Mormonismi

Ensinnäkin mormonit ovat aivan tavallisia ihmisiä, eivät mitään puolijumalia tai pyhimyksiä. Eli heillä on aivan tavallisien ihmisten ongelmat. He kasvavat tietyssä ympäristössä ja ajassa, siinä, mikä heidän osalleen tulee. Kun joku liittyy kirkkoon emme kysy aon suhdetta rotuihin. Katsomme että on itsestään selvää kunnioitta jokaista ihmistä sellaisena kuin tämä on.

Entisaikaan oli rotusorto aivan tavallinen ilmiö etenkin USAn etelävaltioiden protestanttisessa ympäristössä, joka pahoinpiteli yhtä mielellään mustaa miestä, kuin mormonia.

Joseph Smith taisteli aikoinaan orjuuden lopettamisen puolesta ja tämä lienee yksi syistä hänen murhalleen. Hän henkilökohtaisesti auttoi monia orjia vapauteen, antamalla heille työtä, jolla he tienasivat vapautusmaksun itselleen ja perheelleen. Joseph Smith asetti esimerkiksi itse Eliah Abelin, joka oli myös lähetystyössä, pappeuteen.

Vaikka mormonikirkko ei koskaan muiden kirkkojen tapaan sulkenut oviaan mustilta ja pakoittanut heitä tekemään omia kirkkoja ei mormonikirkossa ole ollut kovinkaan paljoa mustaa väestöä. Eli ei ole tarpeeksi pohjaa mustan apostolin saamiseksi. Mutta nyt kasvaa mustien jäsenten määrä valtavalla vauhdilla,onhan Afrikkakin saanut omia temppeleitä!

Joseph Smithin jälkeen mustilta evättiin pappeus. Johtuiko tämä todella ilmoituksesta ei ole varmaa, koska tällaista ilmoitusta EI ole Opin ja Liittojen kirjassa. Johtuiko se sen ajan johtajien omasta käsityksestä, mene tiedä, joka tapauksessa mustilta evättiin vain pappeus, jäseneksi kyllä pääsi. Eivätkö sen ajan johtajat uskoneet kirkon kasvuun jos siinäoli mustia jäseniä vai antoivatko he muiden kuin MAP kirkon oppien vaikuttaa itseensä, kuka tietää, mutta mustia pappeuden haltioita oli vain erittäin harvassa. Myöhemmin on sanottu että sulku johtui siitä, että ennen kuin Kainin suku saattoi saada papeuden niin Aabelin suvun oli se saatava. Koska oli vaikeata erotta kumpi oli kumpi, niin ehkäpä sillon päätettiin että pappeus evätään kaikilta mustilta.

Moni uskollinen musta perhe pysyi kirkossa. Myöhemmin vasta joskus 1950 luvulta alkoivat tuulet puhaltaa jotka kutsuivat moista käytäntöä rotusorroksi. Ehkä MAPkirkon johtajien olisi pitänyt huomata tuo jo aikaisemmin?? No joka tapauksessa jo ennen tuota aikaa alkoivat profeetat rukoilla imoitusta siitä, että myös mustat saisivat pappeuden. Mutta vastaus antoi odottaa siihen asti kun Presidentti Kimbal sai selvän innoitetun vastauksen.

Oli miten oli, mikäli pappeus olisi ollut avoin jo alkuaikoina mustille voi olla että moni valkoinen perhe olisi tuona aikana ja sen ajan maalisen opetusten mukaisesti eronnut kirkosta. Mikä tietenkin sopisi anteille jotka jaksavat jauhaa tästä sadan vuoden takaisesta päätöksestä!

Ehkä kirkon johtaja teki väärin tässä asiassa, ehkä ei, varmaa on että nykyään ei kirkossamme ole minkään näköistä rotusortoa. Hyvä ystäväni on naimisissa mustan miehen kanssa, toinen erittäin hyvä ystäväni on musta...

Mustilla on vapaus valita joko ottaa herne nenäänsä...tai ei tai kaivaa se vanha ulos... Historiaa emme pysty muuttamaan, emmekä edes tietämään tarkalleen miksi kaikki on niin kuin se on? Emme siis voi syyttää ketään. Voimme vain kiittää Jumalaa siitä, että nykyään kuljemme käsi kädessä olimme sitten valkosia, punaisia, mustia tai oransseja.

