Kohti

Toiselle vuosisadalle tultaessa avioliiton ja seksuaalisuuden torjuvat liikkeet yleistyivät. Jotkut kristilliset opettajat pitivät seksuaalista pidättäytymistä pelastuksen edellytyksenä (esim Markion ja Tatianos). Kirkon pääuoman piirissä naimattomuudesta ja askeettisesta elämäntavasta muodostui hengellisen eliitin ihanne, vaikkakin kirkko torjui näkemyksen, jonka mukaan avioliitto ja seksuaalisuus olisivat syntiä ja askeettinen elämä kaikkia varten.

Kehitys kohti asketismia heijastuu jo Uudessa testamentissa. Jo Paavali piti naimattomuutta periaatteessa parempana ratkaisuna, vaikkei sitä seurakuntalaisiltaan vaatinut. Matteus lisää Markuksen tekstiin kohdan, jossa puhutaan "taivasten valtakunnan eunukeista" (Matt. 19:12; vrt. Mark. 10:1-12). Luukas puolestaan lisää Jeesuksen tähden hylättävien perheenjäsenten joukkoon vaimon (Luuk. 14:26).

Uuden testamentin kirjoituksissa on nähtävissä myös vastalauseita askeettisten traditioiden kehittymiselle. Paavalin jälkeen kirjoitetuissa Pastoraalikirjeissä kritisoidaan sellaisia kristittyjä, jotka "kieltävät menemästä naimisiin" (1 Tim. 4:3). Sama kirjoittaja tähdentää sovinistisesti, että "nainen pelastuu lasten synnyttämisen kautta" (1 Tim. 2:15).
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä Suomessakin elämä muuttuu aika askeettiseksi, kun myy kaiken pois, kai sentään voi jättää vaatteet päälleen, ettei pakkasella jäädy kuoliaaksi?

Luukkaan evankeliumi:
18:22 Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asketismia kirjoitti:

Toiselle vuosisadalle tultaessa avioliiton ja seksuaalisuuden torjuvat liikkeet yleistyivät. Jotkut kristilliset opettajat pitivät seksuaalista pidättäytymistä pelastuksen edellytyksenä (esim Markion ja Tatianos). Kirkon pääuoman piirissä naimattomuudesta ja askeettisesta elämäntavasta muodostui hengellisen eliitin ihanne, vaikkakin kirkko torjui näkemyksen, jonka mukaan avioliitto ja seksuaalisuus olisivat syntiä ja askeettinen elämä kaikkia varten.

Kehitys kohti asketismia heijastuu jo Uudessa testamentissa. Jo Paavali piti naimattomuutta periaatteessa parempana ratkaisuna, vaikkei sitä seurakuntalaisiltaan vaatinut. Matteus lisää Markuksen tekstiin kohdan, jossa puhutaan "taivasten valtakunnan eunukeista" (Matt. 19:12; vrt. Mark. 10:1-12). Luukas puolestaan lisää Jeesuksen tähden hylättävien perheenjäsenten joukkoon vaimon (Luuk. 14:26).

Uuden testamentin kirjoituksissa on nähtävissä myös vastalauseita askeettisten traditioiden kehittymiselle. Paavalin jälkeen kirjoitetuissa Pastoraalikirjeissä kritisoidaan sellaisia kristittyjä, jotka "kieltävät menemästä naimisiin" (1 Tim. 4:3). Sama kirjoittaja tähdentää sovinistisesti, että "nainen pelastuu lasten synnyttämisen kautta" (1 Tim. 2:15).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu