Varoitus!!!

Älkää ihmeessä keksikö omia ympäristöystävällisiä energianlähteitä!! Voi tulla kalliiksi!!
Lue ja hämmästy: Pienen maatilani(31ha) laidoitse virtaa pieni koski, kolmisen metriä leveä puropahanen oikeastaan, kuitenkin veden pudotus tilani kohdalla on melkein 1m, mikä antaa vedelle aikamoisen sähköntuottokyvyn ainakin syksyllä kun vettä on runsaasti.
Rakensin siis naapurini(sähköinsinööri) avustuksella pienen sähköä tuottavan "voimalan" omiin tarpeisiini, vedin omat täysin "valtakunnanverkosta" erilliset johdot sekä asuinrakennukseeni että navettaan/talliin. Olin todella tyytyväinen aikaansaannoksiini.
Kunnes: Sain paikalliselta sähkölaitokselta kirjeen, jossa todettiin minun tuottavan sähköa luvattomalla ja laittomalla tavalla. Seuraavassa veroviranomaisilta saamassani kirjeessä vahvistettiin sähkölaitoksen kirjeen sisältö olennaisilta osiltaan ja siten minut velvoitettiin maksamaan tuottamastani sähköstä energiaveroa, liikevaihtoveroa sekä korkoa viivästyneestä veronmaksusta. Lisäksi sain maksaa 3850mk(tämä tapahtui neljä vuotta ennen euro-aikaa)rangaistusmaksua lainsäätämän sähkömittarin asentamisen laiminlyömisestä. Sakkoja en kuitenkaan saanut, oikeus(asia käsiteltiin asuinseutuni alioikeudessa)totesi minun toimineen "hyvässä uskossa ja tuntematta asiaan liityvää lainsäädäntöä".
Että semmosta. Polttakaa hiiltä sekä öljyä ja antakaa pas..n marjat ympäristölle.
172346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Näin se valitettavasti Suomessa yleensä menee.Aktiivisuudesta ja oma-aloitteellisuudesta tehdään pahe tai jopa leimataan teko rikolliseksi.Vastaavia esimekkejä löytyy monia muilta aloilta.Meillä kun on niin nurinkurinen lähestymistapa asioihin(siis viranomaisilla).Näkökulma on yleensä sellainen että mikä ei erikseen ole sallittua on kielletty tai se on tehty joko maksuilla tai lainsäädännöllä niin vaikeaksi ettei moiseen työhön kannata ryhtyä.Tämä on suurin este oma-aloitteellisuuden runsaanpaan heräämiseen.Minusta periaate pitäisi olla jokseenkin toisinpäin eli kaikkea saa ja voi tehdä mikäli se ei ole toisille suoranaisesti vaaraksi.Kaikenlainen viranomaisvalvonta ei kuulu 2000-luvun yhteiskuntaan.

Äänestä

Entä jos pystyttäis pihaansa muutaman kilowatin tuulivoimalan?
Kävisi varmaan samalla lailla.
Tarx varmaan osaisi kertoa?

Äänestä

Miten sitä liikevaihtoveroa voi joutua maksamaan kun ei ole liikevaihtoakaan?
Tuolla perustella verottaja voisi verottaa omalta tontilta tehdyistä saunahaloistakin.

Äänestä

Kuten P. Linkola on todennut, mitään ei ole enää tehtävissä, maapallo on saattohoidossa ja voimme vain lievittää kipuja...eli antaa palaa vaan.

Äänestä
  • saattohoitoahan tää on!
    Ei tälle kukaan mitään voi!
    systeemi pyörii omalla painollaan.
    Ainut mikä jotain merkitsee,on kunkin henkilön omakohtainen pärjääminen.
    siis riippuu siitä,minkäläinen palkka on.
    onko velkaa?
    Onneksi olen vanha"kääkkä"ja kuolen pois ennenkuin eläminen tulee liian kalliiksi!
    OLEN MUUTEN HARVINAISEN OIKEASSA!

    Äänestä

Siinä se taas nähtiin miten pelle valtiossa asutaan, mitään ei saisin tehdä omin avuin. Olen jo ajat sitten päättänyt, että tämä pelleily saa riittää. Polttelen puita joita vielä jaksan kerätä ilmaiseksi. Öljyä en polta koska rahat menee suomen rosvoille.

Äänestä
  • Eihän liikevaitoveroakaan ole ollu enää vuosikausiin....

    Äänestä

  • ja maalämpöä sekä aurinkokenno. Rupee Liliuksen optiot pienenemään ja öljysheikit kortistoon ja haaremit huutokaupattavaksi. Ilmastonmuutoksella ratsastetaan Suomessa ja kerätään meiltä tyhmiltä rahat pois.

    Äänestä

  • tai ainakin osittain kirjoitti:

    Eihän liikevaitoveroakaan ole ollu enää vuosikausiin....

    oli sähköä ,hevosvoimaa ,lihasvoimaa,vesivoimaa ja kananpaskaa joka veti ja lykkäs

    Äänestä

Kyllähän aurinko ja tuuli voimaa saa hyödyntää eikä siinä ole sähköyhtiöillä osaa eikä arpaa.
Kokemusta on.Kannattaa kysellä uudestaan kuulostaa sen verran oudolta.Jos näin on niin sehän on aivan typerää mutta voi olla että siinä vedotaan kilpailuun tiedä vaikka alkaisit tuottaa energiaa naapurillekkin.

Äänestä

Paikallinen sähköyhtiö halusi v***tuilla sinulle, ja käräytti sinut ihan asiattomasti.
Suomessa on myös hirvellä ratsastaminen lailla kiellettyä, mutta kuka sitäkään valvoo ellei joku todella pikkusieluinen idiootti halua v**tuuksissaan toisen käräyttää.

Tiedätkö, että paikallinen sähköyhtiö on velvollinen maksamaan maanomistajille vuokraa joka ainoasta sähköpaalusta, jonka se on asentanut ihmisten maille, pelloille ja metsiin?

Nyt vaan keräämään naapureiden kanssa listaa omilla mailla olevista paaluista ja sähköyhtiölle laskua - korkoineen.
Siitähän voisi sitten vaikka ilmoitella muillekin isännille, sähköfirmalla on kyllä rahaa maksaa vuokrat paaluista, kun on rahaa pitää pikkusieluista ja paskantärkeätä nilkkiä valvomassa ihmisten harrastuksia.

Äänestä
  • On rakentanut edes ilmoittamatta maitteni halki, mm. kesämökkitonttini halki, sähkölinjan noin 30 vuotta sitten. Kun se nyt huomasi tehneensä rikoksia rakentaessaan, se tarjoutui "ostamaan" linja-alueen oikeudet.
    Tarjous oli ruhtinaallinen: Peräti 87 euroa!!
    Maa-aluetta on sähkölinjan alla 10 * 600 m = 6000 m2. Josta noin puolet rantatonttia jonka verottaja sanoo olevan 3 euroa/m2 arvoista.
    Mitään korkoa tai vuokraa ei yli 30 vuoden haitanteosta tarjottu. Siis vain tuo 87 euroa.
    Pyyhin tarjouksella vessan lattian. Paperi oli kelvotonta /C:een pyyhkimiseen.
    Kaapelointi ei kuulemma kannata koska maan saa varastetua halvalla.
    Rantatontistani jolla on hirsimökki ja sauna on tarjottu yli 200 000 euroa.
    Sähköyhtiöt tekevät "laillistetua" varkautta.
    Sitten ne vielä perivät perusmaksuja sähkönkäyttäjiltä. Sillä tavalla saadaan sähkönhinta kaksinkertaistettua. Perusmaksuhan tekee pienkuluttajille enemmän kuin sähkönmyynti ja sähkönsirto yhteesä. Etenkin jos osaat vähentää kulutusta.
    Kesämökin kulutus on yleensä hyvin pientä eikä lisää sähköyhtiön kuluja linjojen osalta. Etenkin kun linja kulkee tontin halki eikä tolpista tarvitse maksaa. Liittymismaksukin oli yli 2000 euroa ja liittymän rakensi ja kustansi tontin omistaja. Myös kaapelin ja kaivutyön. Sähköyhtiö liitti vain piuhat tolppaan. Ja mukatarkasti asennusfirman työt mittarilla.
    Sitten vielä: Sähköyhtiö on kaatanut ja karsinut linjan viereltä puita huomattavasti leveämmältä kuin vaaditut viis metriä puoleltaan. Linjassa on 20 000 voltin korkeajännitelinja jolla viedään sähköä naapurikylääm. ja samoihin tolppiin on asennettu matalajännitekaapeli viereisten mökkien ja talojen tarpeisiin.

