Sillä moni sanoo uskovansa. Ja kun oikein ajatellaan
kaikkihan USKOVAT.
Jokainen siis uskoo, mutta mihin ja miten se on
eri asia.
Niinpä turhaan ei JUMALA SANASSAAN SANO: YKSI USKO.
Sillä monen kohdalla on näin, kun Jeesus sanoo:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. 41. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; 42. mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. 43. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. 44. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? 45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. 46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. 47. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
Siis uskoa, uskoja on paljon, mutta mitä on se
usko mihin se kohdistuu JOS SE EI KOHDISTU JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOIHIN niin TURHIIN RAUKEAA
sellainen, sellaiset USKOT.
Siis niin paljon kun täälläkin USKOSTA puhutaan
ja samalla JEESUKSEN SANOMAA VASTUSTETAAN, niin
SE USKO EI OLE OIKEAA USKOA, SE USKO EI TULE
JUMALAN HENGESTÄ.
Siis TURHAAN EI JUMALA SANASSAAN SANO: YKSI USKO
Siis näetkö mikä on USKOSI jos et tuotakaan
RAAMATUN SANAN TOTUUTTA USKO; ON VAIN YKSI USKO.
YKSI USKO PELASTAA JA SE ON JUMALAN ITSENSÄ SYNNYTTÄMÄ USKO, kaikki muut uskot johtavat
harhaan ovat eksytystä.
Siis mieti todella mikä USKOSI ON?
Se on ELÄMÄN ja KUOLEMAN kysymys SE on ELÄMÄMME
TÄRKEIN KYSYMYS.
kaikkihan USKOVAT.
Jokainen siis uskoo, mutta mihin ja miten se on
eri asia.
Niinpä turhaan ei JUMALA SANASSAAN SANO: YKSI USKO.
Sillä monen kohdalla on näin, kun Jeesus sanoo:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. 41. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; 42. mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. 43. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. 44. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? 45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. 46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. 47. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
Siis uskoa, uskoja on paljon, mutta mitä on se
usko mihin se kohdistuu JOS SE EI KOHDISTU JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOIHIN niin TURHIIN RAUKEAA
sellainen, sellaiset USKOT.
Siis niin paljon kun täälläkin USKOSTA puhutaan
ja samalla JEESUKSEN SANOMAA VASTUSTETAAN, niin
SE USKO EI OLE OIKEAA USKOA, SE USKO EI TULE
JUMALAN HENGESTÄ.
Siis TURHAAN EI JUMALA SANASSAAN SANO: YKSI USKO
Siis näetkö mikä on USKOSI jos et tuotakaan
RAAMATUN SANAN TOTUUTTA USKO; ON VAIN YKSI USKO.
YKSI USKO PELASTAA JA SE ON JUMALAN ITSENSÄ SYNNYTTÄMÄ USKO, kaikki muut uskot johtavat
harhaan ovat eksytystä.
Siis mieti todella mikä USKOSI ON?
Se on ELÄMÄN ja KUOLEMAN kysymys SE on ELÄMÄMME
TÄRKEIN KYSYMYS.
Vastaukset 38
Vanhimmat
mutta itse elän luottaen uskossa Jeesukseen, koska tietoni on vajavaista.
Usko on luottamusta Jumalan lupauksiin ja hänen pelastavaan voimaansa (1. Moos. 15:6, 2. Aik. 20:20, Joh. 3:16, Room. 3:22) sekä luottamusta Jeesukseen (Matt. 9:29). Usko on Jumalan lahja, jonka hän itse vaikuttaa (Ef. 2:8).Uskossa ihminen vastaanottaa Jumalan armon ja vanhurskauden (Room. 5:1).
Apostolit julistivat pelastusta Kristuksessa kehottaen: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut.” (Ap. t. 16:31.) Usko Kristukseen ei kuitenkaan ole ihmisen oman päättelyn synnytettävissä, vaan sen saa aikaan Jumalan sana: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Room. 10:17.)
olet oman uskosi ja tietosi tien valinnut joka ei siis ole se TIE, SE USKO, SE TIETO MIKÄ JUMALASTA ON.
ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään.
7 Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.