Historiaa emme pysty muuttamaan, mutta voimme tehdä huomisesta paremman... mutta se tapahtuu vain anteeksiantavalla ja sovittavalla mielellä.

http://www.allaboutmormons.com/ENG_racism_0.php
23881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

"eivät mitään puolijumalia tai pyhimyksiä. "

Eivät todella!

Tavalliset ihmiset sensijaan ovat pyhimyksiä mormoonien rinnalla.

Äänestä
  • sinä voit paistatella omahyväisyydessäs, täydellinen ihminen! On hienoa saada tuntea noin hyvä ja ystävällinen ja kiltti ihminen! Toivottavasti pystyt opastamaan meitä mormoniraukkoja tulemaan paremmiksi! Sinulla on varmaan Jumalan hyväksymnät ja ihaliemat metooditkin!

    Äänestä

Näin selitteli profeetta Young pyrkiessään laillistamaan mustien orjuuden Utahissa:

"If there never was a prophet, or apostle of Jesus Christ spoke it before, I tell you, this people that are commonly called negroes are the children of old Cain. I know they are, I know that they cannot bear rule in the preisthood, for the curse on them was to remain upon them, until the resedue of the posterity of Michal and his wife receive the blessings, the seed of Cain would have received had they not been cursed; and hold the keys of the preisthood, until the times of the restitution shall come, and the curse be wiped off from the earth, and from michals seed. . . . Again to the subject before us; as to The men bearing rule; not one of the children of old Cain, have one partical of right to bear Rule in Government affairs from first to last, they have no buisness there, this privilege was taken from them by there own transgressions, and I cannot help it; and should you or I bear rule we ought to do it with dignity and honour before God."

--Brigham Young speaking before the Utah Territorial legislature in favor of legalizing black African slavery in Utah, February 5, 1852.

Miten tuollaisen jälkeen kehtaa kukaan väittää, että mormonikirkko mukamas vastusti orjuutta?

Äänestä
  • mutta olit tuolloin kuollut.

    Äänestä

  • Mistä tämä on lainattu: "Brigham Young speaking before the Utah Territorial legislature in favor of legalizing black African slavery in Utah, February 5, 1852."

    Itse leipätekstissä ei orjuudesta puhuta.

    Äänestä

  • Kiitos linkeistä, vaikkei niissä nyt mitään uutta asiaa ollutkaan, niin olipahan tiiviissä paketissa. Ilmeisesti otit tuon lds-mormon -linkin mormonstories.org -sivustolta?

    http://lds-mormon.com/racism.shtml

    Siellä tuo on listattu "antimormoni" -lähteeksi, mitä ihmettelen. Eihän siellä ole kuin johtajien omia lausuntoja. Ja se sivun alussa oleva "Supporting Facts Derived 100% from Church-Friendly Sources" että tiedetään että varmasti voi luottaa kun on tuollaisia lähteitä..

    Siltikin, tosiasiahan on se, että mormonikirkko oli erittäin rasistinen järjestö pitkään, ja osittain sitä löytyy vieläkin. Siltikin kannattaa pitää mielessä että syy, miksi siitä tällä palstalla niin puhutaan on siinä, että tämä on mormonipalsta. Paljonkin rasistisempia kirkkoja löytyy tälläkin hetkellä maailmalta.

    Tässäkin ketjussa on havaittavissa sensuuria, ymmärrän muutaman viestin poiston, mutta miksi aloitusviestiä kritisoinut viesti poistettiin? Siinä oli hyviä pointteja, joista yhden muistan. Aloitusviestin kohta jossa voivotellaan kuinka 50-luvulla alkoi tummaihoiset mormoniperheetkin lopettamaan "koossa pysymisen" ja kehtasivat kutsua rasismia rasismiksi. Ja sitä ketjun aloittaja pitää huonona asiana, ja syyttää näitä "anteja" kaikesta. Aloitusviesti ON rasistinen, ja kyllä sen saa minusta sanoa..

    Äänestä

  • Tai ei oikeastaan kirjoitti:

    Kiitos linkeistä, vaikkei niissä nyt mitään uutta asiaa ollutkaan, niin olipahan tiiviissä paketissa. Ilmeisesti otit tuon lds-mormon -linkin mormonstories.org -sivustolta?

    http://lds-mormon.com/racism.shtml

    Siellä tuo on listattu "antimormoni" -lähteeksi, mitä ihmettelen. Eihän siellä ole kuin johtajien omia lausuntoja. Ja se sivun alussa oleva "Supporting Facts Derived 100% from Church-Friendly Sources" että tiedetään että varmasti voi luottaa kun on tuollaisia lähteitä..

    Siltikin, tosiasiahan on se, että mormonikirkko oli erittäin rasistinen järjestö pitkään, ja osittain sitä löytyy vieläkin. Siltikin kannattaa pitää mielessä että syy, miksi siitä tällä palstalla niin puhutaan on siinä, että tämä on mormonipalsta. Paljonkin rasistisempia kirkkoja löytyy tälläkin hetkellä maailmalta.

    Tässäkin ketjussa on havaittavissa sensuuria, ymmärrän muutaman viestin poiston, mutta miksi aloitusviestiä kritisoinut viesti poistettiin? Siinä oli hyviä pointteja, joista yhden muistan. Aloitusviestin kohta jossa voivotellaan kuinka 50-luvulla alkoi tummaihoiset mormoniperheetkin lopettamaan "koossa pysymisen" ja kehtasivat kutsua rasismia rasismiksi. Ja sitä ketjun aloittaja pitää huonona asiana, ja syyttää näitä "anteja" kaikesta. Aloitusviesti ON rasistinen, ja kyllä sen saa minusta sanoa..

    Huomasin just että jokin osa on poistettu ja olisi ollut ihan kiva lukea sitä eteenpäin...

    Rasismiahan/syrjintää kirkossa on ollut, mutta minusta pitää ymmärtää se että rasismikin/syrjintä voi olla eri asteista ja puhua siitä että miten kirkko on ollut rasistinen tai ei-rasistinen, eikä vaan kiljua että rasistit!

    Äänestä

sivusto aiheesta: http://www.angelfire.com/mo2/blackmormon/SAQ.html

Se on "asenteellinen", kuten juuri äskettäin esitetty vaihtoehtoinen sivusto, mutta paljon laajempi sekä perinpohjaisempi. Lukekaa koko sivu ja jatkakaa sitten.

Äänestä
  • Tuossahan yritettiin selittää mustaa valkoiseksi.

    Äänestä

  • Ei mitään uutta kirjoitti:

    Tuossahan yritettiin selittää mustaa valkoiseksi.

    asiavirheet, jotka löydät.

    Äänestä

  • sieltä kaikki kirjoitti:

    asiavirheet, jotka löydät.

    Nyt en ehdi perusteelliseen läpikäyntiin, mutta ensimmäiseksi silmiini osui avattuani tuon nyt uudelleen kohta:

    "Mormons do not believe that their Presidents and Apostles are infallible, nor all-knowing. They were the children of their times. Just about all Mormon Presidents and Apostles held the same views of black folks as did the vast great majority of white Americans for their day and culture. Today, we might call that a "moderately racist" view; as did the vast great majority of other white Americans who were Catholics and Protestants and Jews."

    Tuossa selittelyssä ei oillut mitään uutta. Sehän vain osoittaa, että "profeetat" eivät olleet Jumalan edustajia.

    ei muuta kuin kerro, että profeetat voivat tehdä virheitä. Tuossa ei eritelty näitä virheitä eikä sivusto esitä väitteitä siitä, mitkä käytännöt ja opetukset olivat virheitä ja mitä eivät, vaan antaa lukijoiden itse tehdä johtopäätökset faktojen pohjalta.

    Näkökulmia toki esitetään, esimerkkejä kirkon jäsenten eri tavoista ymmärtää profeettojensa opetuksia ja kirkkonsa historiaa.

    Lue koko sivu huolella, sitä mukaa kun ehdit. Jatketaan siitä sitten, esim. parin päivän kuluessa.

    Äänestä

tönö

Äänestä

Vastasin tuohon alimpaan ketjuun ja sitten Zappax vastasi minulle ja minä vielä hänelle. Nyt kuitenkin nuo viestit ovat kadonneet!

Jos Zappax poisti oman kirjoituksensa (hän ei kai yleensä poistele) ei minun kirjoitukseni (hierarkiassa ylempänä) olisi pitänyt kadota!

Ei ole mitään järkeä siinä, että luin tuon annetun laajan linkin kahteen kertaan läpi ja kulutin aikaa vastaamiseen. Sitten joku itkee vastaukseni pois, vaikka siinä ei taatusti ollut mitään palstan sääntöjen vastaista, ei edes kaksimielistä vitsiä.

Pitäisi näköjään tallentaa kaikki vastauksensa omalle koneelle ja laittaa ne aina uudelleen ja uudelleen, jos poistetaan.

Joskushan tämä palsta temppuilee ja siksi kokeilin tuolla tönöllä saada viestit näkyviin, mutta ei nyt voi olla kyse siitä, koska muistan viestieni jo ilmestyneen tuohon ketjuun.

En nyt millään jaksa kirjoittaa kaikkea uudelleen (enkä muista), mutta yhteenvetona sanon edelleenkin, että tuossa linkissä ei ole mitään uutta ja mullistavaa, vaan noita asioita ovat tuoneet tälläkin palstalla esiin niin antit kuin morkutkin.

Laitanpa kuitenkin muistaessani sen, kun tuossa linkissä perusteltiin syyksi Smithin lynkkaamiselle hänen myönteisyyttään mustia kohtaan (tosin vain "may have been") ja perusteluna mm. että lynkkaajat olivat valkoihoisia! Muut mahdolliset (ne oikeat) syyt jätettiin kokonaan mainitsematta!

Se on osoitus argumentoinnin tasosta!

Äänestä
  • Omituista että joku pyytää poistelemaan viestejä.

    Keskustelu käy mahdottomaksi.

    Pitäisiköhän hakea sitä sheriffin paikkaa tälle palstalle niin silloin sheriffi vastaisi viestien poistamisesta eikä Suomi24 ylläpito... Näin olen ainakin asian ymmärtänyt.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Omituista että joku pyytää poistelemaan viestejä.

    asian tyylikkäämmin - tai pitäisikö olla kolme sheriffiä : MAP-sheriffi , muita uskovia edustava sheriffi ja vielä agnostikkosheriffi. Neuvostossa päättäisivät.

    Äänestä

  • hoitaisi kirjoitti:

    rekisteröidyllä nimimerkillä. Viesti voi toki silti poistua jos ketjussa aiempi poistetaan.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Omituista että joku pyytää poistelemaan viestejä.

    Keskustelu käy mahdottomaksi.

    Pitäisiköhän hakea sitä sheriffin paikkaa tälle palstalle niin silloin sheriffi vastaisi viestien poistamisesta eikä Suomi24 ylläpito... Näin olen ainakin asian ymmärtänyt.

    Voisin jopa kannattaa sinua sheriffiksi. Ennen olen ollut sheriffiä vastaan, mutta jos sillä saataisiin joku tolkku poisteluun, se olisi kannatettava juttu.

    Äänestä

  • hoitaisi kirjoitti:

    asian tyylikkäämmin - tai pitäisikö olla kolme sheriffiä : MAP-sheriffi , muita uskovia edustava sheriffi ja vielä agnostikkosheriffi. Neuvostossa päättäisivät.

    Paras olisi jos olisi 2 tai 3, jotka sitten päättävät että poistetaanko joku viesti vai ei.

    Mutta yksi näistä olisi se sheriffi, koska näihin keskusteluryhmiin ei taida voida saada sellaista optiota että on useampi sheriffi...

    Äänestä

  • Ei mitään uutta kirjoitti:

    Voisin jopa kannattaa sinua sheriffiksi. Ennen olen ollut sheriffiä vastaan, mutta jos sillä saataisiin joku tolkku poisteluun, se olisi kannatettava juttu.

    sheriffinvaalit ja hänelle nuo neuvonantajat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ja rotusorto kirjoitti:

Ensinnäkin mormonit ovat aivan tavallisia ihmisiä, eivät mitään puolijumalia tai pyhimyksiä. Eli heillä on aivan tavallisien ihmisten ongelmat. He kasvavat tietyssä ympäristössä ja ajassa, siinä, mikä heidän osalleen tulee. Kun joku liittyy kirkkoon emme kysy aon suhdetta rotuihin. Katsomme että on itsestään selvää kunnioitta jokaista ihmistä sellaisena kuin tämä on.

