Todistatte raamatun tekstejä papukaijojen lailla yhä uudelleen kuitenkaan tajuamatta niiden merkitystä. Mitkä sanat Jeesus toistaa moneen kertaan? Eivätkö ne olleetkin nämä sanat: "olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko." Kuinka oikeassa viisas profeettamme olikaan!
Jos tuntee yhteyden Kaikkivaltiaaseen, ei ole merkitystä millä nimellä hänet tuntee. Nimi on maallista ja maalliset asiat eivät merkitse Jumalalle mitään. Monet viisaat profeetat, kuten Buddha, palvelevat todellisuudessa samaa Herraa.
Matt.7.
"21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'"
Jumala ilmestyi minulle unessa, ja tunnen edelleen vahvan yhteyden häneen ja hänen iankaikkiseen rakkauteensa. Tuntuu kuin oisin nukkunut tuhansia vuosia ja vasta nyt herännyt. Sitä tunnetta ei voi kuvitella. Minulla ei ole mitään tarvetta tuntea syyllisyyttä teoistani, koska Jumala kaikessa viisaudessaan ohjaa minua joka päivä oikeaan suuntaan. Jos näkisitte Jumalan, ette miettisi onko jokin asia syntiä, koska TIETÄISITTE sen, kun kuulisitte Jumalan sen teille itsellenne kertovan. En sorru maallisiin viettelyksiin, koska en tarvitse niitä. Maalliset viettelykset ovat särkyneen sielun palasia. Kun omistaa kokonaisen sielun, ei tyydy enää koskaan kerämään sirpaleita.
Kuinka moni on oikeasti KOKENUT kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolon? Se tunne on niin todellinen, ettei siitä tule olemaan epäilystäkään. Kun olette viimein saanut yhteyden Todelliseen Jumalaan, aiemmin niin oudot Raamatun tekstit tulevat avautumaan silmienne edessä yhtä kirkkaina kuin päivän valo. Tulette ihmettelemään, kuinka ette niitä ennen olleet huomanneet. Kaikki aiemmin niin pimennossa olleet asiat tulevat avautumaan teille tuona ikimuistoisena päivänä, jolloin löydätte OMAN sielunne.
Tuomiopäivä on jokaisen ITSENSÄ käsissä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kaksi kertaa kokenut Pyhän Hengen läsnäolon valveilla. Viime kesänä koin Pyhän Hengen läsnäolon unessani. Sekä unessa että valveilla kokemus oli samanlainen.
Kun Pyhä Henki tuli minuun niin tiesin heti, yhtään epäröimättä, että mistä on kyse. Tunsin erittäin voimakkaan rakkauden ja välittämisen tunteen. Kun pyhä Henki on sinussa niin silloin Pyhä Henki ohjaa sinua, kaikkea mitä sinussa on. Se tunne on todella valtava. Siitä ei voi erehtyä.
Pyhä Henki ei ole sitä että ajatellaan hyviä asioita ja siitä tulee hyvä mieli. Kun Pyhä Henki tulee sinuun niin olet täysin kokonaan Pyhän Hengen täyttämä. Jokaista soluasi myöten. Ainoa mitä voit tehdä on tuntea. Ja se tunne kertoo sinulle valtavasta rakkaudesta.
Ei ole mahdollista että joku kertoisi kokeneensa jotain sinnepäin. Kun pyhä Henki tulee niin se on tunne on vaan niin suuri ettei siitä voi erehtyä.
Pyhää Henkeä en ole koskaan tuntenut, joka tuntuukin kovin ahdistavalta. Jonkinlainen usko myös minulla, raamatun tekstejä tunnen ja todella uskonJumalaan.
"Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?"
~ Jaak. 2:14
Pieni huoli nousee pintaan. Olen täällä, uskon, rukoilen, luen raamattua, mutten lähinnä tee mitään. En ole haitaksi, en ole hyödyksi. Asia on hieman ristiriitainen.
Pyhää Henkeä odotellen, pelastusta yhä toivoen.