8 Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen.
kun tiedät jopa sen, kenen tie on oikea. Jatka samaan malliin, niin tuonelan tuuheatukkainen lautturi on opastava sinut helvetin porteille, mutta ypö yksin sinun on siitä portista sisälle mentävä, kun aikasi koittaa.
Ps. Oliko tässä viestissä profetian henki.
valheen hengen profetian henki.
...saa valehdella, joten sovitaan, että vastaukseni sinulle oli valehtelua Saatanalle.
Viestissäsi oli hyvää vain tämä;
>>>Sillä monen kohdalla on näin, kun Jeesus sanoo:
"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. 41. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; 42. mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. 43. Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. 44. Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? 45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. 46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. 47. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"
miten tämä Raamatun sanan JEESUKSEN SANOMA kohdallasi on?
Sillä jos olisit USKONUT JEESUKSEN KRISTUKSEN sanoja
OLISIT YMMÄRTÄNYT, TÄMÄNKIN RAAMATUN SANAN TOTUUDEN;
YKSI USKO.
Mitä sinä minusta huolehdit, huolehdi itsestäsi että olet oikealla tiellä.
välinpitämättömyyden hengeen olet saatettu?
Sillä jos olisit Jumalan Hengen oma olisit ilolla
vastannut, mutta nyt oli vastauksesi välinpitämätön
joka on kaukana Jumalan Hengestä.
Sulla pitäs, pitäs olla Totuuden Henki.
mutta eipäs näytä totuutta tuovan.
syytät toista siitä, että et näe?
Mihin luulet sen syyttelysi vievän?
Kysyn rakkaudesta, sillä olen Jumalalta näön saanut
olen Hänen omansa.
Syytän?
Olisko kysyn parempi ilmaus?
sinunlaisistasi on kirjoitettu:
Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.
sanomasi ei tullut Jumalan Hengessä sillä Jumala ei omaansa vastaan ole.
"totuus esille nyt.
Kirjoittanut: Oz.. 7.1.2008 klo 11.29
Sulla pitäs, pitäs olla Totuuden Henki.
mutta eipäs näytä totuutta tuovan."
Niin etkö millään näe miten syytät siitä etten osaa
totuutta tuoda esille, vaikka muuta en tuo kuin
Jumalan Totuutta.
Näin sinun on syytä mennä itseesi jos tahdot Jumalan
Totuuden tulla tuntemaan.
Vai tahdotko jäädä välinpitämättömyyden hengen
valtaan?
>>> Sulla pitäs, pitäs olla Totuuden Henki.
mutta eipäs näytä totuutta tuovan." >Vai tahdotko jäädä välinpitämättömyyden hengen
valtaan?
siitä, miten usko syntyy. Lainaan sen tähän:
Olen mielenkiinnolla seurannut tällä palstalla käytyä keskustelua lasten uskosta.
Joidenkin mielestä lapsi uskoo jo vauvana automaattisesti, jos hän kuulee jonkun hengellisen sanan.
Toisten mielestä kasteessa lahjoitetaan usko, joka toteutuu sitten täysi-ikäisenä, kun lapsi on saanut opetusta.
Raamattu opettaa kuitenkin selvästi, miten usko syntyy:
Room 10:17
"Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."
Room 10:14
"Mutta kuinka he huutavat avuksi sitä, johon eivät usko ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet."
Kukaan ei voi tulla uskoon ilman, että kuulee en-
sin evankeljumin julistusta ja uskoo sen. Vanhemmat eivät voi siirtää omaa uskoaan vauvaan eivätkä millään seremonialla tehdä vauvasta uskovaa.
Mutta totuus on, että kaikki eivät usko, vaikka kuulevatkin:
Hebr 4:2
"Sillä hyvä sanoma on julistettu heille, niinkuin meillekin, mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei USKOSSA SULAUTUNUT niihin
jotka sen kuulivat."
Tämä osoittaa selvästi, että kaikki lapsetkaan, vaikka he kuulisivat Jumalan sanaa, eivät usko. Kuitenkin kirkko OLETTAA, että kaikki vauvat uskovat ja siksi kaikki voidaan kastaa. Tämä ei ole Raamatun oppi!
Hebr 11:1 osoittaa selvästi, että ei vauva, joka ei vielä
pysty käsittämään sanoja, voi uskoa:
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivo-
taan.Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy."
