Mitä tapahtuikaan juutalaisille, kun saksalaiset saivat päähänsä, että tämä vähemmistö muodosti heille uhan?
Mitä saattaa tapahtua vähemmistölle, jonka kuvitellaan tulevan muodostamaan uhan kautta Euroopan ja tätä mielikuvaa rummutetaan tarmokkaasti eurooppalaisten psyykeen?
On liiankin helppoa ajatella, että Euroopan muslimien tulevaisuus tulee olemaan samanlainen kuin juutalaisten natsiaikaan 1940-luvulla, tai vieläkin pahempi.
Mitä saattaa tapahtua vähemmistölle, jonka kuvitellaan tulevan muodostamaan uhan kautta Euroopan ja tätä mielikuvaa rummutetaan tarmokkaasti eurooppalaisten psyykeen?
On liiankin helppoa ajatella, että Euroopan muslimien tulevaisuus tulee olemaan samanlainen kuin juutalaisten natsiaikaan 1940-luvulla, tai vieläkin pahempi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Just sen takia niitä pakolaisia ja muita sopeutumattomia ihmisiä EI SAA OTTAA maahan.
Mihin monikulttuurillisuuden kannattajat edes kuvittelevat tämän kehityksen johtavan?? Johonkin outoon tapainopisteesee vai minne? Tämä kaikki johtaa räjähdykseen ja taas siihen että asutaan kansallisvaltioissa -kuten ollaa AINA asuttukin!
Rotujen ja kulttuurien sekoittajat ovat todellisuudessa pahoja ihmisä, vaikka esiintyvätkin kiltteinä ja humaaneina. Avatkaa silmänne ja nähkää mihin tämä kaikki johtaa, se on sitä älykkyyttä.
että unohdetaan ihmisoikeudet?
Onko älykkyys sitä, että kansalaisuuden tai uskonnon perusteella suljetaan rajat?
Onko älykkyys sitä, että sovelletaan arvojamme käytäntöön ainoastaan silloin, kun se hyödyttää taloudellista menestystämme?
Onko älykkyys sitä, että ei sovelleta arvojamme edes silloin, kun se hyödyttää taloudellista menestystämme?
Onko älykkyys sitä, että aletaan toimia kuin Hitler?
"Onko älykkyys sitä että unohdetaan ihmisoikeudet?"
-2 vaihtoehtoa: kaikki kärsii tai osa kärsii. Minä valitsisin sen osan...
"Onko älykkyys sitä, että kansalaisuuden tai uskonnon perusteella suljetaan rajat?"
-Toistuvasti rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset kyllä pitäisi voida karkoittaa maasta. Rikollisista ei ole kenellekkään hyötyä.
"Onko älykkyys sitä, että sovelletaan arvojamme käytäntöön ainoastaan silloin, kun se hyödyttää taloudellista menestystämme?"
-Ei ole olemassa kestävää taloutta, jossa kaikki vain menestyy. Yhden menestys on toisen tappio.
"Onko älykkyys sitä, että aletaan toimia kuin Hitler?"
-Ei tarvitse toimia niin kuin hitler teki. Mikä helvetti siinä on kun aina pitää tempasta joku hitler/natsi/teloitus/jotain typerää viesteihin?
Riittää että rikoksiin toistuvasti syyllistyneet ulkomailta tulleet henkilöt potkitaan takaisin sinne mistä tulivat. Sekä radikaalisimmat islamistit ulos myös.
Mellakoista ja sekasorrosta, niin isoista kuin pienistä ei ole suomelle valtiona mitään hyötyä.
Ja sitten vielä tuosta hitlerin toiminnasta...
Hitlerin "typerä" hallinto oli ainakin sen verran tehokas, että 6 vuodessa nosti koko saksan talouden pohjamudasta pilviin ja rakensi tuhovoimaisimman sotakoneen ennätysajassa.
Karmeita asioita, mutta ei voi kieltää etteikö se ollut tehokasta. Tuohan on todiste, että typeryys on tehokasta.
[Onko älykkyys sitä että unohdetaan ihmisoikeudet?]
"-2 vaihtoehtoa: kaikki kärsii tai osa kärsii. Minä valitsisin sen osan..."
Ei ole kysymys siitä, että rajat olisivat auki - että kaikki halukkaat vain marssisivat sisään! Eli toinen antamasi vaihtoehto voi toteutua ilman, että järjestelmämme olisi millaan tavalla vaarassa.
"-Toistuvasti rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset kyllä pitäisi voida karkoittaa maasta. Rikollisista ei ole kenellekkään hyötyä."
Eli olemme samaa mieltä siinä, että rajoja ei tarvitse sulkea. Törkeimmissä rikostapauksissahan tekijät karkotetaankin.
"-Ei ole olemassa kestävää taloutta, jossa kaikki vain menestyy. Yhden menestys on toisen tappio."
Pakolaiskysmyksen kohdalla ei maahanottoa säätelekään ensisijaisesti taloudelliset tekijät. Toisaalta työperäisen maahanmuuton lisäys taas onkin hallituksen ohjelmassa sen tuottaman verokertymän lisäyksen vuoksi.
"-Ei tarvitse toimia niin kuin hitler teki. Mikä helvetti siinä on kun aina pitää tempasta joku hitler/natsi/teloitus/jotain typerää viesteihin?"
Se selvä analogia, että Hitler käytti kaikkien juutalaisten tuomitsemiseen perusteena heidän vaarallisuuttaan yhteiskunnalle - ei esimerkiksi pelkästään joidenkin todella vaarallisiksi todettujen yksilöiden.
Hän irtautui silloin länsimaisesta ihmisoikeusajattelusta. Seuraukset olivat Hitlerin ajassa tuollaiset - jonkun muun ihmisoikeuksista irrottautuneen ajatussuunnaan aikana toisenlaiset. Pitää muistaa, että silloisillekin saksalaisille perusteltiin ko. politiikka myönteisin sanakääntein: Tie helvettiin on kivetty hyvin lupauksin.
"Hitlerin "typerä" hallinto oli ainakin sen verran tehokas, että 6 vuodessa nosti koko saksan talouden pohjamudasta pilviin ja rakensi tuhovoimaisimman sotakoneen ennätysajassa.
Karmeita asioita, mutta ei voi kieltää etteikö se ollut tehokasta."
Ei voi kieltää. Saksan nousu I maailmansodassa kärsityn tappion kurimuksesta oli legendaarinen.
"Tuohan on todiste, että typeryys on tehokasta."
Diktatuuri on paljon taloudellisesti tehokkaampi yhteiskuntajärjestelmä, kun puikoissa on taitava hallitsija. Hitler saikin ihmiset hyvinvoinnin kasvun huumassa osin sulkemaan silmänsä totuudelta. Yhteiskuntajärjestelmän oikeudenmukaisuuden suhteen "tehot" jäivät sitten taas vähille...
Mitä mahtaa tapahtua meille valkoisille, jotka olemme pieni ja yhä pienenevä vähemmistö maailman asukkaista, kun muu maailma on jo näin kauan ollut vakuuttunut, että olemme heille uhka. Ja uskomme itsekin siihen ja rummutamme sitä itsetuhoisesti koko ihmiskunnan päähän!
valkoisten keskuudessa?
Aivan oikein - rasisteja.
Monet islam -taustaiset ihmiset ovat koulutettuja, älykkäitä, fiksuja. Kaikki eivät aja pelkästään omaa etuaan, vaan ymmärtävät muitakin ja haluavat hyvää maailmalle ja ihmisille. Toki sekaan mahtuu uskontojen kärjistymäryhmiä, mutta joka paikassa on kaikenlaista porukkaa.
Tiedon lisääminen, oikeat asioihin puuttumiskeinot. Siis todella oikeanlaiset, voi auttaa asiaa.
Eli ihan just me, voidaan mennä tutustumaan muslimitaustaisiin ihmisiin, oppia tuntemaan heitä, heidän maailmankuvaansa ja näkemyksiään ja he tuntemaan paremmin meitä. Sitten voidaan vaikka yhdessä pohtia ratkaisuja ongelmiin, joita esim. tämä keskustelupalsta ei aina osaa ratkoa.
http://www.youtube.com/watch?v=hLfJmBRpTn0&feature=related
tuskin on kysymys imaamien radikalisoimista fundanmentalisteista, vaan 90 % työttömistä luusereista, eikö niin? Odotitko, että he päivät pitkät pelaisivat lautapelejä ja lukisivat klassikoita?
hyvin helposti,eli kenen edun mukaista on roudata ympäri maailmaa "tyttömiä luusereita" Pohjolaan?
suurin osa on töissä, mutta kun niitä on siellä niin perhanasti, niin huonolla organisoinnilla tapahtuu juuri näin.
Ei kuitenkaan ole epäselvää esim. siitä, että Ruotsin taloudellisen nousun yksi suuri yekijä on juuri maahanmuuttajien tuoma työpanos.
että itse saksalaisten käy seuraavissa kisoissa huonosti. Niillä meni pupu niin pahasti pöksyyn kun tuli edellisen kerran tappio. Aatu meni vähän turhan pitkälle yrittäessään Moskovaan. Hyysäristö tekee kaikkensa, että mamuttamisen vastustajat vaiennetaan. Vaatii melkein uudet kisat Euroopassa ennen kuin homma ehkä vaihtuu realismin puolelle.
en toivo koskaan enää minnekään.