Tuomioja antoi harkitsemattoman lausuman ja sen jälkeen kirkkoja alko palaa. Tuomiojan pitäisi harkita tossa asemassa olevana kuinka laukoo noita ateismin ihania sävelmiä. Yliopistot kuulemma ei ole kirkon käytettävissä samalla voisi sanoa että miksi filosofiaa sit on siel tai muutkin aineet. Se kuka haluaa kouluttaa itsensä niin maksakoon siitä täyden hinnan.Tuomiojan mukaan valtio ja kirkko pitää erottaa toisistaan. Näin pitäisi myös eduskunta erottaa valtiosta koska meillä on jo toimiva elin eu:ssa Ei enään verorahoilla kustanneta eduskuntaa.No näitä selkärangattomia kansanedustajia on aina ollu ja tulee olemaan. Jos tuomioja luulee että hän on jotain niin erehtyy. Olet ihan tavallinen kommari piru ja kuolet kommari piruna.
harkitsematonta
tuomiojaan
3187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
erkki ja kirjoittajan käyttämä kommaari sana, sillä ikäänkuIn julistetaan lopullinen tuomio. En ole ollut Ekin kannattaja enkä komukka,mutta tässä olen samaa Tuomiojan kanssa.
Millähän tavalla Tuomiojan lausunto yliopisto-opetuksen järjestämisestä liittyy kirkkojen polttamiseen? Kehotettiinko siinä välittömästi terroritoimiin ympäri Suomen maan?
Uskomatonta uskovaista "logiikkaa"
olivat erään uskovaisen mukaan(Etelä-Suomen Sanomat,
näppituntumalla-palsta) toisiinsa kytköksissä.
Kuulemma jumala rankaisi suomalaisia kun
Lordi voitti Suomen karsinnat. Toisin sanoen:
jumala rankaisi alkoholisoituneita, yksinäisiä ja
vanhuksia Lordin viisuvoitosta ( eli kaikkia
niitä jotka eivät edes varmaan äänestäneet
Lordia...)... Tämä on tosi juttu ja todella hyvä
esimerkki uskovaisen häiriintyneestä logiikasta...