Vigiliasta

Ortodoksisessa iltavigiliassa (olen käynyt vain niissä) tulee aina sellainen olo, että siinä sitä on jotakin. Se on niin erilaista, että se tuntuu jotenkin enemmän pyhältä kuin muu kristillinen meininki.

Käydään tekemässä ristinmerkkiä ikonin edessä ja jotkut sitä suutelee. Eka kerralla olin niin ihmeissäni, kun siellä ei ollut penkkejä, vaan koko ajan seistiin.

Toinen ihmetys samalla ekalla kerralla oli, kun pappi yhtäkkiä lähti sellaisen suitsutusastian kanssa kävelemään meidän ihmisten luo ympäri salia ja hän suitsutti siitä "lampustaan". Ihmiset painoivat päänsä ja tekivät ristinmerkin, kun pappi suitsutti kohdalla.

Se on jotenkin hienoa meininkiä.

Olisi mukava, jos luterilaisessakin elämässä voisi kutsua papin kotiin siunaamaan vaikka uuden polkupyörän tai telkkarin. Että pappi kävisi kotona siunaamassa uusia asioita --- se tuntuisi niin luontevalta ja mukavalta. Sitä ortodoksisen meiningin pyhyyttä ja toisaalta sitä pyhyyden arkista luontuvuutta, niitä minä kaipaan.
1247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen luterilainen mutta käyn myös vigiliassa ja liturgiassa jne. Olisi mukava tutustua johonkin samanhenkiseen joka ei kuitenkaan vielä ole virallisesti ortodoksi. Voitaisiin jakaa yhdessä kokemuksia ja keskustella asioista. Olen 24 vuotias sinkkumies. Kirjoitathan minulle sähköpostia?
Osoite on tämä; [email protected]
Heippa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monica kirjoitti:

Ortodoksisessa iltavigiliassa (olen käynyt vain niissä) tulee aina sellainen olo, että siinä sitä on jotakin. Se on niin erilaista, että se tuntuu jotenkin enemmän pyhältä kuin muu kristillinen meininki.

Käydään tekemässä ristinmerkkiä ikonin edessä ja jotkut sitä suutelee. Eka kerralla olin niin ihmeissäni, kun siellä ei ollut penkkejä, vaan koko ajan seistiin.

Toinen ihmetys samalla ekalla kerralla oli, kun pappi yhtäkkiä lähti sellaisen suitsutusastian kanssa kävelemään meidän ihmisten luo ympäri salia ja hän suitsutti siitä "lampustaan". Ihmiset painoivat päänsä ja tekivät ristinmerkin, kun pappi suitsutti kohdalla.

Se on jotenkin hienoa meininkiä.

Olisi mukava, jos luterilaisessakin elämässä voisi kutsua papin kotiin siunaamaan vaikka uuden polkupyörän tai telkkarin. Että pappi kävisi kotona siunaamassa uusia asioita --- se tuntuisi niin luontevalta ja mukavalta. Sitä ortodoksisen meiningin pyhyyttä ja toisaalta sitä pyhyyden arkista luontuvuutta, niitä minä kaipaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu