OLEN TÄSSÄ MIETTINYT.Mitä sw sarjoja on tulossa olen vain kuullut kloonisodasta tulevasta 3d animaatiosta.please kertokaa!
Vastaukset 4
- KyleKatarn(1987)
Star Wars live-action TV series nimikkeen alla kulkevaa TV-sarjaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Sithin Koston (EP III) ja Uuden Toivon (EP IV) välisiin aikoihin, joita on myös kuvattu ns. "pimeiksi ajoiksi". Näinä pimeinä aikoina Imperiumi nousee täyteen mahtiinsa ja viimeisetkin jäänteet Tasavallasta ja Jedeistä pyyhkäistään pois Darth Vaderin ja hänen lukuisien apureittensa ja muunmuassa Boba Fettin toimesta. Rick McCallum, sarjan tuottaja, on sanonut sarjan olevan myös astetta karumpi ja synkempi kuin elokuvat ja keskittyvän myös niitä enemmän henkilöhahmoihin. George Lucasin itsensä mukaan sarjan kerronta tulee olemaan hyvin toimintapainotteista ja sievistelemätöntä sopien paremmin hieman varttuneemman yleisön makuun samaan tapaan kuin esimerkiksi scifi-sarjat Firefly ja Uusi Taisteluplaneetta Galactica. On siis todennäköistä että sarjan ikäraja olisi K15 tai vähintään K-13. Sarjan on tarkoitus alkaa näkymään TV:stä johonkin aikaan ensi vuodesta.
Lucas on myös vihjannut siihen suuntaan, että mikäli Live-Action series menestyy tarpeeksi hyvin hän saattaa harkita TV-sarja konseptin laajentamista jopa muualle Expanded Universen puolelle. Kuten Knights of the Old Republicin aikakauteen. Ja on aina mahdollista, että Episodien 7, 8 ja 9 sijaan Endorin taistelun jälkeisistä ajoista saatettaisiin tehdä aivan oma TV-sarjansa. Mutta tämä on vielä jokseenkin kaukaista tulevaisuutta, kuten vielä SW live-action serieskin. Vain aika voi näyttää miten tässä loppujen lopuksi käy.
Clone Wars 3D sen sijaan alkaa alustavien tietojen mukaan näkymään jo tämän vuoden keväällä TV:stä sarjan avausjakson teatteriesityksen myötä...- KyleKatarn(1987)
Tätä Clone Wars-sarjaa koskien sellainen korjaus, että se siis saa TV ensi-iltansa vasta tämän vuoden syksyllä ja tuo ensimmäisen jakson elokuvateatteri-esitys on muiden maiden kuin Yhdysvaltojen osalta pelkkää huhupuhetta. Todennäköisesti Suomessa ei tulla näyttämään edes televisiossa, muuten kuin ehkä Cartoon Networkilla, mistä alkuperäistäkin Clone Wars: Microseriesia aikoinaan pystyi seuraamaan. Pahoittelen virhettä tämän aikataulun kanssa. Tietoni sitä koskien olivat vanhentuneita, mutta päivitin ne juuri lukiessani uusimpia kirjoitettuja artikkeleita tulevasta Clone Wars sarjasta. Näillä siis mennään...
- Veteranfan
KyleKatarn(1987) kirjoitti:

Tämän vuoden aikana aletaan työstää kovin haasteellista Star Wars TV-sarjaa.On puhuttu lähes 400. jakson verran ideoita,joka hiljattain laajenee jopa 4. tai 5. eri yksittäiseen Star Wars sarjaan.Tässä on Lucasilla mahdollisuus tuoda kaikki visionsa esiin,joita hän on kehitellyt vuosien varrella ja myös muidenkin kehittelemiä ideoita Star Warsista.
Voimme ehkä nähdä jatkoa päättyneelle elokuva sarjalle ? Mutta näemmekö Ewokkeja tuossa sarjassa ? Paljon parjattuja karvaturreja,joka lähes pilasi Jedin Paluun lapsekkailla persoonillaan,näin ainakin kriitikoiden mielestä.Henkilökohtaisesti pidin Ewokeista niiden primitiivisestä ja maanläheisestä lähtökohdasta,"alkuasukas" tyyppisiä rotuja ei kovin hirveesti ole näkynyt Star Wars universiumissa.Olisi vain mielenkiintoista nähdä miten Ewokit toteutettaisiin nykyaikana,digitaalisesti vai perinteisellä tavalla tehtynä ,tai molempina.
George Lucas on puhunut paljon synkemmästä ulkoasusta TV-sarjassa,mutta miten tuo synkkyys vaikuttaisi kokonaisuuteen ? Jokaisella fanilla on mielikuva hauskasta Star Wars elokuvasta,jossa on jokaiselle jotakin.Saamme nähdä tällä kertaa erilaisen Star Wars kuvitelman jollaista emme ole aikaisemmin nähnyt elokuvissa. Veteranfan kirjoitti:
Tämän vuoden aikana aletaan työstää kovin haasteellista Star Wars TV-sarjaa.On puhuttu lähes 400. jakson verran ideoita,joka hiljattain laajenee jopa 4. tai 5. eri yksittäiseen Star Wars sarjaan.Tässä on Lucasilla mahdollisuus tuoda kaikki visionsa esiin,joita hän on kehitellyt vuosien varrella ja myös muidenkin kehittelemiä ideoita Star Warsista.
Voimme ehkä nähdä jatkoa päättyneelle elokuva sarjalle ? Mutta näemmekö Ewokkeja tuossa sarjassa ? Paljon parjattuja karvaturreja,joka lähes pilasi Jedin Paluun lapsekkailla persoonillaan,näin ainakin kriitikoiden mielestä.Henkilökohtaisesti pidin Ewokeista niiden primitiivisestä ja maanläheisestä lähtökohdasta,"alkuasukas" tyyppisiä rotuja ei kovin hirveesti ole näkynyt Star Wars universiumissa.Olisi vain mielenkiintoista nähdä miten Ewokit toteutettaisiin nykyaikana,digitaalisesti vai perinteisellä tavalla tehtynä ,tai molempina.
George Lucas on puhunut paljon synkemmästä ulkoasusta TV-sarjassa,mutta miten tuo synkkyys vaikuttaisi kokonaisuuteen ? Jokaisella fanilla on mielikuva hauskasta Star Wars elokuvasta,jossa on jokaiselle jotakin.Saamme nähdä tällä kertaa erilaisen Star Wars kuvitelman jollaista emme ole aikaisemmin nähnyt elokuvissa.saman kaltaista synkkyyttä, kuten Sithin kosto elokuvassa? Mikäli sarja tapahtumat alkaa vaikkapa muutama kuukausi elokuvan päättymisen jälkeen.
Kylhän sitä myös väkisin tulee sellainen tunne, että Lucas olisi voinut säästää joidenkin jedien henget tai niitä muita, jotka olivat avainasemassa elokuvien tapahtumien aikana. Eipä niitä kovin paljon jäänyt eloon?
Esimerkiksi monet luulevat, että Anakin kuoli lopullisesti Obi Wanin toimesta, mutta sitten myöhemmin hän astuu siinä puvussa ensimmäistä kertaa esille jne...
Nooh, sen sitten nähdään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761235
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821157Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241155Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6938- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.76753Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 48547
- 139547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25527
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 36505
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää43481- 43477
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86462- 19456