Saako saarnaaja valehdella?

Ei-huijattava

Eikö valehtelu ole syntiä, kun on kyseessä lahkolaissaarnaaja? Nappasin tämmöisen kuvasarjan, jossa sairaalloisen ylipainoinen pohjanmaalainen saarnaaja "parantaa" nigerialaisnaisen pyörätuolista.


http://www.sanajaylistys.org/foorum/viewtopic.php?f=1&t=7084

Pyörätuolissa istuvan naisen jalat ovat liian lihaksikkaat, jotta voisi uskoa, että hän ei ole käyttänyt jalkojaan aikoihin. Nainen myös kävelee kuin Valentin Kononen olympialaisissa. Jalkojen lihakset rappeutuvat pyörätuolissa eikä ilman pitkäaikaista kuntoutusta voi kävellä, vaikka ihminen saisikin liikuntakykynsä takaisin esimerkiksi onnettomuuden jälkeen. On niin surullista, että ihmisiä tällä tavoin johdetaan harhaan. Vielä surullisempaa on, että jotkut uskovat tällaiseen.

Nigeria on tarpeeksi kaukana, jotta kukaan suomalainen toimittaja viitsisi lähteä haastattelemaan naista ja tämän lääkäriä ja lukemaan "sairaskertomuksen", jonka sisällöstä ei tässä Saarikalle-jutussa tietenkään puhuta mitään.
Miksei suomalaisia parannu? Miksei Saarikalle mene Pohjanmaan sairaaloihin ja muihin laitoksiin parantamaan ihmisiä, vaan lähtee Afrikkaan ja "parantaa" ennestään hyvin lihaksikkaan ja hyvinvoivan näköisen naisen?

16

678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Manzikert

      Hyviä kommentteja. Hyviä huomioita.

      "Miksei Saarikalle mene Pohjanmaan sairaaloihin ja muihin laitoksiin parantamaan ihmisiä, vaan lähtee Afrikkaan ja "parantaa" ennestään hyvin lihaksikkaan ja hyvinvoivan näköisen naisen?"

      Tiedäthän... "Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan."
      Tarvinneeko enää ihmetelläkään miksei? :)

      "Nigeria on tarpeeksi kaukana, jotta kukaan suomalainen toimittaja viitsisi lähteä haastattelemaan naista ja tämän lääkäriä ja lukemaan "sairaskertomuksen", jonka sisällöstä ei tässä Saarikalle-jutussa tietenkään puhuta mitään."

      Aivan.

    • ja huomasitteko....

      saarnamiehen käteen tatuoidun ristin? Ettei olisi vanha linnakundi, ns. venkula.
      Istunut tuomiota todenäköisesti petoksista, väärennöksistä jne. koskapa tämän tasoista "ihmeparantelua" harrastaa.

      Ei sen puoleen, usko on pelastanut monia ja se on jees.
      Mutta että tehdä siitä itselle tällä tavalla bisnes... halleluuuuuujjjjjaaa!

      • Ei-huijattava

        Niin, tuollaisen tatuoinnin kun näkee, herää ensimmäisenä kysymys, onko se tehty Konnusuolla vai Kakolassa.

        Dr. Phil, jonka söyta tulee joskus seurattua, puhuu "vankilauskovaisista". Vankihan napsahtaa uskoon välittömästi, kun vankilan portit sulkeutuvat. Kun toimintavaihtoehdot vähenevät, on kätevää, kun saa ikään kuin suurempaa arvovaltaa taakseen kuin mitä oikeuslaitos edustaa. Kun epärehellistä ja moraalitonta muka-uskovaista arvostelee, onkin se yhtäkkiä jumalanpilkkaa. Uskonto tarjoaa kätevän suojan tehdä mitä tahansa.

        Jokunen on lukenut juristiksikin, niin tietää sitten miten toimia, ettei jää seuraavasta rikoksesta niin helposti kiinni.


    • karismaanisuuden uhri

      Kun siitä tulee show ja kerta toisensa jälkeen ilmenee että kyseessä oli vain vale, niin jos joskus joku oikeasti paranee niin kukaan ei sitten tietenkään usko.

    • sepeteus X

      Jospas saarnamies puhuisi totta, eikä puhuisi läpiä päähänsä. Tuntuu melko hassulta, kun aikuinen ihminen puhua pälpättää ja väittää välittävänsä mielikuvitusolennon ohjeita ja määräyksiä.

      • sivusta seuraaja

        Aika absurdi yhdistelmä.


    • OttoPetteri

      Ei kai kukaan saarnaaja saisi valehdella! Mutta kun koko uskominen johonkin jumalhahmoon on ihan pelkkää valhetta. Uskotellaan asioita, joita ei ole tapahtunut tai joita ei kuaan ole nähnyt / kokenut.
      Asiaa todistellaan otteilla lahkon itsensä kirjoittamasta kirjasta, jonka lahko on ihan itse julistanut pyhäksi.
      Ja sen jälkeen tuomitaan heidät, jotka eivät usko moisiin puheisiin, johonkin ikuiseen kadotukseen ja helvetin kiirastuleen. Tai sitten teloitetaan jonkin jumalhahmon nimessä vääräuskoisena...

      Mutta eihän tuo olekaan syntiä, kun koko homma verhotaan "isän, pojan ja pyhän hengen nimeen".

    • gallup-kalle

      Evankelistoja,pastoreita,saarnaajia,paimenia...Jotka VALEHTELEVAT... Olen joskus em.paikoilla olevilta"veljiltä/sisarilta"koettanut kysyä totuuden perään...Sellaisissa asioissa, jotka tiedän ja tunnen, niin että olen selvillä ko.henkilöiden vilpillisistä toimista...
      Kaava on yleensä asian pallottelu...Sitä pyöritellään kuin paskapökälettä, joka kukaan pastoritiimissä ei halua pitää käsissään, vaan heittää sen äkkiä toiselle...Alkuperäistä aihetta myöskin pyritään kampeamaan kaikin tavoin vähemmän kiusallisille alueille...Valehtelemalla LISÄÄ...
      Sitä ihmettä en ole vielä nähnyt, että joku näistä, lukuisista henkilöistä olisi tullut juttusille, ja rehdisti myöntänyt virheensä....
      -
      ps.sitä ihmettelen,miten kykenevät jatkamaan"hurskaina"paikoillaan...

    • tapahtuu

      Ei saarnaaja saa valehdella, enkä kyllä usko, että edes valehtelee. Ja minä en huomannut mitään lihaksikkaita jalkoja? Tavallinen afrikkalainen tätönen vain. Ja kun Jumala parantaa, niin Jumala parantaa kunnolla. Vain Jumala siihen pystyy!
      Ja ihmeitä todella tapahtuu. Tuttuni sairastui syöpään(nuori, juuri naimisiin mennyt nainen) ja tauti oli jo edennyt niin pitkälle, etteivät mitkään lääkkeet auttaneet. Lääkärit sanoivat tämän naisen kuolevan, mitään ei ollut enää tehtävissä. Ja tämä nainen oli todella rairaan näköinenkin! Meidän seurakunnassa rukoiltiin paljon tämän naisen puolesta ja niin rukoili moni muukin. Nainen meni uudestaan jonnekkiin tarkastuksiin ja lääkärit vain ihmettelivät, sillä he eivät löytäneet tämän naisen kehosta syöpäsolun syöpäsolua. Sitä ei enää ollut, eikä ole sen jälkeen takaisin tullut(tästä on jo muutamia vuosia aikaa). Jumala on todella ihmeitä tekevä Jumala! Tuskin kukaan pystyy mennä hänelle sanomaan, ettei Jumala paranna tai Jumalaa ei ole!

    • Sepeteus X

      Höm höm! Mitäs muuta saarna on, kun valetta alusta loppuun?

      Vain rehellisimmät saarnaajat puhuvat vastistoin parempaa tietoa.

      Mites muuten kunnon leipäpappi?

    • valhetotuus rauno

      lahden vapaakirkossa vuorikatu 7 on tällainen valehtelija rauno rantahakala nemkää katsomaan sitä valheen paholaista vapaakirkkoon niin näette narsisti sadistin omassa työssään kiusaamassa ihmisiä

    • Helluntailais-karismaattisissa piireissä valehtelu on yleistä niin saarnaajilla kuin seurakuntalaisilla.

      Ihmeparantumisia kerrotaan tapahtuneen ja kuitenkaan näitä ihmeparantuneita ei löydy. Tieto on kulkenut suusta suuhun ja henkilöltä henkilölle. Näitä on yritetty selvittää ja yleensä ihmeen kertoja on kuullut asiasta muualta.

      Myös kaikenlainen kritiikki seurakunnan väärinkäytöksistä yritetään vaientaa ja kieltää.

      Netistä löytyy yksi tutkimus, "Jumala tekee ihmeitä ilman määrää". Kannattaa tutustua.

