Ilmaston lämpeäminen on saanut aikaan globaalia tarvetta sopia keinoista kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Meillä suomalaisilla on täysi syy ponnistella omatoimisestikin sen puolesta, että kasvihuonepäästöt vähenisivät ja ilmaston lämpeneminen pysähtyisi. On nimittäin niin, että tiedemaailmassa on kasvanut sellainen näkemys, että ilmaston lämepnemisen seurauksena voi olla ilmaston pysyvä (erittäin pitkäkestoinen) kylmeneminen eli jääkausi. Tämä näkemys perustuu merivirtojen virtausten pysähtymiseen makean veden sekoittuessa suolaiseen veteen. Napajäätiköiden ja Grönlannin mannerjän sulaminen toisivat muassaan tällaisen kehityksen. Tämä on todellinen kauhuskenaario, jonka vaikutusten rinnalla mustasurma ja maailmansodat kalpenevat.
Mitä me suomalaiset voisimme sitten tehdä. Yksi merkittävä energiaa syövä toiminta on asuntojen lämmitys. Toinen on autojen pakokaasut. Teknisin keinoin näissä kyetään päästöjen vähentämiseen. Silti kaikkein tehokkain keino olisi rakenteellinen eli yhdyskuntarakennettamme koskeva.
On selvää, että mitä lämpimimmillä seuduilla ja mitä tiheämpää asutus on, sitä suurempia säästöjä lämmityskustannuksiin on mahdollista saada. Voidaan rakentaa kaukolämpöjärjestelmiä, joissa puolestaan on silloin helpompi vaihtaa energialähteitä vähäpäästöisiin. Kaupungit jo sinällään ovat lämpimiä alueita, koska asfaltit ja suuret kivimassat varaavat lämpöä.
Autoilun osalta tehokkainta on vähentää ajamisen tarvetta. Jos työ- ja muut matkat ovat lyhyitä ja väentiheys riittävä, voidaan järjestää toimiva joukkoliikennesysteemi. Tämän käyttöön voidaan lisäksi kannustaa tekemällä siitä taloudellisesti edullisempia vaihtoehto kaikissa tilanteissa verrattuna yksityisautoiluun. Pitkistä työmatkoista ei tule palkita verohelpotuksin. Palkitseminenkin tulee kohdistaa niihin, jotka ovat valinneet auinpaikkansa mahdollisimman läheltä työpaikkaa. Kaikkein palkitsevin tilanne on sellainen, missä työmatkat ja ostosmatkat voidaan suorittaa jalkaisin, polkupyörällä, soutuveneellä taikka muulla saasteettomalla tavalla.
Kepu on nyt selvästi innostunut ympäristöpolitiikasta. Vanhanenkin on esittänyt tässä mielessä työsuhdelippua. Vaikka Vanhasen ajatus sisältää heikkouksia, se on oikeansuuntainen. Samoin työpaikan perässä muuttoon tähtäävä muuttoavustus on periaatteessa hyvä. Tilastokeskus seuraa Suomessa määrätynkokoisia neliöitä eli maa on jaettu tällaisiin lukuisiin neliöihin. Näiden määrä on vähitellen laskenut eli asumattomien metsäseutujen osuus maasta on lisääntynyt. Tämä on ympäristöpolitiikan kannalta oikein hyvä asia. Korvesta kun on pitkä matka kaikkialle ja yleensä korpiseutujen asumukset vaativat myös eniten lämmityskustannuksia. Jos Kepu ryhtyy vauhdittamaan tällaista kehitystä, puoluetta tulee siitä kiittää ja ylistää.
Ympäristöpolitiikka
34
775
Vastaukset
- Kannatetaan!
Esim. työmatkaverovähennys pitäisi antaa sitä suurempana, mitä lähempänä ihminen työpaikkaansa asuu. Kuntien yli menevä työmatkailu vähentäisi verovähennysoikeutta. Ehdotuksesi on nerokas!
- mvv
jotka asuvat lähellä työpaikkaa maksaa pienempää palkkaa. Jos heitä palkitaan työpaikan lähellä asumisesta käyttävät he säästyvät rahat mahdollisesti vieläkin saastuttavampaan kun autolla töihin meneminen. Lennetää johonki Thaimaahan, kuluttaahan se ympäristöä huomattavasti enemmän kun edestakainen työmatka 20 km päähän.
- Tarvitaan toinia
Olet oikeassa, ilmastonmuutokseen on herättävä nyt vaikka sekin on jo myöhäistä.
Murmijärvi-ilmiö, asuminen maaseudulla ja sieltä autoilu kaupunkiin töihin, siis se jota Matti Vanhanen vielä pääministeriytensä alkutaipaleella mainosti parhaana asumismuotona, on saatava trendinä muuttumaan. Suomessa ilmiö on ennenkaikkea pääkaupunkiseudun ongelma, ja siksi Kepu on ollut ennemminkin edistämässä kuin vastustamassa sitä, kepulle kun ympäristöpolitiikassa suuria linjoja tärkeäpää on ollut risupaketit. Sipoo liitostakin moni keppuli vastusti, vaikka johto olikin sen puolesta.
Sähkölämmitys on toinen ilmiö joka josta ihmiset pitää laittaa maksamaan kunnolla. On järjen vastaista tällaisessa maassa lämmittää omakotitaloja edes kaupungeissa sähköllä. Kunnon rangastusverot näille asujille, ja maalla jossa puutakin on saatavilla helpommin vielä tuplasti kaupunkilaisiin verraten. Sähkölämmitteiset talot pakotettava muuttamaan lämmitysmuoto kymmenen vuoden kuluessa. Tai sitten tosiaan rangaistava tuntuvasti.
Hallituksen veropäätös autoveron määräytymisestä päästöjen mukaan oli oikeansuuntainen, mutta näyttää siltä että se suosii liiaksi oman auton hankintaa joukkoliikenteen suosimisen sijaan, siis veron kiristys siinäkin tarvitaan lopputuloksen saamiseksi ilmaston kannalta parhaaksi.
Suomi yksi ei voi mitään, mutta meillähän on ulkopoliittinen voimavara, presidentti, jonka ilmastopolitiikka on ollut surkeraa, tai oikeastaan sitäkin surkeampaa. Haloselta on meidän kansalaisten vaadittava muutakin kuin lässynlässyn puhe uutenavuotena. Toimia Rouva Presidentti, niitä kaivataan.- mvv
ympäristöystävällistä. Mikä voi olla ympäristön kanalta parempi kun sähkölämmitys, jos sähkö tuotetaan ydinvoimalla. Siinä ei paljoa tiet rasitu, puitten keräämiseen ei kulu kalliita koneita ja energiaa. Sähköjohdot ovat loistava kaukolämpösysteemi, kuinka joku voi sitä vastustaa.
- m a r a
mvv kirjoitti:

Sähkö on pitkälle jalostettua energiaa. Sen haaskaaminen tilojen lämmitykseen on erittäin epätaloudellista. Käytetään me vaan sähköä siellä missä se on tarpeellista.
Ydinvoiman elinkaarimallinnuksessa se ei ole ensinkään niin ympäristöystävällinen tuotantomuoto, kunhan huomioidaan kaikki oheisprosessit polttoaineen jalostuksineen ja elinkaaren loppupään jälkihoitoineen kaikkineen.
Ydinvoiman osuuden kasvu tulee merkittävästi heikentämään sähköntuotantovarmuuttamme. Tässä muuten sivusto, josta on jo vuosia voinut seurata mm. sähkötasettamme reaaliajassa.
http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_tila/
- Maltillinen oikeistolainen
En aio väittää, että puheet ilmastonmuutoksesta olisivat perättömiä, mutta olen hyvin kiinnostuneena seurannut myös niitä dokumentteja, joissa osa tiedemiehistä epäilee sitä, että tietokoneiden laskemat ilmastonmuutosennusteet ovat vääriä.
On siis olemassa erilaisia mielipiteitä, joista eniten julkisuutta on saanut skenaario, jossa ihminen aiheuttaa ilmastonmuutoksen ja ihmisen olisi muutettava toimintaansa estääkseen muutoksen.
Tämä skenaario on auttanut monia poliitikkoja valtaan, antanut medialle dramaattisia uutisia, paljon lukijoita ja katsojia, eli perustaa mainostulojen kasvattamiselle. Ilmastonmuutosskenaario on myös synnyttänyt valtavasti bisnestä, jossa ihmisen pelkoja hyödynnetään taloudellisesti.
Ne tiedemeiehet, jotka väittävät, ettei ilmastonmuutos aiheudu ihmisten tekemisistä tuomitaan "vääruskoisiksi". Heidän tekemilleen tutkimuksille ei saada julkisuutta, koska se olisi mone n poliitikon etujen vastaista, ei toisi medialle uusia lukijoita eikä katsojia, ja kaiken lisäksi haittaisi pahasti niitä sijoittajia, jotka ovat investoineet kapitaalinsa ilmastonmuutoshysteriaa hyödyntävään teollisuuteen.
