6-9 vuotta
vankeutta
22728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tehty mikä tehty, yhdeksän vuotta tuli, ja sillä sipuli. Vaan oli se sen arvoista. Kun ihmisiä ei tarpeeksi nopeasti saada eroamaan kirkosta, voidaan prosessia nopeuttaa erottamalla kirkko ihmisistä.
Elätkö kuvitelmassa, että kirkosta eronneet ovat ryhtyneet ateisteiksi?
systemaattisesti ateistisen yhteiskunnan onnistumisesta uskonnon poisjuurruttamisessa. Nykyinen Venäjä.
Minä ainakin ryhdyin. No okei, tajusin uskonnon harhaisuudeksi, lapsuuden pitkällisen painostuksen aikaansaamaksi ja aikuisilla psykoosin muodoksi lievemmästä voimakkaaseen, ja järkiinnyin jo ennen eroamistani, mutta ajallisesti aika lähelle menivät. Erosin siis ennen 18 vuoden ikää lukioaikana.
Valitettavasti uskonnollisuus lisääntyy venäjällä huimaa vauhtia.
Neukkuaikaan kommunismi yritti tukahduttaa uskonnot mutta ei onnistunut edes silloin läheskään täydellisesti.
Ei yksi pääsky kesää tee eikä yhtä totuutta ole olemassakaan.
esimerkki, Venäjä on valtio jossa kirkolla ja uskonnolla on suuri merkitys, joten esittelemäsi "mielipide" varmasti kumpuaa sieltä uskovan ihmisen kaikenkattavasta ja tarkoitushakuisesta valheiden maailmasta.
Ihminen ei muutu. Ei myöskään hänen halunsa muuttua.
Väitinkö, ettei Venäjällä kirkolla ja uskonnolla ole suuri merkitys?
ihan omin sanoin mitä lausumasi tarkoittaa?
"systemaattisesti ateistisen yhteiskunnan onnistumisesta uskonnon poisjuurruttamisessa. Nykyinen Venäjä."
muuttuu, tai ainakin jotkut yksilöt.
Ne joilta puuttuu rohkeus, roikkuvat kynsinhampain, vaikkapa 2000 vuotta vanhassa satukirjassa, osa kuitenkin halunsa lisäksi, myös muuttuvat.
"Onnistuminen", siis pyrkimysten tulos: uskonnon tunnustettu asema ja suurehko merkitys Venäjällä, siis niiden ihmisten keskuudessa, joista suurin osa on syntynyt ja kasvanut ateistisessa valtiossa, Neuvostoliitossa. Neuvostoliittohan oli systemaattisesti ateistinen yhteiskunta, eikö?
siellä kuitenkaan kitkenyt uskonnollisuutta, kyllä se elossa oli, toki ei tietenkään valtion varoin, eikä se meilläkään pitäisi olla.
Eiköhän se ateistipolonen tällä hetkellä itkeä pillitä katumuksen katkeria kyyneliä kun liima ja butaanihöyryt ovat puoliintuneet rähjäisessä pääkopassa ja edessä häämöttää karu vankila ja riski, puutteessa pitkään elänyt sellikaveri :))
Vainko ateistit polttavat kirkkoja?
Voi se olla ateistinen saatanapalvojakin. Oli mikä oli mutta näyttää vahvasti siltä ettei heppuli tykännyt kirkosta.
Mitähän ihminen ajattelee tuhoavansa, kun hän tuhoaa kirkon?
Kirkko edustanee vastakkaista mielipidettä omalle ajatusmaailmalle ja kun kyse on uskonnoista/ismeistä niin teot ovat kovin jyrkkiä vaikkakin typeriä koska päihteet ovat useimmiten se laukaiseva/rohkaiseva tekijä.
Mitään voittoa eikä etua synny koska kirkko kaikissa tapauksissa rakennetaan uudelleen.
Ehkä kyse on hetken huumasta, nähdä vastenmielisyytensä kohde, kilpailevan ajatusmallin tuhoutuminen.
No, en kyllä tiedä mitä tuhopolttajan aivorasiassa kehkeytyy mutta ainahan voi arvailla.
Kirkonpolttaja ,voi "ajatella" sitä pahanolontunnetta mitä kirkko ,saarnamiehet ovat saarnanneet ,helvetintulella ja kadotuksella aikaan .
Käytännössä pää on mennyt sekaisin harhaopista .
Lapsesta-asti pakotettu pyhäkouluun ,aivopesty jumalalla ja helvetillä ,jos et usko !
Usko oli syvä mutta ei tuntenut kivien paikkoja ja hukkui ,kun yritti kävellä vettenpäällä ?
Eli psykoosi ,jonka uskonveljet ovat saanneet aikaan pelottelulla ,korreluloitu kirkonpolttoon ?
Yksi näkemys monien näkemysten joukosta .
Nyt syyttävät "uskonveljieneliitti" ,ateisteja ,vaikka syy on omissa uskonopeissa ,aivopesussa valheella ja valtaa ,ollaan saavutetuista eduista nauttimassa .
Eliteille tämä oppi sopii hyvin on työkalu ,jolla kuritetaan ,pidetään kansaa talutusnuorassa ,että nöyrinä alamaisina .
Vielä pitää maksaa jäsenmaksua ,veroa ,tästä kaikesta "hyvästä" ?
"Uskonto" ,hyvä keino rahastaa kansaa .
Pettymyksen ja kapinan kyllä ymmärrän. Kritiikki on paikallaan.
Mutta ns. kansankirkon osalta toteaisin, satunnaisesti tv-saarnoja kuunnelleena, että helvetillä uhkaaminen ja kadotuksen kidutuksien kuvaaminen ovat suorastaan loistaneet poissaolollaan. Ns. vapaissa suunnissa tilanne taitaa olla toinen.
Valitetaan, jos saa käyttää kuvaavaa nykykielen termiä, että luterilaisella kirkolla niinsanotusti ei ole "munaa".
Mistäs moisen tiiät. Ootko nähny. Onko helveettiaa olemassa. Ikuinen taivaassa oleminenkin pistää pihtimaan, että miksi edes sinne joutua. Eiks vois olla tilanne ettei ole yhtän mitään enää.
Automaattihälytys koitui kirkon pelastukseksi. Hätäkeskus sai hälytyksen palosta kahdelta aamuyöllä, joten tuli saatiin nopeasti talttumaan. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Arto Suomalaisen mukaan palon vahingot jäivät muutamiin tuhansiin euroihin.
Miksei taivaan isä itse varjellut, kun piti syntisten tekniikka ottaa avuksi?