Erkki Tuomioja on tyhmä mies, vaikka onkin lukutoukkana ja sukujuuriensa ansiosta saanut piskuisessa Suomessa aivan suotta älykön maineen. Heikoista henkisistä lahjoista kertoo se, että Tuomioja oli nuorena kommunisti siitä huolimatta, että Suomessa hyvin tunnettiin ja tiedettiin tuolloin minkälaiset olot esimerkiksi Neuvostoliitossa on. Siellä ei ollut sananvapautta, ei mielipiteenvapautta, eikä uskonnonvapautta. Toisinajatteijat passitettiin vankileirelle. Tavallinen kansa eli kurjuudessa eliitin pröystäillessä. Jos Erkki, Tarja ynnä muut taistolaiset myöntävät kannattaneensa kyseistä järjestelmää, niin heitä pitää lähinnä sääliä heikkojen henkisten kykyjensä vuoksi.
Diplomaatin lapsena Erkki ei voi viedota tietämättömyyteen, joten kyse täytyy olla vajavaisuudessa käsitellä tietoa omassa päässä ja kyvyttömyyttä vetää johtopäätöksiä.
Onneksi Erkin, Tarjan ja kumppaneitten vallankumoushaaveet eivät kuitenkaan toteutuneet ja Suomi säilytti itsenäisyytensä, kansalaiset vapautensa, ja meillä oli tavallisilla työläisilläkin myös kohtuullinen elintaso 1970 ja -80 -luvuilla.
Eli tämmöinen mies on Erkki Tuomioja. Raamatussa sanotaan, että on 'aika heitellä kiviä ja aika kerätä kivet.' Radikaali Tuomioja hankkiutui oikein mustaanmaijaan kameroiden edessä vastustaessaan Persian shaahi Reza Palevia. Shaahi ei varmaankaan ollut pulmunen, mutta mitä iranilaiset saivat tilalle? Islamilaisen vallankumouksen, ajatolla Khomeinin, ja koko maailma riesakseen islamilaiset fundamentalistit ja terroristit. Kohtuuden nimessä on todettava, ettei sitä kokonaan voi panna Tuomiojan ansioksi/syyksi :). Näitä hedelmiä Tuomiojakin pääsi poimimaan muun muassa hommatessaan Fräntin ja Vahasen Holon saarelta, minkä ainakin julkisuudessa annettiin ymmärtää olleen osin hänen ansiotaan (oliko, vai UM virkamiesten ja Khaddafin?)sekä kiemurrellessaan Tanskan pilakuva-skandaalin aikana.
Erkki Tuomiojan mielipiteet voi jättää vapaasti maan arvoonsa. Niillä ei miehen taustan ja selkärangattomuuden tuntien ole merkitystä edes puolen eurosentin vertaa.
Mutta Jumalan Sana pitää paikkansa ikuisesti ja tulevaisuudessa nähdäänkin, kuinka Erkki-poika keräilee vielä nekin kivet, joita hän nyt heittelee päästellessään suustansa sammakoita ja viskoessaan huolettomasti sanoja kuin miekanpistoja.
Diplomaatin lapsena Erkki ei voi viedota tietämättömyyteen, joten kyse täytyy olla vajavaisuudessa käsitellä tietoa omassa päässä ja kyvyttömyyttä vetää johtopäätöksiä.
Onneksi Erkin, Tarjan ja kumppaneitten vallankumoushaaveet eivät kuitenkaan toteutuneet ja Suomi säilytti itsenäisyytensä, kansalaiset vapautensa, ja meillä oli tavallisilla työläisilläkin myös kohtuullinen elintaso 1970 ja -80 -luvuilla.
Eli tämmöinen mies on Erkki Tuomioja. Raamatussa sanotaan, että on 'aika heitellä kiviä ja aika kerätä kivet.' Radikaali Tuomioja hankkiutui oikein mustaanmaijaan kameroiden edessä vastustaessaan Persian shaahi Reza Palevia. Shaahi ei varmaankaan ollut pulmunen, mutta mitä iranilaiset saivat tilalle? Islamilaisen vallankumouksen, ajatolla Khomeinin, ja koko maailma riesakseen islamilaiset fundamentalistit ja terroristit. Kohtuuden nimessä on todettava, ettei sitä kokonaan voi panna Tuomiojan ansioksi/syyksi :). Näitä hedelmiä Tuomiojakin pääsi poimimaan muun muassa hommatessaan Fräntin ja Vahasen Holon saarelta, minkä ainakin julkisuudessa annettiin ymmärtää olleen osin hänen ansiotaan (oliko, vai UM virkamiesten ja Khaddafin?)sekä kiemurrellessaan Tanskan pilakuva-skandaalin aikana.
Erkki Tuomiojan mielipiteet voi jättää vapaasti maan arvoonsa. Niillä ei miehen taustan ja selkärangattomuuden tuntien ole merkitystä edes puolen eurosentin vertaa.
Mutta Jumalan Sana pitää paikkansa ikuisesti ja tulevaisuudessa nähdäänkin, kuinka Erkki-poika keräilee vielä nekin kivet, joita hän nyt heittelee päästellessään suustansa sammakoita ja viskoessaan huolettomasti sanoja kuin miekanpistoja.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Uskon kuitenkin että vaikka jos teologinen tiedekunta "privatisoidaan", niin siitä voi seurata ihan vaikka uusi uskon puhdistus jolloin aletaan alusta. Uskon että se mikä uskovaisesta tuntuu tappiolta, sen Jumala kuitenkin voi kääntää voitoksi.
ateistien profeetta Tuomiojan hengessä:
1) Älä anna lapsesi leikkiä uskovien pentujen kanssa, vaan korosta, että nämä pennut ovat vaarallisia, koska heidän hirviövanhempansa eivät anna heille ajattelun vapautta
2) Pidä lapsesi mahdollisimman arvoneutraalissa tilassa; vaikka tynnyrissä tietokonepelin ja karkkipussien kanssa. Ruoki häntä myös säännöllisesti. Älä yllytä lasta tulemaan ulos tynnyristä ennenkuin hän itse haluaa.
3) Älä pakota edes hampaita pesemään, koska omille hampaille on nykyään hienoja vaihtoehtoja alkaen hyvinistuvista proteeseista loistaviin implantteihin asti (mainio lahjaidea humanistisen prometeus-leirin käyneelle nuorelle)
4) Älä opeta lasta lukemaan nuorena. Hän voi joutua tekemisiin humanistisesti ja ateistisesti 'ei-toivotun' materiaalin kanssa.
5) Iloitse vahvasti siitä että lapsesi lukee arvoneutraalia Aku Ankkaa. Järjestä jokaisesta ateistisesta suorituksesta suuret juhlat, ja korosta, että naapurin pennut jäävät uskovaisina tälläisistä iloista kokonaan paitsi.
6) Jos lapsesi heittää uskovien pentujen silmille hiekkaa laatikolla, kerro ettei se ollut hänen syynsä, vaan syyllistä ' humanisteja vainoavat, jo lapsesta asti aivopestyt pennut'. Jos taas silmilleen saikin ateistilapsi, on aika pyytää nöyrästi anteeksi, ja rakentaa rauhaa.
7) Opeta jo pienestä pitäen että 'vapaus, veljeys ja tasa-arvo' koskevat vain niitä jotka sen ansaitsevat, eli humanistit ja ateistit. Muu maailma on uskonnon alistama, eikä sen vuoksi minkään arvoinen.
8) Opeta lapsellesi että maailma ei ole mustavalkoinen muiden kuin uskovien mielestä. Samalla muista painostaa että uskovista lapsista kasvaa pahoja ja typeriä aikuisia, jotka täytyisi eristää yhteiskunnasta omalle saarekkeelleen.
9) Anna lapselle vain älyleluja, jotka laukovat 'totuuksia' etenkin kristinuskosta, niin että lapsesi ei ikinä tuntisi halua edes tutustua näihin arvostelukyvyttömiin idiootteihin.
10) Tärkein käsky: Kerro hehkutellen teini-ikään ehtineelle että teologiakin (vaikka sitä joskus kutsuttiin uskonnon tieteelliseksi lähestymistavaksi, tarkasteluksi ja tutkimukseksi) on nyt heitetty ulos yliopistosta koska teologia ei kuulu edes yleissivistyksen piiriin.
sepustuksesi oli jotenkin älykästä?
Jospa luet tuolta alempaa mitä Tuomioja todella sanoi, etkä ala sepustelemaan omiasi.
hah hah haa.. kuolen nauruun.
Tuomioja ojassa :)
Mutta miten voi sekulaari ja profaani valtio vastata pappeinkoulutuksesta sakraalille instanssille? eikö se olisi vaan kirkolle etu että kirkko saa teologisen laitoksen itselleen. Työnantaja kouluttaa työntekijänsä.
kun joku julkisesti sanoo olevansa ateisti.
Tuomioja on yksi kyvykkäimmistä politiikoistamme koskaan. Hän myös ikänsä ollut pasifisti. Sekö on tyhmyyttä? Luitko sinä sen Tuomiojan puheen edes, vai luotatko kuulopuheisiin?
tämän Tuomiojan puheen:
http://www.skepsis.fi/lehti/2007/2007-4-jarvinen2.html
Siis mitä tyhmää tuossa mielestäsi on?
höylä tämä kössöpoika. Viihtyy parhaiten ateistien vikinäpalstalla... ilmeisesti ei tajua, että meillä kristityillä on taivastoivo Jeesuksen luona. Toivotan sitä myös tälle vierailevalle kössölle! Ei, kuule, meidän kristittyjen iloisuus ja rohkeus johdu ollenkaan jostain Tuomio-ojan mielipiteestä... olet aika liikuttavalla asialla jälleen kerran tällä palstalla. Jostain syystä palsta sinua kiinnostaa kovasti... hmmmm...
höpöhöpö :)
Tuomioja on surkein ilmestys kaikkialla missä ilmeneekään.
Ehkä sinä yksinäsi olet alle sen?
Tuo mies ei ole koskaan pätenyt missään oikeastaan.
Sitä ihmettelen että kuka sitä on ikinä äänestänyt.
sdp kaasu leijailee yhä maassamme ja yrityksiä lähtee yhä ulos.
Ehkä kössönöm on työtön, aatteensa tulos?
Tuomioja esittelee asioitaan psykoottisella tavalla , ikään kuin hänen ajatuksensa olisivat jotenkin tärkeitä tai merkityksellisiä.
Se että hän on jotain mieltä niin minä olen erimieltä.
Jo pelkkä lainsäädäntö tukeutuu todellisuuteen ja totuuksiin jotka ovat Raamatussa ja Raamatusta.
Ne kelpaavat sinullekin kuten tälle lausujallekin.
Se että eki on löytänyt jostakin jonkun puheen kirkon ja valtion erottamisesta toisistaan, ei sekään tee kopioijaa mitenkään paremmaksi.
Naapuri on jo toimillaankin ollut esimerkki.
Eki ei oo viisas ja se on selkeetä.
Puhutaan paljon mutta suvaitsevaisuus puuttui ja tasa-arvo , minkä nimissä hehkutellaan kuitenkin omien tarkoitusperien viitteillä.
Eki on out. Ulkona kun lumiukko.
Tuomioja ja muut entiset taistolaiset oli hyvin kuvattu kirjoituksessasi. Eniten ihmetyttää kun tänäkään päivänä kyseiset henkilät ei edes kadu tai myönnä nuoruuden virheitään. Jopa natsi-saksan Spandaun vankilassa lusineet johtajat katuivat tekojaan ja aatteitaan (Hessiä lukuunottamatta), mutta ei meidän taistolaiset Tarjat ja Tuomiojat. Tuskin katu Stalin, Mao, Hitler tai Idi Aminkaan tekojaan, siinä suhteessa Tuomiojaa ja ystäviä voi mielestäni verrata kyseisiin herroihin. Yhdistäähän kansallissosialismi/sosialismi heitä kaikkia kuten sosialistipäätoimittaja Mussoliiniakin.
Kaikilla on puheet kauniita ja kun valtaan pääsevät niin jälki samaa...
opetelkaa lukemaan ennen kuin alatte kommemnoida toisten tekstejä
tuolta muuten puuttuu o eli voi jättää omaan arvoonsa, ei maan arvoonsa.
Jos kuvittelet, että älykkyys loistaa oman kirjoituksesi lävitse, erehdyt. Ensinnäkin, leimaamalla kommunistin henkisesti heikkolahjaiseksi, kertoo sinusta ja asenteellisuudestasi valitettavan paljon. Olet todennäköisesti yhtä älykäs ja suoraselkäinen kuin pystyyn nostettu kastemato.
Neuvostoliitossa valtion päämieheltä vaadittiin korkeampi yliopistotason koulutus, kun taas Yhdysvalloissa päämieheksi pääsee B-luokan näyttelijä...
Ja vetoamisesi raamattuun kertoo sinusta kaiken tarpeellisen... Herjaat muita kyvyttömättömyyteen ajatella itsenäisesti, mutta vetoat jumalan erehtymättömyyteen, kovin paradoksaalista.
Joten, minä luulen, että olet älyllisesti keskivertoa alempana oleva itseään hiplaava friikki joka nussii lampaita, koska oma sisko ei anna persettä.
Voiko tuon alempana enää olla?
Kirjoituksesi kertoo sinun olevan alatason alapuolella :)
Toisaalta kirjoituksesi sisällöllisyys paljasti myös aatteellisen näkemyksesi ja kaikki yhdessä mitättömyytesi.
Harmittaako että kommunismi vajosi omaan mahdottomuuteensa? Älykäs ihminen ei joutuisi siihen.
Valitettavan asiapitoinen kirjoitus tuolla aloittajalla.
Se että se ei miellytä sinua , on vain yksin sinun ongelmasi.
Kyllä asiat ovat noin, kun kirjoitat.
Mielestäni hyvä analyyttinen ihmispeilaus.
kun pikku-Aatun seikkailu ei aikanaan johtanutkaan tuhatvuotisen valtakunnan syntyyn maanpäälle, kuten Suomenkin piispat oikein odottivat.