      Sana ja ylistys -seurakunta taitaa viettää aika hiljaiseloa nykyään. Heidän keskustelupalstansa on kovin hiljainen. Siellä on joku kysellyt joskus jopa missä Saarikalle vaikuttaa nykyisin. Ilmeisesti heillä on joskus tilaisuuksia Helsingissä, jonne muuttivat Lappajärveltä.

      Ei tullut herätystä sitten heidänkään kautta.

    • OttoPetteri

      >> Ihmeparantumisia kerrotaan tapahtuneen ja kuitenkaan näitä ihmeparantuneita ei löydy.

    • OttoPetteri

      Saarnaajan pitäis puhua totta! Mutta, kun koko juttu perustuu valheelle ja petokselle, niin käskeekös semmosia katsoa ja uskoa?

      Hanhiemon Satuaarteet -kirjassa oli puuropata, joka keitti ihan itsekseen puuroa koko kylän täyteen. Se satu on ihan yhtä uskottava kuin erilaisten saarnaajien jutut... Kaksi kalaa ja viisi leipää, joilla ruokittiin muutama tuhat miestä ja jäi ylikin...

    • pilli-piipari1

      itse olen todella nähnyt monia ihmeparantumisia. olen nähnyt esim. 2:lta ihmiseltä jalan kasvavan samanmittaisiksi ihan silmien edessä. nämä ihmiset, joilta nämä jalat kasvoivat kuvailevat asiaa niin, kuin joku olisi vetänyt jalasta, mutta kipeää se ei tehnyt. Kyllä Jumala on sitten ihmeellinen.

    • kyllä on ihan totta

      Kerronpa tässä pari tosijuttua rukouksen voimasta ja Jumalan olemassaolosta.
      Vanha mies, vatsaa leikattu, valtava haava ja sairaalabakteeri. Huuhtovat suolia suuresta avohaavasta käsin. Menen luokseen. Hän sanoo vaisusti "Nyt taitaa tulla lähtö." Pyydän saada laulaa ja saan luvan. Hän nukahtaa. Rukoilen ääneen hiljaa veristen riepujen lojuessa ympäri lattiaa ... Nousen ja lähden ajatellen, että näin hänet viimeisen kerran. Oman isäni! Ihan muutama päivä ja kuulen uutisia: isä toipuu ihan ihmeellisen hyvin. Kiitän Jumalaa: Hän kuuli rukouksen ja vastasi!

      Vanha mies, vatsa leikattu, valtava haava ja sairaalabakteeri. Näkee valveilla ollen edessään mustan tervameren, jonne häntä kutsuu tervasta nouseva kauhistuttavan näköinen hahmo. Huutaa apua ja soittavat läheiset tulemaan. Rukoillaan syntisen rukous. Vanha mies sanoo, että hän on nyt Jeesuksen oma ja silmin nähden laskeutuu syvä rauha mieheen! Näimme sen kaiken vierellä seisten! Haava ei parane, lähtö lähenee, taas kuuluu kutsu tulla. Vanha mies herää, vatsa auki, eivät enää hoida. Mies pyytää anteeksi kaikilta ja sanoo sitten: "olen maailman onnellisin mies" ja nukahtaa ikiuneen. Hyvästelimme - mieheni isän.

      Isäni kertoi sotarintamalla kuulleensa Jumalan - ei ihmisäänen! - kehotuksen juosta ja hän juoksi vahingoittumattomana tilanteesta, josta inhimillisesti on täysin mahdoton selvitä: suuri suppa (laaja kuoppa) metsässä, lunta puoli metriä, isä siellä kuopassa, vihollisjoukot supan toisella reunalla rivissä konekiväärein tulittamassa yhtä miestä! Tätä minulle kertoessaan isäni sanoi, että "Jumala ON!" Ja hän tietää sen! Eikä hän ole ainoa, joka sotarintamalla on kuullut Jumalan puhuvan tai kokenut Jumalan auttavan inhimillisesti mahdottomista tilanteista.
      Jumala on! Tiedän sen itsekin ja luotan täysillä!
      Sitä uskoa ei sumenna se, jos jotkut "saarnaajat" tekevät väärin, jos uskovat lankeilevat suuriin synteihin tai jos itsekin joskus ajattelemattomuuttani toimin vastoin Jumalan tahoa. Ei Hän muutu! Hän on sama nyt ja aina ja iankaikkisesti.
      Minä rakastan Jeesusta, Pelastajaani, Auttajaani. Lapsenuskolla. Enkä tee siinä kenellekään mitään väärää enkä pahaa, mutta hyvää voin tehdä mielin määrin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2640
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      91
      1976
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1511
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      933
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe