Tajuaakohan Suomen työtätekevät ja muu köyhälistö, miksi reaalitulojanne alennetaan jatkuvalla syötöllä. Elintasoanne ollaan siirtämässä kehittyviin ja kehitysmaihin globalisaation nimissä, mutta nauttikaa kurjuudestanne, niin teen minäkin. Alkaa vaan jo olemaan huolestuttavaa että pieneläkeläiset ja sairaat kirjaimellisesti kuolevat utopiaa toteutettaessa, nykyajan feodaaliherrat (päättäjät ja suuromistajat) eivät ikävä kyllä koskaan joudu hintaa teoistaan maksamaan.
Tosiasiassahan ei edes ole tarkoitus auttaa ketään, vaan näillä toimilla siirretään tuotanto ja varallisuus kasvottomalle suurpääomalle. Eurososialistit taas luulevat toteuttavansa lapsuutensa vasemmistolaisfantasiaa kansainvälisestä solidaarisuudesta, maailma ei tosiaan ole enään kovin hauska paikka elää.
Mihin on onnistuttu kadottamaan ihmisten empatia ja jopa mielenterveys, katkeraan kilpailuun pennosista ja elämän edellytyksistäkö. Jatkuvasti missä kuljenkin näen harmaita hahmoja yksinäisinä joukkojen keskellä, ihmisetkään eivät ole enään kuten ennen, yhteisöllisyys on hukutettu alttarille joka ei palvele edes promillea maapallon väestöstä. Mitä nykyään näen on voimaton raivo, joka purkautuu toinen toistaan järjettömämpinä purkauksina kanssaihmisiä kohtaan. Ovatko rupiset digi-tv:t ja katumaasturit sen arvoisia että kannattaa luopua omasta ihmisyydestään, hyvät ihmiset tajutkaa jo mitä teille ollaan tekemässä.
Suorastaan naurattaa ja itkettää samaan aikaan kun asunto- ja luottokierteessä oleva työväenluokka vielä syyllistää köyhälistöä näilläkin palstoilla, tajuamatta lainkaan että he ovat nyt ja tulevaisuudessa yhtä riistettyjä kuin köyhätkin.
Kallista ja surullista Uutta Vuotta toivottaen, mitään hyvää en toivota koska sitä ei ole edes odotettavissa.
Tosiasiassahan ei edes ole tarkoitus auttaa ketään, vaan näillä toimilla siirretään tuotanto ja varallisuus kasvottomalle suurpääomalle. Eurososialistit taas luulevat toteuttavansa lapsuutensa vasemmistolaisfantasiaa kansainvälisestä solidaarisuudesta, maailma ei tosiaan ole enään kovin hauska paikka elää.
Mihin on onnistuttu kadottamaan ihmisten empatia ja jopa mielenterveys, katkeraan kilpailuun pennosista ja elämän edellytyksistäkö. Jatkuvasti missä kuljenkin näen harmaita hahmoja yksinäisinä joukkojen keskellä, ihmisetkään eivät ole enään kuten ennen, yhteisöllisyys on hukutettu alttarille joka ei palvele edes promillea maapallon väestöstä. Mitä nykyään näen on voimaton raivo, joka purkautuu toinen toistaan järjettömämpinä purkauksina kanssaihmisiä kohtaan. Ovatko rupiset digi-tv:t ja katumaasturit sen arvoisia että kannattaa luopua omasta ihmisyydestään, hyvät ihmiset tajutkaa jo mitä teille ollaan tekemässä.
Suorastaan naurattaa ja itkettää samaan aikaan kun asunto- ja luottokierteessä oleva työväenluokka vielä syyllistää köyhälistöä näilläkin palstoilla, tajuamatta lainkaan että he ovat nyt ja tulevaisuudessa yhtä riistettyjä kuin köyhätkin.
Kallista ja surullista Uutta Vuotta toivottaen, mitään hyvää en toivota koska sitä ei ole edes odotettavissa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ilmastonmuutostriljoonat jotka kuluttajilta peritään, aika yllättävään kohteeseen eli saastuttajille!!!!
Kyllä keskiluokalla kuitenkin menee nyt hyvin, ja tästähän kyllä yritetään huoli pitääkkin viimeiseen asti. Se on tuo alempi keskiluokka(kuten paskaduunarit ja tonnin eläke/(pienten säästöjensä pääomatuloja) saavat), ja tämän luokan alapuolella oleva varsinainen kurjallisto josta ei sitten välitetä enää yhtään mitään.
Sanoihan tuo Katainenkin tuossa TV:ssä juuri että veronkevennyksiä (valtion vielä progressiviseen tulovroon) on tehtävä suunniteltua enemmän koska kunnallisverot ja muut elinkustannukset niin paljon nousevat. Vielä hän maintsi tuon että kun eläkeläisetkin saivat jo oman veronkevennyksensä (eläketulon veronkevennys josta alkaa hyötyä vasta ne eläkeläiset joiden eläke on 1100€/kk. yläpuolella). Paljon kertova on se kuinka Katainen näin yleisti eläkeläisetkin, eikä hänellä ollut tarvetta edes puhua pienempien eläkkeiden varassa kituuttavien oloista luomansa saatanallisen inflaation armoilla.
Sainpa minäkin tämän vuoden alusta korotusta työeläkkeeseeni 2,39% että silleen. Ottaa hieman päähän kun eläkeläiset ovat niin saatanan typeriä ja äänestävät edelleen niitä, joita isi aikoinaan on opettanut äänestämään. Eräs solisariraattinen kansanedustaja (luoja kiitos ei enää edustajana) vastasi, että hän ei sooloile vaan noudattaa kokonaisvaltaista ratkaisua eläkeläisten asiassa. Saksan Aatukin aikoinaan teki kokonaisvaltaisen ratkaisun ja vieläkään ei ole koko lukua selvillä jotka kokivat sen ratkaisun. Koettaisivat puolueet uskoa sen, ettei voi kumartaa kahteen sunntaan, toiselle täytyy pyllistää. Valinta on tehtävä kenen etua ajat. Saa nähdä mikä on tämä helmikuun alusta tuleva veromuutos, eli paljonko joudun maksamaan lisää, että saan olla täysin palvellut eläkeläinen. Terveisiä Per....stä.
tavallisen työväen keskuudessa täydellinen kirosana, progressiivisen tuloveron alennukset tarkoittavat aina siirtymää tasaveron suuntaan. Suomen eliittihän pääomatuloineen on tästä verokirouksesta jo vapautettu, tiesittekö että yhtiöstään voi joka vuosi tulouttaa 90 000€ verottomana!!! Miksiköhän eniten varallisuutta omistavat vapautettiin perintöverosta? Mikäli pääomaa on kertynyt oikein miljoonatolkulla, esim. Sveitsin kautta omistamalla ei miljoonatulotkaan enää ole verollista, ulkomaisia pääomatuloja kun ei veroteta lainkaan. Miksiköhän minulla on toinen silmä sininen ja toinen kellastuu koko ajan.
tajunnut jo aikoja sitten,eipä ole mitään tehtävissä.Viha ihmisten kesken tulee räjähtämään.
Kyllä isoja velkoja ottaneet myös usein rikastuvat veloillaan, kunhan vain selviävät koroistaan vaikeamman ajan yli.
Vähän yksinkertaistaen oleta esim. että lähitulevaisuudessa EKP 10%:lla laukkaavasta inflaatiosta huolimatta ei uskalla laman pelossa nostaa korkoa kuin johonkin 6%:iin, ja pankin mariginaali on 1% niin lainan ottajan velka leikkautuu 10%:n vuosivauhtia lyhentämättäkin, josta 10%:sta siis tuo 3% nyt tulee inflaatioextrasta. Jos tähän nyt vielä laina on otettu kiinteistöön joka kuta kuinkin säilyttää realiarvonsa, niin tuo 3% on selvää nettoa laariin.
Tuo 'kiinteistöön joka säilyttää arvonsa' tarkoittaa, että kiinteistöstä on tulevaisuudessakin kiinnostunut vähintään keskiluokka. Tämä siksi, että nousukaudella kun tuloerot kasvavat ja inflaatio laukkaa, ja kun keskiluokkaa alemmat luokat eivät pysy kyydissä mukana niin heidän kiinnostuksensa kohdekkaan ei tällöin voi numeraaliselta hinnaltaan nousta inflaation tahdissa. Pahimmmassa tapauksessa jos enää vain persaukiset luuserit ovat kiinteistöstäsi kiinnostuneita sinulla onkin mustapekka kädessäsi.
Parhaita ja varmimpia tällaisia investointeja on ökytalo omaksi asunnoksi sillä siitä saa lisäksi vielä asuntonaankin hyötyä.
Itsekkin olen sitä mieltä että tuossa vielä syksyllä olisi kannattanut kiinteistöön otetulla lainalla nokittaa tulevaa inflaatiota vastaaan. Varmoja sijoituskohteita on kuitenkin nykyään aika hintsusti ja nekin useamman sadan tuhannen juttuja. Tämä siksi että alemmmat luokat nyt yhä laajemmalti ajautuvat tuonne sossun luukulle päin evätkä juuri minkäänlaisia kiinteistöjä sitten enää ostele. Itse en nyt nokittaisi kuin jollain 100000€:lla, ja se nyt on liian vähän arvokohteita ajatellen. Ja on se vielä niinkin, että pankit mieluummin varaavat paremmat kohteet noille paremmille varsinaisille keskiluokkaisille asiakkaille, tai niille joilla on sitä löysää rahaa (easy money) ja joilta on helpompi laskuttaakkin noista sijoituspalveluista kun eivät ole niin turhan tarkkoja rahojensa kanssa.
onkin ihan fiksua ökytaloihin sijoittamisista puhua eikös vaan?
Miksikäs ei voi puhua kun tuo keskiluokkaisten usein asuntolainaakin ottaneiden tilanne ei ainakaan kokonaisuudessaan käsittääkseni ole niin huono, kuin mitä mielestäni aloittaja kommentissaan vihjaa.
Muuten aloittajan kommentti, tai hänen havainnointinsa asioiden tilasta on ihan hyvä.
Joskin siinä mielessä menen vähän sivuun kun aloittajan kommentissa tuo asia jota kritisoin on enemmän mariginaaliosassa, niin toisaalta asiat liittyvät toisiinsa ja onhan tuossa minun kommentissanikin käsitelty köyhyyden kasvun merkitystä kiinteistöalalle.
Kyllä tämänkaltaisen köyhyys teeman kyseessä ollen asioiden käsittely vääristyy jos se liian tiukasti rajoitetaan.
aina sopivin väliajoin riittävän alas, jolloin saadaan takavarikoitua sen työtätekevänkin luokan säästöt. Keinoja on monia pieni muutaman vuoden lama tai kuten jenkeissä tehtiin, laitetaan liikaa rahaa markkinoille niin sopiva "kriisi" on valmis. USA:ssa hinnanalennuksen uhreja eivät olleet muuten niinkään köyhät, vaan ne jotka olivat ottaneet korkeakorkoisen lainan väliaikaisesti järjestellääkseen lainoituksen kuntoon myöhemmin, mikä sitten ei ollutkaan mahdollista asuntojen hintojen romahdettua.
En ole tuohon jenkkiasuntojuttuun perehtynyt enempää, mutta tietenkin nykyrahasysteemissä pankkisektori tarvitsee nuo bisness syklinsä, muutenhan heidän otteensa realiomaisuuteen alkaisi lipsua kun yritykset ja yksityiset ihmisetkin vaurastuttuaan alkaisivat enemmän tehdä investointeja omista varoistaan.
Tässä EKP:n jutussa ja inflaatiota vastaan nokituksessa kuitenkin tarkoitin lähinnä sitä, miten kehiin hyppäävät keskiluokkaa pelastamaan tulevat politikot laman pelossa painostavat EKP:n pankkiireita olemaan nostamatta korkoa niin ylös kuin tuo karkaava inflaatio edellyttäisi (Siis tämän päälle lasketaan ja se riski mikä siitä tulee otetaan).
Tämä on tuon inflaatiota vastaan nokitukseni idea. Tietenkin tuo esimerkkini oli selvyyden vuoksi yksinkertaistettu, ja siinä tuo 3% (ja 10%:kin) on jo aika iso luku. On kuitenkin huomioitava, että vaikka tuon 3%:n paikalla olisi pieni negatiivinen arvo niin onnistuneesta nokituksesta(kuten ökytalo omana asuntona) ei suinkaan vielä silloinkaan välttämättä takkiin tulisi, päinvastoin.
Joo siellä jenkeissä on niitä rahanlainaajia kyllä muitakin kuin pankkeja jotka sitten ottavat yleensä korkeampia korkoja, mutta tuo niiden keskuspankki fedi on tätä meidän EKP:tä vastaava.
Tässä niitä olisi jos onnistuu tästä nyt kilkkaamalla saada näitä jenkkivideoita.
http://video.google.com/videoplay?docid=-515319560256183936
http://video.google.com/videoplay?docid=-9050474362583451279