Kirjoittaessani sen, mitä yllä on, en halua vöittää ilmastonmuutosteoriaa vääräksi. Haluan vain sanoa, että muitakin näkökantoja on tietääkseni melko uskottavalla tavalla perusteltuinakin.
Niinpäitse olen sillä lannalla, että on hyvä pitää silmät ja korvat - ja varsinkin oma järki - avoimena kaikille vaihtoehdoille ennen kuin alkaa sokeasti uskoa mihinkään uuteen "ismiin".
Meidän 5,5 suomalaisten toimet ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi vaikuttavat saman verran kuin esim. jonkun suurkasupungin, Pariisin arabilähiön asukkaidren toimenpiteet, eli saman verran kuin pikkupojan pissa itämeren saastumiseen, joten en näe kovin suurta syytä hysteeriseen politiikkaan ja kansalaisia koskeviin rajoituksiin ilmastonmuutokseen vetoamalla ainakaan Suomessa.
Pitäisi olla enemmän ja tasapuolisempaa tietoa, ennen kuin voi ottaa asiaan lopullista kantaa.- mvv
..jääkausia ollut ennenkin. Mistä ne silloin ovat johtuneet. Koko Eurooppahan kuuluisi olla jään peitossa ja on sitä välillä ollutkin.
mvv kirjoitti:
..jääkausia ollut ennenkin. Mistä ne silloin ovat johtuneet. Koko Eurooppahan kuuluisi olla jään peitossa ja on sitä välillä ollutkin.
Viimeisen jääkauden jälkeen oli ajanjakso, jolloin jalopuumetsät ulottuivat Suomessa Oulun korkeudelle saakka. Vielä keskiajalla ilmastomme oli huomattavasti lämpimämpää kuin nyt, kunnes 1500-luvun lopulla se kylmeni äkisti.
Ja lyhyempiä, parinkymmenen vuoden pituisia lämpimiä jaksoja, on ollut vieläkin enemmän.
Jostain syystä kasvihuoneteoreetikot eivät halua keskustella syistä, mikä johti ilmaston lämpenemiseen aiempina lämpiminä jaksoina. Ilmeisesti ydinvoimamiehiltä ei löydy rahoitusta ilmastohistorian tutkimiseen siinä määrin kuin tulevaisuuden arvailuun.
Veikkaanpa, että kasvihuoneteoria kokee saman kohtalon kuin 1980- ja 1990-lukujen teoria saasteista mystiseltä tuntuneen neulaskadon syynä.- m a r a
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Viimeisen jääkauden jälkeen oli ajanjakso, jolloin jalopuumetsät ulottuivat Suomessa Oulun korkeudelle saakka. Vielä keskiajalla ilmastomme oli huomattavasti lämpimämpää kuin nyt, kunnes 1500-luvun lopulla se kylmeni äkisti.
Ja lyhyempiä, parinkymmenen vuoden pituisia lämpimiä jaksoja, on ollut vieläkin enemmän.
Jostain syystä kasvihuoneteoreetikot eivät halua keskustella syistä, mikä johti ilmaston lämpenemiseen aiempina lämpiminä jaksoina. Ilmeisesti ydinvoimamiehiltä ei löydy rahoitusta ilmastohistorian tutkimiseen siinä määrin kuin tulevaisuuden arvailuun.
Veikkaanpa, että kasvihuoneteoria kokee saman kohtalon kuin 1980- ja 1990-lukujen teoria saasteista mystiseltä tuntuneen neulaskadon syynä.Niinpä !
Länsimainen selitysmalli viimeaikaisen globaalin lämpenemisen syistä ei ole aukoton. On myös mahdollista, että vastaava lämpeneminen olisi tapahtunut ihmisestä huolimatta, joskin pienellä viiveellä. Enemmän olisin huolissani ilmakehän saastumisesta kuin hiilen osuuden kasvusta ilmakehässä. m a r a kirjoitti:
Niinpä !
Länsimainen selitysmalli viimeaikaisen globaalin lämpenemisen syistä ei ole aukoton. On myös mahdollista, että vastaava lämpeneminen olisi tapahtunut ihmisestä huolimatta, joskin pienellä viiveellä. Enemmän olisin huolissani ilmakehän saastumisesta kuin hiilen osuuden kasvusta ilmakehässä.Ilmaston muutoksessa on niin paljon erilaisia muuttuia, joiden kaikkien samanaikainen huomioiminen voi olla vaikeaa. Silti on mahdollista sulkea pois joitain sellaisia muuttujia, jotka ovat aiemmin vaikuttaneet ilmaston muutoksiin. Tiedemiesten selvä enemmistö näyttäisi olevan vakuuttunut siitä, että ihmisen toiminta on aiheuttanut tämän nykyisen prosessin.
Keskiajalla elettiin myös pientä jääkautta, missä lämpimät ja kylmät ilmastomuutokset tulivat varsin nopeassa tahdissa. On arveltu, että ihmisiä joukolla surmanneen rutonkin alkusyy juontuu tähän nopeaan ilmaston muutokseen. Tuo ilmastonmuutos näyttäisi kuitenkin olleen yhteydessä auringon toimintaan. Auringon pilkkujen määrää osattiin seurata ainakin Galileon ajoista lähtien ja niissä havaittiin muutoksia.
Toinen merkittävä syy ilmaston muutoksiin liittyy tulivuorenpurkauksiin, jotka voivat myös aiheuttaa kasvihuoneilmiön. Nykyisin sekä auringon toiminnan muutokset että tulivuoritoiminta on vähäistä maapallon historian mitassa. Tämän vuoksi jäljelle kää nyt tämä ihmisen toiminta selityksenä muutoksille.
Kasvihuoneilmiön ideanahan on se, ettei auringon lämpö karkaa heijastuksina takaisin avaruuteen samassa määrin kuin ennen. Jäätiköiden sulaminen vain vähentää tätä karkaamista, kun heijastuspinnat vähenevät ja lämpöä sitoutuu yhä enemmän maahan. Eniten lämpöä sitoutuu maahan kaupungeissa, missä kiviaines sitoo tehokkaasti lämpöä. Ilmiötä voi voimistaa myös ikiroudan sulaminen, kun metaania vapautuu ilmakehään. Samoin metaania voi vapautua lämpiämisen seurauksena meristä. Metaani on huomattavasti tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin ihmisen energialähteet. Kyse on kuitenkin prosessista, missä jokin tekijä voi panna liikkeelle lukuisia muutoksia. Tämä voi lopulta johtaa jääkauteen Euroopassa, jos merivirtojen kulku ehtyy.- m_a_r_a
Mielipidepankki kirjoitti:
Ilmaston muutoksessa on niin paljon erilaisia muuttuia, joiden kaikkien samanaikainen huomioiminen voi olla vaikeaa. Silti on mahdollista sulkea pois joitain sellaisia muuttujia, jotka ovat aiemmin vaikuttaneet ilmaston muutoksiin. Tiedemiesten selvä enemmistö näyttäisi olevan vakuuttunut siitä, että ihmisen toiminta on aiheuttanut tämän nykyisen prosessin.
Keskiajalla elettiin myös pientä jääkautta, missä lämpimät ja kylmät ilmastomuutokset tulivat varsin nopeassa tahdissa. On arveltu, että ihmisiä joukolla surmanneen rutonkin alkusyy juontuu tähän nopeaan ilmaston muutokseen. Tuo ilmastonmuutos näyttäisi kuitenkin olleen yhteydessä auringon toimintaan. Auringon pilkkujen määrää osattiin seurata ainakin Galileon ajoista lähtien ja niissä havaittiin muutoksia.
Toinen merkittävä syy ilmaston muutoksiin liittyy tulivuorenpurkauksiin, jotka voivat myös aiheuttaa kasvihuoneilmiön. Nykyisin sekä auringon toiminnan muutokset että tulivuoritoiminta on vähäistä maapallon historian mitassa. Tämän vuoksi jäljelle kää nyt tämä ihmisen toiminta selityksenä muutoksille.
Kasvihuoneilmiön ideanahan on se, ettei auringon lämpö karkaa heijastuksina takaisin avaruuteen samassa määrin kuin ennen. Jäätiköiden sulaminen vain vähentää tätä karkaamista, kun heijastuspinnat vähenevät ja lämpöä sitoutuu yhä enemmän maahan. Eniten lämpöä sitoutuu maahan kaupungeissa, missä kiviaines sitoo tehokkaasti lämpöä. Ilmiötä voi voimistaa myös ikiroudan sulaminen, kun metaania vapautuu ilmakehään. Samoin metaania voi vapautua lämpiämisen seurauksena meristä. Metaani on huomattavasti tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin ihmisen energialähteet. Kyse on kuitenkin prosessista, missä jokin tekijä voi panna liikkeelle lukuisia muutoksia. Tämä voi lopulta johtaa jääkauteen Euroopassa, jos merivirtojen kulku ehtyy.Ei käy kiistäminen. Huomioidaan kuitenkin, että hiilidioksiditason muutokset ilmakehässä kuuluvat normaaliinkin biosfäärin toimintaan. Yli kymmenmetristen maantallaajien aikoihin hiilidioksidia oli ilmakehässä yli 10-kertaisesti nykyiseen verraten. Nuilta ajoilta on se eloperäinen materiaali, joka sittemmin mustaksi kullaksi muuntui. Luonto kestää hiilidioksiditason nousun, ihminen sen mukana. Sopeutumisvaikeuksia nopeista vaihteluista luonnollisesti seuraa.
Mutta ne ilmakehän muut kuormittajat: Niitä ei samassa suhteessa liene tuhansiin vuosiin ollut. - Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Ilmaston muutoksessa on niin paljon erilaisia muuttuia, joiden kaikkien samanaikainen huomioiminen voi olla vaikeaa. Silti on mahdollista sulkea pois joitain sellaisia muuttujia, jotka ovat aiemmin vaikuttaneet ilmaston muutoksiin. Tiedemiesten selvä enemmistö näyttäisi olevan vakuuttunut siitä, että ihmisen toiminta on aiheuttanut tämän nykyisen prosessin.
Keskiajalla elettiin myös pientä jääkautta, missä lämpimät ja kylmät ilmastomuutokset tulivat varsin nopeassa tahdissa. On arveltu, että ihmisiä joukolla surmanneen rutonkin alkusyy juontuu tähän nopeaan ilmaston muutokseen. Tuo ilmastonmuutos näyttäisi kuitenkin olleen yhteydessä auringon toimintaan. Auringon pilkkujen määrää osattiin seurata ainakin Galileon ajoista lähtien ja niissä havaittiin muutoksia.
Toinen merkittävä syy ilmaston muutoksiin liittyy tulivuorenpurkauksiin, jotka voivat myös aiheuttaa kasvihuoneilmiön. Nykyisin sekä auringon toiminnan muutokset että tulivuoritoiminta on vähäistä maapallon historian mitassa. Tämän vuoksi jäljelle kää nyt tämä ihmisen toiminta selityksenä muutoksille.
Kasvihuoneilmiön ideanahan on se, ettei auringon lämpö karkaa heijastuksina takaisin avaruuteen samassa määrin kuin ennen. Jäätiköiden sulaminen vain vähentää tätä karkaamista, kun heijastuspinnat vähenevät ja lämpöä sitoutuu yhä enemmän maahan. Eniten lämpöä sitoutuu maahan kaupungeissa, missä kiviaines sitoo tehokkaasti lämpöä. Ilmiötä voi voimistaa myös ikiroudan sulaminen, kun metaania vapautuu ilmakehään. Samoin metaania voi vapautua lämpiämisen seurauksena meristä. Metaani on huomattavasti tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin ihmisen energialähteet. Kyse on kuitenkin prosessista, missä jokin tekijä voi panna liikkeelle lukuisia muutoksia. Tämä voi lopulta johtaa jääkauteen Euroopassa, jos merivirtojen kulku ehtyy.Elät keskiaikaisen uskon ja uskomusten varassa, jos oletat, että tiede perustuu enemmistöpäätöksiin.
Silloinhan enemmistön mielipide oli se, että maapallo on iankaikkeuden keskus, jota aurinko ja tähdet kiertävät.
Toisinajattelijat poltettiin vääräuskoisina roviolla.
Ilmastonmuutosuskonnossa on joskus saman kaltaisia piirteitä, vaikka se ei olekaan kirkon, vaan maallisen vallan manipuoloinitiväline.
Toistan edelleen, etten ota kantaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen puolesta enkä vastaan, mutta olen sitä mieltä, ettei Suomessa pidä ryhtyä hysteerisiin rajoituksiin, koska ne eivät vaikuta yhtään mitään yhtään mihinkään, ellei Aasian ja kaukoidän kasvavien talouksien energiankulutuksen kasvua saada ensin aisoihin.
Meidän on pidettävä järki kädessämme poliitikkoja kuunnellessamme, koska se, mitä Suomessa tehdään vaikuttaa saman verran, mitä joku 5,5 miljoonainen Pariisin arabilähiö tekee. - parista asiasta
Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Elät keskiaikaisen uskon ja uskomusten varassa, jos oletat, että tiede perustuu enemmistöpäätöksiin.
Silloinhan enemmistön mielipide oli se, että maapallo on iankaikkeuden keskus, jota aurinko ja tähdet kiertävät.
Toisinajattelijat poltettiin vääräuskoisina roviolla.
Ilmastonmuutosuskonnossa on joskus saman kaltaisia piirteitä, vaikka se ei olekaan kirkon, vaan maallisen vallan manipuoloinitiväline.
Toistan edelleen, etten ota kantaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen puolesta enkä vastaan, mutta olen sitä mieltä, ettei Suomessa pidä ryhtyä hysteerisiin rajoituksiin, koska ne eivät vaikuta yhtään mitään yhtään mihinkään, ellei Aasian ja kaukoidän kasvavien talouksien energiankulutuksen kasvua saada ensin aisoihin.
Meidän on pidettävä järki kädessämme poliitikkoja kuunnellessamme, koska se, mitä Suomessa tehdään vaikuttaa saman verran, mitä joku 5,5 miljoonainen Pariisin arabilähiö tekee.Suomessa on pari asiaa toisin kuin Pariisin Arabilähiössä.
Meillä on pimeä ja kylmä ilmasto, vaikka tämä talvi ei kylmyyttä ole vielä näyttänytkään. Meillä on siis lämmitys ja valaistustarvetta per capita ihan eri tavalla kuin vaikkapa Ranskassa puhumattakaan vieläå suotuisimmista alueista. Ei ole yhdentekevää kuinka lämpö ja valaistuksen sähkö tuotetaan. Hiilikasat Helsingin satamissa kertoo karuttomasti kuinka riippuvaisia olemme fossiilisista polttoaineista lämmityksessämme.
Ei meillä pidäkkään hysteerisiin rajoituksiin rhtyä, mutta kuluttajia voidaan ohjata valitsemaan puhtaampaa teknologiaa. Autoverotuksen uusiminen vähäpäästöisyytä suosivaksi oli tuollainen päätös ja kun polttoainetta vastaavasti verotetaan kovempaa niin se ohjaa ihmisiä käyttämään autoa vähemmän, tai ainakin maksamaan käytöstä enemmän.
Asumisessa meillä pitäisi ohjausta olla samalla tavalla, ei yksin lämmitystavan valinnassa vaan myös esim jätteen määrien vähentämisessä ja turhan kaatopaikkajätteen määrän tuntuvassa rajoittamisessa. Omakotiasujat voidaan velvoittaa kompostoimaan biojätteensä ja kerrostaloasujatkin lajittelemaan kaikki jätteet, jolloin niiden energia voidaan hyödyntää eikä kipata kaatopaikalle metaanin lähteeksi.
Politikoilla on ikävä taipumus kytkeä asioita irrationaalisesti, Kepun risupaketit ovat klassinen esimerkki tästä, mitään energiapoliittista päätöstä ei ole tehty ilman että risujen käyttämistä polttoaineeksi ei olisi tuettu samalla valtion varoin miettimättä onko sillä kokonaistaloudellista vaikutusta. Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:
Elät keskiaikaisen uskon ja uskomusten varassa, jos oletat, että tiede perustuu enemmistöpäätöksiin.
Silloinhan enemmistön mielipide oli se, että maapallo on iankaikkeuden keskus, jota aurinko ja tähdet kiertävät.
Toisinajattelijat poltettiin vääräuskoisina roviolla.
Ilmastonmuutosuskonnossa on joskus saman kaltaisia piirteitä, vaikka se ei olekaan kirkon, vaan maallisen vallan manipuoloinitiväline.
Toistan edelleen, etten ota kantaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen puolesta enkä vastaan, mutta olen sitä mieltä, ettei Suomessa pidä ryhtyä hysteerisiin rajoituksiin, koska ne eivät vaikuta yhtään mitään yhtään mihinkään, ellei Aasian ja kaukoidän kasvavien talouksien energiankulutuksen kasvua saada ensin aisoihin.
Meidän on pidettävä järki kädessämme poliitikkoja kuunnellessamme, koska se, mitä Suomessa tehdään vaikuttaa saman verran, mitä joku 5,5 miljoonainen Pariisin arabilähiö tekee.En ole missään olettanut, että tiede perustuu enemmistöpäätöksiin. Kuitenkin tieteessä on kunakin aikana vallitsevia käsityksiä, jotka sen hetkisen informaation valossa näyttävät perustelluilta ja tieteellisin metodein koetelluilta.
Keskiajalla ei ollut sellaista maakeskistä tiedenäkemystä kuin väität. Tuo näkemys oli kirkon näkemys, ei tiedemaailman. Tiedeyhteisö itse asiassa kiinnostui ja ryhtyi selvittämään asiaa vasta Galileo Galilein aikana. Teorian aurinkokeskisyydestä esitti puolalainen Kopernikus, mutta varsinaisen läpilyöntinsä tuo teoria saavutti vasta Galilein tutkimusten ansiosta. Galilei vakuuttautui Kopernikuksen teorian oikeellisuudesta kokeellisten tähtitieteellisten havaintojensa perusteella. Galilei kehitti kaukoputken, jolla hän tarkkaili aurinkoa ja tähtiä. Galilei kykeni tutkimaan jopa aurinkoa tarkemmin projisoimalla sen kuvan seinään tai muulle alustalle. Galilei tunnusti kirkolle erehtyneensä, kun seurauksena olisi ollut kuolemantuomio. Galilei oli kuitenkin sen ajan merkittävin tiedeyhteisö ja hänen ajatuksensa jäi pysymään kirkon reaktiosta huolimatta.
Sekoitat siis tähän tiedeyhteisön enemmistöön valtaa pitävän kirkon edustajat. Kirkolla oli toki oma tiedeyhteisönsä, mutta periaatteena oli, ettei mikään tieto saanu olla ristiriidassa Raamatun sanoman välillä. Tässä kohdin Raamatussa on jokin kertomus, missä Jumala pysäytti auringon kierron. Jos siis aurinko onkin se, joka pysyy paikallaan muiden kiertäessä sitä, tällainen pysäyttäminen ei ole lainkaan tarpeellista. Ilman tätä Raamatunkohtaa, kirkko olisi voinut hyväksyä Kopernikuksen teorian. Raamattua ja tiedettä siis verrattiin hyvin tarkkaan kirkon miesten piirissä.
Tiedeyhteisö on sellainen, että siinä tavoitellaan kunniaa ja menestystä tiedon lisäämisen kautta. Tiedemiehen mieli on sillä lailla rakennettu. Hän ymmärtää, että väärän tiedon esittäminen tulee myöhemmin kuitenkin julki ja tiedemies leimataan huonoksi tiedemieheksi. Ei sellaista mainetta tavoitella. Lisäksi jo tiedemiehen elinaikana on vaara, että vilppi tulee julki, koska tieteellinen toiminta on avointa. Jokaisella on mahdollisuus tarkistaa tuloksia ja tehdä uusia rinnakkaiskokeita.
Raha ohjaa tietysti jossain määrin tutkimusta. Kyse on siinä kuitenkin enemmän siitä, mitä tutkitaan eli mihin tutkimusresurssit suunnataan. Tutkimuksen sisällä raha ohjaakin sitten läpinäkyvyyden periaatteen takia paljon vähemmän tutkimusta. Tietysti esim. avaruustutkmimus neitseellisenä tutkimuksena kuumatkojen jälkeen sai rahaa sillä perusteella, jos voitiin tehdä mielenkiintoisia löytyjä, joita sitten paisuteltiin. Tutkimuksen sisällön suhteen tulee kuitenkin mieleen vain tupakkateollisuus, joka on yrittänyt maksaa mielestään tutkimusta. Tähän vipuun harva tiedemies kuitenkin meni, koska hänen maineensa tiedemiehenä oli silloin mennyt. USAssa myös eräät fundamentalistiuskovaiset harjoittavat "tiedettä", mitä ohjaa Raamatun näkemys olevaisesta.
Ilmastonmuutoksessa ei ole samankaltaisuutta keskiajan kirkkoon verrattuna. Ei ole olemassa sellaista instituutiota, joka globaalisti edellyttäisi tutkimusten tulosten olevan linjassa jonkun vallitsevan totuuden kanssa. Ilmastonmuutosta koskevat tutkimukset ovatkin juuri sen vuoksi varsin vakuuttavia, kun eri puolilla maailmaa on päästy samansuuntaisiin tuloksiin. Aluksi näin tapahtui jopa niin, ettei toisaalla tutkimusta tehneet edes välttämättä tienneet, että toisaalla maapallolla jotkut muutkin suorittavat samantapaista havainnointitoimintaa.
Hysteerisiin muutoksiin ei pidä lähteä. Sen sijaan pitää lähteä vakaisiin muutoksiin. Kioton sopimus on yksi tähän suuntaan tähtäävä muutosprosessi. Nyt näyttää, että myös USA on taipumassa vähitellen samaan suuntaan. Alku pitää olla näissä mahtimaissa eikä suinkaan Aasiassa kuten esität. USAlla ja Euroopalla on sitten käytettävissä painostuskeinoja, joilla Aasian maitakin saadaan mukaan. Tässäkin valta on se joka jyllää.- Maltillinen oikeistolainen
parista asiasta kirjoitti:
Suomessa on pari asiaa toisin kuin Pariisin Arabilähiössä.
Meillä on pimeä ja kylmä ilmasto, vaikka tämä talvi ei kylmyyttä ole vielä näyttänytkään. Meillä on siis lämmitys ja valaistustarvetta per capita ihan eri tavalla kuin vaikkapa Ranskassa puhumattakaan vieläå suotuisimmista alueista. Ei ole yhdentekevää kuinka lämpö ja valaistuksen sähkö tuotetaan. Hiilikasat Helsingin satamissa kertoo karuttomasti kuinka riippuvaisia olemme fossiilisista polttoaineista lämmityksessämme.
Ei meillä pidäkkään hysteerisiin rajoituksiin rhtyä, mutta kuluttajia voidaan ohjata valitsemaan puhtaampaa teknologiaa. Autoverotuksen uusiminen vähäpäästöisyytä suosivaksi oli tuollainen päätös ja kun polttoainetta vastaavasti verotetaan kovempaa niin se ohjaa ihmisiä käyttämään autoa vähemmän, tai ainakin maksamaan käytöstä enemmän.
Asumisessa meillä pitäisi ohjausta olla samalla tavalla, ei yksin lämmitystavan valinnassa vaan myös esim jätteen määrien vähentämisessä ja turhan kaatopaikkajätteen määrän tuntuvassa rajoittamisessa. Omakotiasujat voidaan velvoittaa kompostoimaan biojätteensä ja kerrostaloasujatkin lajittelemaan kaikki jätteet, jolloin niiden energia voidaan hyödyntää eikä kipata kaatopaikalle metaanin lähteeksi.
Politikoilla on ikävä taipumus kytkeä asioita irrationaalisesti, Kepun risupaketit ovat klassinen esimerkki tästä, mitään energiapoliittista päätöstä ei ole tehty ilman että risujen käyttämistä polttoaineeksi ei olisi tuettu samalla valtion varoin miettimättä onko sillä kokonaistaloudellista vaikutusta.Kannatan ehdottomasti kaikkia niitä uudistuksia, jotka toit kirjoituksessasi esiin.
Ne ovat erittäin järkeviä todennäköisessti myös taloudellisesti ja tulevan energiaomavaraisuuden kannalta. mitä monipuolisemmin tuotamme energiaa - eli mitä vähemmän olemme riippuvaisia vain muutamasta energiamuodosta, sitä vähemmän esim. jonkin energiamuodon hinnan tai saatavuuden muutokset heiluttelevat talouttamme.
Esittämäsi toimet ovat siis järkeviä, vaikka niillä ei vaikuteta tippaakaan maapallon ilmastoon, ellei Aasian ja kaukoidän kasvavissa talousmaissa menetellä samoin. - Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
En ole missään olettanut, että tiede perustuu enemmistöpäätöksiin. Kuitenkin tieteessä on kunakin aikana vallitsevia käsityksiä, jotka sen hetkisen informaation valossa näyttävät perustelluilta ja tieteellisin metodein koetelluilta.
Keskiajalla ei ollut sellaista maakeskistä tiedenäkemystä kuin väität. Tuo näkemys oli kirkon näkemys, ei tiedemaailman. Tiedeyhteisö itse asiassa kiinnostui ja ryhtyi selvittämään asiaa vasta Galileo Galilein aikana. Teorian aurinkokeskisyydestä esitti puolalainen Kopernikus, mutta varsinaisen läpilyöntinsä tuo teoria saavutti vasta Galilein tutkimusten ansiosta. Galilei vakuuttautui Kopernikuksen teorian oikeellisuudesta kokeellisten tähtitieteellisten havaintojensa perusteella. Galilei kehitti kaukoputken, jolla hän tarkkaili aurinkoa ja tähtiä. Galilei kykeni tutkimaan jopa aurinkoa tarkemmin projisoimalla sen kuvan seinään tai muulle alustalle. Galilei tunnusti kirkolle erehtyneensä, kun seurauksena olisi ollut kuolemantuomio. Galilei oli kuitenkin sen ajan merkittävin tiedeyhteisö ja hänen ajatuksensa jäi pysymään kirkon reaktiosta huolimatta.
Sekoitat siis tähän tiedeyhteisön enemmistöön valtaa pitävän kirkon edustajat. Kirkolla oli toki oma tiedeyhteisönsä, mutta periaatteena oli, ettei mikään tieto saanu olla ristiriidassa Raamatun sanoman välillä. Tässä kohdin Raamatussa on jokin kertomus, missä Jumala pysäytti auringon kierron. Jos siis aurinko onkin se, joka pysyy paikallaan muiden kiertäessä sitä, tällainen pysäyttäminen ei ole lainkaan tarpeellista. Ilman tätä Raamatunkohtaa, kirkko olisi voinut hyväksyä Kopernikuksen teorian. Raamattua ja tiedettä siis verrattiin hyvin tarkkaan kirkon miesten piirissä.
Tiedeyhteisö on sellainen, että siinä tavoitellaan kunniaa ja menestystä tiedon lisäämisen kautta. Tiedemiehen mieli on sillä lailla rakennettu. Hän ymmärtää, että väärän tiedon esittäminen tulee myöhemmin kuitenkin julki ja tiedemies leimataan huonoksi tiedemieheksi. Ei sellaista mainetta tavoitella. Lisäksi jo tiedemiehen elinaikana on vaara, että vilppi tulee julki, koska tieteellinen toiminta on avointa. Jokaisella on mahdollisuus tarkistaa tuloksia ja tehdä uusia rinnakkaiskokeita.
Raha ohjaa tietysti jossain määrin tutkimusta. Kyse on siinä kuitenkin enemmän siitä, mitä tutkitaan eli mihin tutkimusresurssit suunnataan. Tutkimuksen sisällä raha ohjaakin sitten läpinäkyvyyden periaatteen takia paljon vähemmän tutkimusta. Tietysti esim. avaruustutkmimus neitseellisenä tutkimuksena kuumatkojen jälkeen sai rahaa sillä perusteella, jos voitiin tehdä mielenkiintoisia löytyjä, joita sitten paisuteltiin. Tutkimuksen sisällön suhteen tulee kuitenkin mieleen vain tupakkateollisuus, joka on yrittänyt maksaa mielestään tutkimusta. Tähän vipuun harva tiedemies kuitenkin meni, koska hänen maineensa tiedemiehenä oli silloin mennyt. USAssa myös eräät fundamentalistiuskovaiset harjoittavat "tiedettä", mitä ohjaa Raamatun näkemys olevaisesta.
Ilmastonmuutoksessa ei ole samankaltaisuutta keskiajan kirkkoon verrattuna. Ei ole olemassa sellaista instituutiota, joka globaalisti edellyttäisi tutkimusten tulosten olevan linjassa jonkun vallitsevan totuuden kanssa. Ilmastonmuutosta koskevat tutkimukset ovatkin juuri sen vuoksi varsin vakuuttavia, kun eri puolilla maailmaa on päästy samansuuntaisiin tuloksiin. Aluksi näin tapahtui jopa niin, ettei toisaalla tutkimusta tehneet edes välttämättä tienneet, että toisaalla maapallolla jotkut muutkin suorittavat samantapaista havainnointitoimintaa.
Hysteerisiin muutoksiin ei pidä lähteä. Sen sijaan pitää lähteä vakaisiin muutoksiin. Kioton sopimus on yksi tähän suuntaan tähtäävä muutosprosessi. Nyt näyttää, että myös USA on taipumassa vähitellen samaan suuntaan. Alku pitää olla näissä mahtimaissa eikä suinkaan Aasiassa kuten esität. USAlla ja Euroopalla on sitten käytettävissä painostuskeinoja, joilla Aasian maitakin saadaan mukaan. Tässäkin valta on se joka jyllää.Esitin huonon vertauksen ja kumosit sen = OK. Näin muuten itsekin tv:stä tuon Galileista kertovan dokumentin. Tarkoitin vain sitä, että ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen sutaqudutaan tiedeyhteisöissä eri tavalla ja vain yksi niistä saa julkisuutta ja vain tämä yksi on saanut taakseen lähes "uskonnollista" vakaumuksdellsuutta, kun ne tiedemiehet, jotka eivät usko ihnisen teoilla olevan vaikutusta ilmastoon joko vaietaan kuoliaiksi tai julistetaan "vääräuskoisiksi". Tästäkin oli hiljattain dokumentti tv:ssä.
En ole eri mieltä siitäkään, että muutoksen pitää lähteä länsimaista. Fossiiliset polttoaineet energialähteinä kannattaa korvata uusiutuvilla energialähteillä jo siitäkin syystä, että nht tunnettujen öljyvarojen on laskettu kestävän enää n. 60 vuotta.
Ainoa minkä suhteen olen kovin skeptinen on se, että suomalaisen äänestäjän päähän ajetaan poliitikkojen toimesta humpuukia siitä, että meidän 5,5 miljoonaisen kansan tekomme muka pelastaisivat maailman ilmaston ja tällä humpuukilla pyritään hankkimaan poliittista kannatusta. Mielipidepankki kirjoitti:
En ole missään olettanut, että tiede perustuu enemmistöpäätöksiin. Kuitenkin tieteessä on kunakin aikana vallitsevia käsityksiä, jotka sen hetkisen informaation valossa näyttävät perustelluilta ja tieteellisin metodein koetelluilta.
Keskiajalla ei ollut sellaista maakeskistä tiedenäkemystä kuin väität. Tuo näkemys oli kirkon näkemys, ei tiedemaailman. Tiedeyhteisö itse asiassa kiinnostui ja ryhtyi selvittämään asiaa vasta Galileo Galilein aikana. Teorian aurinkokeskisyydestä esitti puolalainen Kopernikus, mutta varsinaisen läpilyöntinsä tuo teoria saavutti vasta Galilein tutkimusten ansiosta. Galilei vakuuttautui Kopernikuksen teorian oikeellisuudesta kokeellisten tähtitieteellisten havaintojensa perusteella. Galilei kehitti kaukoputken, jolla hän tarkkaili aurinkoa ja tähtiä. Galilei kykeni tutkimaan jopa aurinkoa tarkemmin projisoimalla sen kuvan seinään tai muulle alustalle. Galilei tunnusti kirkolle erehtyneensä, kun seurauksena olisi ollut kuolemantuomio. Galilei oli kuitenkin sen ajan merkittävin tiedeyhteisö ja hänen ajatuksensa jäi pysymään kirkon reaktiosta huolimatta.
Sekoitat siis tähän tiedeyhteisön enemmistöön valtaa pitävän kirkon edustajat. Kirkolla oli toki oma tiedeyhteisönsä, mutta periaatteena oli, ettei mikään tieto saanu olla ristiriidassa Raamatun sanoman välillä. Tässä kohdin Raamatussa on jokin kertomus, missä Jumala pysäytti auringon kierron. Jos siis aurinko onkin se, joka pysyy paikallaan muiden kiertäessä sitä, tällainen pysäyttäminen ei ole lainkaan tarpeellista. Ilman tätä Raamatunkohtaa, kirkko olisi voinut hyväksyä Kopernikuksen teorian. Raamattua ja tiedettä siis verrattiin hyvin tarkkaan kirkon miesten piirissä.
Tiedeyhteisö on sellainen, että siinä tavoitellaan kunniaa ja menestystä tiedon lisäämisen kautta. Tiedemiehen mieli on sillä lailla rakennettu. Hän ymmärtää, että väärän tiedon esittäminen tulee myöhemmin kuitenkin julki ja tiedemies leimataan huonoksi tiedemieheksi. Ei sellaista mainetta tavoitella. Lisäksi jo tiedemiehen elinaikana on vaara, että vilppi tulee julki, koska tieteellinen toiminta on avointa. Jokaisella on mahdollisuus tarkistaa tuloksia ja tehdä uusia rinnakkaiskokeita.
Raha ohjaa tietysti jossain määrin tutkimusta. Kyse on siinä kuitenkin enemmän siitä, mitä tutkitaan eli mihin tutkimusresurssit suunnataan. Tutkimuksen sisällä raha ohjaakin sitten läpinäkyvyyden periaatteen takia paljon vähemmän tutkimusta. Tietysti esim. avaruustutkmimus neitseellisenä tutkimuksena kuumatkojen jälkeen sai rahaa sillä perusteella, jos voitiin tehdä mielenkiintoisia löytyjä, joita sitten paisuteltiin. Tutkimuksen sisällön suhteen tulee kuitenkin mieleen vain tupakkateollisuus, joka on yrittänyt maksaa mielestään tutkimusta. Tähän vipuun harva tiedemies kuitenkin meni, koska hänen maineensa tiedemiehenä oli silloin mennyt. USAssa myös eräät fundamentalistiuskovaiset harjoittavat "tiedettä", mitä ohjaa Raamatun näkemys olevaisesta.
Ilmastonmuutoksessa ei ole samankaltaisuutta keskiajan kirkkoon verrattuna. Ei ole olemassa sellaista instituutiota, joka globaalisti edellyttäisi tutkimusten tulosten olevan linjassa jonkun vallitsevan totuuden kanssa. Ilmastonmuutosta koskevat tutkimukset ovatkin juuri sen vuoksi varsin vakuuttavia, kun eri puolilla maailmaa on päästy samansuuntaisiin tuloksiin. Aluksi näin tapahtui jopa niin, ettei toisaalla tutkimusta tehneet edes välttämättä tienneet, että toisaalla maapallolla jotkut muutkin suorittavat samantapaista havainnointitoimintaa.
Hysteerisiin muutoksiin ei pidä lähteä. Sen sijaan pitää lähteä vakaisiin muutoksiin. Kioton sopimus on yksi tähän suuntaan tähtäävä muutosprosessi. Nyt näyttää, että myös USA on taipumassa vähitellen samaan suuntaan. Alku pitää olla näissä mahtimaissa eikä suinkaan Aasiassa kuten esität. USAlla ja Euroopalla on sitten käytettävissä painostuskeinoja, joilla Aasian maitakin saadaan mukaan. Tässäkin valta on se joka jyllää.>>>Ilmastonmuutoksessa ei ole samankaltaisuutta keskiajan kirkkoon verrattuna. Ei ole olemassa sellaista instituutiota, joka globaalisti edellyttäisi tutkimusten tulosten olevan linjassa jonkun vallitsevan totuuden kanssa. Ilmastonmuutosta koskevat tutkimukset ovatkin juuri sen vuoksi varsin vakuuttavia, kun eri puolilla maailmaa on päästy samansuuntaisiin tuloksiin. Aluksi näin tapahtui jopa niin, ettei toisaalla.
- Maltillinen oikeistolainen
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
>>>Ilmastonmuutoksessa ei ole samankaltaisuutta keskiajan kirkkoon verrattuna. Ei ole olemassa sellaista instituutiota, joka globaalisti edellyttäisi tutkimusten tulosten olevan linjassa jonkun vallitsevan totuuden kanssa. Ilmastonmuutosta koskevat tutkimukset ovatkin juuri sen vuoksi varsin vakuuttavia, kun eri puolilla maailmaa on päästy samansuuntaisiin tuloksiin. Aluksi näin tapahtui jopa niin, ettei toisaalla.
Toit esiin hyviä näkemyksiä. niihin voisi oikeastaan lisätä vain yhden: ilmastomuutoksen kehitystä ennustavan tietokoneohjelman.
Tuo ohjelma on laadittu tiedemiesten tekemien oletusten pohjalta eikä todennäköisesti ota ollenkaan huomioon kaikkia muuttujia, jotka ilmastoon vaikuttavat. Tuskin edes tiedämme, mitkä kaikki muutokset ovat merkittäviä ja mikä painoarvo kullekin tulisi tietokoneohjelmassa antaa.
Median on todellakin ottanut kasvihuoneteorian lempilapsekseen, mikä on verrattavissa keskiajan kirkon ylläpitämään yhteen totuuteen maapallosta maailman napana.
- Oivahan todistaa...
mikä kepun suhde ympäristöön on.. Kaikki suojelu alas ja tärkeintä on se, että kepulaisille maksetaan tai ympäristä tuhotaan. Nytkin kepulaisille maksetaan "ympäristötukea" mikä ei edellytä heiltä mitään. Jokainen suojelualue on kepulaisille syvin kirous (Natura). Vanhasen jutut on säälittäviä kaupunkilaisten kosiskeluja, koska pidemmällä tähtäimellä kepun vanhat voimat ei pysy enää vallassa.
Hyvin kuvaavaa oli Pekkarisen ( muiden kepulaisten) takinkääntö energiaverotuksen suhteen;-)))) Ilmasto muutos tuli yllättäen ja pyytämättä... Mutta maatalouden päästöihin et koske, ne on pyhiä keskustalle.... Kepun ympäristöpolitiikka on kuin halpa tuote, pohjassa lukee made in china...- heleposti
Opetetaan naudat olemaan pieremäti ja kanat kakkimati. Kyllä se siitä. Niin ja siat kärsimäti.
- mvv
..kun Mielipidepankki yrittää tavoilleen uskollisena selvittää. Kaikki mikä on kallista kuormittaa ympäristöä. Jos ihmiset pakkautuvat kaikki asumaan suuriin kaupunkeihin niin hinnat nousevat. Asuntojen, ym.
Suoranaisesti ei vaikkapa asuntojen kallistuminen mitään saastuta. Mutta kaikki on kuitenkin maksetava. Se että voidaan jotakin maksaa niin edellyttää että on ansaittava paljon rahaa. Rahaa kun ansaitaan niin usein silloin saatutetaan, teollisuuden, liikenteen ym. kautta.
Elintason nousu nostaa kulutusta, samalla kuormittaen luontoa. Ei se että asianajaja ottaa roistojen puolustamisesta täysin järjettömän palkkion mitään saastuta. Mutta joku toinen joutuu kuitenkin sen rahan ansaitsemaan, ja se voi olla hyvinkin luonnon päälle kävä tapa.
Siis meille ei loppujen lopuksi jää mitään muuta tapaa säästää ympäristöä ja luontoa kun vähentää kulutusta, tyytyä vähmpään. Kaupungeissa vähempään tyytyminen on mahdotonta. Siellä vallitsee kova kilpailu kaikesta. Siellä vertaillaan ansioita ja suunnitellaan lakkoja palkkojen nostamiseksi.
Maaseudulla sensijaan yleensä tyydytään vähempään. Ympäristön kuormitusta ei näin synny. Maaseudun ihmisten vaatimuksetkin johtuu kaupunkilaisten korkeammasta elintasosta.
Linkola taitaa sittenkin olla oikeassa.- m a r a
Pitkät työmatkat ja suuret asumispinta-alat ovat saastumisen syitä. Näihin pitää ensisijaisesti puuttua. Kulutuksen mahdollinen kasvu muilla aloilla jos vaikka olisikin seuraus työmatkojen lyhenemisestä ja asuinpinta-alojen pienentyessä, on ne hallittavissa muilla - esim. verotuksellisilla toimenpiteillä.
Ympäristönkin kannalta tärkeintä on pysäyttää väestöryhmien eriarvoistuminen. Ympäristöä säästävien pakotteiden on kohdennuttava kulutusta hillitseväksi tekijäksi siellä, missä kerskakulutusta ilmenee, mikä seikka ei tasan toteudu kerskaeliitin itsensä säätelemänä.
Ei sen puoleen, oikeilla jäljillä olet, mutta kannattaa pohtia uusiksi syyt ja seuraukset tässä(kin) asiassa ;-)
- WADI
vaan Helsinkiin mahdollisimman korkeisiin kerrostaloihin ja iho kiinni ihossa niin maailma pelastuu. Mitäpäs me sellaisella maailmalla tehtäisiin ? Tyhjennetään ne enegiasyöpöt syrjäseudut ja pakotetaan kaikki samaan ahtaaseen elinympäristöön. Kärjistetään vähän vielä. Taloudessa ei saisi olla kuin max kolme huonetta, missään tapauksessa ei enempää kuin yksi tv, saunaa ei saa lämmittää kuin kerran viikossa ja lämmin suihku vain joka kolmas päivä jne.
Tietysti herää kysymys miten tämä toteutetaan. Kulutushysteriaan perustuva nykyinen globaalitalous tuskin korvaansa lotkauttaa tuollaisille ajatuksille. Kaikki meidän poliitikkommehan suorastaan vaativat ihmisiä kuluttamaan ja kuluttaminen nostaa hiilidioksidipäästöjä. Kauniita ajatuksia siitä kuinka me suomalaiset nyt ponnistelemme ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi viljellään lähinnä juhlapuheissa ja totta on, että lopettaessamme kaikki päästömmekin, maailma ei siitä pelastu. Näytämme hyvää esimerkkiä ? Kuka siitä välittää ? Se kiinalainen, joka nyt on ostanut toisen autonsa vai se venäläinen, joka on vuosikymmeniä kärsittyään vihdoinkin ostaa sen ensimmäisen. Hohhoijaa !
En ole kenekään merkitttävän poliitikon koko maailmassa kuullut kertovan mikä on todellinen syy suurimpaan osaan meidän ympäristöongelmistamme. "IHMISIÄ ON LIIKAA". Miksi ihmisiä on liikaa ? Siihen on tietysti monia syitä, mutta uskonnolliset syyt (katolinen kirkko ja islam) ovat niitä merkittävimpiä. En ole Matti Vanhaseen kuullut arvostelevan maapallon väestönkasvua, vaikka se nimenomaan aiheuttaa pääasiallisesti meidän ongelmamme.
Kun nyt MPP puuttuu tähän suureen ongelmaan ja kehoittaa meitä suomalaisia kantamaan kortemme kekoon, jotta ilmastonmuutosta voitaisiin hillitä, kannattaisi varmaan tarkastella asioita hiukan monipuolisemmin kuin demarilähtöisesti. Vasemmistolaisethan rakastavat (rakastivat) näitä kerrostaloslummeja, joita varsinkin Vantaa ja Helsinki on pullollaan. Kannastaisikohan hakea muitakin ratkaisuja kuin kunnallispoliitikkojen ja gryndereiden ajamia. - m a r a
Puheesi asumisesta ja liikenteen päästöistä osui kuin nappi silmään. Näinhän se menee. Mutta vastaavasti on todettava, että haja-asutusalueiden pientalojen ei välttämättä tarvitse olla merkittäviä pistekuormittajia. Teknologiat puhtaaseen lämmitykseen ja jopa omavaraiseen sähköntuotantoon -jätehuollosta puhumattakaan-, ovat olemassa.
Toki liian pieni asukastiheys maamme takapihoilla on kiistatta ympäristörasite; elinvoimaiset maaseutuyhteisöt eivät sitä ole, pikemminkin päinvastoin.
Tärkeää on pitää juuret elossa jo siksikin, että suvun jälkipolvilla on mihin palata. Kesäloma suvun kotiseudulla on tervehdyttävä kokemus, mutta viikonloppureissailu kesämökeille kuormittaa todella paljon ympäristöä. Huomioi sekin, että urbaani eläjä usein -varallisuuden kasvaessa- hankkii sen kesämökkinsä joka sijaitsee siellä jossain. The truth is out there (Fox Mulder).Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä.
Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy.
Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa.- m_a_r_a
Mielipidepankki kirjoitti:
Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä.
Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy.
Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa.Tässä pari lisähajatelmaa sunnuntaiaamun ratoksi.
" Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä. "
Kyse on toki elämäntavoistamme. Siksipä tulisi ehdottomasti jakaa ihmisille oikeaa ja perusteltua faktatietoa elämäntapojen globaaleista vaikutuksista. Missä viipyvät todelliset ympäristömittarit - eivät näy ruokapaketeissa, eivät matkaration kyljessä. Jokaiselta tuotteelta on laskettavissa elinkaarimallinnuksen tuottama arvo, kuten ekologinen jalanjälki. Tämä (kuluttajan kannalta) yksiselitteinen luku ohjaisi varsin hyvin varsinkin nuoremman polven kulutustottumuksia ekologisempaan suuntaan.
Kuormitusmittareiden laskentamallien pitää ehdottomasti olla puolueettomien asiantuntijoiden laatimia. Hyvä malli olisi kerätä YK:n alaisuudessa asiantuntijaryhmä painotettuna väkilukujen suhteessa pohtimaan asiaa. Mikäli päätyisivät about 4/5 enemmiställä tiettyyn normiin, voitaisiin tuo approksimaatio siirtää kansalle faktana, niin faktana kuin yleensä voi olla. Samainen tiimi voisi toki vuosien varrella tarkentaa laskentamallejaan niinikään 4/5 enemmistöllä.
Mittarin on sisällettävä vertailukelpoisesti kaikki kulutusmuodot. Mene bussiin, reissaa 5 km. Kuitissa tulostuu esim. luku 7. Osta suklaapatukka, luku voisi olla vaikkapa 1. JNE. Normitetaan ihmiskohtainen tavoitetaso, jonka ylityksestä ihminen tunnistaa halutessaan itsensä ympäristöpöpöksi. Siis vapaaehtoinen seurantamalli, mikä kuitenkin mahdollistaa henkilökohtaisen kuormituksen seurannan globaalissa mittakaavassa.
"Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy. "
Mitä kehittyneempi elintaso, sitä pienempi syntyvyys. Jos ihmisellä on kliffaa, ei se hevin viitsi ruveta poikimaan. Tätä kautta kehitysmaiden syntyvyys vähenee sitä mukaa kun pääsevät kehitysmaastatuksen kurimuksesta.
"Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa."
Taas asiaa. Kaikenlainen ylennainti ja muu siveettömyys heikentää mahdollisuuksia yläportin taivaspaikka-arvonnassa. Minusta kyllä tuntuu, että se iso jehu siellä ylhäällä kattelee myös sitä, kuinka hoivaamme törkyistä planeettaamme. Ne jotka saastuttaa paljon, joutuu alimpaan helkuttiin hammastenkivistyksineen kaikkineen. Mutta tätäkään seikkaa ei kirkko kerro, perkules ;-) - perustaa
m_a_r_a kirjoitti:
Tässä pari lisähajatelmaa sunnuntaiaamun ratoksi.
" Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä. "
Kyse on toki elämäntavoistamme. Siksipä tulisi ehdottomasti jakaa ihmisille oikeaa ja perusteltua faktatietoa elämäntapojen globaaleista vaikutuksista. Missä viipyvät todelliset ympäristömittarit - eivät näy ruokapaketeissa, eivät matkaration kyljessä. Jokaiselta tuotteelta on laskettavissa elinkaarimallinnuksen tuottama arvo, kuten ekologinen jalanjälki. Tämä (kuluttajan kannalta) yksiselitteinen luku ohjaisi varsin hyvin varsinkin nuoremman polven kulutustottumuksia ekologisempaan suuntaan.
Kuormitusmittareiden laskentamallien pitää ehdottomasti olla puolueettomien asiantuntijoiden laatimia. Hyvä malli olisi kerätä YK:n alaisuudessa asiantuntijaryhmä painotettuna väkilukujen suhteessa pohtimaan asiaa. Mikäli päätyisivät about 4/5 enemmiställä tiettyyn normiin, voitaisiin tuo approksimaatio siirtää kansalle faktana, niin faktana kuin yleensä voi olla. Samainen tiimi voisi toki vuosien varrella tarkentaa laskentamallejaan niinikään 4/5 enemmistöllä.
Mittarin on sisällettävä vertailukelpoisesti kaikki kulutusmuodot. Mene bussiin, reissaa 5 km. Kuitissa tulostuu esim. luku 7. Osta suklaapatukka, luku voisi olla vaikkapa 1. JNE. Normitetaan ihmiskohtainen tavoitetaso, jonka ylityksestä ihminen tunnistaa halutessaan itsensä ympäristöpöpöksi. Siis vapaaehtoinen seurantamalli, mikä kuitenkin mahdollistaa henkilökohtaisen kuormituksen seurannan globaalissa mittakaavassa.
"Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy. "
Mitä kehittyneempi elintaso, sitä pienempi syntyvyys. Jos ihmisellä on kliffaa, ei se hevin viitsi ruveta poikimaan. Tätä kautta kehitysmaiden syntyvyys vähenee sitä mukaa kun pääsevät kehitysmaastatuksen kurimuksesta.
"Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa."
Taas asiaa. Kaikenlainen ylennainti ja muu siveettömyys heikentää mahdollisuuksia yläportin taivaspaikka-arvonnassa. Minusta kyllä tuntuu, että se iso jehu siellä ylhäällä kattelee myös sitä, kuinka hoivaamme törkyistä planeettaamme. Ne jotka saastuttaa paljon, joutuu alimpaan helkuttiin hammastenkivistyksineen kaikkineen. Mutta tätäkään seikkaa ei kirkko kerro, perkules ;-)fanipalsta:)))
- pieni huomautus
Mielipidepankki kirjoitti:
Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä.
Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy.
Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa.Napoli nyt on tässä huono esimerkki. Tuskin siellä kerskakulutus on edennyt pisimmälle maailmssa. Eiköhän se ole aivan toiset italialaisperäiset syyt.
- ongelmat
Mielipidepankki kirjoitti:
Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä.
Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy.
Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa.Näinhän se on. Kulutusyhteiskunta, pitäisi kai täsmentää kertakäyttö-kulutusyhteiskunta, on eritoten kaupunkien ongelma.
Kaupungistuminen jatkuu, mutta meillä yhdenasian nimby-liikkeet estävät tehokkaasti kaupunkirakenteen tiivistämisen; on syntynyt hajanaisia kaupunkeja joissa työpaikat ja asunnot ovat etäällä toisistaan ja ihmiset kulkevat autoillaan pitkiäkin päivittäisiä matkoja. Kun asumisihanteeksi on vielä iskostettu omakotitalo, hajanaisuus sen kun lisääntyy. Ja ympäristön kuormitus sen mukana.
Taloja lämmitetään surutta liiaksi, lämmintä pitää olla reilusti yli 20 astetta, ja lämmitys tapahtuu vieläpä sähköllä jonka tuotanto Suomessa oon kaikkea muuta kuin ympäristöystävällistä, hiiltä palaa edelleen ja paljon. Sähkölämmitteiset omakotitalot pitäisikin saada pikimmiten rangaistusveron piiriin, mutta taitaa olla turha toivo kun itse pääministerikin asuu sellaisessa.
Ja mihin on hävinnyt kaupunkien ihmisten kyky kulkea hämärässä tai pimeässä. Jok'ikinen katu, puisto ja piha pitää olla yltympäriinsä valaistu, kuinka paljon palaa sähköä viinäkin kirjaimellisesti harakoille. Maaseudulla uskalletaan vielä liikkua ilman yletöntä valosaastaa.
Maaseudulla myös esim. kompostointi on yleistä, näin turhat jätemäärät on kohtuullisempia kuin kaupungeissa, jossa moni omakotiasujakin mättää kaikki jätteensä samaan pönttöön kaatopaikalle vietäväksi, vaikka biojätteestä saa mitä parhainta lannoitetta kukkapenkkiin jos osaa hommman. Kerros- tai rivitaloistahan komposteja on turha etsiä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Maaseudun asukkailla on myös taloissan puulämmitteisiä uuneja ja kiukaita joilla korvataan sähkön käyttöä, ja kyllähän kunon uunissa laitettu ruoka hautuu ihan eritavalla kuin ahtaassa sähköuunissa.
Kaupungeissa on siis vieraannuttu luonnonmukaisesta elämästä niin kauas, ettei ymmärretä elämäntavan vaikutuksia luontoon edes lähiympäristössä saati globaalilla tasolla. - ympäristöministeriön
ongelmat kirjoitti:
Näinhän se on. Kulutusyhteiskunta, pitäisi kai täsmentää kertakäyttö-kulutusyhteiskunta, on eritoten kaupunkien ongelma.
Kaupungistuminen jatkuu, mutta meillä yhdenasian nimby-liikkeet estävät tehokkaasti kaupunkirakenteen tiivistämisen; on syntynyt hajanaisia kaupunkeja joissa työpaikat ja asunnot ovat etäällä toisistaan ja ihmiset kulkevat autoillaan pitkiäkin päivittäisiä matkoja. Kun asumisihanteeksi on vielä iskostettu omakotitalo, hajanaisuus sen kun lisääntyy. Ja ympäristön kuormitus sen mukana.
Taloja lämmitetään surutta liiaksi, lämmintä pitää olla reilusti yli 20 astetta, ja lämmitys tapahtuu vieläpä sähköllä jonka tuotanto Suomessa oon kaikkea muuta kuin ympäristöystävällistä, hiiltä palaa edelleen ja paljon. Sähkölämmitteiset omakotitalot pitäisikin saada pikimmiten rangaistusveron piiriin, mutta taitaa olla turha toivo kun itse pääministerikin asuu sellaisessa.
Ja mihin on hävinnyt kaupunkien ihmisten kyky kulkea hämärässä tai pimeässä. Jok'ikinen katu, puisto ja piha pitää olla yltympäriinsä valaistu, kuinka paljon palaa sähköä viinäkin kirjaimellisesti harakoille. Maaseudulla uskalletaan vielä liikkua ilman yletöntä valosaastaa.
Maaseudulla myös esim. kompostointi on yleistä, näin turhat jätemäärät on kohtuullisempia kuin kaupungeissa, jossa moni omakotiasujakin mättää kaikki jätteensä samaan pönttöön kaatopaikalle vietäväksi, vaikka biojätteestä saa mitä parhainta lannoitetta kukkapenkkiin jos osaa hommman. Kerros- tai rivitaloistahan komposteja on turha etsiä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Maaseudun asukkailla on myös taloissan puulämmitteisiä uuneja ja kiukaita joilla korvataan sähkön käyttöä, ja kyllähän kunon uunissa laitettu ruoka hautuu ihan eritavalla kuin ahtaassa sähköuunissa.
Kaupungeissa on siis vieraannuttu luonnonmukaisesta elämästä niin kauas, ettei ymmärretä elämäntavan vaikutuksia luontoon edes lähiympäristössä saati globaalilla tasolla.perustamista apinan raivolla;-)) Sama juttu Natura-alueiden kanssa.. Olet harvinaisen väärillä jäljillä, mutta näinhän ne maajussit on aina olleet ympäristön suhteen.
- Maltillinen oikeistolainen
Mielipidepankki kirjoitti:
Avaukseni oli provokatiivinen ja pelkistetty. Asia on toki mutkikkaampi - tai tarkemmin sanottuna yksinkertaisempi. Kyse on pohjimmiltaan elämäntavoistamme. Nykyinen materialismi kerskakulutuksineen on johtanut siihen, että alamme hukkua omiin saasteisiimme kuten nyt Napolissa on ihan konkreettisesti käymässä.
Toinen tärkeä asia tässä on yhtälössä on väenpaljous. Sitä ei täällä Suomessa huomaa, mutta lämpimimmissä maissa se on valitettava fakta. Ihmispaljous yhdessä materialistisen kulutuksen kasvun kanssa on tämän sopan perimmäinen syy.
Maailmassa on siis ylensyöntiä ja ylennaintia. Raamatun kehotus lisääntyä ja täyttää maa on varsin pirullinen suositus. Veikkaan, että itse pääpiru on saanut ujutettua tekstiin tällaisen kehotuksen. Meillä Suomessa esim. lestadiolaiset ovat menneet tähän juoneen, mikä on hyvin valitettavaa. Jostain syystä ihmiset ovat omaksuneet tämän ylennaintikehotuksen kirjaimellisesti. Sen sijaan tuon kirjan kehotuksia elää nuukasti ja antaa köyhille ei ole omaksuttu edes muodollisesti. Tai kerätään kai sitä kolehtia edelleen muodon vuoksi kirkoissa.Hupimielessä (?) kirjoitettuun juttuusi voisi todeta vain, että Darwin oli oikeassa.
Luova ihminen on keksinyt lääketieteen pitääkseen lajinsa hengissä, ettei Darwinin oppi luonnollisesta valinnasta meidän kohdallamme toimisi.
Kerskakulutus on helppo syntipukki ideologisesti, mutta kuvittelepa sitä maailmanlaajuista työttömien armejaa, joka syntyisi, jos "kerskakulutus" loppuisi.
- nykyajan...
hyvä keino säästää energiaa ja sitä käytetään monesti uusissa omakotitaloissa.
Ruotsissa ollaan siinäkin asiassa edempänä ja siellä maalämpölaitteistöt maksaa paljon vähemmän kuin suomessa.
Tuetaankohan siellä valtion toimesta niiden laitteistojen hintoja?- harhaa...
Maalämpö säästää energiaa vain loppukäyttäjälleen. Maalämpöpumppujen ja lämmönvaihtimien valmistus nielee energiaa todella paljon, eikä lämpöpumppukaan pyöri ilman sähköä. Kun kompressoreiden tekninen käyttöikä on maksimissaan 15 vuotta jolloin laitteisto joudutaan aina pääosin uusimaan, ei voida puhua kokonaisedullisesta lämmitysmuodosta.
Samantyyppinen harha liittyy aurinkokennoihin. Niiden valmistus vaatii luonnonvaroja niin, että vasta viiden vuoden sähköntuotanto optimioloissa kuittaa kennon valmistukseen menneet luonnonvarat. Kennojen hyötysuhde toki paranee koko ajan, mitä ei voi sanoa lämpöpumppujen hyötysuhteesta.
Asumisessa parasta olisikin passiivisen aurinkoenergian hyväksikäyttö ja kunnon lämmöneristys. Nytkin aurinko paistaa sen verran, että oikein suunniteltu talo saa melkoisen lämpömäärän jos ikkunat on etelään suunnatut ja riittävän kokoiset sekä rakenteet lämpöä varaavia. Lisänä voidaan sitten käyttää puu- tai pellettitakkaa, muuta ei tarvita jos homma on oikein hoidettu. - läpöaaltoa.
harhaa... kirjoitti:
Maalämpö säästää energiaa vain loppukäyttäjälleen. Maalämpöpumppujen ja lämmönvaihtimien valmistus nielee energiaa todella paljon, eikä lämpöpumppukaan pyöri ilman sähköä. Kun kompressoreiden tekninen käyttöikä on maksimissaan 15 vuotta jolloin laitteisto joudutaan aina pääosin uusimaan, ei voida puhua kokonaisedullisesta lämmitysmuodosta.
Samantyyppinen harha liittyy aurinkokennoihin. Niiden valmistus vaatii luonnonvaroja niin, että vasta viiden vuoden sähköntuotanto optimioloissa kuittaa kennon valmistukseen menneet luonnonvarat. Kennojen hyötysuhde toki paranee koko ajan, mitä ei voi sanoa lämpöpumppujen hyötysuhteesta.
Asumisessa parasta olisikin passiivisen aurinkoenergian hyväksikäyttö ja kunnon lämmöneristys. Nytkin aurinko paistaa sen verran, että oikein suunniteltu talo saa melkoisen lämpömäärän jos ikkunat on etelään suunnatut ja riittävän kokoiset sekä rakenteet lämpöä varaavia. Lisänä voidaan sitten käyttää puu- tai pellettitakkaa, muuta ei tarvita jos homma on oikein hoidettu.Toivottavasti Suomen kylmä kolkko ilmasto lämpenee.
Säästyisi paljon energiaa.
Läpöjutut ovat alkujaan kepun propagandaa, jotta saataisiin isäntien pusikoista kova hinta ja ilmaiset työntekijät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621374
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39956Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38695- 14620
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28602Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 28588
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19580Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543