Vauva ei pysty ojentautumaan eikä toivomaan. Hän
elää tässä ja nyt, Äidin turvallisessa sylissä.
Hebr 11:6 "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen, sillä SEN, JOKA JUMALAN TYKÖ TULEE,
TÄYTYY USKOA."
Tällä Raamatunkohdalla on pyritty osoittamaan, että vauva ei olisi luonnostaan Jumalan lapsi. Mutta
tuossahan sanottiin: Joka Jumalan tykö TULEE!!!
Vauva ON JO JEESUKSEN SYLISSÄ. Ei hänen tarvitse enää tulla sinne.
Jeesuksen sovintotyö on palauttanut vauvat takai-
sin viattomuuden tilaan, joten he ovat jo Jeesuksenkin sanojen mukaan taivaskelpoisia.
Tätä vaan lapsikasteen kannattajat eivät usko, vaan riistävät lapset Jeesukselta.
Paavali saarnasi evankeljumia sen tähden, että
syntyisi usko Jeesukseen:
Ap 26:18
"Minä lähetän sinut avaamaan heidän silmänsä, että
he KÄÄNTYISIVÄT (vapaaehtoisesti) pimeydestä valkeuteen ja saisivat USKOMALLA MINUUN, synnit
anteeksi."
Uskon syntyminen on Jumalan työ, mutta ihmisen on
itse ratkaistava, avaako hän sydämensä Pyhän-Hengen työlle.
Mikään vesiseremonia ei sitä tee.
Tämä oli Jeesuksenkin lähetyskäskyn ydin, mutta
kirkkolaitos on muuttanut sen nurinpäin, niin että
ensin kastetaan ja sitten odotetaan, syntyykö usko.
vauvan ja lapsen uskoon tulee, niin se on näin kun
JEESUS SANOO:"Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Tästä lasten otollisuudesta on viite Mooseksen
kirjoissa kun Jumala sanoi:"En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka."
Mitä kastamiseen tulee niin sekin on jo Raamatun
alkulehdillä selvästi sanottu (ja siinä on JUMALAN
VIISAUS) Sillä Näin sanoo JUMALA ITSE:
"Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. 10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne. 11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän. 12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi. 13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. 14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."
Siis uskotko kirjanoppineita VAIKO JUMALAA.
Eikö näy SELVÄSTI MITÄ, MIHIN IHMISET OVAT USKONSA
LAITTANEET kun SE EI PERUSTU JUMALAN OMAAN ILMOITUKSEEN, HÄNEEN ITSEENSÄ?
Siksipä on uskoja pilvin pimein ja JUMALAN
YKSI USKOKIN SEKOITETAAN EPÄUSKON VUOKSI
TÄHÄN SAMAAN SAKKIIN MIHIN NÄMÄ LUKEMATTOMAT
VALHEEN HENGEN USKOTKIN.
Näin se menee JOS ihminen EI USKO JUMALAA, EI USKO JEESUKSEN SANAA niin EI VOI PÄÄSTÄ SIIHEN USKOON
KUN JUMALA SANOO HÄNELLÄ ON YKSI USKO.
JA TOTISESTI NE JOTKA TÄMÄN JUMALAN USKON LÖYTÄVÄT
SAAVAT HE OVAT YHTÄ.
Ja mitä tämä tarkoittaa YKSI USKO SE ON AIVAN NIIN
KUIN SE SANOTAAN YKSI USKO JOHTAA YHTEEN AINOAAN
TOTUUTEEN (JUMALA EI OLE JAETTU HÄN ON YKSI)
HÄNELLÄ ON SIIS YKSI TOTUUS.
Niin karvasta kuin se ihmismielestä ihmisen ylpeydessä tuntuukin.
Mutta tiedätkö sanoa, MITÄ HYÖDYTTÄÄ IHMISTÄ
TAISTELLA ITSE JUMALAA VASTAAN?
mistä tässä keskustellaan?????
Sillä kun tuon Jumalan sanaa niin silloin jos
Jumalan Henki sinua saisi johtaa et olisi ulalla
vaan sinulle olisi aivan selvää mistä puhutaan.
...rakkaudella, sinun ei kannata jatkaa keskustelua Armin kanssa, sillä hän on saanut jo
opetusta, ja hyljännyt sen. Migreenin välttämiseksi suosittelen keskustelun lopettamista. Siunausta Jeesuksen nimessä ja
veressä teille molemmille!
rakkaudella, mutta vain sillä pettävällä rakkaudella.
Armin rakkaus on karvasen äijän sarven tökötystä.
Jeesuksen sanoman koet karvaana niin mieti jo
missä syy?
Sillä tämäkin Raamatun Totuus on TOTTA:"Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: 16. näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi."
Näin
Kirjoittanut: ArmiK 7.1.2008 klo 11.36
rakkaudella, mutta vain sillä pettävällä rakkaudella.
kysyä kun rehvakkaana sanot; "hän on saanut
opetusta, ja hylännyt sen." ilmeisesti tarkoitit
sinun opetustasi, totta tosiaan sitä en voi vastaan ottaa näin kieltäisin HERRAN JEESUKSEN sillä kohdallani on todellakin tämä TOTEEN käynyt:
"Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä."
MINÄ PYSYN SIIS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA JA SE EI OLE VAIN PÄÄSSÄNI VAAN SE ON SYDÄMESSÄNI.
Sillä JEESUS ON SYDÄMENI HERRA JA PÄÄ.
Kun näin on niin siitäpä valheen herran henki ei
tykkää se on aivan selvä asia se.
Siksi, että OLEN ITSE JEESUKSEN YHTEYTEEN PÄÄSSYT
PÄÄSSYT VAPAAKSI SYNNIN JA SAATANAN NIINKUIN IHMISORJUUDESTAKIN OLEN TÄÄLLÄ SANOMAA TUOMASSA,
ETTÄ MUUTKIN VOISIVAT PÄÄSTÄ TODELLA JEESUKSEN YHTEYTEEN, JOLLOIN EI ENÄÄ PÄHKÄILLÄ NIITÄ JA NÄITÄ RAAMATUN SANASTA VAAN TOTEEN KÄY TÄMÄKIN
JEESUKSEN SANA:" KUN TOTUUDEN HENKI TULEE JOHTAA
HÄN KAIKKEEN TOTUUTEEN."
SIIS KUN TOTUUDEN HENKI TULEE JOHTAA HÄN KAIKKEEN TOTUUTEEN.
SIIS PYYDÄ, ETTÄ PÄÄN USKOSI SAISI TULLA SYDÄMEN USKOKSI USKOKSI JOKA ON JUMALASTA, SILLOIN JA VAIN SILLOIN PÄHKÄILYSI, ARVAILUSI, OMAT JÄRJENPÄÄTELMÄSI MENEVÄT KAIKKI TYYSTIN ROSKAKORIIN. SILLÄ MILLÄ ON MERKITYSTÄ ON VAIN SE
MIKÄ JUMALAN ON.
Ei tuo ArmiK anna mitään arvoa muiden kirjoituksille, vaikka ne miten raamatusta olisivat. Helisevä vaski, you know...
Kuinka jaksat enää keskustellä tuon ArmiK`n kanssa, jolle kaikki muut ihmiset ovat kadotuksen lapsia?
Hänellä kun on näköjään Jeesuksen ohitsekin valta tuomita ihmisiä kadotukseen? Vaikka Jeesus KIELSI ketään tuomitsemasta!
Teuvo Sunin taivaaseen matkalla ovat hänen itsensä lisäksi ne muutamat, jotka ovat eksyneet Teuvo Sunin pimeyden porttiin? Onneksi meille Jeesus on se tie totuus ja elämä! Hyvää vuoden jatkoa uskon veli!
En minä jaksakaan enää. Viimeksi sain migreenin
oikeasti, kun yritin saada selvää Armin ristiriitaisista ja sekavista kirjoituksista.
Muutaman kommentin vain heitin nyt. Mutta on ilo todeta, että sinä et ole mennyt väärään opetukseen ja sanomaan ahtaasta portista Teuvon Sunin näkemänä mukaan.
Runsas ja ylenpalttinen armo, rauha ja ilo
Herrassamme olkoon kanssasi, sisar Kristuksessa!
tämäkin aloitus sai taas aikaan?
Ja miksi?
Onko Jumalan tahto, että Hänen sanaansa kieroon
vedetään?
Vai mistä hengestä tuo kierous lähtee?
