Ihmettelen todella tällä palstalla käytyä keskukselua uskottomuudesta.
Mitä ihmettä varten ihmiset moralisoivat toisten tekemisiä? Lasitalossa asuvien ei kannattaisi heitellä kivä toisia kohti.
Kuka teistä Annille vastaajista moralisteista on "synnitön"?
Jos Anni tai joku muu suomalainen nainen (tai mies)haluaa pitää yllä suhdetta avioliiton ulkopuolella, se on tasan tarkkaan hänen oma asiansa. Se ei kuulu edes perheelle. Se ei kuulu vaimolle, ei lapsille.
Jokaisen meistä on elettävä myös oma elämänsä, johon ei kuulu mies, lapset, äiti, isä, sukulaiset tai tuttavat. Jokaisella on sielussaan ne syvimmät tunteet. Kun tekee ratkaisuja, on joskus ajateltava ihan vaan itseään, että jaksaa elää myös itselleen.
Hannu
Mitä ihmettä varten ihmiset moralisoivat toisten tekemisiä? Lasitalossa asuvien ei kannattaisi heitellä kivä toisia kohti.
Kuka teistä Annille vastaajista moralisteista on "synnitön"?
Jos Anni tai joku muu suomalainen nainen (tai mies)haluaa pitää yllä suhdetta avioliiton ulkopuolella, se on tasan tarkkaan hänen oma asiansa. Se ei kuulu edes perheelle. Se ei kuulu vaimolle, ei lapsille.
Jokaisen meistä on elettävä myös oma elämänsä, johon ei kuulu mies, lapset, äiti, isä, sukulaiset tai tuttavat. Jokaisella on sielussaan ne syvimmät tunteet. Kun tekee ratkaisuja, on joskus ajateltava ihan vaan itseään, että jaksaa elää myös itselleen.
Hannu
Vastaukset 123
Vanhimmat
Jos on yksin voi tehdä mitä lystää!
Mutta perhe,lapset on syyttömiä kärsimään..
Rakkautta pitää hoitaa,jos se alkaa lakastumaan
Kuka niitä ulkopuolisia suhteita ajattelee kun naimisiin menee.Mutta elämä on pitkä.Kyllä perhettä pitää ajatella.Mutta pitää ajatella myös omaa elämää.Jos omassa elämässä ei riitä enää jaettavaa itselle,voi itsensä auttamiseksi tehdä jotakin.Vaikka hankkia sen ulkopuolisen suhteen.Ei lapsille todellakaan kuulu,kenen kanssa isä tai äiti menee sänkyyn.kyllä sukupuoliasiat on vanhempien asioita,ei lasten.
nuorempia neuvoisin elämään elämänsä niin että ei kadu vanhemmalla iällä. Täytän tässä kuussa 73 vuotta. Marraskuussa tulee 50 kun olen ollut yhden kanssa aviossa ja yhden kanssa elämäni aikana seksisuhteessa ja kaduttaa niin vietävästiiiiii .
Kiitos mummo rohkaisevasta kirjoituksestasi.
Minä kuulun niihin, joka aikoinaan ajattelin, että haluan elää vain miehelleni ja lapsilleni.
Tämä mieheni kuitenkin kävi vieraissa niin paljon kuin ehti.
Onneksi olen nyt vanhemmalla iällä löytänyt elämääni miehen, joka kuuntelee minua, välittää minusta ja olen hänen mielestään "kaunis ja haluttava nainen". Miten ihanilta nuo sanat voivatkaan tuntua kaikkien avioliittovuosien jälkeen, jolloin olen tuntenut itseni mitättömäksi ja huonoksi mieheni ainaisen arvostelun alla.
En kadu pätkääkään, että petän häntä.
No olipa ITSEKÄS kirjoitus, ei voi muuta sanoa !!!
Tottakai se kuuluu sille aviopuolisolle miten elät. KUNNIOITATKO HÄNTÄ ??
Kukapa pettäisi, jos asiat kotona olisivat hyvin? Jos ihminen hakee seuraa toisesta ihmisestä avioliittonsa ulkopuolelta, hänellä on omat syyt tehdä se.
Ei elämässä tarvitse näivettyä henkisesti, vaikka olisi kuinka avioliitossa. Ei toisen kunnioittaminen ole sitä, että uhraa itsensä.
Minä henkilökohtaisesti olen nykyään paljon parempi ihminen kun olen löytänyt rakkauden.
Ilman häntä en jaksaisi pitää perheesstäni huolta ja elää arkeani.
ja myös tulee varmaan ikävää kun ei koskaan voi olla rehellinen haluat olla ilkeä ja pettää välittämättä mitään toisten tunteista edes niistä omista lapsistasi hyi mikä sika oletkaan mutta sehän selittyy sillä että olet mies tietenkin.
Loppujen lopuksi olet aika reppana yksinäinen ja tunteeton ihmisparka Hannu rukka
että kaikki vastaajat ovat olleet vasta lyhyessä suhteessa, korkeintaan kymmenen vuotta. Paitsi mummo tietty. Kyllä sitä jo vuosikymmenien avioliiton kuluessa alkaa katsella muitakin sillä silmällä. En ole pettänyt, vaikka kolme vuosikymmentä tuleekin täyteen, mutta joskus kyllä tekisi mieli.
Oikeassa olet. Väitän, että pitkän kymmeniä vuosia
kestäneen suhteen aikana on loppujen lopuksi vain
suhdetta piristävää ja tylsää arkea ja jaksamista
lisäävää pitää yllä suhteita muihinkin kuin omaan
puolisoon. Näiden suhteiden kautta oppii
aina ymmärtämään myös omaa puolisoaan ja arvostus
häntä kohtaan vain kasvaa.
Oletetaan kuitenkin, että nämä suhteet pitää
hoitaa niin, että puoliso ja lapset eivät
menetä näiden aikana mitään.
Eli tapahtuvat esim. työmatkoilla tai muilla
pakollisilla reissuilla.
Tyyne, puhut asiaa. Myös minä olen sitä mieltä, että avioliitto ei saa olla vankila. Kuitenkin pitää varoa, ettei ketään vahingoita.
Siru
Juuri näin! Minäkin olen tämän havainnut ja sen mukaan toiminut. Elämäni on nyt paljon rikkaampaa ja mielekkäämpää, kun uskallan tehdä itseäni miellyttäviä asioita. Miten ihmeessä hellyys ja hyvä olo voi olla muka kiellettyä? Kukaan ei kärsi minun tekemisistäni, päinvastoin. Perhe-elämäkin on paremmin kun on muitakin ihmissuhteita.
Kirjoituksesi oli asiallinen ja järkevä. Ajattelen ihan samoin tästä asiasta. Taidat olla ihan järkimiehiä!
Anni itse kysyi asiasta ja muut vain ilmaisivat oman mielipiteensä. Oletko itse samassa tilanteessa kuin Anni? niin henkilökohtaisesti otit asian.
"....ei kuulu edes perheelle. Se ei kuulu vaimolle, ei lapsille." Entäs miehelle? Olisitko valmis antamaan vaimollesi luvan menemään vieraan miehen hoitoon? Voisitko harkita keskustelevasi hänen kanssaan kasvotusten asiasta, rehellisesti?
Parisuhteessa pitää aina miettiä asioita myös toisen osapuolen kannalta, ei elämä ole ainoastaan minä ja minun. Voit olla varma että tekemisesi koskettaa myös lapsiasi. Sinulla on vastuu lapsistasi ja vastuu teoistasi. Lapsillasi on myös vastuu tekemisistään sinulle.
Salaaminen kertoo aina siitä ettei se ole edes omasta mielestä syvällä sisimmässään oikein.
Jos te - uskottomat - ette usko uskollisuuteen niin älkää silti tyrkyttäkö _itse_ omaa ajatusmaailmaanne. Sitähän te nimenomaan teette! Miksi ihmisen joka haluaa yrittää ja tehdä omat virheensä, pitäisi olla yrittämättä ja sortua teidän tapoihin kun te uskotte ettei muuta mahdollisuutta ole.
Ei kaikkia tekoja tarvitse hyväksyä! Yleensäkin ihmiset helposti sallivat asiat jotka itsestään tuntuvat hyviltä, mutta entä lähimmäiset. Entä jos tietyt asiat loukkaavat heitä? onko se sitten oikein?
Uskottomuutta on kahta lajia: toisessa petetään ihan huvikseen, pidetään hauskaa.
Toisessa tapauksessa petetään jostakin syystä.
Unohdat, että jokaisella ihmisellä on myös oma sisäinen elämänsä. IHAN kaikesta ei tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään.
Sirkku
Olisiko avioliittokäsitys muuttamassa muotoaan myös ihmisten mielissä? Kaiketi vieraissa on aina käyty, mutta viime vuosikymmeninä ilmiö on yleistynyt. Kaikki ovat tästä olleet tietoisia, mutta on ikään kuin teeskennelty, että uskollisia ollaan ja ihanteen mukaisesti eletään. Nyt totuus voidaan tunnustaa ainakin, jos kiinnijäämisen pelkoa ei ole.
Tulevaisuudessa varmaan yhä solmitaan liittoja lasten ja toimeentulo/käytännön/mukavuus/yms. -syistä, mutta "ulkopuoliset" suhteet tulevat jopa itsestään selvyydeksi. Ihminenhän ei ole luonnostaan yksiavioinen, ja nykyisin ulkoiset syyt eivät pakota juuri ketään viettämään koko elämää nuoruuden rakkauden kanssa.
Länsimaisen ihmisen elämän kokonaisuus on pirstaloitunut siten, ettei oikeastaan mikään tue elinikäistä yksiavioisuutta. On työkeskeisyyttä, pätkätyökulttuurin tuoma epävarmuus, jatkuvaa muuttamista, yksinäisyyttä, kadonneet perinteet, useilla hajonnut lapsuuden koti, jne. Tosin: koskaanhan ei voi ennustaa, mihin suuntaan maailma mullistuu.
Jokaiseen asiaan tulee vastareaktio. Vapaan seksin jälkeen se on aina tiukempi moraali. Ihmiset siis menevät muodin mukaan ja saavat syyn käyttäytyä tietyllä tavalla.
Miksi aina vedotaan ihmisten eläimellisyyteen? eläin käyttäytyy tietyllä tavalla koska sen on pakko, omaa valintaa ei ole. Ihminen sen sijaan voi ajatella tulevaisuuteen ja tehdä valintoja siihen perustuen. Se voi joko olla hedonistinen, ajatellaan vain omaa hyvää. Tai sitten voi ajatella miten omat teot vaikuttavat muihin.
Ihminen elää yhteiskunnassa jossa on pakko miettiä muitakin ihmisiä - muutenhan olisimme erakkoja.
Jos joku haluaa elää niin että pitää monia suhteita samaan aikaan, ei haittaa. Kunhan asiat tekee selväksi myös omalle kumppanilleen. Minä en sellaisesta elämästä unelmoi.
Toisen loukkaaminen on aina paha asia. Miksemme voisi sallia myös ihmisen tappamisen, sehän on yhtälailla eläimellinen vaisto.
Kyllä ihmissuhde on niin moninainen, ettei siihen passaa ulkopuolisen mennä "tuomitsemaan". Jos joku suhde ei toimi, niin syyt ovat moninaiset ja molemmissa.
Rakastuminen on niin mystinen juttu, että kun se tapahtuu, niin se tapahtuu. Ei se katso sitä onko itsellä, tai toisella, jo valmiina sormus suormessa. Tietenkin sitä voi yrittää paeta, paeta tunteita toista miestä (toista naista) kohtaan, jos kerran jo on elämänkumppani. Mutta, kun ei se pakeneminen (oman itsen, omien tunteiden) useinkaan onnistu.
Kannattaako itseään (rakkautta) edes paeta?
Annilla on toimiva suhde rakastajan kanssa. Onnittelut siitä. En näe asiassa mitään moraalisoitava. Onniteltavaa sen sijaan huomaan.
Jos Annin (tai muun vastaavassa tilanteessa) suhde rakastajan kanssa tulee ilmi hänen miehelleen, silloin kärsivät monet. Mutta sitä ei kannata mielestäni ajatella. Jos niin käy, sitten niin käy ja se on sen ajan murhe.
Pidä nyt vain, Anni, onnestasi kiinni!
En nyt mitenkään ymmärrä enemmistön kantaa tällä saitilla. Etteikö pettämistä voisi tuomita? Hei, haloo pettäminen on väärin. Piste.
Eri asia on niin kuin joku tuolla kirjoitti, että puolisot sopivat, että muitakin suhteita voi olla. Jos kerran pitää olla omaa elämää ja mitä perusteluja täällä nyt on käytetty, niin sopikaa, että niitä suhteita/omaa elämää saa olla. Siitä vain!
"Rakastuminen on niin mystinen juttu, että kun se tapahtuu, niin se tapahtuu. Ei se katso sitä onko itsellä, tai toisella, jo valmiina sormus suormessa."
Ymmärrän kyllä tämän, tunteet voivat viedä ja varsinkin, jos on pitkään ollut saman ihmisen kanssa. Mutta mikä on silloin moraalisesti oikea tapa toimia? Pettäminenkö? Ei taatusti. Sinead itsekin toteaa, että jos toinen suhde tulee ilmi, silloin monet kärsivät. Niinpä.
Oikein on tunnustaa mokansa itselleen ja unohtaa koko juttu. Tai mikäli todella aikoo jatkaa toista suhdetta, kertoa rakastumisesta puolisolleen ja tehdä sitten johtopäätökset puolison kanssa, miten menetellä. Eli erotaanko vai voiko tulla kyseeseen jokin muu ratkaisu??
Näköjään ihmisille on joskus vaikea erottaa oikeaa väärästä.
Useimmiten on parasta, että ns. petetty puoliso ei tiedä asiasta (petetyksi tulemisestaan) mitään. Silloin hän ei kärsi, eivätkä lapsetkaan.
Kaunis ajatus, suuri toivehan se on, että en pettäisi tai en tulisi petetyksi. Mutta elämä on niin kummallista, että sitä tapahtuu - tahtoi tai ei. Ja yleensähän me ei tahdota pettää puolisoamme.
Ja kuitenkin petämme ja tulemme petetyiksi.
Minäkin luulin nuorempana (olen nyt 38), etten voisi pettää miestäni. Uskoin, että jos mieheni yhden kerrankaan makaa toisen naisen kanssa, niin se olisi siitä kerrasta poikki.
Elämä opettaa. Kaikenlaista tapahtuu.
"Useimmiten on parasta, että ns. petetty puoliso ei tiedä asiasta (petetyksi tulemisestaan) mitään. Silloin hän ei kärsi, eivätkä lapsetkaan."
Juu, tässä olet oikeassa. Ei pidä mennä kertomaan pettämisestään, jos jatkaa puolisonsa kanssa. Ihan turhaa kärsimyksen aiheuttamista.
Mutta jos pettämisen aikana vihdoin herää se omatuntokin, niin pitäisi tajuta A) lopettaa suhde tai B) lopettaa avioliitto (tai vakisuhde) ja siis kertoa puolisolle, miksi näin kävi. Toki puolison kanssa tällöin voi muuhunkin lopputulokseen kuin eroon päätyä, mutta itse en tällaista vakisuhde ja rakastaja kuviota kannata. Mutta ehkä joku muu voi ajatella toisin.
Olen ihan samaa mieltä, että jos ns. pettäminen aiheuttaa omatunnontuskia tai muuta vastaavia kielteisiä olotiloja, eikä olo ole onnellinen ja hyvä, silloin olisi syytä tehdä jotakin.
Mutta, jos joku on onnellinen suhteessa toiseen kuin omaan elämänkumppaniin ja tuo toinenkin on onnellinen, eikä tuo kumppani tiedä asiasta mitään. Silloin kaikki on ok. Silloin ei voi sanoa muuta kuin, että pitäkööt onnestaan kiinni ja nauttikoot niin kauan kuin sitä onnea kestää.
Olen pahoillani, jos sinulla on omatunto päässyt sammumaan. Eihän voi olla oikein, että onnelliset (oletaan, että ilman omantunnontuskia)pitävät yllä suhdettaan, kun samalla toinen (tai molemmat) on sitoutunut vakituiseen suhteeseen. Hän on luvannut olla yksin vakikumppaninsa kanssa (ellei toisin sovittu, jolloin OK). Se ettei jää kiinni, ei tee asiasta yhtään oikeutetumpaa. Se on väärin, koska se VOI AIHEUTTAA kärsimyksiä toiselle ihmiselle. Mikä tässä nyt voi olla erimielisyyden aihe?
"pitäkööt onnestaan kiinni ja nauttikoot niin kauan kuin sitä onnea kestää."
Tämä on harvinaisen itsekkäästi sanottu, mutta tällaisia monet ihmiset varmaan ovat. Surullista minun mielestäni.
En kannata onnea toisten kustannuksella!
Se, ettei toisten onni ole oikeutettua toisten mielestä, on surullista, mutta tätä reaalielämää kuitenkin.
Joskus sitä voi tehdä väärin ja olla onnellinen, siitäkin huolimatta, että tietää tekevänsä väärin jotakin toista kohtaan. (Kauheaa, vai mitä? Mutta, tämäkin on sitä arkielämää)
Kun itse olin aikoinani ns. toinen nainen, minua 10 vuotta vanhempi nainen ja minua elämää enemmän kokeneena sanoi minulle (kun kerroin rakkaussuhteestani ukkomieheen), että "nauti niin kauan kuin voit. Pidä onnestasi kiinni niin kauan kuin sitä kestää".
Ajattelin silloin, mitä ajattelin.
Myöhemmin ymmärsin tasan tarkkaan, mitä hän tarkoitti.
Onnekseni minä nautin silloin siitä onnestani niin kauan kuin sitä kesti. Enkä ole sen jälkeen mennyt moralisoimaan ketään muitakaan kenenkään teoista. Ihmissuhteet ovat niin monimutkaisia, ettei niihin ole yleispäteviä sääntöjä.
Se, mikä sinusta tuntuu moraalisesti väärältä, voi toisesta tuntua oikealta. Se, mikä sinusta tuntuu moraalisesti väärältä, voi toisestakin tuntua väärältä, mutta siitä huolimatta hän valitsee mieluummin sen väärän tien. Ja siitä minä en tuota ihmistä moralisoisi. Sanoisin vain: "nauti onnestasi".
Yllensä useimmat meistä kokevat onnen suhteessa toiseen ihmiseen.
P.S.) Kukaan minut tunteva ei minusta sanoisi, että omatuntoni on sammunut. Mutta sinähän et minua tunnekaan.
"Se, ettei toisten onni ole oikeutettua toisten mielestä, on surullista, mutta tätä reaalielämää kuitenkin."
On toisten onni oikeutettua, mutta yleensä moraalisissa asioissa pyritään ottamaan huomioon toisetkin ihmiset. Sinun moraalisi on toinen ja en sitä sinänsä halua moralisoida (jos ymmärsit, mitä tarkoitan). Kerroinpa vain oman mielipiteeni tähän uskottomuuskeskusteluun. Jos sanoin sen liian kärjekkäästi, pahoittelen sitä.
"Ihmissuhteet ovat niin monimutkaisia, ettei niihin ole yleispäteviä sääntöjä."
Tätä en epäile, mutta niihin sopii mielestäni mainiosti periaate (ei siis sääntö, jota on aina orjallisesti noudatettava) että tee toiselle se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän.
Kun puolisoni ja minä olemme sopineet uskollisuudesta, en hyväksy, että hän pitäisi muita suhteita samaan aikaan. Siksi en sitä salli itsellenikään.
Tähän loppuun en voi sanoa muuta kuin, että ehkä moraali on yleensäkin mennyt tässä asiassa uskottomuuden hyväksyvään suuntaan. Tämä aiheuttaa omalta kohdaltani sen, että en itsekään voi enää ylläpitää uskollisuuden ihannettani, koska jos yleisesti uskottomuus hyväksytään, täytyy minunkin sopia ns. vapaasta suhteesta, kun vastapuoleen ei voi enää luottaa tässä asiassa. Kyllä niinkin varmaan voin elää, mutta siinä on sitten omat ongelmansa.
Kyllä minun mielestäni aina pitää kertoa, jos pettää toista. Tietysti jos nyt on sovittu, että muidenkin kanssa saa olla ja se on ihan jokapäiväistä, niin ei kai sitä sitten jokaista panoa muista kertoa, mutta jos se siis on kiellettyjen asioiden listalla, niin siitä pitäisi aina kertoa. Minä en ainakaan näe mitään syytä, miksi yhtään mitään asioita pitäisi salailla avioliitossa, ja varsinkaan siis näin tärkeää asiaa. Siinähän se rakkaus punnitaan. Jos kerrot puolisollesi pettäneesi häntä ja saman tien hän pakkaa laukkunsa eikä edes tahdo antaa uutta tilaisuutta, niin etpähän kummoistakaan ihmistä siinä menettänyt, varmasti tuo sivusuhteesi on huomattavasti paljon parempi ihminen. Itse en ainakaan voisi luottaa mieheeni, ellei hän ikinä sanoisi, että näki tänään todella kauniin naisen, tai että tuli ehkä katsottua hieman liian pitkään tuon ohikulkeneen tytön rintoja. Koska näenhän minä jos hän töllää muita ja tiedän, että sitä tapahtuu jokaiselle. Eli ellei hän kertoisi niitä, alkaisin ajatella, että mitä kaikkea muuta hän oikein salailee. Sama homma pätee myös pettämiseen. Jos kerrot itse heti ensimmäisen kerran jälkeen, että tuli tehtyä virhe, mutta aiot jatkossa pitää huolta ettei se toistu, niin melko varmasti saat puolisoltasi tukea ja kannustusta ja alat itsekin nähdä hänet aivan uudessa valossa etkä ole enää edes kiinnostunut muista. Jos hän sen sijaan saa seikkailusi tietoonsa jotain muuta kautta, on melko turha alkaa selitellä, että se tapahtui vain kerran. Puolisosi ei todellakaan tule uskomaan sinua, vaan hän alkaa epäillä sinua aina ja koko ajan. Piste.
Jos on moraalitonta moralisoida toisia uskottomuudesta, niin onko moraalisesti oikein, että uskottomuus ei kuulu vaimolle, miehelle ja lapsille?
Jos joku haluaa välttämättä olla jonkun muun kanssa kuin oman puolisonsa, niin eikö moraalisesti olisi oikein kertoa puolisolleen halustaan eikä elää itse valheessa ja antaa toisen myös elää siinä?
Jos kaksi ihmistä elää suhteessa, niin kyllähän se uskottomuus moraalisesti kuuluu toiselle. Onhan sillä toisellakin ne syvimmät tunteet ja niitäkin pitäisi kunnioittaa. Itserakas ja itsekäs on ihminen, joka toisen tunteilla leikkii.
Jos välttämättä haluaa elää itselleen, ottaisi reilusti eron puolisostaan ja alkaisi ajatella vain itseään.
Osoitit kysymyksesi Hannulle, mutta minäkin pohdin niitä.
Kysyt, onko moraalisesti oikein, että uskottomuus ei kuulu petetylle osapuolelle ja lapsille.
Luulen, että useissa tapauksissa moraalisesti on oikein ja hyvä, että petetty osapuoli ja lapset eivät tiedä asiasta mitään.
Kysyt, eikö olisi moraalisesti oikein kertoa puolisolleen halustaan olla toisen kanssa.
-Tämähän on niin riippuvaista puolisoiden välisestä suhteesta. Se määrää sen, onko moraalisesti hyvä kertoa siitä puolisolleen.
Toisen kunnioittaminen voi olla sitäkin, että ei kerro hänelle siitä, että on pettänyt häntä.
Tiedän kirjoittamani tuntuvan sinusta kauhealta. Mutta asiat eivät todellakaan ole niin mustavalkoisia, että olisi jokin kaikenkattava moraalikoodisto, jonka sisään jokainen ihmissuhde mahtuisi.
Elämä menee ylitse kauniiden moraalisten toiveiden. Ja se elämä on elämisen arvoista.
Pakko vastata sinullekin, kun toit esiin tuon, että ei ole oikein kertoa, että on pettänyt.
Olen siitä samaa mieltä. Jos itse hairahtuisin pettämään, en varmasti kertoisi sitä kumppanilleni ja aiheuttaisi näin täysin turhaa tuskaa hänelle. Ei, oikein on pitää asia omana tietona ja lopettaa rinnakkaisuhde (ellei ole jo loppunut muuten).
Mutta jos aikoisin jatkaa rinnakkaissuhdetta asiaa harkittuani, ei olisi enää oikein olla kertomatta asiasta vakikumppanille. Jos uusi suhde on löytynyt, silloin on vakisuhde lopetettava. Tai tietysti vakikumppanin kanssa voi sopia muustakin, mutta vähän arveluttavaa sekin, kun vaki on silloin poissa tolaltaan eikä pysty harkitsemaan asennoitumistaan.
"Kysyt, eikö olisi moraalisesti oikein kertoa puolisolleen halustaan olla toisen kanssa.
-Tämähän on niin riippuvaista puolisoiden välisestä suhteesta. Se määrää sen, onko moraalisesti hyvä kertoa siitä puolisolleen."
Tätä juttua en kyllä sitten vain ymmärtänyt, mitä ajoit takaa. Tulisiko sinusta suhteessa valehdella siitä, haluaako olla uskollinen/uskoton. Käsittämättömän petollista toimintaa. Jos haluaa vapaamman suhteen, olisihan siitä sovittava kumppanina kanssa.
Jos suhteen alussa on sovittu, että ei olla muiden kanssa (ei maata muiden kanssa, eikä yllä pidetä rakkaussuhteita muiden kanssa) ja sitten suhteen jatkuessa yllättäen rakastuukin toiseen - ja rakastunut varmasti haluaisi myös maata tämän toisen kanssa.
Em. tilannetta tarkoitin. Joku voi kokea hyväksi kertoa puolisolleen olevansa rakastunut toiseen ja haluavansa toista. Itse en sitä tekisi, koska tiedän satuttavani sillä miestäni. En kokisi (kuten sinä lakitermein ilmaiset) "petolliseksi toiminnaksi" toimintaani.
Jos sinä vastaavasti em. tilanteessa kertoisit kumppanillesi halustasi toiseen, jotta et toimisi "petollisesti" kumppaniasi kohtaan, ole hyvä vain. Sovi toki siitä asiasta kumppanisi kanssa.