Entisaikaan oli rotusorto aivan tavallinen ilmiö etenkin USAn etelävaltioiden protestanttisessa ympäristössä, joka pahoinpiteli yhtä mielellään mustaa miestä, kuin mormonia.

Joseph Smith taisteli aikoinaan orjuuden lopettamisen puolesta ja tämä lienee yksi syistä hänen murhalleen. Hän henkilökohtaisesti auttoi monia orjia vapauteen, antamalla heille työtä, jolla he tienasivat vapautusmaksun itselleen ja perheelleen. Joseph Smith asetti esimerkiksi itse Eliah Abelin, joka oli myös lähetystyössä, pappeuteen.

Vaikka mormonikirkko ei koskaan muiden kirkkojen tapaan sulkenut oviaan mustilta ja pakoittanut heitä tekemään omia kirkkoja ei mormonikirkossa ole ollut kovinkaan paljoa mustaa väestöä. Eli ei ole tarpeeksi pohjaa mustan apostolin saamiseksi. Mutta nyt kasvaa mustien jäsenten määrä valtavalla vauhdilla,onhan Afrikkakin saanut omia temppeleitä!

Joseph Smithin jälkeen mustilta evättiin pappeus. Johtuiko tämä todella ilmoituksesta ei ole varmaa, koska tällaista ilmoitusta EI ole Opin ja Liittojen kirjassa. Johtuiko se sen ajan johtajien omasta käsityksestä, mene tiedä, joka tapauksessa mustilta evättiin vain pappeus, jäseneksi kyllä pääsi. Eivätkö sen ajan johtajat uskoneet kirkon kasvuun jos siinäoli mustia jäseniä vai antoivatko he muiden kuin MAP kirkon oppien vaikuttaa itseensä, kuka tietää, mutta mustia pappeuden haltioita oli vain erittäin harvassa. Myöhemmin on sanottu että sulku johtui siitä, että ennen kuin Kainin suku saattoi saada papeuden niin Aabelin suvun oli se saatava. Koska oli vaikeata erotta kumpi oli kumpi, niin ehkäpä sillon päätettiin että pappeus evätään kaikilta mustilta.

Moni uskollinen musta perhe pysyi kirkossa. Myöhemmin vasta joskus 1950 luvulta alkoivat tuulet puhaltaa jotka kutsuivat moista käytäntöä rotusorroksi. Ehkä MAPkirkon johtajien olisi pitänyt huomata tuo jo aikaisemmin?? No joka tapauksessa jo ennen tuota aikaa alkoivat profeetat rukoilla imoitusta siitä, että myös mustat saisivat pappeuden. Mutta vastaus antoi odottaa siihen asti kun Presidentti Kimbal sai selvän innoitetun vastauksen.

Oli miten oli, mikäli pappeus olisi ollut avoin jo alkuaikoina mustille voi olla että moni valkoinen perhe olisi tuona aikana ja sen ajan maalisen opetusten mukaisesti eronnut kirkosta. Mikä tietenkin sopisi anteille jotka jaksavat jauhaa tästä sadan vuoden takaisesta päätöksestä!

Ehkä kirkon johtaja teki väärin tässä asiassa, ehkä ei, varmaa on että nykyään ei kirkossamme ole minkään näköistä rotusortoa. Hyvä ystäväni on naimisissa mustan miehen kanssa, toinen erittäin hyvä ystäväni on musta...

Mustilla on vapaus valita joko ottaa herne nenäänsä...tai ei tai kaivaa se vanha ulos... Historiaa emme pysty muuttamaan, emmekä edes tietämään tarkalleen miksi kaikki on niin kuin se on? Emme siis voi syyttää ketään. Voimme vain kiittää Jumalaa siitä, että nykyään kuljemme käsi kädessä olimme sitten valkosia, punaisia, mustia tai oransseja.

Historiaa emme pysty muuttamaan, mutta voimme tehdä huomisesta paremman... mutta se tapahtuu vain anteeksiantavalla ja sovittavalla mielellä.

http://www.allaboutmormons.com/ENG_racism_0.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu