sinulle apua, sillä sitä tarvitset, kun olet noin kovia kokenut.
Oletko käynyt raiskauskriisikeskus tukinaisen sivuilla:
http://www.tukinainen.fi/
Sinne voi soittaa ilmaiseksi nimettömänä ja ne voi neuvoa sinua.
Kiitos vististäsi, mutta vanhemmilleni en voi kertoa. Meidän perheessä on jo pienestä asti opetettu ettein saa näyttää tunteita tai niin olen oppinut ja tuntuisi säälittävältä mennä heidän luokse puhumaan. Tuntuu että jos jollekkin pystyisin niin en ainakaan lähimmäisilleni, olisi helpompi mennä ns. ulkopuoliselle, joka ei tunne minua. Olen kait liian vaikea tapaus.
En ole ottanut yhteyttä tuonne minne ohjasit ja vaivauduit laittamaan linkinkin. koska tuntuu että se oli noma vikani kun päästin näin käymään..=(
entäpä jos soittaisit valtakunnalliseen kriisipuhelimeen puh:
Puh. 0203-445 566
ma - pe 9 - 06, la 15 - 06 ja su 15 - 22 .
ja aina voi mennä päivystykseen.
sun on pakko päästä puhumaan noista asioista, :(
entäpä koirasi, miten hän pärjäisi ilman sinua?
YRITÄ PÄRJÄTÄ!
otan osaa ystäväsi ja poikaystäväsi johosta..
tuo mitä kuvailit on ainakin pahoinpitely ja raiskaus mitä se tyyppi teki. Ota ihmeessä yhteyttä tuohon raiskaustukikeskukseen maksuttomaan kriisipäivystykseen. Sanoit ettet ole pystynyt menemään poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta, mutta tuolla tukinaisen sivuilla oli asiaa myös maksuttomasta juristipäivystyksestä ja neuvonnasta ja siellä osataan aivan varmasti auttaa, miten toimia tässä tilanteessa:
http://www.tukinainen.fi/maksuton_juristipaivystys.html
Lisäksi sinun pitäisi päästä purkamaan mieltäsi psykologille tai psykiatrille, sillä ei ole ihme, jos tuollaisten kokemusten jälkeen on masentunut ja itsetuhoinen. Jos et vanhemmillesi pysty nyt kertomaan, niin sitten et, mutta hae sentään jotain apua.
..mutta väsymys on niin suuri etten jaksaisi alkaa käymään tätä asiaa juristin kanssa vielä läpi ja muistelemaan taas kaikki alusta, olisi niin helppo antaa olla ja vain lähteä, miksi pitäisi yrittää taistella muiden vuoksi että tulisi taas joku ja voisi satuttaa lisää..
Mulla oli se yksi ihminen jolle pystyis kertomaan kaiken nyt hän on lähtenyt ja ei ole enää vierelläni, olo on haikee, ei mulla ollut muuta kuin hän ja häntä ei enää ole en pysty enää elämään, en pysty.
Lisäksi pelkään viedä asian oikeuteen. Olen viimeistään vainaja siinä vaiheessa kun tämä henkilö joka teki tämän minulle niin saa tietää että olen tehnyt rikosilmoituksen..
Mietin voikohan mielenterveys toimistoon mennä käymään ja kertoa asiasta ja lähtä sitä kautta selvittämään päätä, mutta sisin sanoo että anna olla et kuitenkaan pysty ja jaksa, kulutan vain arvokkaiden ihmisten kallisarvosta aikaa..huoh..olen umpikujassa..Tekin ystävät hyvät yritätte auttaa ja minä vaan valitan kuin olen heikko enkä pysty mutta tosi asia on näin..
..pitää miettiä jos saisin jostain sen verran voimia ammennettua että pystyisin soittamaan tuonne numeroon minkä annoit.
Se mitä koiraani tulee niin pelkään että hänkin heittää henkensä jos lähden näinkin on käynyt tuttavalle..ei koira aivan pöljä ole voi sekin tuntea kaipuuta ja tuskaa..mutta en kertakaikkiaaan kestä olen yrittänyt koirani takia kestää tätä elämää vaan pikkuhiljaa rupeaa tuntumaan ettei enää siivet jaksa kantaa näin raskasta taakkaa..monesti mietin kuinka paljon ihmisen täytyy kärsiä että pääsee maailmasta pois, kuinka paljon ihmiselle on annettu voimavaroja jaksaa kantaa suurimpaansa taakkaa..sitä kait mietin vielä haudassakin..
Joo, mene sinne, siellä ne osaa varmaan auttaa ja tietää miten kannattaisi lähteä toimimaan. Älä anna periksi! Yksi asia kerrallaan niin kyllä se siitä! Hitsi kun haluasin auttaa..
Mutta ÄLÄ LUOVUTA!
Totta kai voit mennä mielenterveystoimistoon! Sen takiahan ne ihmiset siellä on, että auttavat niitä, joilla on vaikeaa eli et todellakaan hukkaa heidän aikaansa vaikka sinusta itsestäsi siltä tuntuisikin. Joten mene ihmeessä, mitä voit menettää sillä?
En oikein tiedä itsekkään mitä menettäisin=/??
kait luulen menettäväni kasvot, no ihan kun en jo oisit nekin jo kaiken muun seassa menettänyt, jotenkin se soitto sinne tuntuu niin vaikealta onkohan se auki myöas viikonloppuna? pitänee varmaan kestään maanantaihin asti,jos silloinkaan vielä sisään pääsen..huoh..
...unohdin sanoa että jotenkin pelkään jos joudun johonkin tutkimuksiin ja ne saavat selville kuka tämän viimesimmän niitin teki, pelkään niin etten pysty ilman koiraani mennä ulos ja äkkiä töihin ja kotiin sisälle ovet säppiin ja istun vaan yhdessä nurkassa ja verhot kiinni, tavallaan tajuan että on väärin toisen ihmisen ansiosta alkaa rakentamaan omaa elämää kaikkien pelkojen kanssa vaan jotenkin en pysty vaan tekemään mtn enkä jaksaisikaan tämän surun keskellä..jotenkin en vain jaksa enää uskoa siihen että aurinko paistaisi vielä minullekkin joskus, tuskin, enkä sitä odotakkaan enää,hyväksin että olen riistetty lopunelämää sekä kaipuun keskellä. Sen tajusin onneksi että kukaan ei kukaan voi riistää minulta sitä surua ja kaipuuta jota tunnen edesmenneitä ihmisiä kohtaan, se on ainut positiivinen seikka, mutta sitten taas käännään sen niin että voinhan ne pitää haudassakin...en tiedä..
Kyllähän se pelottaa. Olisi oikeasti tosi tärkeää käydä jossain lääkärin tutkimuksissa tms. vaikka raiskauksesta olisikin jo muutama kuukausi. Ja jos vaikka lääkäri saisikin selville, että kuka sen teki, niin potilaan tiedot ovat luottamuksellisia, eivät he voi niitä levitellä ympäriinsä. Ja voit aivan hyvin mennä sinne mielenterveystoimistoon kertomaan kaiken, sillä ei psykologi sinun kertomaasi anna muiden tietoon, ei ainakaan ilman sinun lupaasi.
On kyllä väärin, että joku sairas kusipää käyttää surunmurtamaa ihmistä hyväksi ja tuhoaa lopullisesti toisen elämän, niin että joutuu elämään pelossa ja itsetuhoisuudessa. Pistää vihaksi semmoset paskiaiset! >:(
Mutta hae sitä apua jostain suunnalta!! Soita sinne kriisikeskukseen ja mene mielenterveystoimistoon kans. Saat sieltä tukea ja jo se helpottaa ettet ole aivan yksin tämän asian kanssa, ja ehkä sitten uskallat vielä tehdä sen rikosilmoituksenkin siitä kusipäästä. Jos et jaksa muuten, niin etene yksi askel kerrallaan, kerrot kaiken psykologille ja katsot sitten miten siitä eteenpäin. Mutta älä jää yksin tämän asian kanssa enää pidempään!!
Sinulla on sattunut todella paljon asioita jotka painaa omanarvon tunteen alas ja tekee elämästä synkän. Pahimmalta minusta tuntuu tämän " ystävän " sinun hyväksikäyttö. TÖRKEÄÄ Sinun kannattaisi jos vaan jaksat ottaa yhteys mielenterveys toimistoon, uskon vahvasti että he pystyvät auttamaan sinua. Sinä olet nuori ja elämä edessä paljon on vielä hyviä asioita edessässi kun et nyt luovuta. Sinulla on oikeus saada apua. Pidä tämä mielessäsi.
Kiitos teille kaikille avusta, olette hyvä sydämmisiä ihmisiä kaikki.
Katsotaan odotan maanantaihin ja yritän kyetä ainakin yhden asian hoitamaan että saisin itselleni apua. Valitsen vaikka sen Mielenterveys toimiston ja soitan ainakin ja kysyn että mitä he ovat mieltä, mitä minun kannattaisi tehdä.Tuntuu kyllä että tukehdun jos soitan,voi ei taas tämä sama homma..nooh.. Kiitos vielä kerran sain teiltä hiukan enemmän voimaa tähän arkeen
Todella pahalta tuntui lukea sun kirjoittamaa tekstiä, ymmärrän sun ahdistusta ja pahaa oloa, olen melkein samanikäinen nainen, myös kokenut kovia elämässä esim mua käytetty seksuaalisesti hyväksi myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ajattelin luovuttaa mutta rohkaistuin silti hakemaan apua terveyskeskuslääkäriltä, sain masennuslääkkeet ja hieman on elämä helpottamaan päin, pääsin juttelemaan vaikeista asioista nuorten kriisipisteeseen ja terveyskeskukseen psykiatriselle hoitajalle. Vaikka avun hakemiminen oli helvetin vaikeaa, kannattaa alkuun soittaa kriisipuhelimeen tai jonnekin auttavaan puhelimeen, sieltä neuvovat eteenpäin ja kuuntelevat, tiedän on vaikeaa ottaa ensimmäinen askel apuun.
Voimia sinulle ja elämääsi toivottavasti jaksat hakea apua *Hali*
...haluaisin kysyä sinulta kun sanoit että olet kans kokenut hyväksikäyttöä ja olet pystynyt hakemaan apua,niin mistä aloitit miten osasi/valita mihin soitat?mitä sanot?miksi haet apua? Minulla tuntuu että se kynnys on niin suuri etten kykene, alan miettimään mitä he siellä ajattelevat "on isompiakin asioita kuin yksi tyttö jollai ei ole elämhalua" ja tuntuu että jos he vaivautuvat auttamaan se menisi hukkaan etten kuitenkaan voita tätä tuskaa koskaan eikä lääkkeet auttaisi?mulla olisi miljoona kysymystä sulle mutten osaa muotoilla niitä, en tiedä, tuntuu hullulta että olen oikeasti henkisesti romahtanut, sitten taas mietin olenko tarpeeksi pohjalla lääkäreiden mielestä että voin mennä hakemaan apua,pelkään että saan vastauksen vain että;"ota itseäsi niskasta kiinni ja mene ihmisten pariin, ei ennenkään ole tällaisista valitettu" apua!
Olen yksin kertaisesti niin sekaisin että en tiedä mihin pitäisi hakea apua miksi haen,en oikeasti tiedä,haenko siihen että minulta on riistettu yksityisyys (näin kauniisti sanottuna) vai siihen että en pysty jatkamaan enää poikakaverini pois menon johdosta elämääni ja yritän tajuta että en saa enää ikinä samaa aikaa takaisin en koskaa??
Olen aivan sekaisin,olisin kiitollinen jos pystyisit vastaamaan..
Vertaistukiryhmä voisi sinua myös näiden todella rankkojen kokemusten kanssa auttaa kovastikin. Kysy edellämainituista paikoista sellaisista. Sinulle toivotan valtavasti voimia ja motivaatiota itsesi auttamiseen! Se kannattaa vielä, usko pois.
äskeinen kirjoittaja, mutta haluan sanoa, että voit mennä ihan tavalliseen terveyskeskukseen aluksi! aikaa varatessa sanot vaikka, että on ollut masennusta (ei siinä tarvitse sen kummemmin selitellä)
Sitten kun pääset lääkärille, kerro hänelle nuo kaikki mitä sulle on tapahtunut. Ja että olet noiden tapahtumien takia masentunut ja loppuunpalanut. (kirjoita vaikka paperille, ja anna se lääkärille)
Sinut varmasti ohjataan sieltä terv.keskuksesta mielenterveystoimistoon (tai johonkin vastaavaan), että saat keskusteluapua tms.
Voit tietysti mennä suoraankin sinne mielenterveystoimistoon.
Katso vaikka puhelinluettelosta, onko paikkakunnallasi sellaista.
voimia sulle, ja muista että ei ole mikään häpeä mennä lääkärille noiden asioiden takia. (oikeasti moni menee paljon vähemmästäkin)
ja katsotaan mihin asti pääsen kun romahdan aivan lopullisesti työkyvyttömäksikkin, mutta sinä sait ainakin minut enemmän uskomaan lääkärille menon tärkeältä,kiitos!
Mulla paha olo ja ahdistus menivät jo niin pahaksi etten jaksanut enää opiskella tai käydä töissä.
Oli pakko soittaa ensiksi valtakunnalliseen kriisipuhelimeen, puhuin siellä joistakin asioista mut aluksi en pystyny kaikista puhumaan. Voi aluksi tuntua oudolta puhua täysin vieraalle mutta ne on siellä töissä auttaakseen ja kunnellakseen ihmisiä. Ei ne ajattele et miksi joku tuli sinne ja kuinka pahat ongelmat kenelläkin on.
Seuraavana aamuna menin yksityiselle yleislääkärille, hän todella halusi auttaa minua ja kuunteli ongemiani, kävin monta kertaa hänen luona, itkin ja purin kaikki ikävät asiat mitä elämässäni olen kokenut, mutta se helpotti ,minulla todettiin lievä masennus ja ahdistus, johon sain lääkkeet. Kävin sen jälkeen terveyskeskuksessa psykiatrisella sairaanhoitajalla pari kuukautta juttelemassa.
Kyllä olet kokenut rankkoja asioita ja ehdottomasti tarvitset apua. Kun menet hakemaan apua kukaan ei käännytä sinua pois eikä vähättele ongelmiasi jos menet lääkärille tai mielenterveystoimistoon.
koska olen itsekin aikanaan mennyt lääkärille masennuksen ja ahdistuksen takia (vaikka aluksi pelottikin).
Ja mulle ei edes ollut tapahtunut mitään noin pahoja juttuja, silti sain apua, ja en ole katunut että menin.
..koko juttu..
Mutta sanoisin että vähän kerrassaan eteenpäin, pienin askelin.
Ja jossain vaiheessa sitten sinne poliisille ilmoitus.
Se hyväksikäyttäjä tekee (tai ehkä on jo tehnyt)
saman uudestaan seuraavalle uhrille.
Kuitenkin ihan itsesi takia kannattaisi asia hoitaa,
sitä et muuten saa koskaan mielestäsi josset
ole tehnyt mitään sen rikollisen saattamiseksi edesvastuuseen.