Se olisi sinun valintasi.
Ehkä joskus myöhemmin ymmärrät etiikan tämänkin puolen.
Otsikossa esittämäni kysymykseen viitaten, en ole vieläkään ihan varma puhummeko samasta tilanteesta, mutta olkoon.
Edellä kirjoitin: "Tulisiko sinusta suhteessa valehdella siitä, haluaako olla uskollinen/uskoton. Käsittämättömän petollista toimintaa. Jos haluaa vapaamman suhteen, olisihan siitä sovittava kumppanina kanssa."
Pidän ihmissuhdetta "sopimuksena", jossa on pelattava avoimin kortein. On valittava suhteen luonne: se voi olla uskollisuus tai vapaampi rinnakkaisuhteita salliva suhde. Tässä jokainen valitkoon oman (sukupuoli)moraalinsa mukaan.
Mutta eettinen ongelma on tämä:
toisella puolisolla ei ole mitään aitoa mahdollisuutta valita tässä mielessä, jos toinen valehtelee pitävän uskollisuutta tärkeänä suhteessa ja sitten kuitenkin suhtautuu uskottomuuteen hyväksyvästi. Tämä on mielestäni petollista ja väärin.
>Em. tilannetta tarkoitin. Joku voi kokea hyväksi kertoa puolisolleen olevansa rakastunut toiseen ja haluavansa toista. Itse en sitä tekisi, koska tiedän satuttavani sillä miestäni. En kokisi (kuten sinä lakitermein ilmaiset) "petolliseksi toiminnaksi" toimintaani.<
Olen samaa mieltä.
Olin aiemmin ehkä epäselvä. Tässä sinun kertomassa esimerkkitilanteessasi (=raskastuisin yllättäin toiseen) toimisin niin, että EN kertoisi siitä kumppanilleni. Pitäisin sitä turhan kärsimyksen aiheuttamisena, mikä olisi väärin.
Mutta minusta minulla olisi edessäni (rinnakkaisuhteen jatkuessa) VALINTAtilanne. Joko minun olisi moraalisista syistä LOPETETTAVA rinnakkaissuhde tai KERROTTAVA kumppanilleni, että olen ollut uskoton, josta sitten luultavasti seuraisi vakisuhteeni päättyminen (ellei kumppani hyväksyisi uskottomuuttani).
En siis hyväksy jatkuvaa rinnakkaissuhteessa elämistä puolison tietämättä. Lipsahduksia sattuu kenelle vain, rakastuminen on voimakas tunne, mutta kyllä siitäkin pitää ottaa vastuu. On siis joko lopetettava uskottomuus tai muutettava rinnakkaisuhde vakisuhteeksi ja lopetettava aiempi vakisuhde.
Mutta ehkä sinä tosiaan et näe tätä tilannetta erilaisena tai hyväksyt JATKUVAN PETTÄMISEN kenties vuosikausia kumppanin tietämättä. Kyllähän tällaistakin välillä kuulee: on eletty 5 vuotta kahden naisen/miehen kanssa.
Olen seurannut tätä jutustelua Annista ja hänen kaltaisistaan miehistä ja naisista.
MIKSI tässä puhutaan vain petetyistä ja pettäjistä. Mikä naivistinen asetelma!!!
Kaikilla ihmisillä on tunteet. Ne ihmiset, jotka rakastuvat avioliittonsa ulkopuolella, HEILLÄ ON TUNTEET!!! Ei tunteita ole vain petetyllä vaimoparalla tai miesparalla, jotka ovat luvanneet ihan papin edessä rakastaa toisiaan hautaan asti.
RAKKAUS SYTTYY TUNTEISTA! Ei ulkopuolinen suhde synny halusta pettää.
Pia
Ei ulkopuolinen suhde synny halusta pettää.
Tiivistit noissa sanoissasi olennaisen. Kiitos.
Kyllä ihmiset ovat musta-valkoisia. Kuinka kauan pitää elää, että oppii ymmärtämään elämää?
Olen elänyt avioliitossa yli 30 vuotta. Olin juuri sellainen "petetty vaimoparka", joka ajatteli, että minä tässä kärsin mieheni vääryydestä, vaikka hän lupasi rakastaa minua elämäni loppuun asti.
Miten todella lapsellinen olen ollut!
Olen aivan varma, että olen osaltani itse aiheuttanut sen, että mieheni haki jotakin puuttuvaa toisten sylistä. En vaan osannut olla sellainen ihminen, jota mieheni tarvitsi. Osasin olla vain oma itseni virheineni. Ihan samalla tavalla kuin hänkin.
Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja elämän aallokossa ollaan jo pitkällä. Nyt kun ajattelen elämääni taaksepäin, näen sen ihan erilaisessa valossa kuin silloin nuoruuden päivinä.
Kaikista pettymyksistä huolimatta, elämässäni on ollut enemmän onnen hetkiä kuin suruja. Elämä kun koostuu niistä molemmista.
Minäkin, joka vannoin ikuisen rakkauden perään ja rakastin miestäni lähes tukehtumiseen saakka, huomasin eräänä päivänä, että olenkin erillinen ihminen, minulla on oma elämä, omat tunteet!
Aloin korjata omaa henkiläkohtaista elämääni ja löysin elämäni rakkauden. Ajatelkaas, ihan avioliittoni ulkopuolelta! MINÄ! Ja niin on hänkin naimisissa. Me kaksi onnellista ihmistä, ollaan kuljettu käsi kädessä lähes viisi vuotta.
Olemme toistemme voima tässä matoisessa maailmassa. Eikä tästä kukaan kärsi. Päin vastoin. Voimaa, jota toisiltamme saamme, tulee myös perheittemme hyväksi.
Elämästä ei tarvitse tehdä moralisoivaa ja monimutkaista. Parhaat asiat ovat yksinkertaisia.
Siru
Kyllä toisia voi moralisoida, sitähän täällä tehdään mm. Uskottomuus saa kuulua myös vaimolle niin kuin miehellekin, mutta se on heidän YKSITYISASIANSA. Lapsetkin ovat monella tapaa "uskottomia", jos aikovat aikuisiksi kasvaa.
Katsos kun ihmisellä on myös oma elämä, ei vain elämä toisia varten.
Toisen kysymyksen vastaus taisi tulla jo ensimmäisen vastauksen yhteydessä.
Jos joku haluaa olla jonkun muun kuin oman puolison kanssa, siihen on hänellä ihan varmasti jokin syy. Harva pettää pettämisen riemusta, kysymyksessä on syvemmät tunteet. Jos kaikki asiat on hyvin, mitäpä tarvetta silloin pettämiselle on???
Korostan, että kenenkään tunteilla ei saakaan leikkiä. Uskottomuus voi olla yksityisasia. Korostan edelleen sitä, että pettäjä ei yleensä petä vahingoittaakseen esim. aviopuolisoaan. Syyt on syvemmällä! Ihminen voi katsos rakastua.
Koteja rikotaan turhan paljon. Se on juuri sitä, mitä ei saisi tapahtua. Mikä ihmeen vääryys siinä on, jos korjaa omaa elämäänsä?
Hannu
"Kuinka kauan pitää elää, että oppii ymmärtämään elämää?"
Heh. Väitän minäkin ymmärtäväni elämää, vaikka kenties sinun mittapuullasi "nuori ja kokematon" olenkin (olen 35 v).
Olen jo aiemmissa vastauksissani kertonut mielipiteeni asiasta, joten en niitä jälleen toista.
Minua oikeastaan enemmän kiinnostaa kysymys pahuudesta ja sen luonteesta. Yleensä tunnutaan ajattelevan, että pahuus ihmisten keskuudessa syntyy tarkoituksellisesti (niin kuin tässäkin keskustelussa on tullut ilmi sanottaessa, että ei kukaan avioliittoon mene pettääkseen, tai petä pettämisen ilosta). Kuitenkin omien havaintojeni mukaan pahuus USEIMMITEN syntyy juuri teoista, joilla tekijän ei ole tarkoitus vahingoittaa ketään tai jos hän vahinkoa ajattelee mahdollisesti tulevan, hän omasta mielestään toimii jonkin tärkeämmäm syyn perusteella, jonka vuoksi tekoa vahingoista huolimatta voidaan pitää moraalisesti oikeutettuna.
Edellä olevassa keskustelussa tämä on tullut selvästi esiin. Pettäjät arvioivat omien tekojensa oikeutusta siltä kannalta, mitä hyvää he aikaansaavat. Pettäjät arvostavat oman elämänsä kuulumista heille itselleen (elämänhallintaa) ja pitävät henkilökohtaisen onnellisuuden saavuttamista suuressa arvossa (yksilöllisyys). Pettäjätkin ymmärtävät mahdolliset ikävät seuraukset, jos uskottomuus tulee ilmi, mutta vertaillessaan näitä vahingollisia seurauksia arvostamiinsa asioihin katsovat, että oikeudenmukaisuus toteutuu, koska elämän hallinnan ja yksilöllisyyden arvot ovat tärkeämpiä kuin riski vahinkojen aiheutumisesta.
Juuri tätä arkielämän pahuus on, hyvät ihmiset. Ei se ole sen kummempaa eikä usein kukaan tietoisesti pyri pahoihin, toisia vahingoittaviin tekoihin. Ajatellaan toimittavan oikein ja kuitenkin sitten aiheutetaan kärsimyksiä toisillemme.
Pitäisi muistaa periaate: tee toiselle se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän.
Kiitän käydystä keskustelusta.
kuka haluaa olla toinen (nainen/mies),jota verrataan sitten vaikka sisimmässään,tähän uuteen rakkauteen,kuinka pitkä on intohimosta rakkauteen,miten päättyvät harha askeleet lopulta,jos yhtä pettää pettää toistakin,jokainen itkee loppujen lopuksi.
elämää täysin ei ymmärrä koskaan.aina joku kuulee ja näkee,salassa ei pysy mikään.ottakaa ero jos pulison kanssa ei liitto onnistu älkää sekoittako siihen muita,poistakaa kulissi avioliitto.
siis, kuka haluaa olla aisankannattaja?
Kukaan ei halua olla toinen nainen, eikä toinen mies. Mutta moni meistä sitä on tai on ollut.
Kirjoitat: "jos yhtä pettää, pettää toistakin".
Sinun elämänasenteesi on surullista. Ihmissuhteet ovat luottamista ja luottamusta.
Jos yhtä pettää, se ei tarkoita, että pettää toistakin. Ketään ihmistä ei tulisi tuomita tai leimata hänen aiempien tekojensa perusteella.
Jokaisella on avioelämässäkin oltava oma yksityiselämänsä, mutta jos tämä yksityiselämä tarkoittaa puolisonsa pettämistä, niin eikö se ole moraalitonta ja silloin olisi järkevintä kertoa puolisolle miten asiat ovat?
Pettämiseen on yleensä joku syy ja varsinkin jos tunteet omaa puolisoaan kohtaan ovat kadonneet tai hakee elämäänsä jännitystä kärähtämisen uhalla. (Toki on muitakin syitä.) Jos ei rakasta puolisoaan ja pettää tätä, niin eikö olisi syytä kertoa puolisolle tunteiden kadonneen? Miksi elää valheessa vaikka joutuisi toista satuttamaankin?
Sanot, että "pettäjä ei yleensä petä vahingoittaakseen esim. aviopuolisoaan. Syyt ovat syvemmällä! Ihminen voi katsos rakastua."
Tuo on ihan puppua! Joka tapauksessa pettäjä vahingoittaa puolisoaan tietäen tai tietämättään. Puolison rakastuessa toiseen, ei asia ole enää yksityisasia sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan siitä tulee julkinen vahingoittaen lähimpiä.
Elämän voi korjata muutenkin kuin pettämällä puolisoaan. Oli syyt mitkä tahansa aina ne vahingoittavat osallisia henkisellä tasolla.
On se ihmeellistä, että tallaisista asioista pitää käydä keskustelua.
Jokaisen ihmisen sydän on yksilö. Jokainen parisuhde on erilainen.
Jokainen tuntee sydämessään, mitä voi tehdä ja mitä ei.
Kyllä ns. "pettäminen" voi olla tärkeä ihmissuhde.
Ihmissuhde, joka on elämän kantava voima.
Kyllä avioliittokin voi olla samanlainen.
Riippuu siitä, millainen elämä kenelläkin on.
Eipä pidä mennä tuomitsemaan ketään ihmistä. Jokainen elämä on niin erilainen.
Ei elämä ole noin yksinkertaista, Veera.
Miksi turhaan rikkoa esim. koti, joka yhdessä on rakennettu?
Miksi turhaan rikkoa lasten elämä?
Kaikki mikä on vuosien varrella yhdessä tehty, on tärkeää, ja yhteiseen elämään liittyy muistoja, jotka ovat kallisarvoisia.
Miten ihmeessä minun sydämeni asiat eivät saa olla vain minun. Sehän on minun elämäni!!
Vaimollani saa olla jossakin oma elämänsä, jos hän sitä haluaa. Ja todennäköisesti haluaa.
Tämä on vain minun näkemykseni ja minulle oikea. Sinun näkemyksesi on Sinun, ja sinulle oikea.
Sovitaanko niin?
Ai niin, Veera, ei avioliittoa helposti korjata, jos tunteet on sammuneet. Kun tunteet sammuu, ne SAMMUU. En voi määrätä tunteitani, että "nyt tähän suuntaan, Hannu". Vaikka haluaisin, siitä ei tule mitään.
Miten Sinä neuvoisit korjaamaan avioliiton, joka on parhaat päivänsä elänyt? Mitä uusia virikkeitä suosittelisit, jos miehesi tuntuisi enemmän ystävältä tai peräti tuttavalta, kuin rakastetulta? Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin tuollainen "korjaaminen" perustuu? Oletko itse ehkä "korjannut" kuolleet tunteet uusiksi jälleen?
Hannu
Sitä voi rakastua täydellä ihan toiseen kuin omaan elämänkumppaniin. Sitä tapahtuu, vaikka ei kukaan sitä toivoisi itsellensä tapahtuvan.
Rakastuminen ei todellakaan katso sitä onko jommalla kummalla tai molemmilla jo valmiiksi sormukset sormessa. Kukaan ei rakastu vahingoittaakseen toista. Päinvastoin.
Eikä kukaan tahdo pettää puolisoaan. Mutta sitä tapahtuu, ja me emme voi puuttua toisten yksityiselämään, emmekä moralisoida sitä.
toinen nainen.
Olen mielenkiinnolla seurannut tätä kirjoittelua puolesta ja vastaan.
Kaiken kokemani ja lukemani perusteella voin sanoa, että itse en koskaan kuvitellut olevani tällaisessa suhteessa. En hyväksynyt ns. pettämistä.
Mutta elämässä tapahtuu kaikenlaista. Niin tapahtui myös minun elämässäni. Se "kiltti tyttö" minussa sai monta kolhua.
Sitten tapasin miehen, jolla oli sormukset sormessa niin kuin minullakin. Hänelläkin oli oma elämäntarinansa.
Rakastuimme, eikä sille mitään voinut. Rakkauden tunteelle ei voi mitään!!! Se tulee ja vie. Jos on kokenut suuren rakkauden, tietää sen.
Minulla on nyt ollut elämässäni kaksi miestä melkein viiden vuoden ajan: toista rakastan intohimoisesti, hän on mielettömän tärkeä, ja toinen on lasteni isä ja elämänkumppanini, ystäväni.
Miehelläni on elämässään omat kuviot, minulla omani. Tosin me emme puhu niistä keskenämme.
Lapsillamme on ehjä koti.
Miksi pitäisi rikkoa kaikki ja alkaa analysoida miksi on tapahtunut näin? Miksi pitäisi pyytää lupa sieltä ja täältä? Miksi pitäisi kertoa lapsille? Ei heille kuulu yhtään vanhempien väliset asiat, ne ovat aikuisten asioita.
Haluan oman elämän, koska en halua katkeroitua ja uhrautua elämässäni muiden puolesta. Haluan elää ja olla onnellinen.
Tiina
Keskusteluja varten nämä palstat ovatkin, en tuomitse ketään vaan keskustelen onko moraalisesti oikein pettää puolisoaan.
Olen onnellinen puolestasi ja siitä että olet löytänyt onnen elämääsi.
Kerrot, että ette puhu miehesi kanssa niistä asioista keskenänne. En moralisoi, vaan ihmettelen kuinka kauan jaksat elää valheessasi ja vaikka lapsillasi on ehjä koti, he ovat uskomattomia vaistoamaan ettei äidin ja isän välit ole kunnossa.
Sanot, ettet halua uhrautua elämässäsi muiden puolesta. Valitettavasti olet jo uhrannut itsesi ja tulet huomaamaan sen sitten kun kaikki ei enää olekaan enää onnellista.
Toivon kuitenkin, että elämäsi jatkuu onnellisena!
Pyydän anteeksi, jos olen huomaamattani loukannut sinua henkilökohtaisesti. Tarkoitukseni on ollut keskustella asiasta yleisellä tasolla aloittamasi keskustelun perusteella eikä syyllistää ketään.
Tämä kirjoituksesi menee nyt asian vierestä kuitenkin siihen liittyen toisesta näkökulmasta.
Jos tunteet sammuu puolisoa kohtaan, kehoittaisin kertomaan siitä hänelle vaikka se satuttaisikin häntä. Mieluummin kertoa ensin ettei kaikki ole enää ennallaan tunteiden puolesta ja sitten vasta alkaa etsimään sitä toista tai jos toinen on jo kuvioissa, ollaan rehellisiä itselle ja puolisolle tunteiden sammumisesta eikä leikitä tunteilla.
Elin aikanaan avioliiton joka kesti 24 vuotta ja niistä 6 viimeistä oli tunteiden puolesta ystävyyttä. Molemmat olimme kuitenkin uskollisia "loppuun asti". Viimein kerroimme viimeistenkin tunteiden palaneen loppuun ja erosimme ystävinä. Aikuiset lapsemme ovat onnellisia puolestamme koska heidän ei kuulemma tarvitse nähdä meitä enää "surumielisinä ystävinä" niinkuin he meitä kutsuivat yhdessä asuessamme.
Puoli vuotta eroni jälkeen tapasin miehen, jonka kanssa vietin aikaa kaksi vuotta ja se oli rakkaus-ystävyyssuhde. Suhde päättyi kun mies kärähti vieraasta naisesta, jonka kanssa oli jo salaa seurustellut monta kuukautta. Mies kertoi rakastaneen minua edelleenkin, mutta halusi omaa elämää ja minä annoin sen hänelle täydellisesti, en edes yrittänyt estellä häntä. Nyt hän asuu uuden naisensa kanssa yhdessä ja toivon hänen olevan onnellinen, sillä niin minäkin olen pienistä erokivuista selvinneenä.
En ole halunnut edes korjata kuolleita tunteitani ex-aviossani, sillä ne olivat jo niin maatuneet ettei niitä olisi herättänyt mikään, siksi oli parasta erota ja antaa mahdollisuus uuteen elämään molemmille.
Avioliittoneuvoja voisi antaa parempia (?) neuvoja kuolleiden tunteiden parantamiseen, minä en aio sitä analysoida.
Veera, halusin vain sanoa sinulle, että kunnioitan kaltaisiasi ihmisiä, jotka eroavat, eivät petä, ja ajattelevat, että elämä on ainutkertainen. Luopuminenkinhan on rakkautta, pettäminen ei sitä ole. En tuomitse itse pettäjiäkään, koska olemme kaikki inhimillisiä. Kumminkin kunnióitan laillasi ajattelevia, jotka eivät tahdo loukata pettämällä sitä, jota ovat luvanneet rakastaa.
Olen itse ollut seksisuhteessa ukkomieheen, mieheen, jolla oli naisia muitakin. Järkeilin, että jos en minä, niin joku muu. oikeastaan en siksi pidä itseäni mitenkään "syyllisenä". Mutta sen opin, että haen uskollista miestä itselleni. Pettämisistä jää ruma maku elämään.
mikksikähän näitä asioita sitten kysellään kun vastaukset torjutaan heti suodalta kädeltä,
sanotaan vain ettei pidä puuttua toisten rakkaus elämään ja tuomita,ei pidä sitten julkisesti kyselläkkään jos ei kestetä mielipiteitä.
pettäminen on aina rikos vaikka se olisi missä muodossa tahansa.
Voi voi! Mä elin tosi surkeassa avioliitossa vuosikaudet. Tunsin etten osaa mitään, en pysty mihinkään, olen huono kaikessa. Kai mä sitten olinkin mieheni silmissä.
Sitten tapasin miehen, joka rakasti minua toisella tavalla. Se oli ja on edelleen suhde avioliittoni ulkopuolella. Ilman rakastani olisin nöyryytetty ja surullinen.
Minäkö olen tehnyt rikoksen????
oisit eronnut etkä pettänyt oisi omatunto puhdas.
se on aviorikos.
"Olen itse ollut seksisuhteessa ukkomieheen, mieheen, jolla oli naisia muitakin. Järkeilin, että jos en minä, niin joku muu. oikeastaan en siksi pidä itseäni mitenkään "syyllisenä"."
Et sinä olekaan mitenkään syyllinen. Se joka pettää puolisoaan tekee väärin ja hän on yksin vastuussa omista teoistaan. Ei se, joka on suhteessa pettäjän kanssa, toimi väärin. Olisihan pettäjällä sitä paitsi mahdollisuus toimia oikein ja erota. Tätä mahdollisuutta salasuhteen toisella osapuolella ei ole. Siksi vastuutakaan ei mielestäni ole.
Eronneita ihmisiä on liikaa. Rikkinäisiä koteja on liikaa.
Miksi rikkoa oman elämän takia lasten elämä?
Lapsille kodin rikki meneminen on järkyttävä katastrofi.
Mieluummin mä saan rinnakkaissuhteesta voimani, kuin rikon lasten kodin.
Ei rinnakkaissuhteen pitäminen ole mikään aviorikos, jos oma avioliitto ei kertakaikkiaan toimi. Jotainhan on saatava itsellekin tässä elämässä.
Tuntuu vaan siltä, että kun elämää kokee tarpeeksi, nämäkin asiat hyväksyy, jos ne osuu OMALLE kohdalle.
Niin kauan kun ei osu, on helppo kirjoitella että EROA ennen kuin petät.
sanoisinpa niin,että pettäjiä on liikaa,miksi käytetään lapsia tekosyynä ettei muka voida erota,siinä on vain oman mielihyvän tavoittelu.
lapset ainakin oppisivat olemaan rehellisiä,jos ei olisi pettäjä äitiä tai isää,saisivat itse päättää kumman hyväksyvät petetyn vai pettäjän.mutta luulen että tätä sinä pelkäätkin,että he hyväksyvät itselleen petetyn.kuka voi asua pettäjän kanssa,äläkä luule että leikiten sanon että eroa,sitä en missään tapauksessa tee.mutta tässä tilanteessa ero on paljon parempi kuin rikkinäinen yhdessä olo,miten saattaa mennä toisen viereen jakatsoa silmiin kun tulee vieraan luota,minä inhoaisin itseäni niin etten kehtaisi lapsiani katsoa silmiin,pitää ajatella että lapset kasvavat aikuisiksi ja siihen ei niin kovin monta vuotta humahda.ehkä silloin viimeistään he tajuavat miten rikkinäinen koti heillä on ollut hyvästä kulissi avioliitosta hulimatta,joku aina kertoo jakyllä he huomaavat ettei kaikki ole kohdallaan vanhempien välillä,ja se on kauheaa kun saavat tietää kavereilta ja tutuilta.aviorikos on aina aviorikos ja siitä on ennen vanhaan tuomittukin.
nykyäänkin vielä saa eron sen perusteella jos petetty niin haluaa,et sinä tälläisestä itsellesi mitään voimaa saa,uskottelet itsellesi vain,jännitystä sinä elämääsi haet tosten kustannuksella.olen itse eronnut,kun lapsilleni selvisi,että heidän isällään oli toinen nainen,he eivät hyväksyneet sitä alkuunkaan,he sanoivat ellei tuo lopu he lähtevät kotoa,niin tässä ei auttanut muu kuin ero,kauan sitä oli jatkunut minun tietämättäni,vaikka jotain merkkejä huomasinkin niin annoin olla en maininnut mitään.mutta ulkona ja koulussa lapset saivat kuulla asiasta,ja lapset ovat julmia toisilleen,kun jotain ikävää tapahtuu tisen perheessä,itse olin kuin ällikällä lyöty kun he kertoivat, että tässä minun tarinani ,eikä se vieläkään loppuisi,mutta tulee niin pitkä etten jaksa nyt tällä erää,menen taas tuonne piiloon jonnekkin itkemään kun muistotkin vielä tekee niin kipeää.
Tiedän yhden Hannun,jonka vaimo on pettänyt tätä pari vuotta.He ovat eroamassa ja heillä on lapsia.Mahdatko olla juuri sinä?Vaimo on saanut tarpeekseen miehen itsekkyydestä ja tunteettomuudesta jne jne.Kaikki naiset ja muutama mieskin heidän tuttavapiirissään tietää tämän miehen käykösestä ja syistä avioeroon.Tunnun juuri tältä mieheltä.vaimoasi(vielä hetken)en ihmettele yhtään.Vaimosi on kaunis ja haluttava nainen.terv.vaimosi ystävä
kylmä ja tunteeton olet mutta kyllä se sull vielä kohtalo kolahtaa koet jotain rankkaakin elämässä .Kuulostaa että olet aika huteralla pohjalla kun et pysty kiinnittymään ja välittämään et siis lähellä ketään pinnallinen ja loukkaat mielellään itsekäs kun olet .
Vaimo ja lapset elää varmaan omaa elämäänsä ja näkee joskus hyvin millainen sika olitkaan .
jos yhteen menee ja haluaa hyvää ja huolehtia omista lapsistaan ja heidän kehityksestä normaaliin oikeaan ja tunteisiin ja rehellisyyteen, eipä silloin halua mitään yksin seikkailuja joidenkin toisten sylissä.
Jos olet niin tunteeton niin eroa ja ole avoiminkortein ja siis voit silloin tehdä kaiken kuin itse haluat eikä se kuulu kenellekkään toiselle suhteita voit pitää vaikka jokapäivä tusinakin silloin ja ehkä se juuri sinulle sopiikin kun ei ole kykyä olla kenenkän kanssa ja välittää . tervemenoa vain ja vaimollesi toivon parempaa miestä ja lapsillesi turvallisempaa rehellistä miesmallia elämään
Luisianna, huomaan sinun olevan erittäin elämänmyönteinen ja iloinen sekä hyvätahtoinen muista välittävä ihminen.
Toivottavasti tuo viestisikin toi sinulle paljon iloa ja hyvää mieltä, joita varmasti sydämestäsi tahdoit välittää Hannullekin, kuten myös meille muille Hannun kaltaisille lukijoillesi.
Iloitsen, kun tässä maailmassa on sinun kaltaisiasi ihania ihmisiä! Miehesi on varmasti onnellinen!
Eikö kukaan voi jo ymmärtää, että jos pettää aviopuolisoaan, syyt ovat yleensä syvällä!
Jotakin on ihan varmasti pielessä silloin!
Jos rakastuu ihmiseen avioliiton ulkopuolella, ei sille tunteelle mitään voi. Jokainenhan on joskus rakastunut. Miten sellaisen tunteen voi työntää pois? Kertokaa!
Miun tyttö sanoi miulle että lue äiti tämä Hannun juttu.Mie olen jo mummo 78 vuotta.en mie näitä konneita ossaa käyttää,mutta tekee mieli vastata.Mie olen sitä mieltä Luisianna,että sie et oikein ymmärrä elämästä vielä mittää.olet sie raakile?Katos ku mitä enemmän ellää sitä enemmän oppii hyväksymmää ihmiselämän kiemuroita.Miun miehein petti minnuu mennen tullen koko sen 50 vuotta minkä ehittiin olla naimisissa.Hää oli muute ihan mukava mies ja pit perheestää huolta mutta mie en riittänyt hänelle.Ensi mie olin onneton.Itkin äitillein ja siskollein elämän kurjuutta pari vuotta siinä män.Sitte mie tapasin ystävän, miehen.en mie rakastua ajatelt viijen lapsen äiti,mutta mie rakastuin vaa.ei sille mittää olis mahtant ukko Jumalakkaa.se mies anto miulle kaikkea sitä mitä oma mies ei osant antaa 30 vuojen ajan.mie olin hänestä kaunis ja ihana nainen.sitä mie en miehellein olt.Hääkii ol naimisissa tahollaa.myö kuuluttii toisillemme syvämmessämme ilma papin aamenta.jos miun elämässäin onkii asjoita joita mie kavun,niin tätä sallaista rakkautta mie en kavu.mie en suostu katumaan sitä niin paljo häneltä sain.Nyt hyö kummatkii miehet ovat mulla alla.kummallekkii kukkia vien mutta salaista rakkauttani rakastan hautaan asti vaikka miut mieheni viereen hauvataanki aikanaan.miun syvämmein kuuluu aina hänelle.
olenkos mie kauha mummo?en ainakaa lapsiini mielestä.heille olen kertonut pari vuotta sitten.kenenkään syvän ei särkynt.mut miun syvämein ois särkynt jos rakastettuin ei minnuu olis pelastant.
Miun tyttö sano miulleettä katso tuo Hannun kirjoitus ja lue vastauksia.mie olen jo mummo 78 vuotias.Miusta monet vastaajista on viellä raakileita.se on miusta nii että mitä kauemmin ellää sen enemmän oppii ymmärtämään elämää.saap olla toistakii mieltä.miun miehein petti minnuu koko sen 50 vuotta minkä myö ehittii olla naimisissa.mie olin alussa nii onneton siitä.itkin äitillein ja siskollein pari vuotta meni siinä.sitten mie löysin ystävän, miehen.hänelle mie olin ihana nainen kauniskin.mie olin hänelle kaikkea sellaista mitä en miehellein olt ensinkään.En mie rakastua meinant viije lapsen äiti, mutta rakastuin vaan enkä sille mittää mahtant.sain häneltä 30 vuotta kaikkea sitä mitä en omassa avioliitossani saanut.Hääkii ol naimisissa tahollaa.hänel oli omat syynsä olla miu kanssain.Ilma häntä mie olisin nääntynt.
kummankii miehen hauvalle vien kukkia.aviomiehen kanssa sammaan hautaa miut aikanaa hauvataa.mutta miun syvän kuuluu aina sille toiselle.
Olenko mie paha mummo? Lapsillein kerroin par vuotta sitte.kenenkää syvän ei murtunt.
Mummo Karjalasta osoittaa kirjoituksellaan sen, että on sitä eletty ennenkin!!! Samanlainen on ihminen aina ollut kaipauksineen kaikkineen : )
Kiitos mummo!
Mitenkäs se muutti nyt sitten tätä asiaa, että pettäminen on väärin. Tunteistaan vastuun ottava ihminen voi joko erota tai lopettaa rinnakkaissuhteen.
Elämä ei ole useinkaan niin yksinkertaista, kuin "ei ymmärrä" ymmärtää sen olevan. Mutta jokainen meistä on yksilö, jokainen kuunnelkoon sydäntään. Oikeaa tai väärää vastausta ei kai ole? Vai onko?
"Elämä ei ole useinkaan niin yksinkertaista, kuin "ei ymmärrä" ymmärtää sen olevan. Mutta jokainen meistä on yksilö, jokainen kuunnelkoon sydäntään."
Elämä ei kai koskaan ole yksinkertaista. Hyvä niin! Mutta joissakin asioissa elämästään VOI TEHDÄ yksinkertaista, jos tahtoo ja omaa sellaisen asian kuin selkäranka. Tunteet voivat olla ylikäyviä voimia ja niiden mukaan "joutuu" elämään. Mutta se ei nyt vieläkään mennyt tajuntaani, kuinka ihminen ei voisi ottaa teoistaan (ja tunteistaan) vastuuta.
Eli älä petä, jos olet vakisuhteessa. Jos tulee ylikäyvä rinnakkaisrakkaus, josta ei voi luopua, ota ero vakikumppanista. Mutta EI, sanovat elämän monimutkistajat. Eihän sitä nyt voi, kun on ne lapsetkin. Niidenkö hyvä se nyt todellakin on?? Kaksoiselämää lasten vuoksi.
Moraalin ylläpitäminen on vaikea asia. Sen ymmärrän ja se on totta. Verukkeet siitä kiemurrellaksemme pois ovat helppoja.
"Oikeaa tai väärää vastausta ei kai ole? Vai onko?"
Jokaisella on oma oikea ja vääränsä. Se voi eri ihmisillä olla erilainen. Hyväksyn sen. Minun kantani olen tuonut täällä esiin, muut osallistukoot keskusteluun omista näkökohdistaan. Tämä ei kai estä kertomasta omaa mielestäni hyvin perusteltua kantaani. Ja joka siis minusta on se oikea.
On hienoa, että olet vahvasti tuota mieltä. Voit toki pitää oman kantasi, se on oikea sinulle.
Toivottavasti et koskaan joudu petetyksi. Se voisi olla todella raskas isku sinulle.
Täytyy ihailla ihmisiä, jotka tuntevat toisiaan kohtaan niin suurta rakkautta, etteivät sivuilleen vilkuile. Jokainen naimisiin mennessään haluaisi elää rakastuneena ikuisesti.
Niin ei vaan elämässä useinkaan käy. Se on kylmä totuus.
Minulla on rinnakkaissuhde, joka on erittäin tärkeä minulle. Mutta on niin paljon järkisyitä, miksi avioliittoa ei kannata purkaa. Miksi pitäisi tuottaa kymmenelle ihmiselle itsekkäästi paha mieli, kun sen voi estää??
Olisitko itse niin itsekeskeinen, että ajattelisit VAIN itseäsi ja omaa moraaliasi, jos sattuisit rakastumaan avioliiton ulkopuolella.
Jotenkin kirjoituksestasi kuultaa läpi, että olet kauhean rakastunut mieheesi/vaimoosi. Jotenkin näillä kirjoituksillasi yrität todistaa, ettei mitään pahaa saa tapahtua teidän suhteessanne.
Toivon sydämestäni ettei tapahdu. Mutta jos joskus tapahtuu, opit ehkä ajattelemaan vähän toisella tavalla. Ehkä sinun moraalisi ei enää ole silloin niin tiukkaa. Elämää oppii elämällä.
"On hienoa, että olet vahvasti tuota mieltä. Voit toki pitää oman kantasi, se on oikea sinulle. Toivottavasti et koskaan joudu petetyksi. Se voisi olla todella raskas isku sinulle."
Kiitos kohteliaisuuksistasi. Hyvä että osaat arvostaa moraalista selkärankaa (tilanteestasi huolimatta).
Epäilemättä petetyksi joutuminen olisi elämäni vakavimpia koettelemuksia. Anteeksi antaminen sellaisessa tilanteessa puolestani riippuisi varmaankin siitä, onko kumppani edes yrittänyt ottaa vastuuta teoistaan (siis yhden illan hairahdus vai vuosikausien petos).
En kyllä kuvittele, että naimisiin mentyäni eläisin rakastuneena ikuisesti. Kyllä minusta elämään mahtuu monia tärkeitä suhteita, mutta ei yhtäaikaisesti.
"Mutta on niin paljon järkisyitä, miksi avioliittoa ei kannata purkaa. Miksi pitäisi tuottaa kymmenelle ihmiselle itsekkäästi paha mieli, kun sen voi estää??"
Tuo on tietenkin tuuripeliä, miten siinä lopulta käy. Jääkö kiinni vai ei.
"Olisitko itse niin itsekeskeinen, että ajattelisit VAIN itseäsi ja omaa moraaliasi, jos sattuisit rakastumaan avioliiton ulkopuolella."
Tämä kysymys ei voine osoittaa muuta kuin, että moraalimme ovat kaukana toisistaan. Eli minähän nimenomaan ajattelen ensi sijaisesti niitä toisia, kun pidän kiinni moraalista joko lopettaa vaki- tai rinnakkaissuhde. Helpointahan (?) on juuri välttää vastuu toisista ja ajatella itsekkäästi, että pidän molemmat suhteet ja olen ikionnellinen (!). Sinusta kaksoiselämän jatkaminen ja valehtelu olisi toisten parhaan ajattelemista(??). Elämästä löytyy varmasti kyllin muitakin esimerkkejä, jotka osoittavat, että ei se taida niinpäin kuitenkaan olla. Pitkäaikainen valehtelu ja pettäminen aiheuttaa todella vakavia seurauksia. Mutta heikko ihminen ajattelee, että ei jää kiinni. Ja onhan täälläkin ollut kertomuksia, joissa kiinnijääminen on kokonaan vältetty (peräti sankarillista?).
Avioero, kun on lapsia, satuttaa varmasti kaikkia osapuolia. Mutta elämä voi joskus olla sellaista, että vaikka aviolupauksen haluaisikin pitää, rakastuu ja joutuu ajattelemaan asiat uudestaan. Sellaista sattuu, sitähän monet (sinäkin) täälläkin todistavat! Silloin on kohdattava tosiasiat ja valitettavasti kerrottava niistä myös muille osapuolille.
"Mutta jos joskus tapahtuu, opit ehkä ajattelemaan vähän toisella tavalla. Ehkä sinun moraalisi ei enää ole silloin niin tiukkaa."
Jos niin tapahtuu, olen kyllä vakuuttunut, että moraalini on entistä tukevammalla pohjalla. Ja kyllä toisten elämänkohtaloita seuraamalla tämä asia on vain entisestään vahvistunut.
PS. Eri asia on sitten ne "syrjähypyt", joista ei mielestäni kannata koskaan kertoa puolisolle eikä turhaa kärsimystä aiheuttaa. Mutta tästä olen jo toisaalla kirjoittanut, joten ei siitä enempää.
pelaat kieroa peliä . Loukkaat kokoajan niitä läheisiäsi ja myös itseäsi ja sitä joka on rinnakkaissuhteesi.
Et sinä rakasta ketään vain itseäsi . Haluat loukata vain ja olla ilkeä .
kieroa selittelyä vain itsellesi että ei olis niin paha omatunto siellä.
Et osaa olla Reilu ja Rehellinen sitä se on eli sinuun ei voi koskaanluottaa kukaan ,omanedun itsekkyyden perikuva vain olet .
Jos on rakastunut ei siinä ajattele vainomaa etua ja tooisten loukkaamista tietoisesti .
Kai sulla on omaisuudet ja lapset ja velatkin joiden vuoksi pysyt liitossasi huijaten niitä .
Tuo suhde ei tule kestämään siinä ei ole rakkautta
Mutt sinä valitset oman tiesi ja senkinettä jäät yksin ja sehän ois parasta voisit hyvin pitää useita rinnakkaissuhteita rakastamatta ketään luullen että olet rakastunut mukamas .
Nyt vain petät itseäsi ja niitä läheisiäsi joille kuitenkin haluat kaiken antaa ja huolehtia .
MITÄ SE ON ??????
Minun mieheni saa pettää jos on pettääkseen.
Ei toisen elämän sisimpiä asioita voi edes aviopuoliso omistaa.
Sitäpaitsi tiedän, että vaikka miehelläni olisi toinen nainen, hän tulee aina kotiin. Olen hänelle tärkein nainen joka tapauksessa.
Liisa
Kyllä mun mielestä kanssa on kamalaa, jos täytyy vahtia pettääkö aviopuoliso vai ei.
Jos pettää niin pettää, minkä sille sitten voi?
Minustakin on todella jokaisen oma asia, mitä puuhailee. Jos asiat ovat kotona kunnossa, todennäköisesti puoliso ei petä. Jos eivät ole, niitä voi aina yrittää korjata. Jos on halua tai tahtoa. Joskus on vaan niin, että se halu ja tahto puuttuu. Tietynlainen rakkaus loppuu, jotakin muuta tulee tilalle, jos on tullakseen.
Ei ihmissuhteita voi säädellä suuntaan tai toiseen. Ne ovat sydämen asioita. Ja ne ovat oman sydämen asioita, ei toisten.
Joku haluaa olla uskollinen, vaikka turpiin tulisi joka päivä, tai vaikka nääntyisi siihen avioliittoonsa.
Joku toinen taas ei. Kuka meistä voi toisten asioista sanoa, tekeekö joku oikein vai väärin?
Mä eläisin jatkuvassa pakokauhussa, jos mun vaimollani olisi tuollaisia mielipiteitä kuin Maijalla tai ei ymmärrä -nikillä.
Elämä on monimutkainen juttu, Ihan samalla tavalla kuin uskollisuus tai pettäminen.
Kyllä uskollisuus lähtee ihan jostakin muusta kuin moralista. Se on korvien välissä, rakastamisessa.
Heikki-poika 50 v
Minusta Matti vaikutti kirjoituksensa perusteella ihmiseltä, joka ei halunnut loukata ja olla ilkeä.
Maija, sinun kirjoituksesi perusteella sinusta välittyy kuva, että sinä haluat loukata ja olla ilkeä - tässä tapauksessa Mattia kohtaan.
Olipa syy ilkeyteesi mikä tahansa, toivottavasti elät onnellisesti. Muista, että sinun tapasi elää ja sinun etiikkasi ei ole se ainoa oikea tapa, vaan myös Matin elämä on ihan yhtä oikeaa ja eettisesti hyvää kuin sinunkin elämäsi.
PS) Kirjoitit Matille, ettei häneen voi koskaan luottaa kukaan.
Jos sinun ja Matin välillä pitäisi valita luotettava ihminen, valitsisin Matin. Sinuun en luottaisi.
Siksikö et luottaisi Maijaan kun hän ei petä?
haluaisitko sinä olla petetty,vai taidat ehkä ollakkin kuka tietää.
En luota ilkeämieliseen ihmiseen. Matin kirjoituksessa ei ollut ilkeämielisyyttä, mutta Maijan kirjoitus oli ilkeämielinen.
ei oman mielipiteen sanominen ole ilkeämielisyyttä,niin sanoo kun tuntee,maija ei halua tulla petetyksi,eikä itse pettää,miksi siis yllytämme ja annamme siunauksemme pettäjille,kyllä mustasukkaisuus daamoja saamme lukea lehdistä harva se päivä.
Ihminen on omien geeniensä ja kasvatuksensa tuote, jokainen ainutkertainen. Mikä on hyvää itselle, voi olla toiselle kauhistus. Itsekin olin joskus moralisti, mutta iän myötä oppii näkemään ettei mustavalkoinen ajattelu toimi. Jos toisten rinnakkaissuhteet ahdistavat kovasti, psykoanalyytikko osaisi vetää siitä omat johtopäätöksensä! Se trojunta, se torjunta...
Voi kun ihmiset joskus oppisivat, että ei kannata todellakaan syyllistää toisia ihmisiä. Omassa elämässä on tarpeeksi elämistä. Joku pettää, toinen ei. Joku on onnellinen, toinen ei.
Mitäpä niistä toisten elämistä.
Ihmettelen miksi näitä asioita kirjoitetaan sitten täällä ellei niihin saisi vastata ja sanoa omaa mielipidettään,
en ymmärrä sinua minni,kyllä kaikilla on omat ilonsa ja murheensa,et sinä voi noin sanoa kun asiasta kerran keskustellaan,että Mitäpä niistä toisten elämistä.
Sen vain sanon aivan omana mielipiteenäni,että pettäjä on aina pettäjä,eikä siitä koskaan mitään hyvää seurää,mitä ihminen kylvää,sitä hän myös niittää.
että olet oikeassa?
Mielipiteinesi Luottaja.
Mieli pide on jokaisen oma , mutta kuinka voisit sanoa että se on ihan oikea joka Sinulla on?
Mietippäs sitä!
Ei se pettäjä aina ole pettäjä.
Ja mistä olet saanut noi raamatun jutut kirjoitukseesi?
Ethän vaan ole joku tiukkapipo uskovainen?
Kovin kuulostat ainakin.
Minä en tunne olevani "pettäjä", vaikka minulla on rakas nainen elämässäni. Olemme molemmat naimisissa. Oma avioliittoni on niin vaikea, vaimoni on skitsofeninen, enkä voi häntä hylätä.
En myöskään jaksaisi huolehtiä hänestä, lapsista, kodista ja työstäni ilman lämmintä ja turvallista ihmissuhdettani. Myös ystävälläni on omat murheensa elämässä.
Uskon ihan vakaasti, ettei kukaan petä pettämisen ilosta. Siihen on ÁINA joku syy, isompi tai pienempi syy. Jos parisuhde on kunnossa, kuka sitä menisi huvikseen rikkomaan.
Olen monessa kohden samaa mieltä kanssasi.
Jos avio- tai avioliiton ulkopuolelta etsii itselleen suhteen,ei se kenellekään kuulu,ei ole keneltäkään pois.Se voi jopa parantaa kotoista parisuhdetta,kun ei aina tarvitse olla pahalla tuulella ja tapella tyhjänpäiväisistä asioista.Kun ihminen on rakastunut,hän on hyvä ja kiva myös läheisilleen,koska hänellä on hyvä olla.
Miksi ei saisi olla onnellinen?Jos konona ei ole onnellinen,oma hyvä olo täytyy etsiä muualta.Ja on turha kirjoittaa,että omaa kotoista suhdetta pitää vaan yrittää parantaa ja elää siinä eteenpäin.Aina ne yritykset eivät onnistu,vaikka haluaisikin.Aina ei voi erota,vaikka haluaisikin.Siihen voi olla vaikkapa taloudellinen syy.
Pettäjällä on aina montasyytä pettää kuin alkoholistilla juoda. Toisille tuo jännitystä elämään,eikä välitetä mitään kuka kärsii,mistä johtuu ne mustasukkaisuus kohtaukset ja hirvittävät teot joita tehdään kun on saatu selville että onkin jäänyt aisankannattajaksi.
Ainoa mikä mielestäni on jollain tapaa hyväksyttävä on tässä tämä yksi kirjoittaja jolla on sairas vaimo,sitä ymmärrän,eikä voi sairauden vuoksi erotakkaan.
"pettäjällä on monta syytä pettää"
Oletat, että ihmisellä, jolla on toinen suhde, on myös jokin "luonnevika", jonka nimi on "pettäjä".
Oletat, että ihminen, jolla on toinen suhde, on pettäjä.
Sinun lähtökohtasi käsitellä tätä asiaa on kovin kaponen.
Ihminen, jolla on toinenkin suhde, ei sinänsä ole pettäjä, eikä hänellä välttämättä ole pienintäkään tahtoa pettää yhtään ketään.
Toisessa suhteessa on kyse niin paljon enemmistä ja monimutkaisemmista asioista, kuin pettämisestä.
Olen aivan samaa mieltä kuin sinä. Olet viisas
ihminen.
Pinja
Miksi sitten mennä naimisiin ja papin edessä vannoen rakastavansa toista niin myötä- kuin vastamäessäkin?
Miksi elää valheessa pettäen itseään ja puolisoaan?
Olen edelleenkin sitä mieltä, että parisuhteessa pettäminen kuuluu myös toiselle osapuolelle. Sanot, että se ei ole keneltäkään pois, on se. Toinen osapuoli autuaan tietämättään elää siinä kuvassa, että meillä menee helskutin hyvin. Toinen taas on niin onnellinen ja mukava nykyisin, on meidän avioliitossa kaikki tosi hienosti.
Miksi pettäjä antaa itsestään toiselle sellaisen kuvan eikä kerro toiselle puuhistaan? Petetyn ei tarvitse elää "harhassaan" vaan voisi alkaa elämään samaa elämää kuin pettäjä. Ei "harha" veisi hänenkään onneaan. Jos taloudelliset syyt estävät eroamisen, jota nykyaikana ihmettelen kovasti mikä siinä estää? Aikanaan itse erotessani meillä oli velkaa silmät korvat täynnä, talo ja mökki myymättä, mutta ei se eroamista estänyt. Eron jälkeen vuosi oli tiukempaa, mutta hyvin on pärjätty ja nyt sekin aika on menneisyyttä. Niin, voihan sitä elää järkiavioliitossa jos eroaminen on mahdotonta, mutta molemmilla pitää olla samanlaiset oikeudet siihen omaan elämään, onneen ja pettämiseen. Mitä sellaisesta elämästä sitten tulee, voi jokainen miettiä sen erikseen?
Onnellinen saa olla, mutta ei toisen tunteiden kustannuksella, varsinkaan kun pettämisestä on kysymys.
Luepa tuo Audreyn kirjoitus! Mielestäni hän kiteyttää koko käydyn keskustelun pariin lauseeseen täydellisesti. Ajattelen ihan hänen laillaan, niin kuin Pinjakin. En ihan Reetan lailla, mutta läheltä liippaa.
Pettäminen ei ole pettämistä, on kyse paljon suuremmista asioista. Rakastumisesta. Sille kun on vaikea kääntää selkää. Sinä ehkä voisit, kun moralisi on noin korkea, mutta minä en.
Sinun kirjoituksistasi kuultaa pelko siitä, että tulet petetyksi. Älä pelkää sitä. Elä!!!
"Pettäminen ei ole pettämistä, on kyse paljon suuremmista asioista. Rakastumisesta. Sille kun on vaikea kääntää selkää."
Tunteiden kieltämisestä ei ole kyse, jos haluat jatkaa sen ihmisen kanssa, johon olet rakastunut. Silloin ratkaisu on ero vakikumppanista. Ja uusi onni sen kun jatkuu!
Niin, se on sinun ratkaisusi.
Useimissa suhteissa ero aviopuolisosta ei ole järkevää. Se on monimutkainen asia, enkä edes viitsi sitä sinulle yrittää selittää. Niin moni on sitä tässäkin keskustelussa jo selittänyt, mutta sinähän et heitä ymmärrä.
niin monimutkainen asia, ettei voi pyytää "pysy uskollisena minulle". Kun toista ihmistä ei tässä elämässä voi pitää omanaan edes papin aamenella. Sydän määrää nämä asiat. Ja kun sydän määrää, sen sydämen omistaja on voimaton.
Ei siinä tilanteessa voi kääntää off-nappulaa päälle, ei pysty.
Ja aivan niin, avioero on niin monimutkainen ja vaikea asia, ettei siihen kannata helposti ryhtyä. Miksi tuottaa turhaa kärsimystä monille ihmisille, jos vaan pystyy avioliittoa jatkamaan.
Minua yököttää ajattelu, että avioliitto olisi kuin vankila, jossa olisi kuihduttava hiljalleen pois.
En ole samaa mieltä kanssasi, pettäminen on pettämistä. Se on itsensä ja läheisten pettämistä, varsinkin kun se vielä tehdään salassa.
Toinen rakastuu...tottakai se on rakastumista (tai ihastumista) toiseen ihmiseen, mutta kun se tehdään salassa, niin se on pettämistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Miten voi elää toisaalla rakastuneena toiseen ja tulla kotiin "rakastamansa" puolisonsa luokse niinkuin mitään muuta elämässä ei olisikaan?
Voisitko itse elää sellaista elämää? Miehesi on löytänyt toisen ja rakastaa tätä intohimoisesti, mutta ei voi jättää sinua ja lapsia. Vuodet kuluvat samanlaisena sinun tietämättä miehesi puuhista. En uskokaan, että hän sinua enää rakastaa, mutta kulissit pidetään kunnossa. Eikö se ole mielestäsi sinun pettämistä? Miehesi ei ole enää sinun omasi, joka on luvannut papin edessä rakastaa sinua myötä- ja vastamäessä. En tarkoita, että kukaan voi toista omistaakaan, mutta uskon sinun ymmärtävän mitä tarkoitan.(tämä kappale on täysi fiktio, koska en tiedä onko sinulla miestä tai lapsia)
En minäkään voi rakastumiselle kääntää selkääni, mutta en tekisi sitä selkäni takana. Sen verran moraalia on, että uskallan puolisolleni kertoa jos niin tapahtuisi. En myöskään pelkää petetyksi tulemista. Olemme mieheni kanssa sopineet, että jos jompi kumpi löytää "paremman", niin siitä kerrotaan rehellisesti toiselle.
Täällä on muutamilla nikeillä hämärtynyt täysin parisuhteen pelisäännöt. Miksi yleensä on jonkun kanssa, jos ei voi olla uskollinen hänelle?
Totta, sydän määrää, mutta ei se saa määrätä niin, että siitä viattomat kärsii. Miksi mennä naimisiin tai avoliittoon jos kokee sen vankilaksi? Ei sen tarvitse olla vankila, jos pelisäännöt sovitaan ja niitä voi noudattaa molemmat tasapuolisesti.
Jos vuosikausia harrastaa pettämistä toisen tietämättä, niin aivan varmasti pettämisen tietoon tullessa se koskee niin valtavasti, että siitä tulee jo henkistä pahoinvointia petetylle. Mielestäni pettäminen on parempi kertoa melko heti kuin vuosien päästä, ettei toinen koe elämänsä menneen aivan hukkaan pettäjän kanssa.
Pettäjän täytyy olla tosi itsekäs, jos itse sellaista harrastaa eikä anna toiselle mahdollisuutta samaan tai omaan elämään.
Uskottomuus on merkki siitä että ihmissuhde ei toimi. Ymmärrän miehiä ja naisia jotka ratkaisuunsa päätyvät enkä voi tuomita heistä yhtäkään. Jokainen on oman itsensä tuomari. Uskon myös että jokaisella ihmisellä on oikeus olla itsekkäästi myös onnellinen. Jos hetken läheisyys ja lämpö saa jaksamaan elämässä eteenpäin, en voi ymmärtää miksi se olisi väärin.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen ja olen jo pitkälti yli 50 v. Olen onnellinen avioliittoni ulkopuolella olevasta suhteestani.
Hän on suuri rakkauteni. Minulla ei ole huono omatunto. Olen onneni ansainnut.
Entä onko miehesi onnellinen kanssasi ja tietääkö hän pettämisestäsi? Onko miehesi mielestäsi ansainnut sinun pettämisesi ja jos on, niin miksi et sitten jätä häntä? Miksi hän ei myös saisi ansaita onneaan jonkun muun kanssa?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin sinun ei ole pakko vastata.
kerrankin täällä puhutaan järkeä,mitä hyötyä on pettämisestä,tulee vain itse petetyksi.
pitäkää yksiavioiset ja puolisostanne välittävät pintanne älkääkö antako pettäjille valtaa,sillä niin metsä vastaa kun sinne huutaa.
Lueskelin melkein kaikki kirjeet tämän jutun alta.
Oli paljon erilaisia mielipiteitä.
Monesti asioista ajateltiin musta-valkoisesti.
On helppoa olla pettämättä, jos kaikki on avioliitossa kunnossa. Joskus vaan käy niin, että rakastuu avioliiton ulkopuolella. Sille ei mitään voi. Rakastuminen ei ole tahdosta kiinni.
Sitten pitää vain miettiä, mitä pitäisi tehdä.
Pitäisikö kertoa, ehkä erota, vai pidetäänkö suhde salaisena. Hyvin monta kertaa se kannattaa pitää salaisena.
Miksi ihmeessä tänne kirjoitatte että petätte,sitten moititaan kun sanotaan vastaan ja ilmaistaan oma mielipide.
Jos haluatte pettää ja pitää sen salassa niin pitäkää se salassa älkää hakeko täältä mitään omantunnon tuskiinne ja kevennystä petturuuteenne.PITÄKÄÄ SALASSA.Nyt se on julkinen kun tänne kirjoitatte.
Aivan totta kirjoitit!Huomaatko,ihmisillä onhuono omatunto,kun se pettäminen pitää kuitenkin kertoa edes jonnekin.Sehän on hyvä merkki vaan.Pettäminen voi tuntua aluksi hienolta,kun ei ole jäänyt siitä kiinni.vaikka ei koskaan jäisikään,voi alkaa tuntua tosi pahalta kun oma puoliso luottaa ja rakastaa ja samalla tietää ettei itse ole luottamuksen arvoinen.Itse en pettäisi koskaan.t.mies(vanhanaikainen kai,mut omatunto on kunnossa)
Minun mielestäni se vain on niin, että pettää ei tarvitse, jos elämässä on kaikki kunnossa.
Se ei tule silloin mieleenkään. Jos rakastaa, ei petä.
MUTTA elämän varrella sattuu kaikenlaista. Kuka voi tietää mitä kenenkin sydämessä on???
Suhde avioliiton ulkopuolella voi olla todella tärkeä, että jaksaa tässä elämässä eteenpäin.
Ei ole niinkään yksinkertaista erota. Ei ole kysymyksessä vaan kahden ihmisen välinen asia.
Eroon liittyy usein niin monen ihmisen siteet, ettei yksinkertaisesti voi erota.
Mi9nusta on hienoa, jos löytyy elämänkumppani, jonka kanssa haluaa lopun elämänsä elää pettämättä, rakastaen.
Haluaisin kuitenkin, ettei muiden ihmisten ratkaisuja tuomittaisi. Elämä kun ei ole ihan musta-valkoista, niin kuin tässäkin keskustelussa on monesti todettu.
Vaarallista sekin on, jos nuutuu avioliitossaan.
Sivusuhde piristää elämää, saa aikaan monia hyviä asioita. Ei se pelkästään huono juttu ole.
Ero on aina suuri kriisi elämässä. Sen voi hyvin välttää ihanalla sivusuhteella, josta saa itselleen voimia kestää ärripurrimiestään, joka ei ymmärrä mitään naisesta. Tai ei halua ymmärtää enää vuosikymmenien jälkeen.
voi sentään kuinka ihmeessä olette ottanut niin huonot puolisot itsellenne,ettei vaan viehättäisi se uutuuden kiilto ja vieraan kutina turha on keksiä tekosyitä ettei voi erota aina voi pitäähän sitä voida erota jos puoliso kuolee mutta se on sitten jollain tapaa muka kunniakas ero,mutta kuinka sitten on omantunnon laita.
on niin hyvä rikkoa 6:tta käskyä ja kun sen rikkoo rikkoo kaikki muutkin.
Täytyyhän pettäjällä olla tulevaisuus jollain tavalla turvattu. Saattaa olla, että naapureille, sukulaisille ja ystäville täytyy näyttää, että meillä menee hyvin ja avioliittomme on onnellinen.
Totuus on kuitenkin toinen. Pettäjälle pettäminen tuo jännitystä arkeen ja petetty elää onnellista elämää täysin tietämättä puolisonsa touhuista. Pettäjä ei voi erota, koska siitä kärsisi hänen onnellisen avioliittonsa maine ja hän menettäisi ihanne-isän/äidin maineen. Eihän suomalainen pettäjän mainetta voi harteilleen ottaa. Siksi vaikka puoliso olisikin kuinka huono, niin kulissia pidetään taloudellisuus- tai mainesyistä yllä ja koko perhe kärsii siitä ajan myötä. En uskokaan, että pettäjä pystyy olemaan oma itsensä puolisonsa seurassa, jollain tavalla se näkyy käyttäytymisessä tai sitten tämä ihminen on tosi hyvä näyttelemään.
Pettäjä on minusta itsekäs ja vain omaa napaansa tuijottava, jos ei rohkene kertoa puuhistaan puolisolleen. Mitä rakkautta pettäminen on puolisolle? Täällä on moneen kertaan sanottu, ettei pettämistä saisi kertoa puolisolle sen aiheuttaman surun ja avioliiton kariutumisen vuoksi. Luulen petetyn olevan enemmän surullisen vuosien salaa pettämisestä kuin että pettäjä kertoisi touhuistaan reilusti sen tapahduttua.
Pettäjä pettää puolisoaan vuosikaupalla eikä kerro koskaan puuhistaan petetylle. Petetty kuolee onnellisesti tietämättä puolisonsa puuhista. Toisaalta se on hyvä ettei tiedäkään. Mutta...kuinka pettäjä voi esittää surullista leskeä ja itkeä puolisonsa haudalla? Tästä olen ihmettelijän kanssa samaa mieltä, eikö jo siinä vaiheessa omatunto ala kolkuttaa? Jäät ikuisesti miettimään mitä on tullut tehtyä ja se omatunto on sellainen velikulta ettei se anna rauhaa kun vauhtiin pääsee tai jos pettäjä ei tunne mitään, niin hänen täytyy olla kylmä ja itsekäs.
Joku tuolla aikaisemmin kertoi ettei pettäjiä saisi tuomita, mutta itsehän he ovat ottaneet asian esille ja mielipiteitä asiasta on puolesta ja vastaan.
Nostan kyllä hattua sellaiselle pettäjälle joka on uskaltanut kertoa puolisolle näin tehneen ja ovat pystyneet asian selvittämään. Jopa avioliittokin on voinut pelastua rehellisyydestä ja uusi elämä yhdessä saanut alkunsa uudestaan. Mutta...pettäjä, joka vuosikausia salaa pettää puolisoaan ei saa minun sympatioita puoleensa. Hän todellakin pettää silloin koko perhettään ja itseään ja millainen on se pettäjän toinen osapuoli joka näin antaa tapahtua? Missä on hänen omatuntonsa?
Nautin sinun viestiäsi lukiessani,että on vielä jäljellä sellaisiakin ihmisiä kuin sinä.
jaksoit kertoa asiat niinkuin ne pitää kertoa.
Olin jo toivoni menettää kun ei oikeastaan kukaan ottanut oikeaa kantaa,sitä vain siliteltiin ja myötäiltiin että kyllähän sitä nyt aina petetään minusta se on niin rumaa ja väärin koko pettämis ajatuskin että pahaa tekee.
katsooko tälläinen ihminen itseään peiliin ja ajattelee nyt taas menen pettämään puolisoani
että jaksan taas olla kotona,hyi miten iljettävää.Jos ei avioliitossa voi ja jaksa olla niin hiiteen sellaiset liitot.Ero on silloin terveellisin ratkaisumuoto.
Periaatteessa minun puolestani jokainen voi tehdä mitä haluaa avioliitossaan, mutta moraalisesti en voi hyväksyä pettämistä ja varsinkin kun niin monet väittävät ettei se vahingoita ketään.
Tiedän monia tuttavaperheitä joiden toinen puolisko pettää toista ja olen nähnyt mihin se johtaa ajan myötä. Siinä on kärsinyt pettäjä, petetty, pettäjän toinen osapuoli, lapset, sukulaiset ja ystävät. Kukaan ei ole säästynyt henkisiltä vaurioilta ja tämäkin tapaus oli vielä sellainen, jossa mies petti vaimoaan vuosikausia ja kärähti vihdoin vaimolleen. Perheen 6-vuotias poika käy jo toista vuotta terapiassa, koska isä ei hyväksynyt enää hänen äitiään.
Eli en usko enkä tule uskomaan etteikö joku kärsisi pettämisestä. Onko esim. lapsien henkiset kärsimykset se hinta minkä pettäjä maksaa pettämisestään, itsekkyydestään ja halusta elää omaa elämää avioliiton rinnalla?
Parempi kertoa pettämisestä heti tai sitten jättää pettämättä. Parempi ottaa ero jos haluaa välttämättä olla jonkun toisen kanssa, sillä mahdollisesti säästyttäisiin edellä kerrotulta tapaukselta.
Kuinka pettäjä voi mennä reissunsa jälkeen vaimonsa/miehensä viereen, rakastella ja kertoa rakastavansa tätä ja elää niinkuin koskaan ei olisi tehnyt mitään väärää? Ehkä tälläisellä ihmisellä ei todellakaan ole omaatuntoa? Miten käy esim. pettäjän toiselle osapuolelle, kun pettäjä löytää taas uuden? Miltä hänestä mahtaa tuntua silloin kun huomaa itse olevansa myös uhri?
Olet avannut helevetin moisen keskustelun ja itse häivyt kuin pieru Saharaan,etkä vastaa enää mihinkään?!Olet kuin Hannu-hanhi!Varmaan polleana itseesi ja laskeskelet montako regoi typerään itsestäänselvään prujuusi!Ja pah!Ei tainnut olla ukossa enempää puhtia tai sanottavaa.taidat olla varsinainen "tuhkamuna"......
Mihin todella hävisit tämän keskustelun avattuasi,jäitkö kiinni uskottomuudestasi,vai vaihdoitko nimesi jolla sitten olet kirjoitellut,mitä ydität todistella,piilosilla olollasi.
Hei!
Olen minä täällä silloin tällöin käynyt lukemassa mitä on kirjoitettu. Enpä olisi uskonut, että tämä keskustelu on herättänyt niin suurta mielenkiintoa. Kirjoituksia on ollut puolesta ja vastaan - niinkuin saattaa kuvitella. On ollut kärkeviä kannanottoja vastaan ja paljon myönteistä ajattelua.
Niitä kumpiakin mahtuu maailmaan ja kumpiakin pitää olla.
Olen kyllä edelleen vahvasti sitä mieltä, että ihmisen elämä ei ole niin kauhean yksinkertaista ja selvin säännöin sovittavaa. Niinkuin olette kirjoitelleet, joillakin on ollut elämässään hyvin merkittäviä avioliiton ulkopuolisia suhteita, jotka ovat auttaneet jaksamaan ja selviämään elämässä eteenpäin.
Niinhän se on, ettei kukaan naimisiin mennessään toivo, että puoliso löytäisi toisen naisen/miehen. Mutta onhan täällä todettu myös, että elämässä sattuu kaikenlaista. Jollekin voi avioliiton ulkopuolinen suhde olla elämän suurin rakkaus, jollekin se suhde löytyy omasta puolisosta.
Niin tai näin, elämä on elämää ja sitä voidaan elää eri tavoin. Me ihmiset ajattelemme niin eri tavoin.
On täällä monesti todettu myös se, että jokainen ihminen tuntee parhaiten oman elämänsä, vain itseen voi vaikuttaa, ei muihin.
Toivon teille kaikkea hyvää elämässänne - ja uskollista aviopuolisoa.
Teidän on varmasti vaikea kuvitella, että minä olen ihan oikeasti onnellinen. Minulle nainen avioliittoni ulkopuolella on tärkeintä mitä elämässäni on. Se tuntuu teistä varmasti väärältä ja kierolta, mutta en voi sille mitään. Tunteeni häntä kohtaan ovat aidot. Minä en halua pilata myäskään lasteni ja puolisoni elämää eroamalla.
Olen onnellinen näin.
Tässä toisenlainen näkökulma.
Minusta on hyvä ja kiitettävää, jos keskustelun avaaja osaa antaa muille keskustelijoille tilaa, eikä mene ohjailemaan keskustelua omilla mielipiteillään. Siksi on ollut kiva, kun keskustelun avaaja ei ole ollut kommentoimassa jokaista kirjoitusta.
Yleensä en lue keskustelun avaajalta juuri muuta kuin sen avauksen, jos näen avaajan kommentoivan jatkuvasti muita kirjoituksia. Sellainen keskustelun avaaja tahtoo pitää vain omaa itseään esillä, eikä "kuuntele" muita.
Niinkuin tuolla jossain aikaisemmin olen sanonutkin, että periaatteessa jokainen voi elää parisuhdettaan miten haluaa, mutta minun ajatusmaailmaani tietyt tosiasiat pettämisestä eivät sovi.
Toivon sinulle onnellista elämää molempien naistesi ja lastesi kanssa ja toivon myös, että läheisesi eivät joudu kärsimään sinun valintojesi vuoksi.
Kirjoitat huomionarvoisesta näkökulmasta.
Toisaalta,
monesti on myös niin, että huomaa eri
kannanottajien tulkinneen alkuperäistä kirjoitusta
eri tavalla, eli niinkään ei voi olla, että
kirjoittajan "sanoma väärinymmärretään".
Tällöin kenties on alkuperäisen kirjoittajan
pyrittävä "korjaamaan" sanomaansa, että väärin-
ymmärryksille ei tulisi sijaa.
Maailma kun on täynnä
-vääriä sanavalintoja ja siitä seuraavia
-vääriä tulkintoja
Jos sinä olisit ihan oikeasti onnellinen niin tuskinpa olisit tänne eres kirjoittanut.
Pettäjän tie on rankka tie,kun jännitys suhteesta loppuu,tai ei tarvitse salailla enää,silloin menee mielenkiintokin,entäs sitten kun perhe hylkää rakastajatar hylkää,niin yksin olet taas .Omatuntosi ehkä sai sinutkin tänne avaamaan tälläisen keskustelun,halusit varmistaa oletko yksin pettäjä ja nyt tuli monta muuta tietoosi että on hyvä rauhoittaa omaatuntoaan,sitä min äihmettelen mitenkä voi katsoa aviopuplisoaan silmiin ja ehkä vielä sanoa että rakastan sinua,kyllä pitää olla paatunut sellainen ihminen.
keskustelua mielenkiinnolla alusta asti. Pian se varmaankin vaipuu unholaan, kun siirtyy toiselle sivulle.
Erilaisia näkökulmia todella. Mutta niinhän elämäkin on täynnä erilaisia elämiä.
Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Unohtamatta sitä, mikä minusta on olellista rakkaudessa: Kun ihminen rakastuu, hän rakastuu.
Ei se katso ikää, ei sormuksia sormessa.
Rakkaudella kun on maaginen voima.
Ihmettelijä, en ole ollenkaan kanssasi samaa mieltä.
Mutta mititäänpä.
Miksi sinun tarvitsee ilmoittaa jollekin ihmiselle (hannulle), että hän ei ole onnellinen?
Miksi sinun täytyy mielestäsi onnetonta ihmistä tehdä vielä onnettomammaksi (kertoa, että sekä hänen puolisonsa että rakastajattarensa jättää hänet)?
Miksi tahdot kaikille ilmoittaa, että Hannun omatunto on laittanut Hannun kirjoittamaan viestinsä?
Miksi tahdot sanoa mielestäsi onnettomalle ihmiselle, että hän on mielestäsi paatunut?
Sinun mielestäsi Hannu ei olisi saanut kirjoittaa onnettomana ihmisenä? Sen selkeästi osoitat kirjoituksessasi.
Miksi et voi hyväksyä toisia ihmisiä?
Onko sinulla tapana sulkea muitakin ihmisiä tuolla tavoin omien kuvitelmiesi perusteella pois?
Kenties hyväksyt vain onnellisia ja täydellisiä ihmisiä?
Olen Hannun kanssa samaa mieltä.
Ja, Ihmettelijä, sinä olet väärässä. Ja vaikutat aika ilkeämieliseltä ihmiseltä.
olen niin monta kertaa kysynyt miksi pitää oettää enkä ole koskaan saanut totuutta julki.en kysele siksi että olisin ilkeä mielinen vaan koska petturuus on vääryyttä.
Hannu saa tehdä elämällään mitä haluaa minulle se ei kuulu mutta hän on avannut tämän keskustelun niin siihen jokainen kirjoittaa oman mielipiteensä.
miksi sinä sanot että Hannu on onneton hänhän sanoi olevansa onnellinen.
miksi kirjoitat Hannun puolesta vai oletko sama henkilö.
jos avaa tälläisen keskustelun niin pitää kestää myös eikä yrittää syyllistää toisia jotka antavat oman mielipiteensä asiasta,sille en voi mitään että tämä on julkinen keskustelu,
mutta sen sanon vieläkin että pettäminen ei kannata.
Olen kanssasi samaa mieltä tämän keskustelun julkisuudesta ja jokaisen oikeudesta kertoa mielipiteensä asiaan. Oli mielipide sitten jonkun mieleen tai ei. Olen yrittänyt olla syyllistämättä ketään tähän keskusteluun osallistujaa ja pitää asiat yleisellä tasolla.
Keskustelua avatessa kannattaa ottaa huomioon, että mielipiteitä tulee jos jonkinlaista eikä kaikki ole välttämättä samaa mieltä asiasta. Hyvä keskustelu syntyy juuri siitä erilaisuudesta. Näkeehän sen jo vastauksien määrästä.
En ole keskustelun avaaja, ts. en ole Hannu.
Sinähän nyt kuitenkin kirjoituksessasi ilmaiset mielipiteenäsi Hannun olevan onneton ihminen. Ja hyvin ilkeämieliseltähän kirjoituksesi vaikuttaa.
Saat olla ilkeämielinen ihminen. Kaikin mokomin.
Hienon keskustelun Hannu on avannut. Ja hyvinhän hän näyttää tämän kestäneen - tuntematta ihmistä, luulenpa hänen kestävän jatkossakin, vaikka sinä aloitkin ilkeämielisesti osoitella Hannua, etkä kirjoita itse asiasta.
olen vain Hannulta kysynyt onko hän oikeasti onnellinen ja siksikö hän avasi tämän keskustelun jos omatunto vaivaa.itse sinä et kestä sitä kun joku ei halua pettää eikä hyväksy pettämistä,ei pitäisi sitten sinullekkaan kuulua Hannun teot,miksi itse sekaannut jos et ole Hannu itse.Sinä hän tässä kirjoittajaa nimittelet ilkeämieliseksi,kun mielipiteensä kertoo yleisellä palstalla,koetas mennä vähän itseesi ja ajattele.
Täytyy sanoa, että olet aktiivinen ja näpsäkkä nainen.
Jotenkin vaan tuntuu siltä, että olet kokenut elämässä aika vähän. Olet kokenut sen verran vähän, että sinulla on "kanttia" olla niin vahva mielipiteissäsi.
Oli minullakin joskus vankat mielipiteet, joista en tippaakaan tinkinyt.
Elämä kuitenkin opetti yhtä sun toista. Jotenkin nyt vaan tulee mieleen äitivainaan sanat kerran pikkupoikana: "Kuuntele aina sydäntäsi, se tietää mitä sanoo." Minä olen kuunnellut. Eipä voi sanoa, että periaatteessa kannatan pettämistä.
Minulle vain kävi näin.
En mielelläni kerro henkilökohtaisia asioitani kovinkaan paljon yleisellä palstalla, mutta voin sanoa sinulle, että olen kokenut elämässäni hyvinkin paljon erilaisia asioita, onnellisia ja ikäviä. Elämääni on kuulunut väkivaltaa, monenlaista surua, pettämistä toiselta osapuolelta ja myös onnellisia asioita, jotka ovat tehneet minusta vahvan mielipiteissäni. Olen siis mielestäni nähnyt 40 ikävuoteeni jo hyvinkin paljon elämää.:)
Itselläni on tietyissä asioissa vankat mielipiteet joista en kovinkaan paljon anna periksi, mutta osaan myös kuunnella omaa sydäntäni.
Hei Veera!
Arvasin jotenkin, että tuo kertomasi voisi olla se toinen vaihtoehto...
Oletko ihan 100 % varma, että et voisi rakastua avioliittosi ulkopuolella? Että kukaan ei missään tapauksessa saisi rakkauttasi, koska olet naimisissa. Oletko ihan varma, että avioliitto on sinulle niin pyhä ja koskematon?
Minä en usko sitä, että kukaan pystyy torjumaan Suurta Rakkautta.
Hannu
Tarkennan vielä muutamaa asiaa.:)
Olin naimisissa 20 vuotta, erosin, muutama vuosi eron jälkeen seurustelin erään miehen kanssa ja nyt asun avoliitossa. En ole pettänyt ketään heistä vaikka tilaisuuksiakin olisi ollut. En edes ex-aviomiestäni vaikka hän oli väkivaltainen minua kohtaan. Nykyinen avomieheni saa kaiken rakkauteni ja en voisi tuottaa hänelle sitä tuskaa mitä pettäminen hänelle aiheuttaisi.
Tietenkään en voi sanoa 100 % varmuudella ettenkö voisi rakastua avoliittoni ulkopuolella, mutta 100 % varmuudella voin sanoa etten petä miestäni. Olemme mieheni kanssa sopineet, että olemme mahdollisimman avoimia ja rehellisiä toisillemme. Sovimme myös sen, että jos tulee kyllästymisen tunne toiseen ja rakkaus alkaa hiipua, niin mieluummin kerrotaan tosiasiat kuin mennään etsimään sitä kadonnutta rakkautta vieraasta ihmisestä. Ei ole vielä rakkaus hiipunut.
Ex-avioliittoni alkuaikoina olen torjunut sen Suuren Rakkauden ja olen miettinyt monta kertaa missä mahtaisin nyt olla ja millainen elämäni olisi. Sen miehen kanssa en yhtään kertaa tavannut kahdestaan, ei koskaan suudeltu, mutta monta kertaa kioskin luukulla mietittiin mitä molemmat haluamme elämältämme. Tein päätöksen etten voi mieheni ja lasteni vuoksi alkaa hänen kanssaan suhdetta. Mies ymmärti, katosi elämästäni ja kioskin luukulta. Se mies oli Suuri Rakkauteni ja täytyy myöntää, että vieläkin hänen muisteleminen saa sydämeni läpättämään.:)
Olen tietyssä mielessä erittäin vanhanaikainen. On vain olemassa yksi ja ainoa avioliitto eli en siis koskaan enää mene naimisiin. Jos alan parisuhteeseen niin se on minulle pyhä ja koskematon. Elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, että tietyt arvot ovat minulle erittäin tärkeitä ja en halua niitä millään lailla tietoisesti heilauttaa.
En sano tuota sillä, että olisin joku järkevyyden perikuva, erehdyksiä sattuu minullekin, mutta periaatteet ja arvot yritän silti pitää kohdallaan.
Onpa Hannu avannut valtavan keskustelun :- )
No, mikäs se ihmistä enemmän kiinnostaisi, kuin ihminen itse - ja hänen tekonsa.
Jotenkin vaan tuntuu siltä, että joskus näillä vastaajilla on niin vankat mielipiteet, että
niitä ei mikään horjuta. Onhan se tietysti niin,
että periaatteista on hyvä pitää kiinni.
On varmasti yksi elämän kamalimmista tunteista, kun tulee jätetyksi. Siinä ihmisarvo nujertuu täysin, omanarvontunto menee nollille. Sellaista tilannetta vastaan täytyy tietysti kamppailla.
Kun odotin kolmatta lastamme ja olin tosi huonossa kunnossa, mieheni löysi toisen naisen.
Olin niin hirveän maassa, etten tiennyt miten sieltä noustaan. Se oli niin kauhea sivallus vasten kasvoja, ettei pahempaa voisi kuvitella.
Mutta mä nousin sieltä. Synnytin lapsen ja keräsin itsetunnon rippeet ja aloitin uuden elämän.
Ja mitä sitten tapahtuikaan! Rakastuin naimisissa olevaan mieheen. Olin vannonut, etten koskaan rikkoisi kenenkään avioliittoa.
Mutta kun se tilanne oli edessä, en pystynyt millään sanomaan EI. En yksinkertaisesti kyennyt.
Ajatelkaas, ymmärsin sen jälkeen jopa miestäni, joka minut jätti.
Sydämessä tapahtuu rakastuessa niin suuria asioita, ettei niitä voi selittää. Ne vaan tapahtuvat.