Sundsvallin uimahallissa saa uida yläosattomissa
Naiset saavat vastedes uida yläosattomissa Sundsvallin uimahallissa Ruotsissa, kertoo ruotsalainen Expressen-lehti.
Yläosattomien salliminen juontaa Bara bröst (Vain rinnat) -verkoston hankkeesta. Sen mukaan on selvää, että naiset saavat uida paljain rinnoin, koska miehilläkin on vastaava oikeus. Verkosto pitää oikeutta askeleena kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
"Olemme tottuneet alastomiin ihmisiin, kukaan (täällä työskentelevistä) ei välitä", Expressen kertoo uimahallin johtajan Per-Erik Ulanderin sanoneen paikallislehdessä.
Lupa on kuitenkin myönnetty sillä edellytyksellä, etteivät paljaat rinnat häiritse muita uimareita.
Kun Bara bröst -verkoston jäsenet ovat aiemmin esiintyneet yläosattomissa eri uimahalleissa, reaktiot ovat harvoin olleet yksipuolisen myönteisiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
...siellä Ruotsissa oleskelee kaduillakin yläosattomissa, ja lopulta alasti.
siis kyllä kesähelteillä naisillakin on oikeus olla yläosattomissakin kun kerran miehilläkin on. mutta ei alasti herranjestas joku tolkku