Tämän asian jokaisen luulisi ymmärtävän, mutta ei.
Ei ihminen voi selvää selkeää JUMALAN SANAN TOTUUTTA MUUTA KUIN KIEROON VETÄÄ kun hän valhen hengen oma on.
Siis miksi saikaan aloitus vastakarvaan sanomia laittamaan?
Ei JUMALAN HENKI OMAA TOTUUTTAAN VASTAAN OLE.
Tämänkin aloituksen tarkoitus ei ollut muu kuin,
että ihmiset voisivat tulla havahtumaan
JUMALAN SANA ALUSTA LOPPUUN ON TOTTA JA TOTEEN
SIIS KÄY.
Kirjoituksistasi näkyy se, että,
kun Jeesuksella on lupa viedä ihminen kuoleman syövereihin, sinne olet tarinoinesi menossa Jeesuksen viemänä.
Sillä Jesaja sanoo,
että Jeesuksella on myös omia voimia,
jotka eivät ole Jumalasta.
...jaksat KEHUSKELLA ja TIETÄÄ täällä bittiavaruudessa, mikä kenenkin tila Taivaallisen Isämme edessä on.
Mutta hiljenny hetkeksi tutkimaan omaa tilaasi, kun kehuskelet rikas hengellisesti olevasi, tämän Sanan paikan ääreen ja tutkiskele itseäsi.
Ilm.
3:14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
3:15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
3:16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
3:17 Sillä sinä sanot: MINÄ olen RIKAS, MINÄ olen RIKASTUNUT enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
3:18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
3:20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
3:22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
Nautitko sinä toisten alistamisesta? Vai muutoinko vain kärsit huonosta omanarvon tunnosta? Olisit mennyt Teuvon kanssa lepäämään!
Hän vain etsii TOTUUTTA. Toivottavasti löytää joskus sen oikean TOTUUDEN.
vai mitä tuumaat ja mietit, todellisuudessa?
uskon arvoitus?
7
väärämieliselle selviä. Tämä ei johdu minusta
vaan se on JUMALAN TOTUUS.
Oikea USKO voidaan tulla ymmärtämään vain JOS todella TAHDOTAAN.
Mutta nyt on niin ihmiset on tuuditettu valheelliseen uskoon (joka on EPÄUSKOA JUMALAA KOHTAAN) jossa he pysyvät kuin
tai tervassa.
Näin näkyi sinunkin viestistäsi pilkallinen iva
EI KUKAAN VOI TULLA TUNTEMAAN TOTUUTTA OIKEAA
USKOA.
VAIKKA JEESUS SANOO:(JOKA MUUTEN ON AIVAN TOTTA)
YMMÄRRÄTKÖ ON AIVAN TOTTA, siis
"Kun Totuuden Henki tulee johtaa Hän KAIKKEEN Totuuteen.
Siis miksi et TAHDO TOTUUDEN LÄHTEELLE JEESUKSEN
TYKÖ?
SE Jeesuksen TYKÖ käyminen nimittäin ei ole niin
minä tuosta noin vain päätän antaa elämäni
Jeesukselle ja se on siinä.
EI. Vaan Jeesuksen TYKÖ voidaan päästä AIVAN niinkuin JEESUS SEN SANOO;
Kääntykää JUMALAN puoleen: Etsimään..., anomaan...,kolkuttamaan...,kilvoittelemaan...,
jolloin Jumala johdattaa ajallaan ahtaan portin
eteen josta JEESUS SANOO:"Menkää ahtaasta portista
sisälle..."
Siis mitä sinä puhut USKOSTA kun sinulla ei ole
aikomustakaan päästä tuntemaan TOTUUTTA uskosta
vaan tahdot olla pönkittämässä uskoa joka ei ole
Jumalasta.
Ja kun tähän sanomaan vain pahennut ja pahennuksen
tiellä tahdot jatkaa niin tiedät mihin se johtaa.
Sillä on todella TOTTA TÄMÄKIN JEESUKSEN SANA:
"Ei jokainen joka sanoo HERRA,HERRA PÄÄSE
TAIVASTEN VALTAKUNTAAN, VAAN AINOASTAAN NE JOTKA
TEKEVÄT MINUN TAIVAALLISEN ISÄNI TAHDON."