    Äänestä

Jos olisin itse k.o. "vesivoimalan" omistaja, päivittäisin nuo tiedot nyt EU-aikaan. Oma haaveeni on muuten aina ollut, että tonttini läpi virtaisi juuri tuollainen puro-pahanen, ei tarvitsisi olla isokaan, niin olisin aikoja sitten tehnyt samanmoisen myllyn ja kaikki pelaisi sähköllä. Olipa opettavainen tarina tosiaan. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää vastaako tuo tämän päivän oikeuskäytäntöä.

Joskus muinaisina aikoina, kun reskontrat hoidettiin käsityönä, oli tapana kostaa pysäköintisakosta aiheutunut harmi, maksamalla penni ylimääräistä. Teetti väittämän mukaan viikon työn saada tilit täsmäämään, mutta ei ole tuostakaan enää avuksi sähköyhtiön kanssa.

Äänestä
  • kertomuksen täysin.
    Rallikuski Juha Kankkunen kävi vuosien sodan kotipaikkakunnallaan vähän vastaavanlaisessa asiassa.
    Hän halusi rakentaa maidensa läpi menevään puroon tai pieneen jokeen sähkömyllyn, jolla tuottaa siten sähköä.
    Asiaa vastustivat käytännössä lähes kaikki mahdolliset instanssit.
    Vuosien taistelun jälkeen tietääkseni lupa tuli.

    Äänestä

Pienvesivoimayhdistyksen toiminnanjohtajana haluan tuoda esille, että Varoitus-artikkelissa kerrotulla tavalla ei ole voinut syntyä mainitut oikeuden päätökset! Pienvesivoimayhdistys ry:n puolesta olemme kiinnostuneita arvioimaan tilanteen ja selvittämään missä vaiheessa kehityspolun aikana on ristiriitaisuuksia voinut syntyä voimassa olevien säädösten kanssa, tai mistä syystä on syntynyt virheellisiä tulkintoja. Artikkelissa esitetyt tiedot eivät valitettavasti riitä siihen! Mikäli halutaan saada käsityksemme asiasta, pyydän ottamaan yhteyttä. Yhteystiedot ovat yhdistyksen kotisivuilla.

Äänestä

sinun kohdallasi. Olen olut 20v sähköasentajana. Mitkään sähköturvallisuus tai asennusoikeudelliset säännöt eivät päde silloin kun käytetään muuta kuin sähkölaitoksen verkkoon liitettyjä kiinteistöjä.
Tuo kohtaamasi herkkähipiäisyys lainsäätäjän/sähkölaitoksen osalta on täysin käsittämätöntä ja syvältä p....stä.

Äänestä

anneta oikeesti olla eko.on pakko käyttää ylihinnoiteltua energiaa, on keksitöjä joilla voi tuottaa täysin saastetonta ja hapaa enerkiaa mutta ei sallita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varokaa!!! kirjoitti:

Älkää ihmeessä keksikö omia ympäristöystävällisiä energianlähteitä!! Voi tulla kalliiksi!!
Lue ja hämmästy: Pienen maatilani(31ha) laidoitse virtaa pieni koski, kolmisen metriä leveä puropahanen oikeastaan, kuitenkin veden pudotus tilani kohdalla on melkein 1m, mikä antaa vedelle aikamoisen sähköntuottokyvyn ainakin syksyllä kun vettä on runsaasti.
Rakensin siis naapurini(sähköinsinööri) avustuksella pienen sähköä tuottavan "voimalan" omiin tarpeisiini, vedin omat täysin "valtakunnanverkosta" erilliset johdot sekä asuinrakennukseeni että navettaan/talliin. Olin todella tyytyväinen aikaansaannoksiini.
Kunnes: Sain paikalliselta sähkölaitokselta kirjeen, jossa todettiin minun tuottavan sähköa luvattomalla ja laittomalla tavalla. Seuraavassa veroviranomaisilta saamassani kirjeessä vahvistettiin sähkölaitoksen kirjeen sisältö olennaisilta osiltaan ja siten minut velvoitettiin maksamaan tuottamastani sähköstä energiaveroa, liikevaihtoveroa sekä korkoa viivästyneestä veronmaksusta. Lisäksi sain maksaa 3850mk(tämä tapahtui neljä vuotta ennen euro-aikaa)rangaistusmaksua lainsäätämän sähkömittarin asentamisen laiminlyömisestä. Sakkoja en kuitenkaan saanut, oikeus(asia käsiteltiin asuinseutuni alioikeudessa)totesi minun toimineen "hyvässä uskossa ja tuntematta asiaan liityvää lainsäädäntöä".
Että semmosta. Polttakaa hiiltä sekä öljyä ja antakaa pas..n marjat ympäristölle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu